Momentum

Aikamoinen viikko takana. Iloa, surua, suuttumista, tappelua, haleja, suukkoja, suhteiden lujittumista, koulutusta, opetusta, arvostusta ja kröhöm (sisäpiirivitsi). Ja niin. Tästä luulisi, että kerroin juuri perhe-elämästä sen karikoista ja ulapoista. No kyllä, olihan perhe mukana.

On kyllä hienoa huomata kuinka monipuolinen Suomi onkaan. Kiitos pikkupaikkakuntalaisille, jotka pitävät pieniä kuntia yllä. Itselle riitti viikko. Oli kiva palata kotiin. Toisaalta tulisi varmaan helposti kuuluisaksi, kun meidän jalistelua tuli katsomaan kymmenkunta ihmistä. No hyvä, että kuntaan tuli elämää.

Pieniä helmiä kertyi myös matkan varrella. Kun on luottamus saavutettu pikkunassikan kanssa, niin voi alkaa kouluttaa sitä vähän lisää. Tiukka ote kiusaajasta ja näpäytys. Palkinnoksi kuulen pikkuisen suusta lauseen: "ei sattunut". Hienoa ettei tullut itkua, ja huutoa isille. Loppujen lopuksi kiusaaminenkin jäi siihen kertaan.

Reissu opetti varmaan jokaiselle jotakin. Uskon tai ainakin toivon niin. Episodi josta en nyt tänne kerro, aiheutti sen, että porukka fiilisteli loppuviikon sulassa sovussa. Reissusta jäi loppujen lopuksi hyvä maku suuhun.

Mutta oli kyllä kiva palata kotiin. Ja 2,5 tunnin lenkin jälkeen vielä parempi olo, kröhöm. Ei näköjään yksi ollut mua unohtanut ja niinpä me aikamme kuluksi vetäisimme lenkin.

Nauratti kun tyyppi sanoi mua pennuksi. Häh? No voitte arvata kysyjän iän :). Tyypillinen ilta, joten laitan tyypin kehiin: