Kolumbus kohtaa intiaanit

No siis, ajankohtainen sävel soi ja siitä tuli Kolumbus mieleen ja lukioaikainen esitelmäni. Täytyy myöntää, että esitelmässä on aika hyvä johdanto vaikka itse sen sanonkin. Jumankauta tyyppi oli jo silloin iskussa. Vai mitä sanotte tästä: "Oliko Kolumbus intiaanien hävittäjä vai oliko Kolumbus kansallissankari löytäessään Amerikan? Tähän kysymykseen ei löydy oikeaa vastausta. Jokainen voi pitää Kolumbusta millaisena vain haluaa." Heh, viimeinen lause on oikein tyypillistä meikäläistä, päätä itse. Tapanani on usein johdatella ihmisiä tiettyyn suuntaan ja sitten loppujen lopuksi pesen kädet kaikesta ja annan henkilöiden mukamas itse rakentaa mielipiteensä. Mutta oliko se jo tuolloin tollaista peliä?

Olympialaiset sitten meni. Onneksi. Nyt voi sitten rauhassa vetää hirsiä ja maksaa velka takaisin. Mitkä lajit yllätti mut täysin? No ei nyt täysin, mutta miesten telinevoimistelun hevonen oli paha teline. Kuusiottelussa sitä ei oikein kukaan osannut, ja siitähän sitten farssi syntyi kun lähes jokainen epäonnistui. Purjehduksen match race oli jännittävää seurattavaa. Välillä tuli hurjan näköisiä hyökkäyksiä toista venettä kohtaan. Ja olihan siellä muutakin, mutta nämä jäivät mieleen erikoisina tapauksina.

Niin kolumbus kohtaa intiaanit, oli varmaan varsinainen miitinki. Mitä se mahtoi pitää niistä? Kun miettii sitäkin maailmaa missä meikäläinen elää, niin aikalailla erilaisia tyyppejä tulee vastaan. En minäkään sentään kaikista pidä, mutta tietynlainen sietokyky mulla on. Ja mikä hienointa, kaikenlaiset tyypit pyytää mua mukaan kinkereihin, vaikka niin... Voisiko olla tylsempää baariseuraa, kun meikäläinen katsoo naisten koriksen finaalia baarissa ja vieläpä lähes selvinpäin (ihan oikeesti, tällöin vain yksillä). No ei olisi ollut pakko lähtee, kun edellinenkin ilta/yö venyi pitkäksi, mutta eri seura houkutti. Ehkä ei parempi seura, sori, mutta mielenkiintoisempi :)

Nonni eiköhän taas juhliminen riittänyt vähäksi aikaan. Meikäläinen nyt parantelee syöpynyttä säärtä. Ei tää varmaan taaskaan meidän mittapuulla ole työtapaturma vaikka töissä sattuikin. Todella sattui. Kaveri oli hyvin myötätuntoinen meikäläistä kohtaan: "Ai tolta sitten näyttää syöpynyt jalka."

Jep, varsinainen nähtävyys...



Möykky

No sehän pitää joskus räjäyttää. Otollinen hetki sen räjäyttämiselle on väsymys ja perjantainen Suomen jäkispeli.

Tekeeköhän tuollainen tunteiden päästäminen maailmalle ihmisestä vahvemman? Se mikä ei tapa vahvistaa (hitto näitä viisasteluja!). Ei se nyt oo hauskaa, että molemmilla on suuria ongelmia, joiden kanssa joutuu joka päivä elämään. Lähinnä se riippuu muiden ihmisten älyttömistä vitseistä. Ehkä hekin olisivat hiljaa, jos tietäisivät mitä jotkut joutuvat elämänsä aikana kokemaan. Ja kun se oikku on olemassa joka aamu, joka päivä, ja joka ilta.

En halua muuttaa kavereiden asenteita ja vitsien tasoa. Varmasti kertomani voisi pysähdyttää, mutta  annan niillekin oikeuden elää "normaalisti" muuttamatta itseään. Saavat myös itse muodostaa minusta käsityksensä miten haluavat. Tämä on vapaa maa.

Kaverini oikku on pahempi. Vai mitä mieltä olette siitä seikasta, että täytyy miettiä jokaista sanaa tarkkaan, mitä suustaan päästää. Yksikin väärä sana, pilkkaa sataa niskaan, ja kotona taas mietitään itkien miten seuraavasta päivästä selvitään.

Mutta möykky on hyvä saada edes joskus avatuksi. Kun avaa itsestään piiloteltuja seikkoja, niin ihmeellisesti juttu alkaa luistamaan lähes tuntemattoman tyypin kanssa. Taas pirun vaikeita asioita käsiteltiin, mutta kun olin sanonut jotain synkkää elämästäni, niin eiks sitten tämä kertonut mulle vähän hyshys asiaa. Möykky tuli sitten avattua, eikä seuraavan kerran tarvitse hiertää kämmeniä, että mistä seuraavaksi puhuisi. Varjellut salaisuutemme paljastuivat, joten ei tarvitse enää pelätä möläytyksiä.

No sellaista, ja tällaista...

Eli taas mennään.