Ankeampaakin ankeamman saturdayn jälkeen meikäläinen päätti piristää itseään ja lähteä vähän kylille tuttuja tapaamaan. No toisen luona oli hirrrvee stressi, mitä mulle nyt tarjottaisiin, mutta lopulta kun safkat ja kaffet olivat pöydässä, rentous palasi. Loppujen lopuksi meikäläistä ei olisi päästetty pois (mukamas). Meikäläisen piristävä tempausbussi jatkoi matkaa seuraavaan osoitteeseen. No en ollut haluttu seura sielläkään tai olin, mutta en halunnut olla siellä. Miten tämän nyt paremmin selostaisi? En tiedä.
No tulipahan tsekattua tuttujen fiilikset, toinen jopa oli kiinnostunut mun fiiliksistä. Mitä siihenkin vois sanoa, katotaan taas. Toinen puolestaan kysyi: "Mitä asiaa?". Arvatenkin se oli siinä. Ei kai nyt tuollaiseen kysymykseen ala kertomaan kaikkia huolia, iloja, suruja jne. Piristikö sitten tällainen reissu näin pyhäpäivän ratoksi?
Kyllä, jopa niin paljon, että ilmoittauduin Piknik-risteilylle. Ei tosin tämä seura, mutta sellainen seura, jonka seurassa uskaltauduin kerrankin olla oma itseni. Olen kiitollinen heille tästä kutsusta ja muutenkin rohkeamman minän luomisesta. Se ei muuten ole hitto eikä vitsi, vaan perkele ja VITTU. Kiitos kamut :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti