PÄIVITYS

Niin JOS...

MUTKU en ole, tiedoksi vaan. Pikemminkin kristallipallo, joka näkee, mutta tipahtaessa särkyy. Enää ei jaksaisi paikata säröä. Antaa olla. Etsiköön itselleen superpallon, jota voi pompotella. Välillä se voi olla kadoksissa, mutta kun on hätä, niin kyllä se löytyy, ajan kanssa. Mun kristallipallo ei pompottelua kestä.

Nyt vasta ymmärsin sen arvon. Viisaan sanat: Better Late than never.

Välineurheilua

Ei ole oikein sellaista urheilulajia, jossa välineitä ei tarvitsisi. Kuvassa on viime viikon aikana käyttämiäni välineitä. Jokaisella välineellä on oma laji, ja se on hyvinkin tarpeellinen. Tai no ei tarpeellinen, mutta...

Joskus olen blogissani kirjoittanut, että miten kaikki haluavat saada lajilleen harrastajia. Meikäläinen yritti kantaa kortensa kekoon. Tulin kotiin koripallo kädessä. No eiks naapurin muksut tulleet kysymään, et harrastanko koripalloa? Jep, vastasin, ja oli ihan pakko porraskäytävässä näyttää pari kikkaa. Heh, pitivät mua taitavana ja sanoivat, että susta tulee varmaan tosi hyvä. Jaa no, mikäs siinä. Olisivat nyt kertoneet tuon parikymmentä vuotta sitten.


No oliko meidän rupattelusta nyt jotain hyötyä? Se perinteinen juttu eli sain näyttämään koripalloilun hankalana lajina kaikkine kikkoineen (ne ovat juurikin niitä elintärkeitä juttuja hallita). Jos nyt jotain positiivista keskustelusta yrittää hakea, niin seuraavana päivänä muksut morjesti mua (oikein stara) ja leikkikentällä näkyi koripallo (ei se nyt tarkoita et ne sillä jotain teki, mutta se on jo suuri askel kun nenän -ja sormienmurtaja on saatu naftaliinista pois).

Half pipe

On tämä hurja laji, niin kuin elämäkin riippumatta siitä millä kulkupelillä lajia harrastaa. Onkohan tämä kaukaa haettua, mutta nimikin jo kertoo, että se on puolikas. Miten sen saisi ehyeksi ja kokonaiseksi?

Elämäni on tällä hetkellä juuri kuin Half pipen harrastajilla. Aluksi sitä huippua tavoitellaan varovaisesti. Pessimistinen asenne on hyvä olla matkassa. Sitten vauhti kiihtyy, ja siinä vaan ajattelee, että so what, nyt sitten mennään eikä meinata. Huipulta alastuleminen on aina vaikeeta, ja näin tässäkin tapauksessa tulee kaatuminen. Tiputus ei tullut kauhean korkealta, joten nouseminen ylös jaloilleen oli varsin helppoa. Sitten taas vähän vauhtia, mutta ei huipun tavoittelua, vaan kunnon ylläpitämistä. Just niin, päivän se kesti. Nyt ollaan taas huipulla. Näköjään ihminen ei ikinä opi.

Kaatumista ei voi ennakoida. Se tulee kun on tullakseen. Mutta kun tiedostaa sen olevan mahdollista, kaatuminen voi olla kuin pieni muistutus elämän haavoittuvuudesta.

Ota kaikki irti mitä saat elämältä. Ei vaan odota sen anteja.

Momentum

Aikamoinen viikko takana. Iloa, surua, suuttumista, tappelua, haleja, suukkoja, suhteiden lujittumista, koulutusta, opetusta, arvostusta ja kröhöm (sisäpiirivitsi). Ja niin. Tästä luulisi, että kerroin juuri perhe-elämästä sen karikoista ja ulapoista. No kyllä, olihan perhe mukana.

On kyllä hienoa huomata kuinka monipuolinen Suomi onkaan. Kiitos pikkupaikkakuntalaisille, jotka pitävät pieniä kuntia yllä. Itselle riitti viikko. Oli kiva palata kotiin. Toisaalta tulisi varmaan helposti kuuluisaksi, kun meidän jalistelua tuli katsomaan kymmenkunta ihmistä. No hyvä, että kuntaan tuli elämää.

Pieniä helmiä kertyi myös matkan varrella. Kun on luottamus saavutettu pikkunassikan kanssa, niin voi alkaa kouluttaa sitä vähän lisää. Tiukka ote kiusaajasta ja näpäytys. Palkinnoksi kuulen pikkuisen suusta lauseen: "ei sattunut". Hienoa ettei tullut itkua, ja huutoa isille. Loppujen lopuksi kiusaaminenkin jäi siihen kertaan.

Reissu opetti varmaan jokaiselle jotakin. Uskon tai ainakin toivon niin. Episodi josta en nyt tänne kerro, aiheutti sen, että porukka fiilisteli loppuviikon sulassa sovussa. Reissusta jäi loppujen lopuksi hyvä maku suuhun.

Mutta oli kyllä kiva palata kotiin. Ja 2,5 tunnin lenkin jälkeen vielä parempi olo, kröhöm. Ei näköjään yksi ollut mua unohtanut ja niinpä me aikamme kuluksi vetäisimme lenkin.

Nauratti kun tyyppi sanoi mua pennuksi. Häh? No voitte arvata kysyjän iän :). Tyypillinen ilta, joten laitan tyypin kehiin:

Ja taas mennään...

Huh, onneksi pääsee pois kotikonnuilta, kun alkoi taas totutusti risukasa lämpenemään. Jäitä hattuun ja viikon hiljaisuus on varmaan ihan hyvä ratkaisu tähän kohtaan. Menen miettimään syntejä syviä. Tiedä sitten odottaako täällä enää kukaan kun palaan? Kai joku?