Samassa veneessä

Lähes tarkalleen viisi vuotta sitten astuin lafkaan, johon sitten jumiuduin vaikeiden vuosien jälkeen. Kynsin ja hampain sai taistella työtunneista, ja pari kertaa tuli kovisteltua työnjohtoakin. Firmamme mainostaa yli kaiken yhdessä tekemistä ja samassa  veneessä ollaan- periaatetta. Mukamas.

Yks työntekijämme vaati koko työyhteisön tukea, koska oli rikkonut lakeja, saanut varoituksen. Rangaistus oli hänen mielestään liian kova, huomautus olisi riittänyt. Ok, olen asiasta samaa mieltä, mutta se marttyyriasenne, jonka hän tapauksesta kehitti, oli musta liikaa. "On se jännä nähdä, miten meidän firman mottoa käytetään. Onko sittenkään kukaan moton takana?", hän sanoi.

Voin kertoa. Motto on oikeastaan surkuhupaisa vitsi, ja se ei firmassa toteudu. Ja kaiken huippu tässä on se, että kyllä sen työntekijät tietävät. Kun kerrankin kovaääniselle tyypille tapahtuu jotain, niin eikö kaikkien pitäisi olla hänen takana ja kirjoittaa nimilistaan nimensä puolustaen tyyppiä.

Ristiriitaisin fiiliksin kirjoitin nimeni listaan, koska tyyppi uhkaili sivulauseessa, että jos jollekin tulee vastaanvanlainen tilanne, niin en varmana auta häntä. Siis listaan voi kirjoittaa nimettömänä, mutta se ei säily nimettömänä, koska vastustajat otetaan selville.

Vituttaa tää asia, koska mä olen oppinut puolustamaan itseäni näinä viiden vuoden aikana ja oppinut siihen, ettei APUJA heru, niin miten tällainen 20-vuotta talossa ollut ei ole huomannut sitä. Tai ei tiedä minkälaisia lakeja pitää noudattaa.

Sekin vielä, että tällä hetkellä mun pitäisi ymmärtää sellaisia tyyppejä, jotka ovat olleet talossa vuoden eikä niitä vakinaisteta kun munt vakinaistetaan. Meidät niinku tasapäistettäis ja multa pitäisi herua noille empatiaa. Arvatkaapa mitä mun mielessä liikkuu. Meikäläinen aloitti lafkassa sillee, ettei joka päivä ollut töitä. Nyt muutama junnu on tullut suoraan koulun penkiltä, eikä ne ole olleet yhtään päivää työttömänä.

Niin, ajattelen itseäni, kaikkihan me. Mutta ennen kaikkea oikeudenmukaisuutta.

Liekki

Pieni kytenyt hiillos leimahti jälleen liekkeihin, mutta joo, ehkä nyt olen näihin tottunut. Se kyllä ihmetyttää ja vituttaa kun ne ovat toiset tahot, jotka leikkivät pyromaaneja.



Sairasmeno

= tervetuloa vastakohta. Mistäköhän tuollaisen kyltin saisi?

No mut joo, oli sitten lomaviikko, joka oli jotenkin tylsä. Jep, tuli levättyä, luisteltua, kahviteltua, koristeltua, mutta jotenkin valju maku jäi. Haluaa töihin frendejä tapaamaan. Ei nyt ihan näin, mutta melkein. Ennenkin oon väittänyt meillä olevan loistosakki töissä, tosin huomisesta lähtien pitäisi taas älliä käyttää ja mistäköhän sitä saisi?

Meikäläisellä on oma maailmansa lähes kaikkialla. Ei voi sanoa, että mulla on erityinen työminä ja etenkin jos työskentelen työkavereiden kanssa, ei ole eroa olenko mä töissä vai vapaalla. Pomojen kanssa minäni muuttuu, mutta ehkä se on nyt okei. Ei nyt viitti ihan pelle olla.

Vapaa-ajan kavereiden kanssa mulla on taas oma maailma. Ja tietty eri kavereiden kanssa erilaiset meiningit. Joidenkin kanssa huutaa henkihievareissä korismatseissa, toisten kanssa analysoi lentopallo- tai jenkkifutismatsia (Ihan persilleen ne analysoinnit menivätkin. Onneks ei kukaan kuullut, kait?),  joku tykkää leffaseurasta ja rakastaa kahvihetkiä. Niin, kai sitä nyt itsekin muuttuu vähän tilanteesta riippuen, mutta jotain äärettömän vastenmielistä meikäläinenkään ei suostu tekemään. No keksiiköhän joku mitäköhän se olisi? Mul ei kyl näin äkkiseltään tuu mitään mieleen.

Mutta tällä hetkellä yritin opetella sellaista jutskaa, että mulla on hyvä olla tietyssä asemassa. Olipa sitten kyseessä ystävät tai työ. Jos koen, että toinen yrittää muuttaa mua ja ohjata toiseen suuntaan, meikäläiselle tulee sellainen feikki olo (vrt.missi hymyilee väkisin). Muiden oikut on tottakai jossain suhteessa hyväksyttävä, mutta jos joku määräilee mun elämään mun sanomisillani, tekemisimilläni jne., en koe olevani mä, joku helkutin friikki vaan. En mun tarvitse hallita tilanteita, mutta haluan olla vaan mä.

On tämäkin opettava matka halki elämän.

Kolumbus kohtaa intiaanit

No siis, ajankohtainen sävel soi ja siitä tuli Kolumbus mieleen ja lukioaikainen esitelmäni. Täytyy myöntää, että esitelmässä on aika hyvä johdanto vaikka itse sen sanonkin. Jumankauta tyyppi oli jo silloin iskussa. Vai mitä sanotte tästä: "Oliko Kolumbus intiaanien hävittäjä vai oliko Kolumbus kansallissankari löytäessään Amerikan? Tähän kysymykseen ei löydy oikeaa vastausta. Jokainen voi pitää Kolumbusta millaisena vain haluaa." Heh, viimeinen lause on oikein tyypillistä meikäläistä, päätä itse. Tapanani on usein johdatella ihmisiä tiettyyn suuntaan ja sitten loppujen lopuksi pesen kädet kaikesta ja annan henkilöiden mukamas itse rakentaa mielipiteensä. Mutta oliko se jo tuolloin tollaista peliä?

Olympialaiset sitten meni. Onneksi. Nyt voi sitten rauhassa vetää hirsiä ja maksaa velka takaisin. Mitkä lajit yllätti mut täysin? No ei nyt täysin, mutta miesten telinevoimistelun hevonen oli paha teline. Kuusiottelussa sitä ei oikein kukaan osannut, ja siitähän sitten farssi syntyi kun lähes jokainen epäonnistui. Purjehduksen match race oli jännittävää seurattavaa. Välillä tuli hurjan näköisiä hyökkäyksiä toista venettä kohtaan. Ja olihan siellä muutakin, mutta nämä jäivät mieleen erikoisina tapauksina.

Niin kolumbus kohtaa intiaanit, oli varmaan varsinainen miitinki. Mitä se mahtoi pitää niistä? Kun miettii sitäkin maailmaa missä meikäläinen elää, niin aikalailla erilaisia tyyppejä tulee vastaan. En minäkään sentään kaikista pidä, mutta tietynlainen sietokyky mulla on. Ja mikä hienointa, kaikenlaiset tyypit pyytää mua mukaan kinkereihin, vaikka niin... Voisiko olla tylsempää baariseuraa, kun meikäläinen katsoo naisten koriksen finaalia baarissa ja vieläpä lähes selvinpäin (ihan oikeesti, tällöin vain yksillä). No ei olisi ollut pakko lähtee, kun edellinenkin ilta/yö venyi pitkäksi, mutta eri seura houkutti. Ehkä ei parempi seura, sori, mutta mielenkiintoisempi :)

Nonni eiköhän taas juhliminen riittänyt vähäksi aikaan. Meikäläinen nyt parantelee syöpynyttä säärtä. Ei tää varmaan taaskaan meidän mittapuulla ole työtapaturma vaikka töissä sattuikin. Todella sattui. Kaveri oli hyvin myötätuntoinen meikäläistä kohtaan: "Ai tolta sitten näyttää syöpynyt jalka."

Jep, varsinainen nähtävyys...



As cool as a cucumber

Edellisessä tekstissä pohdin hermojeni kestävyyttä. Meikäläisen päivä tyypin kanssa meni ihan hyvin ja puolivälissä päivää ajattelin, että onko tämä totta? No loppupäivä meni ihan päin helvettiä, ja muutkin alkoivat ihmetellä tyypin osoittamaan kohtelua mua kohtaan.

Tyypin kohtelu mua kohtaan ei onneksi aiheuta mulle ylenpalttista surua, pikemminkin vitutuksen tunnetta, mutta onneksi se on vain töissä tapahtuvaa shittiä. Tämä ei vaikuta mun vapaa-aikaan mitenkään, eikä tyyppi ole mielessäni paitsi nyt kun kirjoitan tätä tekstiä. No hyvä et jonnekin avautuu.

Mietin miksi mieleni on perin rauhallinen asian suhteen, vaikka töissä laskenkin monta kertaa kymmeneen. Ja tulihan se vastauskin ison pääni sopukoista. Toisaalta on helpottava tunne, kun voi sanoa tyypille mitä haluaa, mukamas kuunnella sitä ja pyöritellä silmiä, niin ei tarvitse miettiä mitä se tästäkin ajattelee. Aika julmaa sanoa, mutta tyyppi ei vaan ole mun tyyppiäni, enkä tykkää tyypistä.

Toista se on kun toisesta jollain tavalla välittää, niin tulee sitten välillä kauheat raivarit. Se on varmaan sitä rakkautta sitten. Voi luoja, olispa maailma täynnä noita vitutus tyyppejä. (vitsi, hehheh).

Toisten ihmisten mielipiteet vaikuttavat siihen, millaisen kuvan saat ihmisestä. Varokaa kuppikuntia, koska ne saavat aikaan itselle mielihyvän tunteen, varsinkin jos on kupissa. Kun kuppi kaatuu nurin, huomaakin pian itse olevansa samassa asemassa kuin kiusattu, ja se ei nyt ole kauhean hyvä fiilis.

Meidän kunnassamme kuppi ei mennyt nurin, mutta mun oli pakko vähän pillata (siis sillee ettei kunnasta kukaan huomannut). Meikäläinen tutustui tyyppiin kunnan mielipiteistä huolimatta, ja luulenpa että musta tuli tyypin tukijäsen. Ihmisillä on tiettyjä maneereja, mutta onkohan meistä kukaan täydellinen?

No pyysi kurkkua (mua) auttamaan kaatumassa olevan lavapinon kanssa. Mitäs siinä sitten voi muuta kuin mennä vaan  trukin ohjaksiin ja peruuttaa. Voilà. Kallistunut pino heilahti suoraksi. No loppupäivän sain varmaan kuulla ziljoona kertaa kiitos. Meikäläinen oli vaan, "se oli pikku juttu", vaiks myöhemmin sydän löi muutaman kerran ylimääräistä.

Niin ja lauantaina ei tullut jättipottia, se tuli sunnuntaina. Hyvä sellainen, toivottavasti.

Siis mitä v*****

Niin hei, mukavasti alkoi yövuoro. Jätkä ehdotti, että otetaan lopputili, ettei meitä enää pompoteltaisi kuin sätkynukkeja. Jaa no, mitä toi nyt oli? Minähän pidän työstäni, varsinkin palkkapäivänä. Yeah right.

No olisi sit varmaan pitänyt uskoa, kun 20 lasipurkkia putoo lähes niskaan, ja ois todellakin voinut sanoa goodbye. Siksi nyt laitoin tähän tota kieltä, ku se kuullostaa positiivisemmalta kuin näkemiin/hyvästi, vaikka molemmissahan olisi tarkoitus vielä nähdä ja ei millään pahalla vaan hyvällä. Nonni, sivuraide vittu, mutta niin...

Juu, onneksi ei jääty alle. Minuutti suuntaan tai toiseen, poks. Työkaveri sitten kävi sen verran kierroksilla, että sen oli pakko vetää sauhut. Koska en polta, niin mikä mun tehtävä oli? Tietty palata työpisteeseen, siivota sotku ja pistää kone käyntiin.

