maanantai 29. huhtikuuta 2013

Legendaarinen kymppi

En nyt kerro Lasse Virenin juoksusta, en. Tuuman verran pienempi saavutus ihmiskunnalle, mille annan nimeksi legendaarinen. Onhan nyt lähes kaikki kuulleet mun paatosta lauantaisesta juoksusta. Mitä? Ai ette ole vai? No:

Jokaiseen meikäläisen lenkkiin liittyy aina jonkinlainen tarina. Se ei ole koskaan vaan juoksemista, vaan kaikenlaisia tunneskaaloja käyn läpi. Ja kyllä, kyseessä on vain kympin lenkki. Sitten juoksuun:

On lauantai-ilta ja meikäläinen lähtee kohti tapahtumapaikkaa pelonsekaisin tuntein. Olihan huono kenraali vedetty tiistaina. Tuttuun harjoituslenkkiin oli tuhrautunut vartti enemmän aikaa ja polvet olivat todella kipeitä. Puolet lenkistä kävelin ja se aiheutti vain lisää murheita. Olin meinaan asettanut ainoan tavoitteen lauantaiseen urakkaan: pitäisi juosta koko matka.

Siinä sitten parin työkaverin kanssa kiinnitettiin numerolaput rintaan. Mä lähden viemään reppua ja vaatteita tavaransäilytykseen. Sen jälkeen en enää löydä työkavereitani. Ihan kiva. Yksi mun tyypeistä bongaa munt ja jutellaan jotain diibadaabaa. Yllättävän kiinnostunut se on mun tekemisistäni, vaikka itse hävisi tietoisesti mun elämästä. Ihan ok alkulämppä tyypin vittuilujen säestämänä.

No kun starttipyssy pamahtaa, sekin häviää. Yksin on sitten taivaltava koko lenkki tai tiesinhän mä seuraa löytävän. Aina mä juoksen jonkun vierellä aina riesaksi asti. No niin, kun se pyssy pamahti, porukka lähtee kauheeta vauhtia spurttaamaan. Onneksi yksi huomauttikin, että ei tätä vauhtia voi jaksaa kymmenen kilsaa.

Otin rauhassa startin ja porukkaa vaan menee ohi, ovista ja ikkunoista. Helppoa olisi mennä virran mukana, mutta tästä kohtaa astuu esiin meikäläisen kuuluisa pelisilmä tai joku muu silmä, mutta bongaan aika coolin tyypin. Huomaan, että sillä on kännykkä habassa ja nappikset korvilla. Ok, se ei kuule mua, mutta sillä tuntuu olevan hyvä vauhti ja jään sen vierelle juoksemaan.

Ollaan juostu noin pari kilsaa vierekkäin ja mun on pakko kysyä:
-"Anteeks, juoksetko kympin vai vitosen?"
-"Kympin"
-"No hyvä, mäkin juoksen. Oli vaan pakko varmistaa, ettei juokse väärässä porukassa ja liian lujaa. Meillä on aika hyvä vauhti, et sori vaan, et meikäläinen on nyt jäänyt tähän viereen juoksemaan." Tyyppiä nauratti ja sanoi, et hän meinasi juuri sanoa samaa, et on kiva kun joku juoksee hänen kanssa, niin voidaan sitten toisiamme tsempata. Näytettiin toisillemme peukkuja ja sanottiin että jatketaan samalla tavalla. Tyyppi  laittoi nappikset korville ja jatkoimme matkaa vierekkäin toisillemme mitään puhumatta.

Kun viisi kilsaa oli kulunut, meikäläisen jäsenissä alkoi ihan hirveesti painaa. Jos olisin ollut yksin lenkillä, olisin luovuttanut. Enhän mä voinut keskeyttää ja ehdottaa tyypille kävelemistä, vaan meikäläinen yritti vaan roikkua ja olla puuskuttamatta. Onneksi tyypillä oli ne nappikset korvilla.

Tiesin, että väliaikapisteessä olisi juotavaa. Jes, voisi sitten pysähtyä ja rauhassa juoda kupponen. Seurasin tyypin liikkeitä ja ajattelin matkia hänen tekemisiään juomapisteellä. Mitä hittoa?! Tää otti lennosta kupposen, otti pienen huikan ja heitti mukin pois. Matka jatkuu, argh. Ja meikäläinen oli niin finaalissa jäseniensä kannalta. Tässä kohtaa meikäläiselle valkeni ensimmäistä kertaa juoksun aikana, et toi tyyppi voi oikeasti olla kovakin tekijä. Meikäläinen oli valinnut niin väärin taas tän seuran. Ja muistattehan mun tavoitteen, PITÄÄ JUOSTA KOKO MATKA. Tästä alkoi meikäläisen Via Dolorosa. Hei, olisi enää viisi kilsaa jäljellä, vielä puolet matkasta.

