Koin kuukausi sitten taas mullistavia elämänmuutoksia ja taas sorkittiin arpia. Aikoinaan huonosti hoidettu suuvärkki sai kolauksen ja ollaan jotenkin taas lähtöpisteessä. Uusi posliini tulossa. Pitäisi vaan miettiä, että sitä ollaan hengissä, mutta... Olisihan mukavampaa, jos kropan kaikki elementit olisivat kunnossa. Ei paljon naurata koiran luiden mainos, jossa koirille ehdotellaan tekohampaita vitsillä. Mulle se on valitettavasti arkipäivää.
Kun on mieli maassa ja ui syvissä vesissä, niin ei tarvitse paljon mieltä horjauttaa. Siihen riittää ihmisten kohtelu sua kohtaan, ja tympeä kohtelu vaikuttaa välinpitämättömyydeltä, mutta se ei ole sitä. Ehkä sitten toisten epäonni on hyvä syy "iloita" ja itse nousee suosta. Älytöntä hyväksikäyttöä.
Menneen viikon aikana sitä ajatteli, että on valmis ottamaan askeleen elämässä, ei eteenpäin vaan taaksepäin. Se oli virhe, ja pisti ajattelemaan millainen kusipää mun kuoren alla asuu. Melkein menetin jotain tärkeetä ajattelemattomuuttani.
Näin jälkeenpäin ajateltuna tämä oli ehkä tarpeellinen vaihe tämän hetkisessä elämässäni. Parhaat neljä päivää elämässäni ja kaikkein hörhöin lauantai on takana. Voiko tässä muuta toivoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti