Pelisilmä

Onko se synnynnäistä vai mitä?

Omalta kohdaltani voin sanoa, että se on synnynnäistä. Koskaan ei tiedä mitä pää ajattelee, varsinkaan silloin kun seuraava syöttö koriskavereille lähtee. Luulin kuitenkin, että tämä ominaisuus on vain mukana meikäläisellä pallopeleissä. Luulin väärin.

Töissä kun tekee tiettyjä asioita rutiinilla, pikkuhiljaa alkaa järjestää asioita niin, että työ helpottuu. Turha säntäillä sinne tänne kuin päätön kana. Töissä yksi sanoikin, että kun toisilla ei ole sitä pelisilmää, enkä minä ollut kyseessä.

Pelisilmää voi treenata ja se harjaantuu, mutta puhutaanko silloin synnynnäisestä. Jokaisellahan on jonkinmoinen pelisilmä, ja sehän auttaa jos samanlainen tilanne tulee useasti vastaan. Itse en kyllä sitä pahemmin treenaa, mutta en voi kieltää sitäkään seikkaa, etteikö toistuvat tilanteet ja elämä itsessään sitä harjaannuta. Kuinka usein meitsi on pompottanut palloa, ja vastassa on vastustaja, joka yrittää puolustaa? Aika usein.

Jaa, ja onko tää sitten hyvä juttu, jos omaa HUOM! omasta mielestään hyvän pelisilmän. Riippuu tilanteesta. Hitto ku pää kelaa kaikkee, mitä seuraavassa tilanteessa voisi tehdä, ja sitten kun tilanne tulee, niin pää heittääkin häränpyllyä, ja tuleekin aivan toisenlainen ratkaisu. Ai nyt kyllä tulee mieleen monta juttua niin pelikentältä kuin sen ulkopuoleltakin. Ei niin hyviä.

On tälläkin ongelma, voi luoja. Kuuluuko tähän samaan paskaa se seikka, että kelaan ihan liikaa miten ihmiset käyttäytyy. Se tapaaminen, josta tossa taannoin puhuin, oli ihan shaibaa. Viimeksi kun näin tyypin, ei noteerannut mua mitenkään, olin täyttä ilmaa. Sitten nähtiin, jota pelkäsin, että mitä se nyt suusta möläyttää. Oli sitten ihan niin kuin ei olisi tapahtunut mitään, ehkä sitten oma ittensä. Vai onko tämä sittenkin se kuuluisa pelisilmä, että ihminen muuttaa itseään, ja valikoi tarkasti porukan, jonka kanssa hengailee, missä ja milloinkin. Ärsyttävää touhua, kun koskaan ei tiedä ollaanko kavereita vai ei?

En nyt tiedä, mut mä ainakin jatkan silmillä pelailua...