Voisi sanoa, että elämäni on ollut yhtä odottelua. Niin voi sanoa ainakin alkutaipaleestani. Siihen nyt ei voinut kauheesti vaikuttaa. Tämä on vähän kuin kaksiteräinen miekka, joku sanoo että harrastusporukat pelastaa sut kännisekoilulta, mutta toisaalta päästään mukaan piireihin, jolloin on ihan älysti frendejä. Tietty ne frendisiteet nuorena voivat olla mitä ovat.
No meikäläinen sitten odotti sitä kännisekoilujen huumaa, ja oikeastaan vanhempanakin se on kivaa, luulen, että kivempaa kuin "teininä". Ja ne frenditkin ovat ihan oikeesti frendejä eikä mitään sellaisia, että niitä täytyy oikein haalia. Mitä enemmän sitä parempi. Ei vaan laatu korvaa määrän.
Olen tottunut odotteluun ja taas pitäisi vaan odotella. Ei hitto, ei mulla ole niin kiire, että valikoisin prinsessan sammakon sijaan. Odotan sammakkoa, mutta ei sitäkään voi odotella loputtomiin... Ehkä tämäkin selviää sitten joskus, eräänlainen tapaaaminen varattu sammakon kanssa. :)
Mutta niin. Nyt meikäläisellä on oikein odotustalkoot, mutta hyvää kohti olen menossa, ainakin toivon niin. Olen keksinyt kaikenlaista puuhaa (keittiöremontti, kuntonyrkkeilyä), jotta odotus nyt menisi vähän nopeammin. Sellaista en ole ajatellut, kun yksi sanoi, että jos tulisi maailmanloppu hän hyppäisi lentokoneesta ilman laskuvarjoa. Nokkelaa tai ei, se selviää pudotuksen jälkeen...
