Vad säger du?

Vad ska man göra idag? Nothing eiku ingenting. No hedelmällinen keskustelu sinänsä, mutta eiköhän kuitenkin skriivailla suomeksi.

Eipä oo pitkään aikaan poristu, ja ehkä pieni pelko hiipi sisimpään, että tulisiko kesäkuusta lumierä. Kuten huomasitte, ei tullu, haa. :)

Vilkkaan kesäkuun jälkeen on vihdoin aikaa hengittää. Lause tuntuu naurettavalta, koska juurikin vilkkaan kesäkuun takia, otin töistä vapaata. Et töissä ei tullut rehkittyä, vaan ihan jossain muissa riennoissa. Mutta näistä riennoista saa oikeastaan kiittää työnantajaa, koska yhdessä vaiheessa mulle lätkäistiin mielivaltaisesti tasureita. Ihan pöllöjä päiviä, joten meitsi alkoi itse ottaa tasureita, jottei niitä tarvitsisi mulle määrätä. Ja oli ne vapaapäivät tasureiden arvoisia tai no...

Pistää miettimään eilisenkin pohjalta kuinka rajallinen elämä on. Sairastuminen on ehkä pahinta mitä voi tapahtua, ja juurikin omassa elämässäni painottuu läheisten sairastuminen. About kaksi vuotta sitten koin elämäni ehkä pahimman jussin. Nyt tyyppi on poissa suvivirren säestämänä, mikä tekee tilanteesta entistäkin erityisemmän. En tiedä onko sattumaa tai ehkä se on niin (kuten yleensä), että itse kehittää näitä sattumia, mutta eilisellä risteilyllä nivoutuivat asiat: jussi, virret, suku ja suru. Seurassani ei ollut oma suku, mutta kun siskosten välille syntyi riita, meikäläinen alkoi itkeä. No just, meitsi on niin herkkä. Ja miten nyt virret liittyivät risteilyyn? Siellä oli kolme nuorta (huom! meitsiä nuorempia), jotka lauloivat virsejä ja pyysivät meidän joukkoakin sanomaan jonkun virren numeron. Olisko ollut joku 382, ja sielt lähti hoilotus kuin apteekin hyllyltä. Mukava porukka, ja antoivat meidän porukalle krediittiä, että olimme verbaalisesti lahjakkaita. Harmittelivat myös, etteivät saaneet meidän keskustelua nauhalle. Totesivat lopuksi, että meidän porukka on heille aikamoinen haaste, etteivät oikein pärjää. Aha. No kiitos, mut hei ihan oikeesti. Häh?

Kesäkuussa olen sitten enemmänkin risteilly laivoilla ja nyt on taas musta löytynyt uusi piirre, siis yhden mielestä. Ja se kuulemma oli ihan positiivinen juttu. Aha. Kiitos siitäkin tai no pistää vaan miettimään millaisena se mua muuten pitää ilman ristelyjä.

Ja kun olen päässyt vauhtiin, niin tuli sitten juteltua EM-tason urheilijan kanssa. En nyt varmaan muuten, mut en vaan pystynyt pitämään turpaani kiinni, kun kuulin mitä se harrasti. Ni? Aivan oikein, frisbeegolffia.

Nii juu, mahtus tähän väliin myös visiitti vaaleanpunaisessa konsertissa ja mustamakkara kaupungissa. Vaaleanpunainen konsertti antoi artistisellisesti enemmän, kun taas mustamakkara keikka oli tyypillisesti yksi parhaista. Reissu Tampereelle oli sinänsä mielenkiintoinen ehkä erikoisen matkaseuran vuoksi. Itse perillä olikin sitten aikamoinen tilanne, kun piti mennä istumaan pöydän äärelle ja sai valita ihan itse paikan. Siis se tunne, kun viereesi ei tuu kukaan ja siinä itsekseen istuu kynttilän valossa ja odottaa sen sammumista. Mutta sitten se tunne, kun yksitellen tyypit täyttävät tuolit. Tämä vuoden takainen kohtaaminen on taas niin siistii, loppu viisastelut artistille ja heipat taas seuraavaan kertaan. Ja ai niin, pubissa istuva matkaseura taas messiin.

