Hermojen kestävyys

Ja nyt on kyse pääkopassa vallitsevasta sekamelskasta. Onko tuttu tunne, kun on nähnyt tyyppiä kolmen päivän aikana yhteensä 15 minuuttia, ja jo nyt ovat hermot riekaleina, niin yritä sitten tsempata itseäsi ja kestää kyseistä henkilöä 8 tuntia.

Tyyppi ei itse tiedä, että kohta meikäläinen vaan kilahtaa. Voisi siis luulla, että tämä "kärhämä" on vain mun omassa päässä olevaa kuvitelmaa, mutta jotain outoa tuossa tyypissä on.

Tiedätte varmaan tokaisun, "mä oon tyhmä, en voi sille mitään" (mun perinteinen tokaisu), mutta se on väärin kun ihmiset olettavat sun olevan tyhmä tietyssä asiassa vaikka sä oikeasti oletkin helvetin viisas. No ehkä mä sitten yllätin tyypin viisaudellani tai sitten tyyppi on tyhmempi kuin minä. Allekirjoittaisin jälkimmäisen vaihtoehdon.

Saatte ihan itse päätellä millainen tyyppi on, mutta mitä tekisitte seuraavassa tilanteessa? Purkki on kaatunut linjalla:
a) Huudan linjahoitajaa nostamaan purkin
b) Nostan ITSE purkin

No voin kertoa, että valikoisin toisen vaihtoehdon ja tyyppi ei valikoisi samaa. Huomenna sitten tsempataan ja lauantaina on sitten varmaan hermojen jättipotti tulossa. Huh, ei oo helppoo.

Näähän on näitä pieniä elämän oikkuja, jotka tuntuvat turhilta, mutta raastavat paljon sisintä. Ne uppoavat kuoren alle, ja ne on pakko ratkaista. Ei kyllä kauheasti jaksa energiaa näihin uhrata.

Mutta joo, luin äsken viestin, joka oli lähetetty viime vuoden syyskuussa. Viestissä kerrottiin hoitojen tehoavan. Niin silloin... Taas asiat menivät tärkeysjärjestykseen ja vois heittää pääkopan rippeet turhuuksien roviolle. On se mielenkiintoista, kun toiset taistelevat ihmiskemioiden kanssa ja toiset elämästään, ja molemmissa tapauksissa ei ole jippii-fiilis, mutta fiilikset ovat silti erilaiset. Vaikeaa selittää.

Kateellinen? Elä omaa elämää!

Juu, ei sinänsä, että onhan se ihqu tyyppi, mutta...

Kymmenen minuutin puhelu + 45 minuutin puhelu.

Huh, elämän kovuus... hurjaa, rankkaa, armotonta. Koko ajan kilpailua, ja juoksemista junan perään. Ei osata pysähtyä, edes hetkeksi. Tämä kilpailu teki yhden sairaaksi, yksi on todennäköisesti kovaa vauhtia sairastumassa, ja mitä v*ttua meikäläinen tekee? Yritetty on auttaa, paremminkin ehkä pitäisi, mutta nämä henkilöt eivät anna auttaa. Se juuri tekee ton yhden henkilön sairaaksi, tiedän sen jo nyt. Sitä odottaa kovat ajat, jos se ei anna meitsin tai kenenkään auttaa. Voi luoja, en nyt kirjoita tähän mitä ajattelen. Tipat silmissä puhukoot puolestaan ;(.

Juujuu, korvaamaton tyyppi. Liikaa ihmiset tekevät itsestään korvaamattoman tai ainakin pitävät itseään sellaisina. Kuka sitten töissä tekee ne hommat, kun sairastuu? Ei kukaan, ja tätäkin sairasta tuttuani odotetaan töihin, koska kukaan muu ei osaa hänen hommia. Samat työt + sairasloman aikana kertyneet työt odottavat, mutta sanon, että aivan turhaan. Tätä tuskin työasiat nappaa, kun taistelee elämästään. Hän teki itsestään korvaamattoman, ja varmisti näin itselleen varman työpaikan, mutta luultavasti tämä työtaakka oli liikaa. Olisi pitänyt herätä aikaisemmin.

Ja sitten tää yks, joka on menossa samaan kuiluun. Ei korvaamaton, mutta elämänmuutos on sen verran raju, että kavereita se tarvitsee. Mutta ottaako tämä apuja vastaan? Ei!

Juu, puheluissa ruodittiin tätä elämän kovuutta. Loppusinettinä todettiin, että ei kai tässä muu auta kuin elää omaa elämää.

Kuulostaa raa'alta, mutta on siinä totuuden siemen.