Vroom

...autolla parkkiin ja mitä silmät näkevätkään? Lapset laskevat mäkeä alas. Nyt on oiva tilaisuus kokeilla, onko small talkkini tallella vai onko verbaalisuuteni hävinnyt aikuisten trash talkkiin. No niin, meitsi: onpas teillä kiva mäki. Pikkutyttö: Nii onki, eiks me tultu alas aika hurjaa vauhtia. Meitsi: Mä en kyllä varmaan uskaltaisi laskea, et ootte aika hurjia. Pikkutyttö: Nii-i, ja meil on uudet liukuritkin. Muuten toi tossa on mun kaveri. (se oli sellainen by the way- tokaisu :) ). Meitsi vaan hymyili episodin jälkeen, noi on niin meikäläisiä. Voi että, mun kamut ja ikää oli?

Huvitti myös tilanne jääkiekkopelissä. Pelaaja joutui jäähylle, ja katsojat vislasivat ollen eri mieltä tuomarin kanssa. Siinä rytäkässä pelaajalta hajosi maila. No pelaaja meni boksiin, niin pikkupoika vieressäni sanoi: ei oo todellista. Ajattelin, että poika kommentoi tilanteeseen, mistä jäähy oli tullut, mutta ei. Poika sanoi: Ei oo todellista. Nyt se on jäähyboksissa ja sillä ei oo mailaa. Kun maila annettiin pelaajalle, niin poika rauhoittui. Juujuu, mun kamu :).

Huh, luojan kiitos verbaalisuus on tallella... siis noilla lapsilla. Söpöjä tyyppejä ;).

Anna olla

Sitä kun on saanut haluamansa,
seurailee kun toinen alkaa haluta.
Siinä se yrittää saada jännitystä elämäänsä,
mutta en jaksa enää noteerata.
Kuten sanottu, olen saanut, mitä halusin vai olenko sittenkään?
Jännittävä tie, joka ei ole enää jännittävä, mutta hyvinkin kiinnostava.
Sitä polkua ei enää jaksa kävellä.
Voi v*ttu ku kädet syyhyää, pitäiskö kirjoittaa ja vastata? EI.

Mä kyllä sanon, että tää on niin väärin. Jos kysytään, niin miksei saisi vastata? No ehkä siksi, kun ei toista tunne. Okei, okei. Shhhh...