Korvaamaton

Heh. Yritin tosissaan esittää tällaista tyyppiä perjantaina, kun myöhästyin töistä. No tietty työkaverit olivat huolissaan missä mä olen. Loppuilta ei mennytkään sitten ihan putkeen, kun joukkuekaverit menivät voittamaan matsin. Höh.

Mutta joo, teema kuitenkin säilyi viikonlopun yli. Tarkoitus oli mennä keilaamaan, ja lähteä sen jälkeen kotiin tai vaihtaa seuraa mukamas parempaan. No jumiuduin vanhusterapiaan, uuden työntekijän kanssa rupatteluun ja loppujen lopuksi pidin hiuksista kiinni, jotta tyyppi saa pahan sisuksistaan pois.

Ei sitä saatana oikeesti tartte sanoa, että joku susta välittää. Kyllä sen näkee, mutta se on pirullista kun kukaan ei kerro sitä toisille. En tarkoita, että mulle pitäisi mitään kertoa. Tarkoitan tätä tyypillistä ihmisyyttä, joka vallitsee lähes jokaisessa.

Kukaan ei ole korvaamaton, mutta jokainen on jollekin korvaamaton, sillä omalla tavallaan.♥

Täpinöissä

Menneisyyden haavoja ei kauhean mieluusti avaisi. Varsinkaan silloin kun ne eivät ole mieluisia. Mutta nyt otin riskin, ja kurkkasin yhden laastarin alle.

Ja sieltä löytyi... WOW. Mihin nää vuodet ovat vierineet. Molemmat lähtivät aikoinaan karkuun ankaraa maailmaa, mutta kumpikaan ei tiennyt, että toinenkin ajatteli samalla tavalla. Nyt sitten vuosien jälkeen vähän raotettiin laastaria, ja molemmat myönsivät, etteivät halua puhua siitä enempää. Samanlaiset fiilikset nääs.

Meillä oli hurja pakomatka, ja nyt me sitten pidetään yhteyttä. Harmittaa vaan, kun tuollainen aarre on ollut poissa mun elämästä kauan, liian kauan. Samanlainen huumori (no myönnetään, että piti lämmitellä), jutut, arvomaailma, maailmankatsomus ( no joojoo, ja vielä julistan rauhaa ja rakkautta kaikille).

Muutos ei ole aina pahasta, eikä muuttokaan...