En muista loppumatkasta kauhean paljoa, hämärän rajamailla mentiin. Laskin lyhtypylväitä, katsoin rakennuksista kiintopisteitä ja puuskutin ihan sikana. Mutta, meikäläinen sinnitteli tyypin matkassa, enää ei oltu vierekkäin vaan peräkkäin. Eroa ei kylläkään ollut nimeksikään. Seitsemän kilsan kohdalla annoin tyypin vaan mennä ja mä keskityin vain siihen, että jalat tikkaavat loppuun asti kuin singer.

Kuten sanottu, muisti pätkii toisen vitosen kohdalla. Löysin vähän kevyempää lenkkiseuraa loppumatkaksi, siis ei sekään hiljaa juossut vaan hiljempaa. Lopussa sitten vähän piristyin ja otin jopa loppukirinkin. Huvitti, kun tää kevyt lenkkiseura huomasi meitsin rynnistyksen, ja meille tuli kova kiri loppumetreille asti. Jarrutimme matolle, kun luulimme olevamme maalissa ja järjestäjä sanoi, että ei tässä ole maali, vaan tuolla oikeella 20 metrin päässä. Ai, meiltä meni arvokkaita sekuntteja hukkaan, mutta ei me voitu maalissa muuta kuin vain nauraa typeryydellemme.

Maalissa olin tyytyväinen, tavoite saavutettu eli juoksin koko matkan. Aikakaan ei ollut hullumpi 49:21, josta saan suurelta osin kumminkin kiittää coolia tyyppiä. Kovasta vauhdista on sitten helppo himmailla loppua kohden, tosin tuloksien perusteella vauhti ei paljoa tippunut. Mut jos olisin yksin juossut, olisin varmaan luovuttanut tai kävellyt.

Haastattelin tyyppiä juoksun jälkeen ja tässä kohtaa tyyppi paljasti, et sen vuoksi hän jätti munt 7 kilsan jälkeen, kun hänellä oli aikatavoite. Hänen piti alittaa 50 minuuttia. Ai kiva tietää. Tyyppi olikin vähän kovempi juoksija, joka juoksee säännöllisesti tavoitteita kohti. Kerroin myös oman tavoitteeni, jonka te tiedätte, joka ei nyt ollut kauhean häävi.

Sain tyypiltä tunnustusta, että mun kanssa oli mukava juosta, kun en juossut ihan massan vauhtia, vaan hippasen verran lujempaa. Kiitos tyyppi, mut voin kertoo, että tässä palauttelussa meneekin sitten tovi. Jos seuraavana yönä saisi ensimmäistä kertaa nukuttua lauantain jälkeen.

Ei ehkä Virenin tasoinen suoritus, mutta meitsi on hyvin ylpeä itsestään. Saalistin arvokkaita päänahkoja matkan varrella ja mun täytyy toistaa sitä seikkaa, että inhoan lenkkeilyä. Yksi kysyikin, että treenaanko mä? No sanoin sille, että viimeisin kympin lenkki tuli vedettyä viime toukokuussa Naisten Kuntovitosessa.

Nonni, ehkä tää nyt riittää tästä hypestä ja luulen, että seuraava kerta on taas jätettävä väliin, koska nälkä kasvaa syödessä. Toi mun tämän kertainen tavoite oli hyvä ja siitä voisi tulevinakin vuosina pitää kiinni.

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Pikku shokki

Ei shotti, enhän mä ny sellaisia. Ihan fine mennä yövuoron jälkeen hamppilääkäriin. Virhe on se, että lääkärinä on uusi tuttavuus, joka ei ole koskaan mun hampaisiin kajonnut.

Pikku huomautus lekurilta, niin onks sul implantti? Jep, kolmekin. Siinä sitten oli 45 minuuttia tahkomista mun hampaiden kanssa ja voivottelua kuinka vaikeita nää hammasvälit ovat. No mitäpä siitä tuumaa meikäläinen, nim.ennen lähes reiättömät ja lähes täydelliseksi oiotut hampaat omaava tyyppi.