Tehtiinkö korjaavia toimenpiteitä? Ei koska analyysi oli, että se on tehnyt noin ennenkin, ja sitä varmaan ärsytti jokin. Aha, no kokeillaan seuraavan kerran millaisilla fiiliksillä se mahtaa olla.

Niin, ensimmäinen ehdotus ei ollutkaan ihan tuulesta temmattu, pistetään harkintaan. Ja mähän juuri sanoin, että sanominen auttaisi paljon, ne teot voisi jättää vähemmälle, kiitos.

Huh, yritetään sydän nyt nukkua, edes vähäsen.

On se niin nätti!

Miten joku voi käytöksellään hämmentää työpaikan ilmapiiriä noinkin paljon. Häikäisevää vetovoimaa, joka aiheuttaa miehissä ihailua, ja naisissa valosta johtuvaa päänsärkyä. Ja sitten kun siitä ihmisestä ei tiedä, mitä se on naisiaan. Mielistelee kaikille.

En tiedä onko toi nyt ihailtavaa, että tyyppi saa kaiken kunnian, kun toiset ovat tehneet työn. Projektin vetäjänä tämän piti keskustella auditoijien kanssa, mutta mitä hän tekeekään? Hymyilee sivusta, kun meitsi puhuu tönkkö lontoota vierailijoiden kanssa. Mutta ymmärsivät, kiittivät, ja pyysivät anteeksi, että kysyivät multa paljon. Ja kaiken kukkaraksi sain jokaiselta kädenpuristuksen, hah. Yks ei meinannut päästää ees kädestä irti. Juu, tyyppi kiitti, että olin ottanut homman haltuun, että se tuli multa kuulemma luontevasti. Nii-i. Sitä voisi vähän kyseenalaistaa, että mitä hittoa hän sitä projektia vetää.

Pomo kehui häntä muille työntekijöille: "On se niin nätti, näppärä sorminen, ja se on viel fiksukin." No hei, mitä voi olettaa nutturapäisestä blondista säihkyvien silmien kera. Nyt varmaan tulee sellainen fiilis, että olen kateellinen. No totta kai saatana, kaikki me naiset ollaan. No joojoo, oikeasti, leikisti. Mutta on siitä tullut työpaikan ärsyttävin henkilö ja jopa miehetkin ovat samaa mieltä.

Niin, näin miehet väittävät, mutta näkisittepä tilanteen, kun muija tulee kysymään jotain. Miehet muuttuvat ihan täysin, ja tekevät juuri niin kuin käsketään. Hupaisaa tuollainen vierestä kyttääminen.

Ottakaa nyt tostakin muijasta selvää. Muakin se aina lähestyy koskemalla mun olkapäähän, ja tekemällä jotain ihmeellistä tekonaurua. Turha yrittää, on meinaan niin useasti astunut mun tontille, että miten nopeammin se töppää ja lentää pesästä ulos sen parempi.

Nättei unii, pah. 

Voi elämä!

Siis vähän tai ei niinkään vähän ärsyttää eräs tyyppi. Kävin tunnin mittaisen kehityskeskustelun ja mitä siitä jäi käteen. Ei yhtikäs mitään, paitsi nyt sit tää keskustelija tietää, mitä mun päässä liikkuu. No ohhoh. Sanoin, että kyllä mä ärsyttävää tyyppiä kestän, lasken aina vaan kymmeneen, kun pää saa aimo annoksen v*tutusta. No joo, pehmensin vähän, laskeminen ei meinaan auta.

Antoisan keskustelun jälkeen, päätin, että tänään meikäläinen on kaveri (eli toisin sanoen se kaksinaamainen paskiainen). No en mä pahasti sille sanonut, ja päivää olikin mielenkiintoista seurata, kun kaksi muuta olivat ihan hiilenä. Ja toinen sanoikin sille pahasti, ku v*ttu se ei enää jaksanut sen touhuu. Mut tää tyyppi ei ota oikein mitään vastaan. Hymyilee kuin Naantalin aurinko, vaiks vettä tulee niskaan kuin esterin perseestä.

Kauhean vaikea tilanne, että pitäisikö olla "kaveri" vai v*ttuilla ihan päin naamaan ja lopettaa feikkailu. Ja pitäiskö lopettaa v*ttuilu selän takana. En nyt tiedä, ku noi työpäivät menee yllättävän äkkiä, ku lörpöttelee jotain ja vielä kun meikäläinen on lähentynyt muiden tiimiläisten kanssa. Juujuu, oikein kuppikunta. Mutta täytyy edistää työhyvinvointia ja motivaatiota. Kenen? No tietty mun, ei muilla oo välii.

Ärsyttävä tyyppi siivoskeli lattiaa, tietty just nee paikat mitkä oli jo siivottu, nii oli pakko huokaista ja katsoa sympaattista kaveriani. Tää tiesi mistä on kyse, ja sanoi: tää on vaan elämää. Sitä ennen se oli tokaissut, että kaikenlaisia ihmisiä tääl maan päällä on. Meitä on moneksi, mut v*ttu...

Kaikenmaan hiihtäjille voisi antaa kunnon sukset, jotta homma luistaisi :)

T. Fucking Perfect

Kelle sen kertoisi?

Vuodet vierii, kokemusta karttuu. Vuosien saatossa kiusaamisen muoto vain muuttuu. Piilov*ttuilu. "Tosi" hauskan heiton jälkeen tulee hymähdys, heh. Voi v*ttu ku oli taas hauskaa :(.

Loisto porukka :)

Noi työkaverit, huh. Sitä ryhmää tulee kyllä ikävä, se nauru, ja se mille nauretaan on ihan posketonta läppää. Kuulemma kamuille tulee ikävä mun älyttömiä, uskomattomia juttuja. No joojoo, enhän ollut kahteen päivään oikein repäissyt mitään, mutta sitten... Työkaveri sanoi, ettei kahvi ole oikein maistunut töissä. No ei ole ihme ettei toisillakaan, kun on ollut kesäloma. No just, sain tunnustusta, että kato, se heräs. Mutta täytyy muistaa, millaisen porukan kanssa liikun. Oli pakko lohkaista. Tämän viikon saan vielä nauttia heidän seurasta. Ja aina kun vitsaillaan sillä, että töissä on hauskaa, että en minä täällä palkan takia ole. Melkein voisi sanoa noin. On se ihmeen paljon auttanut taas töihin palaamista, kun on mukavat kamut vierellä :).

Juu, mä yritän, yritän, ja yritän sopeutua erääseen tilanteeseen, mutta en näköjään millään pysty. Taas meni v*tuiks koko tapaaminen. Ja tiedän, että se on meikäläisen typeryydestä kiinni, mutta ei vierellä olijatkaan helpota tilannetta yhtään feikkaamalla tekopyhiä enkeleitä. Meitsi tarvitsee nyt rauhaa, joten oikein paljon lenkkejä, kuntosalia, uintia, töitä... Eiköhän näillä taas pötkitä vähän aikaa.

Väärässä paikassa, väärään aikaan

Just niin tai toisaalta oikeassa paikassa, mutta se ei ole reilua, että susta puhutaan, ja tarkoituksella puhujat haluaisivat, että kuulisit heidän puheensa. Siinä sitä sitten seurailee, kuka uskaltaa pistää faktat suoraan tiskiin, päin naamaa. Rajua meininkiähän se on, mutta se lopettaisi kyräilyn, vittuilun ja kuiskuttelun, kiitos.

No huomenna sitten maailmaan, jonka luulin olevan kadotettu, mutta näköjään se on taas löydetty.

Nappaako?

Ei... koska loma on ohi, ja mukavasti alkoi kuumeilu heti kotiin päästyäni. Kiva. No sittenhän loma jatkuu, mutta tällä kertaa sairaslomalla. Ja nappasiko kala?

No miltäs näyttää? Ahvena... Niinpä tietysti työt tunkee väkisin lomaani. Töissä erästä sanotaan ahvenaksi. Voi ku kiva. Ai että. Nyt droppia, ja krooz...

Possuilua

Olikohan kuunpimennyksellä vaikutusta, mutta eilen yöllä tuli sitten syöpöteltyä. Tietty ajanjakso päättyi, A"A"-kerhon geishat sanoivat toisilleen hyvästit. Näen vielä kyseisiä henkilöitä tai kahta näen, yhtä en, mutta ryhmä hajotettiin, ja elokuussa sitten jatketaan taivalta eri ryhmissä joulua kohti. No viimeinen yö oli hervoton, ehkä yllättävästikin ei haikea... Niin, näkeehän noita sitten, ja ymmärrettävä siirto pomolta. Ei mua voi jaksaa millään kuunnella kaksi periodia putkeen. Ja toisaalta hyvä, koska jutut meinasivat loppua kesken... tai no toiveajattelua.

Tultiin sitten tauolle ja nähtiin kuunpimennys, ja eräs sanoikin, että se jatkuu vaan, kun pilvet menivät eteen. Ehdotin, jos ikkunaa teipattaisiin pahvilautanen, niin olisi aina kuunpimennys. Olin kuulemma kauhean viisas. Ja hei, se oli jopa toinen tokaisu samana yönä.

No toinen oli sellainen, että me kasasimme lautasiimme herkkuja keittiössä, ja sitten meitsi sanoi, että kovinpa teillä näyttää olevan samanlaiset eväät tänään kuin mulla. Mikä sattuma! No eräs tuli keittiössä ja sanoi, että onpas teillä hyvännäköiset eväät, ja myönsi, että kuuli meitsin sanat, joita hänen oli pakko lainata. Hei, ihan vapaasti. Älkää huoliko, sanoja riittää jaettavaksi.

Juu, ajanjakso loppuu, ja nyt kun sitä ajattelee, niisk ;( . Katsokaas kun tänään saatiin sitten yhdeltä työkaverilta tunnustusta: Kaksimielisesti ajattelevilla on aina hauskempaa. Ai no... en nyt tiedä. No voi sanoa, että ajatusmaailma on rennompaa, ja nämä tyypit eivät nipota kauheasti. Inhoan sellaista, jos se menee äärimmäisyyksiin, mutta mielestäni me ollaan pysytty hyvän maun rajoissa. Vai mitä mieltä olette seuraavasta?:

Taukohuone. Tämä kuiva ihminen sanoo, että pakkaamoon ei kannata mennä, kun etiketit menee päin **ttua. No yksi meistä sanoi: ai ne menee sinne? Ja meitsi: juu, on varmaan  parempi ettette sitten mee sinne. Niin, KUKA aloitti? Ja sitten päivän päätteeksi käveltiin kotiin, ja tämä samainen kuivis sanoi, että joskus päivä menee hyvin, ja joskus taas päin **ttua. No yksi meikäläisistä tokaisi, ai ne menee taas sinne. No kuivikselta tuli sitten tämä kaksimielisyyslause. No hei, itse käytti **ttu sanaa, ja jos ei huumorintaju riitä pidempään sanan käsittelyyn, niin lopettaisi sitten sanan käytön.

Ja blaablaa... Seuraavaksi voisi kirjoittaa jotain järkevää...

Pelle

No niin, minähän se. Tänään tää sai arvokasta matskua kerättyä päähänsä. Ei voi olla aluksi pelle ja laiska. Sitten kun hommat osaa, saa olla pelle, mutta ei edelleenkään laiska. Mutta eihän sitä osaa olla enää laiska, pelle kylläkin...

Mutta osaavalla ja ahkeralla on etuoikeus olla pelle. Ja varoituksen sana, älkää ees yrittäkö matkia.

Niitäkin on...voi niitä poloisia.

Pohjatonta touhua

Ensinnäkin töissä purkeista puuttui pohjat, ja sitten purkit olivat likaisia ja pätäkän suruushan riippuu siitä, miten paljon rehkii. Kyllä me rehkittiinkin ja missä kiitos. No siinä, että saatiin ainakin hyvät yöunet ja talo oli kiitollinen, että hermot pitivät, ettei purkit lentäneet päin seiniä. Sitten tänään hyvien yöunien jälkeen, kiitos työn, tulee sellainen ihana viesti, et huomenna pitäis lähteä reissuun, joka oli ymmärtääkseni peruttu tiistaina. No ei siinä sitten mitään, ymmärsin kai väärin...Ja paskat. Yks yrittää koko ajan tarjota mulle herneitä, mutta enköhän minä niitä kaupastakin saa.