Vuosi 2010

Saldo: 6+2=1 eli voisi jopa sanoa, että varsin hyvä. Uudelle vuodelle on hyvin paljon odotuksia. Ehkä olisi viisainta kuitenkin vähän himmailla näiden odotuksien kanssa, koska tää pettyy näköjään hirveän nopeasti. Mikä hitto tällä on? Aika vaikea on kyllä viime vuotta lyödä, kun se oli oikeastaan aika ihana. Kiitos niille, jotka olivat tässä sopassa mukana. Aina se ei herkkua ollut. Ja nyt laskuri surisemaan...

Juu, huomasin, se ei ole laskuri uudenvuodenpäivään, vaan tämän jokavuotiseen resetointiin...

Pää C8

Taas kerran. Se on oikeastaan naurettava tunne, kun on tällaisessa mielentilassa. Ja sitten on pirun vastaanottavainen kaikelle sonnalle mitä eteen tulee, niin omaa sisäistä vuoristorataa ei pysty millään pysäyttämään. Töissä tätä mielentilaa ohjasi musiikki. Miten voi mahtua yhteen päivään tällaista tunteiden sekamelskaa?

Elikkä aluksi tällainen ala-asteen discohitti ja mun lempparibiisi silloin. Hitaita tanssittiin, hui...

No nyt biisiä kuuntelee eri tavalla, kun sanoista on jotain haisua. Näissä tunnelmissa ja ajatuksissa sain viettää muutaman tunnin. Mutta niistä ei sitten sen enempää...Sitten seuraavaksi piristävä biisi tähän kohtaan:



Olipas ratkiriemukasta, ai että. Niin ja pää taas raksuttaa, ehkä olisikin parempi tyytyä vain seuraavaan kipaleeseen, joka tuntuu ihmeellisesti tunkeutuvan joka paikkaan.



Yeah, niinpä, olipa päivä. Voisihan sitä radionkin joskus laittaa kiinni, jottei se ehdi sekoittaa enempää. Hmm...Mitäs on tyhjä pää, sinne mahtuu.

Välipäivät

No mitäpä voisi tehdä välipäivinä? Tietenkin örveltää...Tää on ainoa viikko milloin se on suotavaa, koska joulua ennen täytyy olla kiltti ja kun uusi vuosi alkaa pitää tehdä parannus. Eli muutama päivä aikaa...Ja tää päivä oli hyvinkin mielenkiintoinen, ei sellainen, jota toivoin ja odotin, mutta ehkä juuri siksi hiukkasen parempi.

Jaa, nyt nukkumaan, mutta taitaa olla kivulias juttu, kun tuli taas muutama tälli kerättyä kroppaan. Kohta on väriskaala täys, joten ei tällejä enempää, KIITOS.

Dude, Where's My Car?

Kyseenalainen muistaminen

Onhan se kiva, kun työnantaja muistaa meitä arjen sankareita näin aatonaattona. Saatiin joulutortut Hyvää joulua toivotusten kera. Tämä olisi riittänyt, kiitos. Mutta kun sitä typeryyksissään aukoo päänsä sisäisiä mietteitä, niidenkin pitäisi joskus pitää mölyt nahoissaan. Niin siinä oli viesti, TÄNÄÄN TULEE TÄYTEEN 200 PÄIVÄÄ ILMAN TAPATURMAA. Jaa, että siitä sitten lähdetään hyvillä mielin tauolta ja voi luoja, jos jollekin tapahtuu tapaturma, niin se on sitten varmaan tortut pois. Apua! Ja sitten kun kuulin juttua, miten nämä 200 päivää on saatu. Eräällä kipeytyi selkä tapaturmassa ja hänet pakotettiin töihin, jottei tulisi sairaslomia. Mutta kun se on pirun tärkeää toi imago. Miettikäähän sitä, jos meillä olisi putki katkennut. Se olisi ollut tosi huonoa IMAGOA firmalle. Mutta onhan se ihanaa, kun muistetaan TYÖNTEKIJÖITÄKIN. Koska sellaista on tapahtunut? Just tänään, mutta silloin kun lähdetään IMAGON kanssa kilpasille, niin huonostihan siinä käy. Ai niin, täytyyhän se muistaa, että siinä olisi myös Hyvää joulua- kohta :)

Nonni, en uskonut, mutta näköjään työpaikka osaa pistää viimeisenäkin päivänä ennen joulua sellaista shittiä pöytään, ettei oo tosikaan. Juu, ei tortuissa ollut mitään vikaa, mutta...