Väsynyt meikäläinen palaa vuosien takaisiin tapahtumiin ja eipähän kauheesti helpottanut mennä kauppaan ja ostaa hammasharja. Niin, silmien edessä siintään PROTEESIharja, joka ei nyt taaskaan mieltä kauheesti hivele. No onneks löytyi tällainen pinkki uutuus, joka on nyt sirompi ja on nimeltään hammasväliharja. Helpotti kummasti.
 Ja onko tämä nyt shokki, jos käyttäisi harjaa, jonka etuliitteenä on proteesi?

torstai 25. huhtikuuta 2013

Poreilua

Sopan porinaa. Niin, enteilikö tämä nimi jotakin, kun nyt on sitten porilaisuus iskenyt meikäläisen elämään. Tai ei se nyt oo mitenkään sen suuremmin iskenyt, soppaa vaan on alettu oikein urakalla keittämään ja sen porinaa ei oikein voi välttää. PataÄSSILLE tuli sitten mestaruus ja prkleen porilaisten takia melkein myöhästyin töistä.

Ja yritäppä päästä eroon näistä tyypeistä. Melkein mahdottomuus tämän hypen keskellä. Lopetan porilaistyypin sanoin: "Joo tua noin ni ;p".

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Mun elämä


 
Löysin ärsyttävän piirteen itsestäni, uskokaa tai älkää. No eipä ole kiva tokaisu, että löytäjä saa pitää. Kiitti niin titusti. Piirre näkyy muille hyvänä eleenä, ja en usko, että monikaan näkee sitä pahana asiana. Päinvastoin varmaankin muiden mielestä, sosiaalipallo vaan liikkuu ja loppujen lopuksi pallolle jää tyhjä fiilis. Mut se sit ihan pallon oma vika, ja pallon olisi itse ratkaistava ongelmansa.
 
Joojoo, lantiota on pyöritetty, mut se ei auttanut. Tänään on lenkki juostu, eikä sekään murheita poistanut. Niitä oikeastaan kasaantuu vaan lisää (polvi oli niin saakutin kipeä).
 
Kuulostaakohan tämäkään hyvältä, että tyyppini tykkäävät vampyyreista. Toinen seuraa sarjoja ja toinen on sitten ihan vaan muuten melkein kuin vampyyri. Ei kuulemma ikinä menetä elintoimintojaan. Jaa, no mä sanoin sille, että hän on elinikäinen riesa. Toisaalta on hyvä, että meikäläisellä on aina matkaseura, henkinen sellainen.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Viiltävä hetki

Voin sanoa, että kokeneena ei nyt muuten, mut hammaslääkärissä kävijänä, koin tänään coolimman hetken ever. Munt pistettiin tuoliin mitään aavistamatta, ja sit kun meikäläinen katsoi kohti kattoa näin telkun. Tällainen biisi sieltä tuli:

Kaikessa huumassa sitä ei sitten laitettu puudutuspiikkiä ollenkaan. Auts ku sattui. Viilsi kivasti. Kai tää biisi oli sit suunniteltu oikein tähän hetkeen: Feel This Moment.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Tavoite?

Tää on hemmetin hyvä päivä ku vieläkin mä jaksan paasata. No sentään auton renkaat on vaihdettu ja kaara on pesty. Ja lopputulos? Äää, ei mennä siihen ku kiukkua pukkais, vaan etenen nyt ihan toiseen aiheeseen.

Kuulin tuossa taannoin juttua eräästä tanssiryhmästä. Porukka koostuu hyvin nuorista tytöistä. Porukan tavoite oli päästä SM-kisoihin, ja kaikkien yllätykseksi tämä sakki selvitti tiensä kaksien karsintojen kautta kisoihin. Mutta nämä eivät nyt sitten lähdekkään sinne. Valmentaja oli alunperinkin sitä mieltä, että siellä on liian kova taso, kun Helsinki tulee leikkiin mukaan. Ryhmän tytön äidin ja mun mielestä tämä on älytön päätös. Siis vanhemmat ovat maksaneet itsensä kipeiksi tytön harrastuksen tähden, tyttö treenannut kisoja varten ja sitten kun pitäisi palkinto lunastaa, niin se jätetään lunastamatta. Porukka olisi saanut ainakin kokemusta SM kinkereistä jossei muuta.

Ehkä pitäisi olla hiljaa näiden mahdollisuuksien kanssa, kun eräät (me) sitten jättivät nousukarsinnat väliin. No voisi sanoa, että tietoinen valinta, mutta ehkä se on nyt eri juttu, kun tytöistä voisi vielä tulla tulevaisuudesta jotain. Meikäläisten peli on pelattu, sori meikäläiset, mut näin se on.