Aikamoinen urakka sekin väsätä Tampereen reissun jälkeen hedelmäsalaatti yöllä 15 hengelle. Aamulla frendin polttarit, josta nyt jäi kutakuinkin paska fiilis, mutta se siitä. Aika hauska. Sori, nimim. kokopäiväinen vittuilija.

Siinä nyt taas oli vähäsen meitsii, eikä jaksa kirjoittaa mitään syvällisempää pohdintaa. Valehtelisin jos väittäisin ettei asioita olisi pohdittu ja paljonkin, mutta se jää sitten rivien väleihin ja ehkä joskus juttuihin takerrutaan paremmin kiinni.

Sateinen viikko

Ei tippa tapa ja sillee. Luulisi, että meikäläisellä pyyhkisi jotenkin hyvin, kun kesäkeitonkin sain kuin sainkin valmiiksi lauantaina. Maukas soppa ja loppuillasta maistui keittokin. Äitienpäivä tarjosi itselle tuttua kyläilyä mutsin luona ja taas mietityttää: mihin saatana mä oon taas itseäni tunkemas yhdeksi viikoksi kesällä? Hermothan siinä taas menee ja kun oireilu on alkanut jo nyt!

No voi luoja, ku mul on rankkaa. Maanantainen soitto muutti radikaalisesti viikon kulkua. Nyt ei sureta viime lauantain pelin tulos, ei vittu sekään et on reikä sukassa, ei tyypit, ei veljenpojat, ei mökkireissu, ei palanut käsi, ei heinäallergia, eieiei. Meikäläinen alkaa oppia EI.

Mua suretti koko viikon "action woman". Eilen hän meni taivaaseen, ja ihmettelen miksi taivas vaan itkee? Onneksi hiljaa, saitte meinaa hyvän tyypin. Mä saan itkeä äänekkäämmin, ku prkl kaappasitte tyypin multa. Lepää rauhassa ja pidäthän musta nyt siellä huolta, kuten sulle sanoin.

"Voisko saada jotain äksönii?", ämmä.

♥:lla S

Kawasaki kulkee

TAAS ilman omistajaa. Tällainen tunne on taas päällimmäisenä mielessä.

On mielenkiintoista kokeilla eri ihmisiä, että mikä juttu niitä nappaa. Kun laitan facebookkiin jotain tekstiä, niin on jännä nähdä kuka kommentoi. Niistä ihmisistä voi päätellä jotain. Ne ovat sellaisia:
a) jotka nyt aina kommentoivat mun tekemisiäni,
b) jotka tietävät kyseisestä asiasta enemmän,
c) joita nyt vaan kiinnostaa tietty asia enemmän,
d) jotka jostain syystä tulevat esiin koloistaan (ihmetyksen kera).

No joo, ihmisistä voi päätellä jotain, mut kai siitä kirjoittajastakin voi päätellä jotain. Mut en usko, et kauheesti, koska yleensä viljelen sellaista hepreaa, josta ei selviä ilman sanakirjaa.

Ja nyt kun on kesä, niin haluatteko tietää millaista soppaa teen. No soppaan on tarkoitus laittaa herne, mutta sit ihan hyvää hyvyyttäni huomasin laittavan siihen paprikan mukaan. Herneellehän olisi oiva paikka olla mun nenässä ja näin se ei häiritsisi paprikan valtaamaa soppaa. No toivottavasti herne ennen pitkään nenään päätyykin. Paprikan poistamista sopasta vielä pohdin. Onhan se sellaista närästävää laatua. En usko, et tätä vauhtia kesäkeitto valmistuu, mut se nähdään sit lauantaina. Vi ses.

Ja pliis, se sanakirja vois olla ihan kiva, joku vois sanoo...

Oppitunti

Tuleeko kenellekään mieleen, mitä on oppinut koulun oppitunneilta? Onhan se selvää, että oppimaansa käyttää hyväksi, mutta sitten kun tulee tiedostamatta sellaista tekstiä, jota itsekin ihmettelee jälkeenpäin.

Pidin töissä ruotsin kielen oppitunnin, ja sanoin, et annatko tuon kulspetspennan? Häh, oli vastaus. No se vieressä oleva kuulakärkikynä. Herregud, jos noi eivät nyt tota tiedä! Seuraavana päivänä puhuin koko ajan ruotsia. Sanavarasto oli ihan huippuluokkaa: länge sen sist, i morgon bitti, dagen utan smör. Sanat eivät nyt mitenkään liittyneet sanomaani ja puolen tunnin jälkeen munt käskettiin lopettamaan. Ja må du leva!

Seuraavana päivänä oli viron ja enkun vuoro: kuidas käsi käib, it's not my a cup of tea, cool as cucumber. Eiks mulla ookin aivan huikea sanavarasto, ja mä teen mun työkavereista todella fiksuja. Eivät muuten ollut kuullutkaan noita tokaisuja.

Ja jottei tää oppitunti menisi ihan kielien käyttämiseksi, niin meikäläinen "korjasi" yhden koneenkin. Koneessa on joku anturi, joka tunnistaa hihnojen kireyden väärin. Anturi pitäisi korjata, mutta ennen sitä on vaan kuittailu hiiren napista. Mä en jaksanut sitä ainaista painamista, joten laitoin teipin napin päälle. Ei ainakaan meidän aikana kone räjähtänyt, seuraavasta vuorosta en tiedä. Sanoin kyllä, että ottakaa teippi pois. Mutta he eivät totelleet, vaan sanoivat luottavansa insinööriin. Pikemminkin ei insinööri taidoista ollut hyötyä vaan mäkkaivermaisuudesta. Joojoo, huom! kriitikot. Opetelkaa lukemaan meitsin tekstei ja tossa äsken ei ollut kilotuvihe.

Sanavarasto täyttyy tiuhaa tahtia. Uusia juttuja ovat spagettimalja ja kotari, viime aikaiset kiinnostuksen kohteet ja kai koko kesä tulee vietettyä näiden lajien parissa, missä näitä viljellään. Seuraavan biisinkin osaan melkein ulkoa (tarhassa opittu).

Ja tääkin on hyvin tarpeellinen biisi varsinkin silloin, kun Peltorista ovat patterit loppu. Pakko keksii jotain höpöteltävää tai laulettavaa, jottei työkamuille tule tietty virne naamalle, ja kysyvät, mikä mulla on? Oot niin hiljainen. Hyvin ne munt tuntee, kun aina silloin sattuu jotain olevan meneillään, joten parempi vaan feikkailla ja lauleskella. En tiedä kylläkään millaisia ilmeitä pitäisi laittaa kehiin, kun yksi sanoi mua hilpeän näköiseksi. Sanoin toiselle työkaverille tämän ja tämä sanoi, että jos se tarkoitti sun olevan haaskan näköinen. Siis häh? Korjasi kuitenkin, ja sanoi tarkoittavansa hauskaa, mut sanoi sen sillee hauskasti jou. Samat piirit ovat sanoneet mua apaattiseksikin ja sekin on ihan fine. Joka aamu olen kuulemma pirteäkin. On tää niin hassua, kun omasta mielestä olen joka aamu kuin nukkunut rukous. Skenet kan bedra.

 

Arvatkaapa mikä ääni keskeytti kirjoittelun? Ketun raiskausyritys. Kyl mää nää äänet tiedän. :)

Hankalia valintoja

Vertailu on aina hankalaa olipa sitten kyseessä vaikkapa unelmat, haaverit, kokemus ja koulutus. Mielipiteitä on monia ja ei voi sanoa, että joku olisi täysin väärässä. Hänellä on vain erilainen käsitys asiasta. Ei voi myöskään sanoa, että turhaan joku itkee pienen haavan takia. On mahdotonta tietää millainen kipukynnys tyypillä on. Meistä on niin moneksi.

