Onni on rakastaa

Aika tylyä kohtelua, kun tämä teksti löytyy juuri eronneen tyynyliinasta. Ja luulenpa, että tämä on syntipukin hankkima. Voi ei ;(. Ja nyt minä sitten lisäsin vettä myllyyn, ensinnäkin nukkumalla tässä sängyssä ja vieläpä tällä hetkellä elämäni naisen kanssa. Eli vein mieheltä sen kämppiksenki. Mut en minä kertonut sille, shh...

Tässä se nyt sitten on, varastamani kämppis.

Kasvoja en paljasta... 

STOP

Pakollinen pysähtyminen. Okei, sekuntti.

Vroom... ja taas lähti. No oikeesti nyt on pakko hiljentää, hiljentyä, ehkäpä jopa vaieta. Tammikuu on ollut sen verran hulabaloota, ja kuukausi ei ole vielä loppu. Tarkemmin ajatellen tai no ajatellen ja ajatellen. Nyt se on sitten todistettu lekurinkin toimesta, että mun pää on tyhjä. Siellä ei siis ole mitään, mikä nyt ei varsinaisesti ole kauhea yllätys. Ehkä tämäkin teksti pistetään valelääkärin piikkiin. Sananmukaisesti se voi olla kitkerää litkua ja kenen päästä se seuraavaksi löytyy rokotuspiikkiä annettaessa?

Kvaak, taas lintu prkl. Meikäläisellä on ollut tämän kuun sellainen Aku Ankka fiilis. Helvetin laiska, näitä parhaimpia piirteitä mainitakseni. Ja sitten se nokka, joka on tunkemassa joka rakoon, ja aina se saa siipeensä. Pari kertaa myös pyrstö on saanut tällejä. Ruokakaan sille ei maistu, vaan sammakot lentävät suusta. Mutta silti Ankka on halunnut kaikille hyvää, eikä ole lähtenyt tsekkaamaan naapurin nurmikkoa. Prkl Hannu Hanhi sen teki toisten kustannuksella, ja eikä todellakaan ajatellut toisten parasta. Odotappa vain kesää ja auringon porotusta. Ruskea nurmi sieltä pilkottaa. Yleensä ahneellahan on paskanen loppu.

Juu, olen tyytyväinen nurmikkooni ja jätän aidan toiselle puolelle kurkkailut ihan omaan arvoon. Näin.

Auts, niin minulla on vieläkin se nokka, ja päätän todellakin saada takaisin oman nenäni, minäni, elämäni, ihan mitä vaan kunhan meikäläinen muuttuu. Siis en nyt kauheesti muuta itseäni, mutta Aku Ankkaisuus saa jäädä, vaiks se niin sympaattinen ja laupias samarialainen onkin.

Nyt täytyy tsempata, vaiks prkl toi taloyhtiö pistää vihaksi. Ilmoitti sitten äskettäin, että ovat sössineet aikoinaan lattialämmityksessä, että nyt korjaavat asian lämpöpattereilla, minkä luulen olevan yhtä tyhjän kanssa. Eihän tässä ole kärsitty ja valitettu vasta kuin kolme kuukautta. Kiva klisee, että kannatti valittaa, mutta tää Ankka sanoo: Krääk, v*ttu etc. Ai niin, sori, ei Ankkaa. Soppa sanoo VITTU.

Mutta niin, kai se tästä sitten taas, ja pysähdyn, ja mietin. No ei ole helppoa pitää Sopan ajatuksia kuplassa, mutta nyt tosissani yritän. Palaan myöhemmin tupareiden ja Helsingin reissun merkeissä, ja siihen todellakin menee sitten aikaa. Meinaan, minulla oli sohva, nyt ei, ehkä 4vko päästä on. Että siinä.

Nyt kipale. Ehkä tämä voisi liittyä johonkin, mutta en sanoja sen enempi miettinyt ja kuunnellut. Kuuntelin ääntä. Se on se voice. Joillakin sitä on, ja ennen kaikkea tämä ääni on persoonallinen.

Prkl kun pistää välillä vihaksi, mutta...

Minä en suutu. Pidän cappuccino hetken :)

Kupla

Joskus ajatukset on hyvä pitää ajatuskuplassa, eikä laukaista asioita suoraan päin pläsiä. Luulen, että minusta tulisi aika hiljainen tyyppi, ja minun pää hajoaisi, kun siellä olisi kaikenlaista "asiaa", mitä en saa purettua mihinkään. Jos puhekupla pitäisi ansaita kamalan aivoriihen jälkeen, niin voi olla, että täältä ei kauheesti tulisi tarinaa.

On totta, ettei kaikkea pidä sanoa ääneen. Poliitikoilla on juuri tällainen ajatuskupla päällä, ja jos yksikin ajatus saa hepposin perustein puhekuplan, niin siitä syntyy haloo. Mutta mielestäni he ovat sellaisessa asemassa, että heidän on syytäkin pitää välillä turpansa kiinni, ja miettiä sanomisiaan.

Älytöntä ihannointia on yleensä sosiaalisia tyyppejä kohtaan. Ne ovat useimmiten niitä törppöjä, jotka laukovat suustaan mitä sattuu. Siihen vaan tokaistaan, että se on sellainen moottoriturpa, luonnonlapsi. Ihanan vilkas hulivili tapaus jne. Sisäinen kauneushan on täyttä kultaa, eli miettikäähän kuinka fiksuja ja filmaattisia hiljaiset ovat. Juu, ehdottomasti kuulun toiseen kategoriaan, mutta kumpaan?

Huomenna lekuri puhdistaa mun pään, joten voi olla, ettei sinne sitten jää tämänkään vertaa. Toi pää on sen verran monimutkainen pallo, mutta nilkan minä hoidan itse.

Salatut elämät

Jaajaa, salattuja elämiä odotellessa tv:stä, niin nyt olen saanut seurata salattuja elämiä ihan livenä. No mikä minä nyt olen noista elämistä puhumaan ja moraalisoimaan, koska... no joo. Pidän sitten yllä omaa salattua elämää, koska ei minullekaan kukaan mistään puhu. Antaa olla.

Näin pressavaalien alla ärsytti tilanne, kun kysyttiin ehdokkaiden kantaa, että uskovatko he Jumalaan? Vastaukset olivat järjestäen: tietyllä tavalla, omalla tavallani. Se on henkilökohtainen kysymys, en ota kantaa. Hitto sentään, onko vaikeaa sanoa kyllä tai ei. Mutta hui, taas tulee eteen se seikka, onko ateisti vai ei, ja sehän oisi ihan hirveää.

No antaa sitten niittenkin olla, ja pitäkööt sitten salaisuutensa. Minäkään en nyt paljasta ehdokastani. Hui, meitsin hurja salaisuus. Mut haitaakse?

Pintaa syvemmälle

Saakeli miten joku voi tunkeutua kuoreni alle, ja vielä niin syvälle. Aluksi tulee diidadaabaa, sitten keskustelu syvenee, henkilökohtaisuuksia satelee lisää, ja loppujen lopuksi ollaan sellaisessa tilanteessa, että pelkkä moikin itkettää.

Henkinen väkivalta on kaikkein pahinta mitä on olemassa. Fyysisiset ruhjeet korjaantuvat, ja yleensä anteeksi riittää välien selvittelyksi. Henkisessä väkivallassa jos on loukattu toista todella pahasti, eivät haavat parane tuskin koskaan. Ne jättävät arpensa. Kyllä fyysisessä kosketuksessa voi myös syntyä arpia, mutta ne ovat "vain" pinnallista ja kosmeettista seikkaa.

Kiitos vaan kuoreni murtamiselle. Ja arvatkaapa mikä sai episodin aikaan. Niinpä tietenkin: RAHA.

Vroom

...autolla parkkiin ja mitä silmät näkevätkään? Lapset laskevat mäkeä alas. Nyt on oiva tilaisuus kokeilla, onko small talkkini tallella vai onko verbaalisuuteni hävinnyt aikuisten trash talkkiin. No niin, meitsi: onpas teillä kiva mäki. Pikkutyttö: Nii onki, eiks me tultu alas aika hurjaa vauhtia. Meitsi: Mä en kyllä varmaan uskaltaisi laskea, et ootte aika hurjia. Pikkutyttö: Nii-i, ja meil on uudet liukuritkin. Muuten toi tossa on mun kaveri. (se oli sellainen by the way- tokaisu :) ). Meitsi vaan hymyili episodin jälkeen, noi on niin meikäläisiä. Voi että, mun kamut ja ikää oli?

Huvitti myös tilanne jääkiekkopelissä. Pelaaja joutui jäähylle, ja katsojat vislasivat ollen eri mieltä tuomarin kanssa. Siinä rytäkässä pelaajalta hajosi maila. No pelaaja meni boksiin, niin pikkupoika vieressäni sanoi: ei oo todellista. Ajattelin, että poika kommentoi tilanteeseen, mistä jäähy oli tullut, mutta ei. Poika sanoi: Ei oo todellista. Nyt se on jäähyboksissa ja sillä ei oo mailaa. Kun maila annettiin pelaajalle, niin poika rauhoittui. Juujuu, mun kamu :).

Huh, luojan kiitos verbaalisuus on tallella... siis noilla lapsilla. Söpöjä tyyppejä ;).

Mutku

Hiphei. Nyt on sitten saatu asiat sellaiseen jamaan, että minun pitäisi olla onneni kukkuloilla. Mutta ei se mene niin, että kun jotain kovasti tahtoo, sitten vain yhtäkkiä saa sen. Aika tylsää. Yritin tossa vuoden ajan vakuuttaa yhdelle, miten asian suhteen pitäisi tehdä. Otin kaikki marttyyriasenteeni käyttöön, ja suorastaan aivopesin toisen ajatusmaailmaa. Tuli sitten sellainen ilmoitusluonteinen viesti, että nyt se on sitten niin, kuten ehdotit. Onko minulla nyt hyvä fiilis? Ja samaan hengenvetoon tää kysyi, että mitä sitten tehtäisiin, kun minä olen tässä?

No ei ole kauhean jippii-fiilis, että joku on nyt uhrautunut meitsin vuoksi, ja jättänyt taakseen välillä ihqunkin elämän. Nyt tämän syntipukin (minä) pitäisi keksiä jotain aktiviteetteja, ja näyttää, että tää nyt oli vaan paras ratkaisu kaikkien kannalta.

Mutta on se vaikeeta palata entiseen, ja elää sillai, että mitään ei vuosien saatossa tapahtunut, ja jatkaa entistä elämää. Se on vähän sellainen fiilis, kun on tehnyt uuden vuoden lupauksen, ettei syö pullaa. Sitten kun tammikuu on kulunut, palkitsee itsensä pullalla, vaikkei se maistu ollenkaan. Nimenomaan pakkopullaa.

Nyt on siis tilanne, ei ehkä paluuta entiseen (en tiedä haluaisinkokaan), tulevaisuus on muuttanut muotojaan ja nykyhetki... ja paskat.

ps.Kirjavinkki. Siitä se ajatus silloin lähti...

161!

Nii-i MIKSI? Aika huvittavaa sekoittaa sillee pakkaa, että yks sitten saa mustasukkaisuus- ja toinen kateuskohtauksen ja ihan ilman aihetta. Vai oliko sittenkin, hmm... Ei hitto, ei minulle kannata olla kateellinen, eikä varsinkaan mustasukkainen. Ei minun elämä mitään herkkua ole, mutta kun ajattelee eräitä, joilta hajoo pää, perhe, elämä, huh. Elämäni on niihin verrattuna kuin nuoralla tanssimista, töms, klops, auts.

Taas vuosi alkoi muiden murheilla, ja sitten minä mukamas yritän, että minullakin olisivat asiat päin p*****tä. Nyt täytyy taas keskittyä, ja ottaa s****na kaikki polte vastaan. Jatkan kiusaamista... tai enhän mä kiusaa, mutta minkäs sille voi, että tekee kaatoja siihen malliin kuin tulos on otsikossa, ja sitten se, että eräs viihtyy meitsin juttuseurassa, vaiks just silloin ei tuu sanaa suusta. Näin on, tää on elämää.

Vasurin salaisuus

Liiemmin ei ole koskaan kiinnostanut, olenko identtinen vai "tavallinen" kaksonen. Ei kaksonen ajattele, että on kaksonen tai minä en ainakaan ajattele niin. Sen vuoksi pidän tuota identtisyys kysymystä ärsyttävänä, mutta näköjään se on pakollista. Ja sitten vielä kysymys: kumpi on vanhempi? Anna minun kaikki kestää. Jos joku on syntynyt samana päivänä tai vuonna jonkun kanssa, nii ei sitä heti kysytä, että mihin aikaan synnyit? Ja vielä kun tietää, että ei sitä ikäeroa voi olla paljon, kun on kyseessä kaksoset. Vai onko sillä seikalla sittenkin merkitystä?