Nyt joulun viettoon, vaikka ei olisi kauheesti väliä, koska SE...No on mitä odottaa eli maanantaita.

Ihme

Se morjesti mulle.
Se puhui mulle.
Se nauroi mulle.
Se hymyili mulle.
Se vilkutti mulle.
Nyt se surisee päässäni koko ajan.

Häh? No sitäpä sitten sulatellaan kinkun kanssa...

Oravamaista joulua tai oikeastaan parempaa, mutta eräät joutuvat tyytymään tällaiseen kohtaloon. Hmm...

Siat

Näin joulun alla hyvinkin ajankohtainen eläin. Ikävä kyllä se löytyy usein pöydästä ja tapettuna. Näitä on myös liikenteessä, ei erityisesti joulun alla, vaan olen oppinut näitä tuntemaan sen verran hyvin, että jokaiseen baari-iltaan näitä mahtuu ainakin yksi. Nyt huomaan, ja alan oppia niiden aivoituksia (onko niitä?), niin kaikki ne lähestulkoon samanlaisia ovat. Siitä olen iloinen, että nyt sen tiedän. Tänään on aivan mahtava fiilis, koska olisi se voinut olla jotain muutakin... 

Ja sitten meikäläinen tapasi tyypin, jota en voinut uskoa todeksi. Siis samanlainen kuin mä, jutut, vitsit, viisastelut, mutta kun se oli mun jutut potenssiin kaks, niin voi luoja. Eihän sellaista jaksa, liian samanlainen, niin hermothan siinä menee. En mä uskonut, et meikäläisiä on enemmänkin olemassa. Osanottoni. Mutta niin, tätä pitää varmaan jatkossakin pakostakin nähdä, koska on sukulainen ehkä tulevaisuudessa? 

Voi v****!

Lentävä lause autossa. Mutta hyvä seura piristää kummasti ja varsinkin suomalaisen kulttuurin rikkaus. No mikä se on? Erään mukaan erilaiset kirosanat, ei muissa kielissä ole kuulemma niin paljon variaatioita. Voi että, kun me ollaan rikkaita, JIPPII.

Mutta taas kerran hävitty matsi takana, ehkä omaa typeryyttäkin ja se paikka, joka on kaikissa mahdollisissa faciliteeteissaan meille yks hel*****. Ihanaa, kirosanoja :). Meitsi alkaa digata näistä. Niin ja sitten prkl nilkka pas**** ja juma***** kun se sattuu ja turpoo.

Mutta meitsin "raamattu" tällä hetkellä kertoo seuraavaa: "Aina sattuu johonkin, kun jotain käy. Käsiin, kylkiin, polviin, selkään, perseeseen. Mutta se on vain kipua, ei hyppääjä sellaista pelkää. Hyppääjä pelkää sellaista kipua, joka ei tunnu. Koska silloin on yleensä käynyt  todella pahasti", Janne Ahonen. Eli hyvä, että nilkkaa tällä hetkellä vihloo. Mulle on käynyt todella hyvin.

Hyvä kirja toi Kuningaskotka, kannattaa lukea. Janne on oikea huumoriveikko. Loppuun vielä hänen toteamus asiaan, kun hänellä oli mäkiviikolla korkea kuume ja lähti silti puomille lähes hämärän rajamailla: "Sanotaan, että kuume päästä hyppäämään oli kova", Janne virnistää.

Nyt jäitä...Hups ne meni nyt lasiin, tärkeysjärjestys ennen kaikkea.

Klup...

Kiva aamuherätys! 



Hmm...Niinpä

Viimeiset laulut

Tuppukylässä laulaja lauloi mulle osuvaa biisiä:

Ja sitten se vihoviimeinen:

Kiitos!





Sydän

Ajattelin perjantain kunniaksi kirjoittaa juuri keksimäni vitsin, mutta soitto pilasi sen, ja pisti taas asioita uuteen puntariin :(

Sydän on elämisen elin, rakkauden symboli ja monta muuta hyvää asiaa. Se on arvaamaton, oikukas ja mutkikas "olento", joka käy, käy ja käy, muttei ikuisesti. Se on todella haavoittuvainen ja kun sitä loukkaa, voivat seuraukset olla kohtalokkaat. Aina se ei kuitenkaan tarvitse edes syytä olla pottumainen sua kohtaan, se vaan on sellainen. On se kumma, kun se jyskyttää ilosta ja surusta, se ei kato aikaa eikä paikkaa. Pidetään siitä huoli, mutta se ei vaan aina riitä.

Vointeja asianosaisille. Te ette varmaan tiedä kuinka paljon mua pysähdytti toi soitto, enkä osaa sitä sanoin kuvailla ja tunteilla näyttää, mutta kyllä me tästä päästään yli. Sille kun ei vaan voi tehdä juurikaan mitään. Aina ei mee nallekarkit tasan.

Olen huomannut, että musiikki on pääosassa blogissani, mutta niin se on elämässänikin. Tämä biisi koskettaa aina kun sen kuulen. Taannoisella konserttisalikeikalla pisti tippaa linssiin, vaikkei silloin asia ollut tapetilla. Nyt se on.

Pelireissu

Ja mikä onkaan ihaninta vierasmatkoissa? Tietenkin ABC:t ja ystävät, mutta sitten kun nämä kaksi on blokattu pois, niin mitä jäljelle jää. Se matka.

Myllersi niin paljon ajatuksia päässä pelistä ja mietin, kenelle niitä kertoisin? Blogi on tietty hyvä paikka avautua ja purkaa sydäntä, mutta nyt kun tässä sitten oon tekstin äärellä, niin eihän multa tulekaan mitään avautumisia. Se oli se matka, joka teki tehtävänsä.

Sen voin kyllä kertoa, että kyllä sieltä peli hurmoksesta tullaan todella nopeasti alas. Sitten, kun välillä luulee osaavansa jotain, niin eiks puukkoa tule niskaan rankemman käden kautta. Mutta se opettaa, kait, toivottavasti. Jälkimmäiseen varmaan myös pelikaverit yhtyvät. Siis me hävittiin tänään peli, jos sitä ei osaa lukea rivien väleistä. Mutta taas jotain positiivista, lauantain odottelua, koska silloin lähdetään taas reissuun, niin että hippulat vinkuu. Sen päätin tässä, tänään, juuri nyt.

Automusaksi olin tehnyt oman levyn. Pitäisiköhän vaihtaa tota kappaletta? Vähän liiankin ennakoivaa...

Mutta juu, nyt teetä ja sympatiaa, kuten äidilläni oli tapana sanoa.

Missä ovat porkkanat?

Et saisi ton kesäkeiton valmiiksi...Taas tuli iltapäivällä herneitä. Tää oli toinen herneiden viljelijä tänään, mutta minkäs sille mahtaa tai ehkä se onkin niin, että mä oikein niitä kerään, NÄKÖJÄÄN... Mutta ei siitä sen enempää, kun ton viljelijän kanssa puhuttiin, tosin noin vartin, koska oli niin pirun kiireinen. Ei meikäläinen oo pitkävihainen, mutta tekisi joskus hyvää sanoa päin naamaa, mitä tostakin touhusta ajattelin. Silloin ei kai kukaan olisi meikäläisen kanssa tekemisissä, joten ollaan sit hiljaa.

Luin eilen erästä mielipidekirjoitusta ja heti olisin ollut valmis taas lyttäämään erään mielipiteen. Sinänsä hyvä kirjoitus, mutta kun tiesin kirjoittajan iän, ajattelin, että voi luoja. Kirjoittaa sellaisesta asiasta, josta tällä ei ole kokemusta. Se tapahtuu tälle ihmiselle vasta tulevaisuudessa, ja loppulause oli vielä kaiken kruunu. Siinä hän todisti, ettei hän tosiaankaan tiennyt mistä kirjoitti. No se piristi kivasti eilistä työpäivää ja todetaan vaan, että jokaisella on omat mielipiteensä, mutta jotkut niistä ovat vaan vääriä :).

Täytyy rauhoittua ja niin mä rauhoituinkin leffan merkeissä. Aika hupaisia noi trikkikuvaukset, mutta silloin joskus nää upposi muhun ihan täysin.

Rauhoittumisen myötä osanottoni artistille. Jatketaan matkaa...

