Tunnustus

ÄÄÄ... Mitä tämä nyt kertoo? Ei huolta, ei mitään henkeä salpaavaa.

Sitä kun on teitä tässä tallustellut, niin on huomannut, miten erilaisten tyyppien kanssa vaan synkkaa. Tarkemmin ajatellen, miten tyypit ovat tupsahtaneet elämääni, on ollut sattumaa. Alku on ollut niin saakutin hankalaa. Niin ilmankos nämä uudet tyypit pähkäilee ja fundeeraa, minkälainen meikäläinen on. Mutta hei, lupaan että pikku hiljaa hyvää tulee.

Mitä se sitten vaatii, että ihmisiä voi kutsua tyypeiksi/frendeiksi? No se on se loputon tarinan kerronta, ja kylläkyllä se on molemminpuolista. Sitä tietää toisten lapsista, puolisoista, lemmikkieläimistä, harrastuksista, unista ym. kaiken mahdollisen, joten on helppo jatkaa siitä mihin jäätiin. Väkisinkin ihmisestä muodostuu sulle tyyppi.

Pelottavaa on se kun tyypit alkavat jo ajattelemaan samalla tavalla, ja siihen ei tarvita sanoja, ilmeet ja eleet kertovat oleellisen.

Yks frendini kertoi inhoavansa Mariskaa. No mepä saimme siitä loistotuuman toisen frendini kanssa, että sille on pakko ostaa joululahjaksi Mariskan levy. Ja annamme sen vielä hänen miehelleen, koska heidän perheessä kuski päättää radiokanavan. Eli Mariskan levy vaan soimaan ja frendi tykkää. :)

Joojoo, tosi reilua. Mä nään jo silmieni edessä tyypin iloisen ilmeen, "prkleen kaksikko!". Mutta näillä mennään, it's hjuumor.

Mutta kai se nyt on tottunut "kaksikon" tempauksiin. Olemme soveltaneet sanontaa: "Kaveri on sellainen jonka seurassa kehtaa röyhtäistä, mutta tosi ystävä on sellainen jonka seurassa kehtaa pieraista!." No okeiokei, muutamat ovat röyhtäisseet, mutta tohon jälkimmäiseen moukkamaisuuteen emme ole ryhtyneet. Röyhtäilykin on mielestäni moukkamaista, joten olemme ottaneet sovelluksemme käyttöön: Kysy, kysy, kysy, tyhmiäkin saa kysyä. Ja ei oo pelkoo ettei olisi kysytty. Se on siinä loistavaa, että nolotuksen tunnetta ei tule asiaa kysyttäessä vaikka ehkä pitäisi. No ainakin makeat naurut saamme aikaiseksi jos ei muuta.