Näytetään tekstit, joissa on tunniste homo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste homo. Näytä kaikki tekstit

torstai 2. toukokuuta 2013

Hankalia valintoja

Vertailu on aina hankalaa olipa sitten kyseessä vaikkapa unelmat, haaverit, kokemus ja koulutus. Mielipiteitä on monia ja ei voi sanoa, että joku olisi täysin väärässä. Hänellä on vain erilainen käsitys asiasta. Ei voi myöskään sanoa, että turhaan joku itkee pienen haavan takia. On mahdotonta tietää millainen kipukynnys tyypillä on. Meistä on niin moneksi.

Saatikka sitten sellainen juttu, kun pitäisi päättää pääpotin voittaja ilman kisailua. Miksi juuri sinä ansaitset rahat? Katoin Selviytyjät finaalia konservatiivisessa porukassa, jotka kumminkin esittävät olevansa nuorekkaita, suvaitsevaisia ja etc. Niin, finaalikaksikon nainen sitten kertoi kaapista ulos tulemisesta ja elämän vaikeuksista. Eiks toinen konservatiivi kysynyt, onks toi lesbo. Sanoin, joo. Sen kummemmin asiaa ei tultu käsiteltyä ja vaikutti, että jotain nyt jäi hänen päähänsä liikkumaan.

No sitten finaalikaksikon mies kertoi elämästään. Molemmat painottivat rahojen menevän hyvään tarkoitukseen, toinen lapsien hankintaan, toinen lapsien elättämiseen. Niin, kaksi vertailun kohdetta, joita ei saisi vertailla. Nainen vielä totesi, että hän tarvitsee kipeämmin rahoja kuin mies, koska hoidot maksavat paljon. Mielestäni huono argumentti vaikka totta onkin. Kyllähän se mieskin tarvitsee niitä rahoja yhtä kipeesti perheensä elättämiseen. En syytä tätä naista möläytyksestään, ja sympatiat olivat naisen puolella. Mutta kumpi on oikeutettu pottiin? Toisaalta mies pelasi kisan hyvin, mutta nainen puolestaan osasi hyvin peesailla eikä juonitellut muiden kustannuksella. Vaikea päättää kisailunkin kannalta kumpi voittaa puhumattakaan siitä kumpi on ansainnut pätäkkää.

Konservatiivin piilossa ollut kammoisuus tuli esiin. Kun mies voitti, tää sanoi, ehkä sen takia se voitti, kun sillä oli niitä lapsiakin. Toi nainen vasta yrittää saada lapsia jollain hoidoilla (kalskahti vähäpätöiseltä olanhetkautukselta) ja on parisuhteessa naisen kanssa. Ja kun meikäläinen juuri järkyttyi, että mies voitti, niin toinen konservatiivi vastasi: "Nii, öö, tota noin, ehkä siihen vaikutti toi lesbous. Ei kaikki ole vielä niin suvaitsevaisia." Paraskin puhuja. En ymmärrä miten Selviytyvät kisan voitolla olisi tekemistä seksuaalisen suuntautumisen kanssa. Mutta jos omin korvin kuulee tuollaista, mitä konservatiivit heittivät, niin kai se ymmärrettävä on. Potin pitäisi voittaa paras selviytyjä, ei mitään äänestysrumbaa, johon vaikuttaisi ihmisten mieltymykset.

Kokemuksesta voin kertoa, että ei homofobisuus ihmisistä häviä ellei satu nyt tuntemaan jotakin homoa. Asenteet muuttuvat silloin aika lailla, kun huomaakin sen olevan ihan tavis tai oikeastaan jotakin ainutlaatuisempaa.


perjantai 6. huhtikuuta 2012

Tie

Ei nyt sekoiteta otsikkoa enkkuun, vaan ollaan ihan suomalaisia. Meikäläisen on näköjään vaikea kulkea aurattuja teitä, kun aina poikkeaa joillekin ihme kinttupoluille. Sitten kun on päästy takaisin pääväylälle, huomaan, että sukat ovat märkiä, ja housun lahkeet likaiset. Sitä ei vaan näköjään ikinä opi.

Virheistä oppii, kyllä, osittain se pitää paikkansa. Ei se ole oikein, että toisen kustannuksella kokeilee omia rajojaan, ja kiinnostuksen kohteitaan. Mutta viimeistään siinä vaiheessa jää hyvä mieli, kun vastapuoli osoittautuu täydelliseksi kusipääksi. Siitäs sai, sain myös minäkin, niin sitä oppia tai jotain...

Se ei ole helppoa pysyä tuolla pääväylällä, kun vasemmalla toiset räpättää jotain, ja oikealla toiset räpättävät vain lisää. Kulje sitten pääväylää korvalaput korvilla, ja päätä itse omista tekemisistäsi. Niin, se olisi ihanteellinen tilanne.

Nyt meikäläisen tie johtaa oikeuteen, kohti oikeuden mukaisempaa maailmaa. Niin, ja tämäkin kehotus tuli oikealta, prkl. Mutta tällaista elo maan päällä on. Päätön valta.

Onneksi mulla on oma bodyguard, joka suojaa mua. Ja pidän huolen siitä, että myös hän saa elää turvallisessa ympäristössä. Se on myös mun velvollisuus.

Jos nyt elämä on mennyt päin sitä jotakin, niin yritetäänpäs taas uudelleen syntyä näin pääsiäisenä.

Hyvää pääsiäistä, vaikka tää onkin hiton Via Dolorosa.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Checkpoint 2

Näin...

Tällaista. Viime aikaiset tapahtumat antavat syyn sille, miksi täytyy nyt olla keskenäni. Lähinnä kysymys onkin MIKSI?
  • ottaa tuollaisen puheenaiheen
  • se ajattelee noin
  • mä ajattelen noin
  • me tehdään näin
No siksi. Tai en mä oikeastaan tiedä, mutta yritetään palata takaisin viisaampana. Siinä sitten voi vähän kestää...

perjantai 9. joulukuuta 2011

Mielenrauhaa

Mikä ajaa ihmisen hulluuden partaalle? Ehkä perimälläkin on oma merkityksensä, mutta mielestäni enimmäkseen on kyse eletystä elämästä.  Ero, kuolema, muutto, kaverit ym. vaikuttavat ja jos nämä eivät ole olleet positiivisia kokemuksia, niin täällä elo voi olla hyvinkin rankkaa. Jos on ollut elämän aikana paljon vastoinkäymisiä, niin jotenkin sitä kaipaa empatiaa (sitä voi myös sanoa sääliksi). Empatiaa on vaikea pyytää, ja vaikea sitä on myös antaa, jos nyt ei oo ihan varma onko kaikki kunnossa.

Itsensä tunnistaminen on erittäin tärkeää, ja liian suuret odotukset onkin hyvä laittaa romukoppaan. Ja täydellisyyden tavoittelu! Ok, tavoitella saa, mutta täytyy muistaa, että väkisinkin vastaan tulee pettymyksiä. Onko sitten tällainen "potilas", joka on kokenut paljon vastoinkäymisiä, oikeutettu elämään kuin ellun kana? Äksyilee, saa raivareita, kilahtaa, jos ei saa haluamaansa läpi, ja sitten lisää siihen vielä sellaisen värssyn, että ettekö te nyt ymmärrä, että minulla on ollut vaikeeta. Siinä samalla ottaa ne ilmaiset empatiapointsit, jos saa. Sitten toiset yrittää parhaansa mukaan auttaa, ja taas potilaalta tulee kilahdus, että ette te mistään mitään tiedä, ja heittää auttajat pois, vaikka oikeesti hän tarvitsee tukea ja arvostaa auttajien elettä.

En nyt haluaisi arvostella vammaisia, mutta onko niillä oikeuksia käyttäytyä kuinka he haluavat? Olin vammaisen kanssa samaan aikaan saunassa, niin eiks tää koko ajan pölättänyt aika älyttömiäkin juttuja. Ihan ok, jos se ei voi sille mitään, mutta sen kaverikin yritti sitä rauhoitella, että älä nyt tuollaisia puhu. Sitten se ui altaassa tahallaan väärään suuntaan. No hei, mitä tekisit tilanteessa? Jos huomautat, saat syytteen, että syrjit vammaisia. Sama koskee ulkomaalaisia. NIIHIN EI SAA KOSKEA!

Onneksi pikku hiljaa sitä alkaa oppia tuntemaan itsensä. Täydellisyyteen minulla on monta askelta, mutta näiden luonnon oikkujen kanssa on opittava vain elämään. Juu, tulee minullakin kilahduksia, täytyy myöntää, joten kaikki luulo meikäläisen enkelimäisestä tatsista voi unohtaa. Ihminen minäkin vain olen.

Palataanpa linnan juhliin. Kamala haloo siitä, ketä saa tanssia kenenkin kanssa. En voinut olla huomaamatta sitä seikkaa, että kun homojen tanssimisesta oli paljon puhuttu ja kuinka soveliasta se on, niin eiks ensimmäisen valssin aikana ollut homopari kuvissa. Voi olla sattumaa, mutta tuntui, että tämä homopari oli oikein päättänyt näyttäytyä heti koko Suomen kansalle. Vastasivat huutoon huutamalla. Mä en jaksa tällaista provosoitumista, kuten se, että eräs nainen oli ennen linnan juhlia ilmoittanut, että hän haluaa tanssia lesbon kanssa. V*ttu antakaa nyt tekin olla, älkää lähtekö typerään leikkiin mukaan. Fine, jos tanssii samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa, mutta oikeesti noi kannanotot... Maija Vilkkumaan sanoin: "Tuntuu siltä kuin maailma oiskin paikka jossa kaikilla on rakkautta vaatteet ruokaa". Ei sitä muuta tarvitsisi, jos edes nämä asiat olisivat kunnossa.

Tässä tuli nyt juttua kilahduksista ja erilaisista ryhmistä. Mitään ryhmiä nyt nostamatta ylöspäin, mutta yrittäkää nyt seksuaalivähemmistön "jäsenet" vähän tsempata. En nyt tiedä, tsempatkaa toinen toisianne tai jotain, mutta meikäläinen on huolissanne mielenterveydestänne. Siis jos nyt joku minua ei tunne, niin tosta voisi saada sellaisen johtopäätöksen, että pidän Teitä hulluina. Noup, arvostan, rakastan ynnä muuta shaibaa Teitä tosi paljon tai siis arvostan jokaista kenet tunnen. En mä nyt jumalauta maailmanrauhaa julista, ja taisi joulurauhakin mennä...

Rauhallista elämää, ja tsemppiä sulle, jolla nyt on vaikeeta. (Kilauta kaverille ;) ).

ps.Oon niin pirun empaattinen. Tänä jouluna lämpö menee harakoille.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Väärässä paikassa, väärään aikaan

Just niin tai toisaalta oikeassa paikassa, mutta se ei ole reilua, että susta puhutaan, ja tarkoituksella puhujat haluaisivat, että kuulisit heidän puheensa. Siinä sitä sitten seurailee, kuka uskaltaa pistää faktat suoraan tiskiin, päin naamaa. Rajua meininkiähän se on, mutta se lopettaisi kyräilyn, vittuilun ja kuiskuttelun, kiitos.

No huomenna sitten maailmaan, jonka luulin olevan kadotettu, mutta näköjään se on taas löydetty.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Älä alistu!

Siis mä en enää jaksa. Ei hätää, ei esineitä lähettyvillä ja heittoasento ei ole valmiina. Pitkästä aikaa oikein hyvä päivä. No ehkä johtuen siitä, että kun ei näe, puhu jne. niin kaikki on hyvin. Oikeastaan loistavasti.

Tai no, toi eka lause viittasi homokampanjaan. Mielipiteeni siitä varmaan jotkut tietävät, joten sanotaanko nyt näin, että voi v*ttu. Piste.