Päivänkakkara

No juujuu, onhan täällä noita isoja paatteja, mutta tässä on Turun suurimmat nähtävyydet yhdessä kuvassa eli Linna, Suomen Joutsen, ja tietenkin kaikkein SUURIN nähtävyys tällä hetkellä: Päivänkakkara. Siis päivän kakkana. No joo, hyvä huomio, ja sanakikkailu, kiitos tyypille :). Ja eipäs unohdeta laivan vasemmalla puolella pilkottavaa oranssia palloa.

Eli mietitäänpäs syvemmin tämän pallon syövereitä. Miksi se pallo on tuossa? Hei, Turku on kulttuuripääkaupunki. Okei. Miksi Ruisrockissa oli isoja kaasupalloja? Juu, sama vastaus. Miksi Linnan juhlien portilla oli pallo? Okei, tiedän vastauksen. Miksi kesäteatterissa oli pallo? Joojoo. Ja pointtini oli? No kun joku kysyy, että miten kulttuuri näkyy kulttuuripääkaupungissa, niin voin sanoa, että täällä on palloja ja kylttejä. Kyllä Ruisrock oltaisiin joka tapauksessa pidetty, samoin kesäteatteri. Jos ei keksitä tarpeeksi mitään uutta, niin lätkäistään vaan pallurat kylkeen kiinni.

Sitten yhteen peliin. Ei oo varmaan hauskaa, jos on pelannut about 20 vuotta jotain lajia, ja sitten samaan peliin tulee junnuja. En nyt tiedä minkä ikäisiä junnut olivat, mutta... Voin arvata mitä konkareiden päässä liikkui. Varmaankin ihanaa leijonat, ihanaa. No tää ei nyt sopinut tähän, mutta vastustajien huuto oli leijonat. Juu, mutta olihan peli katsottavaa, vaiks turpaan tulee ja rumasti. Mitä enemmän juoksuja, sen pidempi peli :). Jes.

Nyt sitten pesiskin loppui. Onneksi, alkoi mennä jo jotenkin yli. Ai, miten niin?

What a day! F*ck ;(

Se on sitten yks paskan hailee, et tää pätkä särisee. Juu oli se hieno livenä, ja tähän mennessä se ei poistu mielestä ikinä. Mutta nyt... sanoma ärisee, koskee ja sattuu. Jatketaan taas...

Perkele ;(

Pillittää nyt artistin takia, kun vierellä olijalla on vaikeeta. Tuli meikäläisen luo, kertoi vakavan jutun, ja mitä meitsi tekee? No joojoo, halasin ja itkin, mutta saatana se ei ole tarpeeksi. Tää on liian lähellä, juttu koskettaa liian paljon, ja tästä asiasta voi hyvin puhua, että tätä asiaa pitää käsitellä. Meinaan, nyt sitä sitten viurataan, pyrähdyksittäin, kuten äitini opetti. Voi kumpa Se tietäisi tämän. Välitän susta paljon ♥.

Elämä on kuin pieni kukka,

niin hauras ja hento.

Kuin rikkinäinen sukka,

jota lävistää syvä viilto.

Balsamia haavoihin

Mielenkiintoinen viikko takana. Viime viikon perjantaista se lähti. Tavastia. Huhhuijaa, sieltä riittäisi kerrottavaa loputtomiin, mutta ei jaksa. Toisin sanoen huikeeta. Sitten seuraavana päivänä Linnan juhlat, ja taas kerran huikeeta. En jaksa siitäkään kertoa enempää.

Parasta tässä viikonlopussa oli ystävien tapaaminen. Lähes samat naamat olivat molempina päivinä messissä, joten voi uskoa, että läppien taso oli huikaisevaa. Just niin, väsynyttä heittelyä, mutta aivan ihanaa. Me oltiin kuin luokkaretkeläiset leirikoulussa. No muutamat tuttuni tulivat mun retkeläisiä kiusaamaan. No onneksi vasta ihan lopussa, ja kestin episodin kuin nainen.

Väsynyt, mutta onnellinen. En mä nyt uskonut, että Maija Vilkkumaan "lopettaminen" vaikuttaisi meitsiin millään lailla. Mutta sitten, kun on väsynyt, tyyppien jutut mielessä, ja tieto siitä, että tyyppejä ei ehkä enää näe, niin ;(. No joo, olihan meillä tunteet pinnassa, ja kuka idiootti keskeyttää tunteilun kysymällä jonnin joutavaa paskaa. Juu, fiilis meni, se niistä tunteista, v*ttu.

Aika hassua, meitsil tuli pala kurkkuun, kun en oo oikein käsitellyt asiaa. Siis häh? Ei tää nyt maailmanloppu pitäisi olla. No onneksi artisti antoi odottaa itseään noin tunnin, niin pala ehti lähteä kurkusta pois. Tyyppien kanssa oli vielä pakko kiusata järjestysmiehiä (tai pikemminkin virkaintoista naista). Voi että meillä oli hauskaa. Ikävä tulee enemmänkin tyyppejä. Niisk ;(.

No nyt on viikko kulunut sairasloman merkeissä, ja hyvin epäilyttävää tuollaisen viikonlopun jälkeen. Mutta syy on ihan toinen. Jotain hyötyä facebookista on. Nyt me TYYPIT ollaan siellä hengailtu, ja yritetty selvitä ekasta viikosta.

Huipputyypit, niitä en unohda. Pitää vaan keksiä uusi artisti, jotta on tekosyy tavata :)

Näihin kuviin ja tunnelmiin...

Aamunavaus: Helmi

Olipa kerran P ja hänellä oli helmi. Sitä V ei tiennyt, ei vielä. V näki P:n, ja taas ja taas. "Sillä on pakko olla helmi, tuumi V. Minä huomasin sillä simpukan."

V etsi kivien ja kantojen alta helmeä, mutta turhaan. Ja kun se oli luovuttamassa urakkaansa, kauhea valonpilkahdus loisti sammalien joukosta. V oli riemuissaan, helmi oli löytynyt.

Eipäs innostuta, sillä piti samalla muistaa, että se oli P:n omaisuutta. Kyllä P olisi ennen pitkää näyttänyt helmen V:lle, mutta sillä ei vaan ollut oikein tilaisuutta. Oikea paikka ja aika, joten katellaan sitten.

Siis oukkidoukki, aika ja paikka. V tiesi näkevänsä nyt helmen, se oli päätetty, tapaamista ei voitu peruuttaa.

Sitten, ihan odottamatta, P ilmestyi, ilman helmeä, ilman simpukkaa. No olihan se ymmärrettävää, vähän ex tempore hommaa nääs. V oli hyvinkin laulutuulella ja antoi sulosointunsa kaiuta. No olishan V ollut P:n nähden hiljaa, mutta kun ei voinut tietää, kuka sieltä takaa tulee. Se oli P. No P:n kanssa V ei pahemmin jutellu, vaan P käski V:n pitää turpansa kiinni. Että sillee, ja huomenna olisi se päivä, jolloin näkisi helmen. Kiva.

V päätti silti tai enimmäkseen jopa sen ansiosta lähteä katsomaan P:n helmeä. Olihan se. Se oli. Juu. Pari kertaa P naurahti kadotettuaan helmen. Miten se nyt sillai sen kanssa pelleili. Nimenomaan pelleili, josta V piti, ja pieni hymynkare myös oli havaittavissa hänen suupielissään.

Mutta kun helmi oli nähty, halusi nähdä lisää, mutta intoa laski se seikka, että P:n epäilyt V:n suhteen alkoivat voimistua. Ei päässyt enää oikein piiloon, joten V:n kannalta oli parempi olla jahtaamatta sitä tiettyä helmeä.

"Jos vielä kerran, tuumi V. Edes pikkiriikkinen vilkaisu."
P ei olisi enää antanut, mutta antoi viimeisen kerran katsoa helmeä. Sitten P pisti helmen simpukkaan. Ja siellä se odottaa, odottaa ja odottaa.

Niin juuri sitä.

Kerran vielä

Grande finale lähestyy. No siis, onko nyt ihmeellistä siinä, että eräs artisti vetäisee pari keikkaa, ja sitten näkee samat naamat yleisössä, ja loppujen lopuksi voi todeta: Olipas hyvin tutunoloinen biisilista. On kai siinä jotain, kun nyt on puunannut kämppää pari päivää, ja ihan vaan sen vuoksi, että artisti tulee tänne kotikonnuille. No joojoo, tulee muitakin :).

Ja mitä eikö pesis enää kiinnosta, kun en ole matsissa. No hei, kuka on väittänyt, että olisin PESIKSESTÄ kiinnostunut.

Nyt kipinkapin linnaan nielemään kakkua.

Turisti?

Onhan se noloa olla omassa kotikaupungissa, ja sitten ei tiedä mistään mitään. Pikkasen alkoi kyllästyttämään, kun joutui koko ajan sanomaan en tiedä. Ja sitten tää henkilö parin tunnin jälkeen sanoi, että eksä tiedä sitäkään. "No tiedät sitten seuraavalla kerralla, kun joku turisti tulee käymään." No hei, ei kiinnosta ottaa selvää. Meikäläinen tuli viettämään kesäistä päivää katsomoon ja en nyt arvannut, että olisi pitänyt oppaaksi ryhtyä. Ja todellakin olin turisti, koska matsi oli kaukana meitsin lajista. Niin pesistä, pesistä. Ja kun annostus tuli täyteen, sanoin, ettei tää oikein oo meitsin laji, ja keskustelun taso vaihtui miltei heti. Siis taso laski, ja onneksi. Ei voisi vähempää kiinnostaa miten Mansen B-tytöillä menee ja niin...

Pelissä yllätti sen kovuus. Ei syytetty tuomaria, mutta naiset olivat melkein toistensa kurkussa kiinni. Yksi lyönti osuikin kiinniottajaa rintakehään, ja perään huuto: Se oli tahallinen... Siis taso, missä pitäisi olla hauskaa, ja niin vierasjoukkueella olikin, ehkä liiankin, mikä hermostutti vastustajaa. Huh, olipa kiree matsi. Täytyy myöntää, että näin taas itseni kentällä.

Olipas opettava viikonloppu.

Pidä huolta

Hienot sanat vai sanotaanko osuvat sanat? Sanotaan: osuvat sanat. Mielestäni biisin soundi on tehty tyhmästi iloiseksi, vaikka kyseessä on tärkeä sanoma. On se kyllä ehkä vähän noloa lähettää viesti, kun seuraavana päivänä kuulin, että kaikki on ok, ongelma ratkaistu. Ja viestiin ei tullut vastausta. Todella hävetti, kun sillee lepertelyksi ja hempeilyksi meni. Niinniin, empaattinen.

Mutta sitten tänään tulee puskista viesti, ja kiitettiin, että tuki on takana.

Mä tein sen, siis lähetin viestin, jota pyörittelin käsissäni päivän, nolostuin, mutta loppujen lopuksi ilostuin. Se on vaan pakko ottaa yhteyttä, että NE tietää, että en ole unohtanut, vaikka SE OMA ELÄMÄ olisi elettävä. Nyt tuli mieleen taas huomisen vapaapäivän ohjelma, ainakin yksi rohkeutta vaativa soitto. Hyvä mieli, en tiedä teille, mutta ainakin mulle. Niin oma napa...

Pidetään huolta :) 

R.I.P

Huh ;(

Älä lyö lyötyä. Joku jossain on nyt taas kerran nähnyt meitsissä hivenen empaattisuutta, niin eiks jokainen soitto parin päivän aikana ole ollut murheellinen. Nyt oli ystävän ystävän vuoro, ja niin nuori sälli. No eiks pienet ilon aiheetkin oteta multa pois, kuten ystäväni nauru ja iloisuus. Ei puhelimessa huumori kukkinut. No hei, tilanteen tietäen ei ihme, mutta miksi juuri nyt?

Eletään taas, toivottavasti huomenna olisi paljon parempi päivä.

Lepää rauhassa tyyppi, osanottoni ;(

Kateellinen? Elä omaa elämää!

Juu, ei sinänsä, että onhan se ihqu tyyppi, mutta...

Kymmenen minuutin puhelu + 45 minuutin puhelu.

Huh, elämän kovuus... hurjaa, rankkaa, armotonta. Koko ajan kilpailua, ja juoksemista junan perään. Ei osata pysähtyä, edes hetkeksi. Tämä kilpailu teki yhden sairaaksi, yksi on todennäköisesti kovaa vauhtia sairastumassa, ja mitä v*ttua meikäläinen tekee? Yritetty on auttaa, paremminkin ehkä pitäisi, mutta nämä henkilöt eivät anna auttaa. Se juuri tekee ton yhden henkilön sairaaksi, tiedän sen jo nyt. Sitä odottaa kovat ajat, jos se ei anna meitsin tai kenenkään auttaa. Voi luoja, en nyt kirjoita tähän mitä ajattelen. Tipat silmissä puhukoot puolestaan ;(.

Juujuu, korvaamaton tyyppi. Liikaa ihmiset tekevät itsestään korvaamattoman tai ainakin pitävät itseään sellaisina. Kuka sitten töissä tekee ne hommat, kun sairastuu? Ei kukaan, ja tätäkin sairasta tuttuani odotetaan töihin, koska kukaan muu ei osaa hänen hommia. Samat työt + sairasloman aikana kertyneet työt odottavat, mutta sanon, että aivan turhaan. Tätä tuskin työasiat nappaa, kun taistelee elämästään. Hän teki itsestään korvaamattoman, ja varmisti näin itselleen varman työpaikan, mutta luultavasti tämä työtaakka oli liikaa. Olisi pitänyt herätä aikaisemmin.

Ja sitten tää yks, joka on menossa samaan kuiluun. Ei korvaamaton, mutta elämänmuutos on sen verran raju, että kavereita se tarvitsee. Mutta ottaako tämä apuja vastaan? Ei!

Juu, puheluissa ruodittiin tätä elämän kovuutta. Loppusinettinä todettiin, että ei kai tässä muu auta kuin elää omaa elämää.

Kuulostaa raa'alta, mutta on siinä totuuden siemen.

Kateellinen

Eräälle tyypille. On tehnyt elämänsä aikana rohkeita valintoja, ja elää nyt niiden ansiosta elämänsä "parasta" aikaa. No voiko sanoa, että lapsien saaminen on rohkea teko? Voi! Voiko sanoa, että ero on rohkea teko? Voi! Voiko sanoa, että naisen kanssa seurustelu on rohkea teko? Voi! Voiko sanoa, että keskustelu tuiki tuntemattomien kanssa netissä on rohkea teko? Ja vieläpä tapaaminen? VOI, VOI!!

Meitsi on niin mahdottoman ylpeä tyypistä, ja kaikkein parasta on se, että meitsi tuntee tyypin. Ja nyt en laita hipsukaisia ("") tuntee-sanan kylkeen, koska luulen tuntevan tyypin todella. Vielä paremmin tyyppiä oppii tuntemaan parin viikon päästä, mutta sitä ennen tulee naurettua hänen kommenteilleen, koska taas on löytynyt yksi epätoivoinen tapaus, joka ei pysty pitämään suutaan kiinni :).

Mun rohkeus jäi sitten tähän,

mutta meitsi oli ylpeä itsestään. Ehkä ei pitäisi, koska kalat pitivät madon asennusta pilkkanaan, ja söivät madon koukun ympäriltä.

Loisto porukka :)

Noi työkaverit, huh. Sitä ryhmää tulee kyllä ikävä, se nauru, ja se mille nauretaan on ihan posketonta läppää. Kuulemma kamuille tulee ikävä mun älyttömiä, uskomattomia juttuja. No joojoo, enhän ollut kahteen päivään oikein repäissyt mitään, mutta sitten... Työkaveri sanoi, ettei kahvi ole oikein maistunut töissä. No ei ole ihme ettei toisillakaan, kun on ollut kesäloma. No just, sain tunnustusta, että kato, se heräs. Mutta täytyy muistaa, millaisen porukan kanssa liikun. Oli pakko lohkaista. Tämän viikon saan vielä nauttia heidän seurasta. Ja aina kun vitsaillaan sillä, että töissä on hauskaa, että en minä täällä palkan takia ole. Melkein voisi sanoa noin. On se ihmeen paljon auttanut taas töihin palaamista, kun on mukavat kamut vierellä :).

Juu, mä yritän, yritän, ja yritän sopeutua erääseen tilanteeseen, mutta en näköjään millään pysty. Taas meni v*tuiks koko tapaaminen. Ja tiedän, että se on meikäläisen typeryydestä kiinni, mutta ei vierellä olijatkaan helpota tilannetta yhtään feikkaamalla tekopyhiä enkeleitä. Meitsi tarvitsee nyt rauhaa, joten oikein paljon lenkkejä, kuntosalia, uintia, töitä... Eiköhän näillä taas pötkitä vähän aikaa.