Töyhtöhyyppä kirjoitti kirjeen siis nykyaikaisen kirjeen you know. Olisiko siellä jossain joku joka saa nauramaan, höpöttelemään ja jonka kassa voi tuntea onnen tunnetta.
Ei voi sanoa etteikö Hyyppä olisi tosissaan yrittänyt ja tuleekin mieleen ärsyttävä sanonta "hyvä yritys". Mutta ei, jotenkin ei vaan onkeen kukaan tarttunut. Sitten yhtäkkiä valo syttyi keväiseen tupaan, klik. Klikkausta Hyyppä ei vieläkään tajua, eikä ole oikein saanut Tiaiselta vastausta.
Ensitapaaminen oli hassu, ja pisti Hyypän päätä vaan enemmän sekaisin. Tiainen oli sitten tollainen, no millainen? Aika pieni lintu, joka piipitti ja antoi Hyypän pyörittää sirkusta. No todellisuudessa miltä kuulostaisi Hyypän kohdalta? hmm... täydelliseltä. ;)
Ei hyyppä osannut arvostaa, että sai rettelöidä miten tahtoo, vaan jotakin puuttui. Erinäisien ahdistuksien kanssa painiskelu ja niistä kertominen auttoivat Hyyppää myös ymmärtämään Tiaista. Hyyppä antoi myös Tiaiselle tilaa ratkoa ongelmiaan.
Koitti päivä, jolloin Hyyppä ajatteli, että asioista pitää puhua kunnolla Tiaisen kanssa. No puhuiko Hyyppä? Ei, koska se ilta ei sanoja tarvinnut. Isenäisyyspäivän vastaanotto oli aivan huikea romanttinen tv-ohjelma pläjäys.
Sitä tunnetta ei voi sanoin kuvailla, miten Tiainen muuttui Hyypän silmissä ja aikamoista Titanic meininkiä oli havaittavissa (niin sisäpiirijuttu, että turha ymmärtää).
Hyyppä on kyllä saakelin toivoton tapaus, joka tuulee kuin tuuliviiri, mutta se tuulee sinne missä sen murunen on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti