Iltasatu: Jänis

Olipa kerran talo, johon syntyi pieni jänönen. No jänönenhän ei ollut ainoa vaan hups, tuli myös toinen. Nämä eivät olleet perheen ainoat jänöset vaan pesueeseen oli syntynyt jo entuudestaan yksi jänönen.

Jäniksen elämä oli paikka paikoin haastavaa, koska jänistä revittiin joka paikkaan. Tää ei sitä tajunnut, joten sitten sitä oltiin kaikissa paikoissa, ehkä toisia miellyttääkseen, tiedä häntä? Jänis ei halunnut olla tällainen jokapaikanhöylä. Jotain oli tehtävä. Mutta kun jänis oli sen verran tyhmä, niin hän ei keksinyt ratkaisua tai pikemminkin ei osannut edes etsiä sitä. Ei ollut tarvetta.

Kyllä jänis tiesi, että jotenkin erilainen persoona hän on kuin muut hengenheimolaiset. Tämä hengaili poikajänöjen kanssa ja piti oikein paljon niiden seurasta. Ehkä tämä pienesti joskus toivoikin olevansa poika, mutta vain sillä verukkeella, että niitä arvostettaisiin urheilun saralla enemmän kuin tyttöjä.

No sattuipa sitten kivasti, tuumi jänis. Kirje saapui kouluun, jossa sanottiin: Jalkapallokoulu. Jänishän siitä innostui ja sanoi: voi että, meitsi on niin menossa tonne. Mutta hei, muistahan jänönen, olet tyttö. Kiitos oma mieli :). Ei sitten...Jänönen ei moisesta lannistunut, vaan ajatteli muiden lajien siivittävän uutta harrastusta. Tulihan se sieltä, ja se oli sentään soveliasta, kun kerho oli tarkoitettu pelkästään tytöille. Sitten tuli valinnan paikka. Puutyö vai käsityö. Arvaatte varmaan mitä jänis tuumi. Tietenkin jänis valikoi käsityön ja katsoi samalla Marienhoffia. Scheiße.

"Takaiskuista" huolimatta, jänis eli onnellisena noin 12 vuotta, kunnes elämä sai kolauksen. Sellaisen ihanan höyhenen pehmeän töytäisyn. Se otti sydämestä, ja siinä sitten salaa erästä ihailtiin, mutta hei, se oli kettu. Ja kyllähän sen tiesi, mitä siihen aikaan muut olisivat siihen virkanneet. Onneksi kettu oli sen verran stara TV:stä, joten sen kanssa hengailu olisi ollut mahdotonta.

Sitten jänis jatkoi taas elämäänsä, kuten parhaaksi näki tai ei se tiennyt paremmasta, vaan eli siten miten kuuluikin. Harmaana massana, aivan kuin talvinen turkki ei olisi vaihtunut ollenkaan. Jänistä ei päästetty vapauteen ja annettu ladella toisille viisauksiaan, joten se tyytyi kohtaloon. Se oli hiljaa, todella hiljaa...puputti vaan.

Jänikselle tuli vuosien saatossa lisää kolauksia, mutta ne olivat jäniksen mielestä yhdentekeviä. Ketut taas vain kiusasivat ja pitivät hauskaa jäniksen kustannuksella, vaikkei ne sitä itse tienneet. Kettuja siellä, kettuja täällä, ja jänis ajatteli olevansa tosiaankin spesiaali, ainakin omasta mielestään.

No viimeinen kolaus jäniksen kohdalla oli todella PAM. Se osui, mutta ihan sillee hiljaa. Se hipaisi jäniksen otsaa ja THAT'S IT. Ei paljon kerrottavaa, mutta jänis oli äärettömän onnellinen sille jänikselle, joka teki sen, ja on edelleen aina, iankaikkisesti, aamen.

Jänis totesi, että kun velvollisuudet on maanpäällä tehty, mitä sitä vielä tarvitsee? Jänis tarkoitti sillä sitä, että kun pesueen muut jäseneet olivat "hoitaneet" leiviskänsä, niin mitä tämä enää tekee? Pitäisi varmaan ELÄÄ...

Niin pitäisi, jänis tuumi, niiskutti kerran, johtuen keväisestä flunssasta, ja mietti edelleen. Mitä sitä jäniksen kaltainen persoona tarvitsee? Auttakaa joku, jänis pyytää. Jänis tarvitsee sanoja, sanoja ja sanoja. Ja taas joku neropatti keskeyttää jäniksen puheen sanoen teot ratkaisevat. Jänis kiivastuu ja taisi päästä myös ikävä kirosana ja sanoo vihaavansa tota sanontaa.

Kuten sanottu, jänikselle riitti pieni hipaisu, oli se sitten kettu, ilves, kissa tai vaikkapa jopa jänönen. Kun usko ja toivo on menetetty, niin kyllä iso R pelastaa.

Näin jänis tuumi, ja otti vähän droppia, ja vaipui höyhenien sekaan...