Saatikka sitten sellainen juttu, kun pitäisi päättää pääpotin voittaja ilman kisailua. Miksi juuri sinä ansaitset rahat? Katoin Selviytyjät finaalia konservatiivisessa porukassa, jotka kumminkin esittävät olevansa nuorekkaita, suvaitsevaisia ja etc. Niin, finaalikaksikon nainen sitten kertoi kaapista ulos tulemisesta ja elämän vaikeuksista. Eiks toinen konservatiivi kysynyt, onks toi lesbo. Sanoin, joo. Sen kummemmin asiaa ei tultu käsiteltyä ja vaikutti, että jotain nyt jäi hänen päähänsä liikkumaan.

No sitten finaalikaksikon mies kertoi elämästään. Molemmat painottivat rahojen menevän hyvään tarkoitukseen, toinen lapsien hankintaan, toinen lapsien elättämiseen. Niin, kaksi vertailun kohdetta, joita ei saisi vertailla. Nainen vielä totesi, että hän tarvitsee kipeämmin rahoja kuin mies, koska hoidot maksavat paljon. Mielestäni huono argumentti vaikka totta onkin. Kyllähän se mieskin tarvitsee niitä rahoja yhtä kipeesti perheensä elättämiseen. En syytä tätä naista möläytyksestään, ja sympatiat olivat naisen puolella. Mutta kumpi on oikeutettu pottiin? Toisaalta mies pelasi kisan hyvin, mutta nainen puolestaan osasi hyvin peesailla eikä juonitellut muiden kustannuksella. Vaikea päättää kisailunkin kannalta kumpi voittaa puhumattakaan siitä kumpi on ansainnut pätäkkää.

Konservatiivin piilossa ollut kammoisuus tuli esiin. Kun mies voitti, tää sanoi, ehkä sen takia se voitti, kun sillä oli niitä lapsiakin. Toi nainen vasta yrittää saada lapsia jollain hoidoilla (kalskahti vähäpätöiseltä olanhetkautukselta) ja on parisuhteessa naisen kanssa. Ja kun meikäläinen juuri järkyttyi, että mies voitti, niin toinen konservatiivi vastasi: "Nii, öö, tota noin, ehkä siihen vaikutti toi lesbous. Ei kaikki ole vielä niin suvaitsevaisia." Paraskin puhuja. En ymmärrä miten Selviytyvät kisan voitolla olisi tekemistä seksuaalisen suuntautumisen kanssa. Mutta jos omin korvin kuulee tuollaista, mitä konservatiivit heittivät, niin kai se ymmärrettävä on. Potin pitäisi voittaa paras selviytyjä, ei mitään äänestysrumbaa, johon vaikuttaisi ihmisten mieltymykset.

Kokemuksesta voin kertoa, että ei homofobisuus ihmisistä häviä ellei satu nyt tuntemaan jotakin homoa. Asenteet muuttuvat silloin aika lailla, kun huomaakin sen olevan ihan tavis tai oikeastaan jotakin ainutlaatuisempaa.

Legendaarinen kymppi

En nyt kerro Lasse Virenin juoksusta, en. Tuuman verran pienempi saavutus ihmiskunnalle, mille annan nimeksi legendaarinen. Onhan nyt lähes kaikki kuulleet mun paatosta lauantaisesta juoksusta. Mitä? Ai ette ole vai? No:

Jokaiseen meikäläisen lenkkiin liittyy aina jonkinlainen tarina. Se ei ole koskaan vaan juoksemista, vaan kaikenlaisia tunneskaaloja käyn läpi. Ja kyllä, kyseessä on vain kympin lenkki. Sitten juoksuun:

On lauantai-ilta ja meikäläinen lähtee kohti tapahtumapaikkaa pelonsekaisin tuntein. Olihan huono kenraali vedetty tiistaina. Tuttuun harjoituslenkkiin oli tuhrautunut vartti enemmän aikaa ja polvet olivat todella kipeitä. Puolet lenkistä kävelin ja se aiheutti vain lisää murheita. Olin meinaan asettanut ainoan tavoitteen lauantaiseen urakkaan: pitäisi juosta koko matka.

