Äärettömän hyvä vinkki ja niin yksi on totta vie tehnytkin. Hän ei kuitenkaan voinut sairaudelle mitään, vaan väkisin se nakersi häntä ja myös omaisiaan. Koskettava tarina ihmisestä, joka ei antanut tuumaakaan periksi, ja eli elämää täysillä, arvosti sitä ja prkl paheksui sitä, että toisilla menee saatanan hyvin. Mulla on tästä tyypistä paljon opittavaa ja varsinkin hänen suhtautumisestaan elämään. Tyypin perhe on pyörinyt mielessä about vuoden verran, kunnes sain eteeni arvokkaan teoksen koskien tätä perhettä. Ei teos mikään riemuralli ole, mutta suosittelen sitä lämpimästi muillekin. Sydänystävälleni (miten tämänkin nyt määrittelen, en mä varmaan sille mikään sydänystävä oo) annan teoksen kiitokseksi osallistumisesta mun elämään sen karikoihin ja ulapoihin. Tämän ystävän vaativa tehtävä on kuunnella mua (ei todellakaan helppoa) ja joskus olisi myös kiva, jos se mun raapustuksia lukee. Ei oo pakko hei.
Ilman ystäviä ei olisi noita enkeleitä (huom! aita on merkkinä siitä, että oltiin luvattomalla maalla). Ja onhan ystävät tietty tärkeitä ilman enkeleiden tekoakin. Tietty. Aina.
Viime aikoina ystävyys-käsite on saanut ihme sävyjä. Suorastaan merkillistä asennetta. Huh, vieläkin puistattaa. No ehkä olen saanut jonkinlaisen herätyksen, miten asioita pitää hoitaa tai pitäisi hoitaa ettei oltaisi samassa tilanteessa. Siipeen ihan varmana tulee, mutta toivottavasti joku "rämäpää", joka uskaltaa ylittää aidan.
Otsikon mukainen elämä on hyvä pitää mielessä huomenna. Mulle kyllä sanottiin, että sulla on aina omat polut "kotiin", et jos sitä kerrankin yrittäisi pysyä porukan teillä. "Eiku otsikko sanoo:..." Jotenkin en enää pysy mukana pääni vauhdissa, joten tämän tekstin on loputtava. Piste.
