Miksi on pride?

Tervehdys! Pride on ajankohtainen aihe, joka jakaa mielipiteitä puolesta ja vastaan.

Aikaisemmin ihmetytti Pride kulkue, jonka näin maallikkona ja asiaa tuntematta, näytti ihan friikkishow:lta. Julkisesti annettiin kuvaa niistä ihmisistä, jotka pukeutuivat stereotyyppisiin asuihin. Jotenkin hävetti ja olisin halunnut heidän edustavan tyylikkäästi seksuaalivähemmistöjä.

Ja mitä ajattelen nyt. Ajattelen toisin.

On hienoa kuulua vähemmistöön, jossa jokainen saa olla millainen haluaa. Pride kulkueeseen saat pukeutua millaiseen asuun haluat ja kukaan vähemmistön edustaja ei sinua dissaa, oot omien joukossa. Hieno fiilis mennä baareihin jne. tapahtumiin kun tiedät että taistellaan samojen arvojen ja oikeuksien puolesta.

Tietenkin tuli kommenttia, että miksi on Pride. Eikö seksuaalivähemmistöt ole saaneet jo oikeuksia? Pitääkö nykyään heteromiehenkin olla vähän gay?

Niin. Voi raukkoja. Harmittaako?

Niin kauan kun ei ole samoja oikeuksia niin kauan marssitaan. Ei ne oikeudet ole vieläkään samaa luokkaa kuin heteroilla. Ja voi olla taas sanahelinää heteron korviin, joten yksinkertaistan vähän. Voiko nais- tai miesparit kävellä kaduilla käsi kädessä? Voivat, mutta taas he mahdollisesti aiheuttavat tilanteen, ovat huomion keskipisteinä haluamattaan. Taas voi joku hetero ottaa herneen nenään ja ihmetellä, miksi heidän täytyy nyt kävellä käsi kädessä kun aiheuttavat huomiota. Voi hetero parkoja. Voivat hekin kävellä käsi kädessä, mutta se ei aiheuta huomiota. Kummankohan sitä itse haluaisi? Hmmm... Voin sanoa, että kulkueessa sai kävellä käsi kädessä, koska siellä oli jotenkin turvassa katseilta. Se oli suotavaa.

Siksi Pride. että seksuaalivähemmistöjen edustajat pääsisivät esille. Heitäkin on olemassa. Se tulisi muiden ihmisten tietoisuuteen ja aivojen sopukoihin. Isku vasten kasvoja. Kuulen usein sanottavan ettei se ole mikään juttu 2018 luvulla, mutta voi kuule, se on. Edelleenkin homovitsejä viljellään radiossa ja tv:ssä. Ja jos jotakin harmittaa pride kulkue ja viikko, niin miettikää, sitä ei tartte kestää kotikauungissa kuin vain viikko. Saatte pitää itsellänne 51 heteroviikkoa vuodessa (joka päivä joku pari kävelee käsi kädessä :) ).

Ja niin. Joka tuutista tulee ulos sana ROHKEUS. On se rohkeaa kun tulit kaapista ulos, oli rohkeaa olla kulkueessa, oli rohkeaa pitää käsi kädessä, on rohkeaa seurustella, on rohkeaa asua yhdessä. What? Edelleenkin kun sanaa rohkeus käytetään näistä asioista ja varsinkin heteron suusta sanottuna, niin se ärsyttää. Yhteiskunnassa on jotain vialla, jos nämä tavalliset asiat vaativat joiltakin rohkeutta. Eikö kaikilla olekaan samoja oikeuksia? Se on ihan fine, jos seksuaalivähemmistön edustaja sanoo näitä asioita rohkeaksi. Meidän täytyy taistella lisää siskot ja veljet!

Jalkapallounelma?

Englantilainen ja tässä tapauksessa Manchesterilainen jalkapallo mun kokemana. Varhain pelipäivän aamuna kadulla liikkuessa näkyy, että on pelipäivä. Miehet ovat valmistautuneet ManU:n huiveihin ja paitoihin, baarit täyttyvät kannatusjoukoista. Isät kävelevät kaduilla pienien poikiensa kanssa, joilla on pelipaidat päällä. Tämä kaikki tapahtuu keskustassa 5 tuntia ennen pelin alkua. Lähdemme keskustasta Old Traffordille pari tuntia ennen matsia. On kätevää olla huivi kaulalla, kun järjestysmies ohjaa kaulaliina tyypit tiettyyn bussiin. Mistähän se mahtoi tietää, minne me mennään. :-) Stadionalue on oma lukunsa. Minne tahansa mennään, tarkistetaan käsilaukut about kolme kertaa. Stadion on oma lukunsa. Jokaisella katsomonosalla on oma taukopaikka/buffetti, joten vierasjoukkueen katsojat eivät vietä taukoja kotijoukkueen kannattajien kanssa. Turvamiehiä on stadionissa pilvin pimein, joka aukossa kaksi ja aukkoja on monia. Kyseinen peli oli katsomon osalta turhautuneisuuden huippu. Buuauksia kuului ja yhdessä tilanteessa koko katsomo nousi ylös ja osoitti pelaajalle minne tämän pitäisi syöttää. Penkkien läpät saivat välillä kyytiä. Kulmatilanteissa päätykatsomo nousi seisomaan. Kun maalia ei näkynyt tai kuulunut, alkoi yleisö jo hysteerisesti nauramaan. Kuinka ollakkaan kun tutustun brittijalkapalloon, niin kuulen suomalaista kännistä huutoa: syötä keskellä, mene, voi perkele. Jotenkin nolotti ja toivoin, että tämä muuten rauhaisa katsomonosa ei aktivoidu. Paljon pelissä provosoidaan fanejen osalta. Kun Burnley sai maalipaikan ja laukaisu meni ohi, niin ManU:n kannattajat maalin takana näyttivät Burnleyn katsomonosaan kuinka paljon meni ohi. Kuuma matsi ja semmonen seikka jäi pimentoon, että manageri Mourinho ajettiin ulos. Mutta onneksi ei mitään suurempaa rähinää tapahtunut verrattuna paikallisderbyyn, kun vessanpytty oli revitty ja potkittu seinästä irti. Täytyy kyllä sanoa, että brittiläiset ovat kasvatettu siinä mielessä hyvin, vaikka ovat humalassa, niin pyytävät anteeksi. Ihan pieni hipaisukin riittää tähän sanaan. Pieni sana, mutta merkitys suuri. Tällainen on ManU:n fanius mun silmin.

Kipua

Enpä ole tänne mitään pitkään aikaan kirjoittanut. Ehkä siksi, että minulla ei ole ollut sanottavaa ja aikaa. Kriteerit ovat huomattavasti kasvaneet vuosien varrella ja lauseet eivät solju helposti riveille. Kauhia oikoluku päällä.

Olen kirjoittanut tekstejä sekä kyynel silmässä että naama virneessä. Yhtä kaikki blogi on auttanut minua pääsemään ahdistuksistani pois. Kiitos hänelle, joka on syyllinen, että sorruin blogin maailmaan.

Mikä nyt pisti pökköä pesään ja aloitti tämän päiväisen kirjoittelun. Monien asioiden summa, josta syntyi liian suuri pala pureksittavaksi.

Oli synttärit, hip hei. Juuri sitä ennen olin lukenut koskettavan kertomuksen kaveristani. Oli saanut äärettömän paljon paskaa niskaansa. En asiaa avaa enempää, mutta asiat summattuani, tuli tosi paska fiilis. Siis oma elämä. Miltä niinku omasta mielestä tuntuu?

Huh. Katsoin lapsuuskuviani: lapsi, teini, nuori aikuinen, aikuinen. Kaari oli selvä. Mua nauratti lapsuus (hölmöjä kuvia), teini ja nuori aikuinen kohdalla pääsi itku kuten nytkin, aikuinen neutraali. Se paska, mikä tossa välissä oli, en olisi selvinnyt ilman siskoani.

Silloin jokainen päivä oli jotenkin selviytymistä, yritit olla kuin muutkin. Se näkyy valokuvista, yritit olla, mutta kun et läheskään ollut sellainen, kaikki jäi puolitiehen. Olin vähän kuin seinän tapetti, hiukset suurinpiirtein kuin muillakin vaikka malli ei sopinutkaan päähän. Hiljenin hiljakseen, jotta kukaan ei huomaa mua ja puhu musta pahaa. Tähän pisteeseen päästyäni jokainen sana ja lause oli työn ja tuskan takana, ettei vain teilata kun artikulointi ei mennyt oikein.

Mikä tähänkin on valmentajan/opettajan ratkaisu kun huomaa hiljaisen tytön? Täytyy muistaa, että henkilöt olivat sen ikäisiä kuin minä nyt, että itsekin voin arvostella muita, mutta nyt sen huomaa kuinka tärkeää hoitaa leiviskänsä niin, ettei vanhempana tarvitsisi niitä muistella. Niin, nämä suhtautuivat siihen hauskanpitona ja ajattelivat lisää kiusata tyttörukkaa.

Voisi puolustella ja sanoa, ei ne tahallaan. Ei varmaan. Pitääkö aina ihmisen aina tehdä jotain radikaalia, kuten purskahtaa itkuun, kertoa vanhemmille. Se on aika noloa ja kai ihminen tottuu jatkuvaan paskaan ja yrittää sopeutua vallitsevaan tilanteeseen.

En osaa auttaa kavereitani, joilla on kokemuksena samanlaisia/pahempia tapahtumia elämässään. Miten voi auttaa? Sanoa vaan, että on mullakin ollut paskaa elämässäni, mutta olen noussut suosta. Jep, tosi kiva, ainakin toi loppu. Yritä nyt sinäkin vaan päästä eroon entisestä elämästä, hanki kumppani, talo, koira, lapsi, etc. Masennan kaveria vaan lisää.

Noku mä oon tällainen

Kiusaamista tapahtuu eri yhteisöissä. Mahtaako jostain löytyä puhdas pulmunen, joka ei ikinä ole haukkunut ketään. Enpä usko.

Miksi tämä sitten sallitaan?

Kiusaamista on vaikea tunnistaa. Epävarma henkilö vittuilee toisten kustannuksella ja luulee, ettei ketään pahastu. Henkilö usein heittelee legendaarisia ja kuluneita vitsejä, joilla ehkä peitetään jotain omia salaisuuksia/pettymyksiä ja puutteita.

Kun tällainen tyyppi on saanut riehua ja olla se porukan "hauska heppu", kaikki sallivat hänen tokaisut, koska hän on niin ihanan rempseä. "Se on meijän Anna", "älä siitä välitä".

Kaikkea ei pidä sietää, mutta kaikkien kanssa pystyy sopeutumaan ja tulemaan toimeen.

Erilaisia tyyppejä

On toi facen maailma ihmeellinen. Oikeastaan potutti tässä yksi päivä, kun oli tarpeeksi kuunnellut shittiä ihmisten suusta. Miksi ylipäätään ihmiset voivat suoltaan vanhoja sananlaskuja suustaan, vaikka eivät tiedä miten vastapuoli reagoi. Esimerkiksi tulee mieleen "tuu pois sieltä kaapista" (homolle), "mitä neekeri" (ulkomaalaiselle tummaihoiselle), "ryssä" (venäläiselle), "homo" (oikeasti homolle). Ehkä nyt tota neekeri ilmaisua ei sanota suoraan tummaihoiselle, ja pointti onkin enimmäkseen siinä, että joitakin tyyppejä haukutaan vaikka ei tiedetä niitä haukuttavan. Ajattelin pääni puhki, että miten muotoilisin tämän ärsytyksen faceen kaikille tiedoksi, mutta en halunnut taas asettaa läheisiäni outoon, häpeän tunteen asemaan. No, hammascase toimi alibina, mutta hyvin onnistuin, kun töihin tullessa yksi kysyi, et onks ruuvit löysällä. Niin, vittu, sano se sellaiselle, joka on käynyt just operaation läpi. Olin hiljaa tokaisulle, ja taisi olla opetus vittuilijalle, joka pyysi anteeksi. Se face viesti juuri kielsi ihmisiä viljelemästä huumoria (juuri toi vitsi oli esimerkkinä), koska oikeesti ihmisellä voi olla prosessi käynnissä ja yrittää siitä selviytyä vitseillä. Ei se muilta tartte vitsejä, koska silloin se menee yli. Huumori on vaikea tekniikkalaji.

Todellakin vaikea laji. Hmm... Meitsihän sen tietää. Aika surullista kuulla, että olen vuosien aikana vittuillut erittäin tärkeälle henkilölle ja sain tietää sen äskettäin. Onko sitten pelko ollut suurena peikkona tälle tyypille ettei ole kertonut mulle tätä seikkaa. En väitä etteikö tämä olisi totta, se tässä surettaakin, koska en ole tiennyt tätä. Mitkä ovat olleet kummankin motiivit? Toinen haluu tietää, onko toinen tosissaan ja millainen huumorintaju toisella on; toinen ei halua suututtaa toista, menettää toista vaan pitää kynsin ja hampain kiinni toisen miellyttämisestä. Huhhuh, mikä soppa!

On sellainenkin sananlasku erilaiset ihmiset täydentävät toisiaan. On aika vaikeaa kuvitella, että täysin erilaiset ihmiset viihtyisivät toistensa seurassa, jotain yhteistä on pakko olla. Mutta jos löytyykin se jokin piirre, mikä pitää tyyppejä yhdessä, niin onko kohtuullista puuttua toisen epäkohtiin (siis toisen mielestä epäkohtiin) ja yrittää muuttaa toista vai onko sopeuduttava. Mielestäni on kohtuullista ettei toisia aleta muuttaa, mutta muuttuuhan jokainen, jos toinen käyttäytyy tietyllä tavalla, niin toinenkin käyttäytyy tietyllä tavalla. Näin ollen toinen tyyppi saa käyttäytyä hänelle tyypillisellä tavalla, mutta toinen ei, koska reagoi toisen tapaan oudoksuttavasti (koska tapa on hänen mielestään kummallinen). Elikkä molempien pitäisi tulla vastaan ja muuttua, olisi reilua. Ai niin, sanotaanko tätä parisuhteeksi. :)

Hörtsy paljuun! njoo.

Kesä on ollut mielenkiintoinen, eräänlainen koetinkivi monessakin suhteessa. Ollaan juotu pussikaljaa konserttia kuunnellessa, pyöräilty ritarinasussa, uitu kaatosateessa, rämmitty suossa, annettu hyttysten imeä meidät melkein kuiviin, poltettu puita. Niin ja sanoinko, että ollaan poltettu puita. Ei tainnut jäädä seuraavalle asukkaalle kuin muutama klapi.

Koetinkivi siinä mielessä, että kun tutustuin toiseen lähemmin myös herkemmin uskalsi sille räjähtää. Luotti toiseen sen verran, että vahva side ei katkea. Ei se katkennutkaan. Kaikkein pahin virhe on kilpailu ja vertailu. Ennemmin pitäisi rohkaista ja kannustaa toista. Tuntuu, että tässäkin suhteessa osaamme sössiä kaiken, koska ylenpalttinen "höösääminen" vaan ärsyttää. No retkemme osoittivat, että määränpää on tärkein, ei se 80 km poljettu matka eikä paarmainen ryteikkö veneelle vaan näissä tapauksissa lämpöinen mökki sekä soutaminen. "Thank God, ollaan perillä." Kuitenkin uskallan sanoa, että aika kultaa muistot. :)

Kesä on eletty täysin rinnoin rakkaan kanssa ja tuntuu kuin matto vedettäisiin alta, kun arki koittaa. Ei sen pitäisi olla näin.

Matka jatkuu määränpäätä kohti....

Iisakin kirkko

No niin. On nyt vierähtänyt jokunen kuukausi etten tänne ole mitään kirjoittanut. Niin se on, nyt on asiat todella huonosti tai todella hyvin. Sanotaan; molempia kiitos.

Koin kuukausi sitten taas mullistavia elämänmuutoksia ja taas sorkittiin arpia. Aikoinaan huonosti hoidettu suuvärkki sai kolauksen ja ollaan jotenkin taas lähtöpisteessä. Uusi posliini tulossa. Pitäisi vaan miettiä, että sitä ollaan hengissä, mutta... Olisihan mukavampaa, jos kropan kaikki elementit olisivat kunnossa. Ei paljon naurata koiran luiden mainos, jossa koirille ehdotellaan tekohampaita vitsillä. Mulle se on valitettavasti arkipäivää.

Kun on mieli maassa ja ui syvissä vesissä, niin ei tarvitse paljon mieltä horjauttaa. Siihen riittää ihmisten kohtelu sua kohtaan, ja tympeä kohtelu vaikuttaa välinpitämättömyydeltä, mutta se ei ole sitä. Ehkä sitten toisten epäonni on hyvä syy "iloita" ja itse nousee suosta. Älytöntä hyväksikäyttöä.

Menneen viikon aikana sitä ajatteli, että on valmis ottamaan askeleen elämässä, ei eteenpäin vaan taaksepäin. Se oli virhe, ja pisti ajattelemaan millainen kusipää mun kuoren alla asuu. Melkein menetin jotain tärkeetä ajattelemattomuuttani.

Näin jälkeenpäin ajateltuna tämä oli ehkä tarpeellinen vaihe tämän hetkisessä elämässäni. Parhaat neljä päivää elämässäni ja kaikkein hörhöin lauantai on takana. Voiko tässä muuta toivoa.