Siinä sitten parin työkaverin kanssa kiinnitettiin numerolaput rintaan. Mä lähden viemään reppua ja vaatteita tavaransäilytykseen. Sen jälkeen en enää löydä työkavereitani. Ihan kiva. Yksi mun tyypeistä bongaa munt ja jutellaan jotain diibadaabaa. Yllättävän kiinnostunut se on mun tekemisistäni, vaikka itse hävisi tietoisesti mun elämästä. Ihan ok alkulämppä tyypin vittuilujen säestämänä.

No kun starttipyssy pamahtaa, sekin häviää. Yksin on sitten taivaltava koko lenkki tai tiesinhän mä seuraa löytävän. Aina mä juoksen jonkun vierellä aina riesaksi asti. No niin, kun se pyssy pamahti, porukka lähtee kauheeta vauhtia spurttaamaan. Onneksi yksi huomauttikin, että ei tätä vauhtia voi jaksaa kymmenen kilsaa.

Otin rauhassa startin ja porukkaa vaan menee ohi, ovista ja ikkunoista. Helppoa olisi mennä virran mukana, mutta tästä kohtaa astuu esiin meikäläisen kuuluisa pelisilmä tai joku muu silmä, mutta bongaan aika coolin tyypin. Huomaan, että sillä on kännykkä habassa ja nappikset korvilla. Ok, se ei kuule mua, mutta sillä tuntuu olevan hyvä vauhti ja jään sen vierelle juoksemaan.

Ollaan juostu noin pari kilsaa vierekkäin ja mun on pakko kysyä:
-"Anteeks, juoksetko kympin vai vitosen?"
-"Kympin"
-"No hyvä, mäkin juoksen. Oli vaan pakko varmistaa, ettei juokse väärässä porukassa ja liian lujaa. Meillä on aika hyvä vauhti, et sori vaan, et meikäläinen on nyt jäänyt tähän viereen juoksemaan." Tyyppiä nauratti ja sanoi, et hän meinasi juuri sanoa samaa, et on kiva kun joku juoksee hänen kanssa, niin voidaan sitten toisiamme tsempata. Näytettiin toisillemme peukkuja ja sanottiin että jatketaan samalla tavalla. Tyyppi  laittoi nappikset korville ja jatkoimme matkaa vierekkäin toisillemme mitään puhumatta.

Kun viisi kilsaa oli kulunut, meikäläisen jäsenissä alkoi ihan hirveesti painaa. Jos olisin ollut yksin lenkillä, olisin luovuttanut. Enhän mä voinut keskeyttää ja ehdottaa tyypille kävelemistä, vaan meikäläinen yritti vaan roikkua ja olla puuskuttamatta. Onneksi tyypillä oli ne nappikset korvilla.

Tiesin, että väliaikapisteessä olisi juotavaa. Jes, voisi sitten pysähtyä ja rauhassa juoda kupponen. Seurasin tyypin liikkeitä ja ajattelin matkia hänen tekemisiään juomapisteellä. Mitä hittoa?! Tää otti lennosta kupposen, otti pienen huikan ja heitti mukin pois. Matka jatkuu, argh. Ja meikäläinen oli niin finaalissa jäseniensä kannalta. Tässä kohtaa meikäläiselle valkeni ensimmäistä kertaa juoksun aikana, et toi tyyppi voi oikeasti olla kovakin tekijä. Meikäläinen oli valinnut niin väärin taas tän seuran. Ja muistattehan mun tavoitteen, PITÄÄ JUOSTA KOKO MATKA. Tästä alkoi meikäläisen Via Dolorosa. Hei, olisi enää viisi kilsaa jäljellä, vielä puolet matkasta.

En muista loppumatkasta kauhean paljoa, hämärän rajamailla mentiin. Laskin lyhtypylväitä, katsoin rakennuksista kiintopisteitä ja puuskutin ihan sikana. Mutta, meikäläinen sinnitteli tyypin matkassa, enää ei oltu vierekkäin vaan peräkkäin. Eroa ei kylläkään ollut nimeksikään. Seitsemän kilsan kohdalla annoin tyypin vaan mennä ja mä keskityin vain siihen, että jalat tikkaavat loppuun asti kuin singer.