Juu, ei ole kíinnostanut tutkia kaksosten sielunmaisemaa, mutta nyt toi olkapään kipeys pisti päähän mielenkiintoisia kysymyksiä. Vasen on meikäläisen vahvempi käsi, kun taas siskollani on oikea käsi vahvempi. Ehkä olemme sitten olleet äidin mahassa niin, että toinen on ollut vasemmalla, toinen oikealla, niin meillä on ollut kyljet kiinni toisissa, ja silloinhan toisella on ollut vasen käsi ja toisella oikea käsi kiinni toisessa. Sitä en tiedä, vahvistuuko käsi enemmän kun se on rauhassa vai pienessä käsikähmässä toisen kanssa. Hmm... onpa mielenkiintoista. Onko siis kaksosten toinen osapuoli aina vasenkätinen?

Tämä seikka herättää enemmänkin kysymyksiä. Onko kaksoset kaksi ihmisen puoliskoa, jotka sitten yhdessä täydentävät toisiaan. En minä nyt tiedä, kun tosiaan en ole pahemmin asiaa pohtinut. Tietty toinen on viisaampi, hauskempi, puheliaampi, lyhyempi, painavampi jne., mutta nämä seikat pätevät myös silloin kun vertaillaan ihmisiä toisiinsa. Aina joku vie pidemmän korren.

Ja se on vaan myytti, kun sanotaan kaksosen tietävän mitä toinen ajattelee. Siis kyllähän sen tietää, mutta eihän se ole mikään ihme, jos on hengaillut sisaren kanssa pienempänä samoissa paikoissa. Se on ihan sama juttu onko kyseessä sitten sisko, veli, puoliso, ystävä, vanhemmat. Kyllä niiden metkut väkisinkin oppii, jos niiden kanssa viettää paljon aikaa. Shh... mut ehkä se onkin sitten niin, että toiselle kaksoselle on annettu telepaattiset kyvyt ;) .

Ota nyt sit noistakin selvää. Siis ensinnäkin, kumpi on kumpi? Identtisyys? Vasuri? Vanhempi? Kaksostutkimus päättyy tähän, huh. Miksi minä nyt tätä aloin pohtia. Hemmetin olkapää.

Puhdas pulmunen

Ja näin vuosi alkaa taas linnulla, kiva. Onhan tämä lintublogi. Nyt tätä pulmusta en ole nähnyt tai no...

Vuoteen mahtui paljon iloja ja suruja eli tää on sitä elämää. Ei voi mitään. Sikäli pulmunen (meitsi) on nyt puhdas, kun eilen tuli sitten puhdistettua mieli ja murheet. Pari tuntia pulmunen tihrusti, mutta näin uusi vuosi alkaa puhtaalta pöydältä. Tosin eiliset vieraat jättivät jälkeensä kyllä sellaisen sotkun, ja sotkuisen pöydän myös.

Siis pulmunen lähtee seuraavaan vuoteen puhdistautuneena, ja toivoo sen olevan onnellinen ja onnellisempi kuin edellinen. Eräät asiat menevät juuri niin, että onnellisuus kasvaa kun ajan hammas syö, mutta eräs varmaan toivoo ajan pysähtyvän. Onnellisuutta olisi nyt, ja edellisessä elämässä, ei tulevaisuudessa.

Pulmunen on tässä vuoden aikana kokenut, että tärkein elämän anti on juuri onnellisuus. Sitä on kyllä pirun vaikea saavuttaa, että oma onni olisi myös muiden onni. Kun nyt pulmunen on elänyt jonkin verran tätä elämää, nii enää ei jaksa miettiä, mitä muut ajattelevat meitsin hullutuksista. Pulmunen haluaisi seuraavan vuoden olevan itselleen onnellinen, mutta ei pultsi pysty siltikään unohtamaan rakkaita tyyppejä. Toivon teillekin ONNELLISTA Uutta Vuotta, ja älkää esittäkö pulmusta! Se on väärin.

Terveisin pulmunen