Ai niin, ripulinalle tuli ulos kaapista ja valtasi sohvan. Niinpä tietenkin, mutta suon hänelle tuon ilon, koska onhan tuo joulu jo ovella.

Pohjatonta touhua

Ensinnäkin töissä purkeista puuttui pohjat, ja sitten purkit olivat likaisia ja pätäkän suruushan riippuu siitä, miten paljon rehkii. Kyllä me rehkittiinkin ja missä kiitos. No siinä, että saatiin ainakin hyvät yöunet ja talo oli kiitollinen, että hermot pitivät, ettei purkit lentäneet päin seiniä. Sitten tänään hyvien yöunien jälkeen, kiitos työn, tulee sellainen ihana viesti, et huomenna pitäis lähteä reissuun, joka oli ymmärtääkseni peruttu tiistaina. No ei siinä sitten mitään, ymmärsin kai väärin...Ja paskat. Yks yrittää koko ajan tarjota mulle herneitä, mutta enköhän minä niitä kaupastakin saa.

Kotimaisuus

Näin maamme itsenäisyyspäivänä käytiin keskustelua tuotteista ja etenkin niiden alkuperistä. Ja eihän tähän TODELLA henkevään keskusteluun löytynyt selvää vastausta. Kysymyksiä aiheuttivat seuraavat seikat:
a) voiko leipää sanoa suomalaiseksi, jos raaka-aineet ovat muualta
b) voiko pesukonetta sanoa suomalaiseksi, jos osat ovat muualta
c) voiko näitä edellä mainittuja sanoa suomalaisiksi, jos ulkomaalainen on valmistanut ne
(Juu, toi viimeinen argumentti oli sit väsyneen keskustelun päätös ja ikävä kyllä se käytiin mun omassa päässäni. No ei varmaan ollut hirveä yllätys)

Listaahan vois jatkaa loputtomiin. Sitä vaan miettii, millaiset kriteerit tuotteilla on, että ne voivat saada avainlipun tunnustuksena kotimaisuudesta. Riittääköhän se, että ne ovat valmistettu Suomessa, mutta mielestäni se on hyvinkin harhaa johtavaa tunnustusta.

No meikäläinen meni korkkaamaan jään ihan itsenäisyyspäivän kunniaksi ja ajattelin, että kerrankin sitä nautiskelee täysin kotimaan annista. Eli siitä, että on Suomen luonnossa ja jäällä. Mutta niin, kyseessä ei ollut luonnonjää, joten taas ketju lähti liikkeelle: Mikä materiaali jään alla, mitkä koneet jäädyttää, kuka jäädyttää, missä luistimet on valmistettu, mistä luistimet on valmistettu, mitkä vaatteet, ARGH...

Hyvää itsenäisyyspäivää ja ei nipoteta siitä kotimaisuudesta.

Kuka auttaa vois? Just sää!

Haluaisin kokeilla mäkeä, mutta lumi este sille, että kokeilu jää ehkä tekemättä. Onhan tässä aikaa, koska lauantaina tätä pitäisi yrittää. Toivottavasti säät ovat tämänlaiset, ja sitä valkoista shittiä ei tulisi lisää. Lumi on ihana asia, mutta se on autoilijan painajainen. Tänään mulle annettiin vihreää valoa kokeilun suhteen, mutta nyt olen ihan yksinomaan säiden armoilla.



Nastat? Ai juu...

Tunteet myllertää

Sinänsä on hienoa, että samaan päivään mahtuu pettymyksiä kaksi, ilonaiheita kaksi, joten eiköhän tästäkin päivästä loppujen lopuksi selvitty kunnialla. Oikeastaan ilonaiheet olivat sen verran merkityksellisiä, että jäätiin plussan puolelle, plop, plop...Eräs oli katsomassa mun ja kavereiden koristelua. Vihdoinkin, tähän kohtaa tekisi mieli oikein kumartaa, koska kyllä siinä kestikin tovi...rapiat kymmenen vuotta. Nyt kossua huiviin ja tää  biisi soimaan. Tää ei oo sitten mikään mestariteos sanoiltaan eikä videoltaan, mutta tunnelmaltaan. Tää soi taannoin laivan discossa ja juu, oli mulla tanssipartneri ja muukin partneri, mutta sinne se jäi...

Hui!

Tähän on tultu, en tiedä kyllä miten tai tiedän ja se on erään syy. Kiva iltapuhde, prkl...