Nyt kyl suvituttaa

Järjetöntä toimintaa taas, tällä kertaa Boston joutui kärsijäksi tai oikeastaan urheilun ystävät olivat kärsiviä. Tiedä sitten kuoliko tai vammautuiko maratoonari, lapsi vai opiskelija? Yhtä kaikki, hirveä tapahtuma ja jokainen osuman saanut on tärkeä ihminen jollekin.

Kun tällaista tapahtuu, voi vain ihmetellä, mitä henkilön päässä liikkuu? Henkilöä ei paljon hetkauta, että ihmishenkiä menetetään, kunhan räjähdys saa näyttävyyttä. Herää kysymys, liikeneekö henkilöltä yhtään empatiaa? Helppoa olisi vastata ei. Niin, itsemurhahan ei näy muissa kuin tilastoissa, ja jäisi ainoastaan omaisten murheeksi. Tässäkään tapauksessa ei tekijällä olisi empaattisuutta, vaan antaisi toisten kärsiä. Toista tietty on sellainen tapaus, jossa tekijä on sulkenut välinsä läheisiinsä, erakoitunut tietoisesti ja valinnut terroristijärjestön leivän. Järjestö on hänen työnsä, elämäntapansa, jonka eteen on valmis tekemään kaikkensa. Ja kaikkein tunteettomimman tekee tekijästä se seikka, että tekijä itse jää henkiin. Seuraa ihaillen "saavutuksiaan". Oikeastaan on ihan järjetöntä spekuloida koko asiaa, by the way, tiedättekö, että eilen Saudi-Arabiassa kuoli yli 50 ihmistä autopommeihin?

Ei saisi verrata, mutta miksi tämä sitten koskettaa meitä länsimaalaisia enemmän kuin Saudi-Arabian tapahtuma? No Yhdysvallat on tietynlainen länsimaalainen valtio. Se on vieläpä niin iso mahti, että kuka sitä kutittaa, niin varmana saa turpaan ja vieläpä kohtalokkain seurauksin. Ja sitten vielä tämä asetelma, että Saudi-Arabiassa on koko ajan sotatila päällä, Bostonin pommit tulivat kuin salamat kirkkaalta taivaalta ja vieläpä urheilutapahtumassa. Juuri tämä urheilutapahtumassa tapahtuva räjähdys pysähdyttää. Meikäläisenkin tuleva juoksutapahtuma (hippasen pienimuotoisempi) askarruttaa. Koskaan ei voi tietää, milloin räjähtää? Massatapahtumia on mahdotonta suojella sataprosenttisesti. No ehkä tällaista ei nyt Suomessa tapahdu, ne kuuluisat viimeiset sanat. Mikä se Jokela oli, Myyrmanni, Kauhajoki? Todellakin sitä toivoo, että tällaista ei ihannoitaisi, mutta varmasti sellainenkin porukka löytyy. :(

Jepjep, suvituttaa ihan vietävästi. Renkaatkin ovat tällä hetkellä suviset.

torstai 4. huhtikuuta 2013

Kevättä odotellessa


Tulispa se kevät. Talvi on ihan jees, mutku nyt ei pääse enää luistelemaan eikä muutenkaan tekemään talviaktiviteettejä, niin vois mun puolesta kaikki lumet sulaa pois. Viime vuonna tähän aikaan ehti tulla takatalvikin. No nyt viikonlopuksi on luvattu lunta, mutta onko se silloin takatalvi, jos talvi ei ole edes loppunut.

Ihan älyttömän lämmin on päivällä ollut ja tänään kun näytin rantaa, oli hienoo istua auringossa ja hörppiä kahvia. Yllättävän paljon merellä oli jäätä, ja tällaiselle yllytyshullulle se on hankala paikka pysyä visusti rannalla. Jäälauttojen päällä olisi niin siistii hypellä ottaen huomioon sen seikan, että olen surkea uimari.

Aurinkoisen kävelylenkin jälkeen tyyppi kysyi, missä kaikki ihmiset ovat? Nii, saatana. No mitäpä voi olettaa tyypiltä (huom! ihminen?), joka näkee puut hienoina työstettävinä materiaaleina. Mitähän mieltä tyyppi on eläimistä ja ihmisistä ja niistä, jotka eivät ole ihmisiä? Joo, en halua tietää...