Kuten sanottu, muisti pätkii toisen vitosen kohdalla. Löysin vähän kevyempää lenkkiseuraa loppumatkaksi, siis ei sekään hiljaa juossut vaan hiljempaa. Lopussa sitten vähän piristyin ja otin jopa loppukirinkin. Huvitti, kun tää kevyt lenkkiseura huomasi meitsin rynnistyksen, ja meille tuli kova kiri loppumetreille asti. Jarrutimme matolle, kun luulimme olevamme maalissa ja järjestäjä sanoi, että ei tässä ole maali, vaan tuolla oikeella 20 metrin päässä. Ai, meiltä meni arvokkaita sekuntteja hukkaan, mutta ei me voitu maalissa muuta kuin vain nauraa typeryydellemme.

Maalissa olin tyytyväinen, tavoite saavutettu eli juoksin koko matkan. Aikakaan ei ollut hullumpi 49:21, josta saan suurelta osin kumminkin kiittää coolia tyyppiä. Kovasta vauhdista on sitten helppo himmailla loppua kohden, tosin tuloksien perusteella vauhti ei paljoa tippunut. Mut jos olisin yksin juossut, olisin varmaan luovuttanut tai kävellyt.

Haastattelin tyyppiä juoksun jälkeen ja tässä kohtaa tyyppi paljasti, et sen vuoksi hän jätti munt 7 kilsan jälkeen, kun hänellä oli aikatavoite. Hänen piti alittaa 50 minuuttia. Ai kiva tietää. Tyyppi olikin vähän kovempi juoksija, joka juoksee säännöllisesti tavoitteita kohti. Kerroin myös oman tavoitteeni, jonka te tiedätte, joka ei nyt ollut kauhean häävi.

Sain tyypiltä tunnustusta, että mun kanssa oli mukava juosta, kun en juossut ihan massan vauhtia, vaan hippasen verran lujempaa. Kiitos tyyppi, mut voin kertoo, että tässä palauttelussa meneekin sitten tovi. Jos seuraavana yönä saisi ensimmäistä kertaa nukuttua lauantain jälkeen.

Ei ehkä Virenin tasoinen suoritus, mutta meitsi on hyvin ylpeä itsestään. Saalistin arvokkaita päänahkoja matkan varrella ja mun täytyy toistaa sitä seikkaa, että inhoan lenkkeilyä. Yksi kysyikin, että treenaanko mä? No sanoin sille, että viimeisin kympin lenkki tuli vedettyä viime toukokuussa Naisten Kuntovitosessa.

Nonni, ehkä tää nyt riittää tästä hypestä ja luulen, että seuraava kerta on taas jätettävä väliin, koska nälkä kasvaa syödessä. Toi mun tämän kertainen tavoite oli hyvä ja siitä voisi tulevinakin vuosina pitää kiinni.

Pikku shokki

Ei shotti, enhän mä ny sellaisia. Ihan fine mennä yövuoron jälkeen hamppilääkäriin. Virhe on se, että lääkärinä on uusi tuttavuus, joka ei ole koskaan mun hampaisiin kajonnut.

Pikku huomautus lekurilta, niin onks sul implantti? Jep, kolmekin. Siinä sitten oli 45 minuuttia tahkomista mun hampaiden kanssa ja voivottelua kuinka vaikeita nää hammasvälit ovat. No mitäpä siitä tuumaa meikäläinen, nim.ennen lähes reiättömät ja lähes täydelliseksi oiotut hampaat omaava tyyppi.

Väsynyt meikäläinen palaa vuosien takaisiin tapahtumiin ja eipähän kauheesti helpottanut mennä kauppaan ja ostaa hammasharja. Niin, silmien edessä siintään PROTEESIharja, joka ei nyt taaskaan mieltä kauheesti hivele. No onneks löytyi tällainen pinkki uutuus, joka on nyt sirompi ja on nimeltään hammasväliharja. Helpotti kummasti.

 Ja onko tämä nyt shokki, jos käyttäisi harjaa, jonka etuliitteenä on proteesi?