Samassa veneessä

Lähes tarkalleen viisi vuotta sitten astuin lafkaan, johon sitten jumiuduin vaikeiden vuosien jälkeen. Kynsin ja hampain sai taistella työtunneista, ja pari kertaa tuli kovisteltua työnjohtoakin. Firmamme mainostaa yli kaiken yhdessä tekemistä ja samassa  veneessä ollaan- periaatetta. Mukamas.

Yks työntekijämme vaati koko työyhteisön tukea, koska oli rikkonut lakeja, saanut varoituksen. Rangaistus oli hänen mielestään liian kova, huomautus olisi riittänyt. Ok, olen asiasta samaa mieltä, mutta se marttyyriasenne, jonka hän tapauksesta kehitti, oli musta liikaa. "On se jännä nähdä, miten meidän firman mottoa käytetään. Onko sittenkään kukaan moton takana?", hän sanoi.

Voin kertoa. Motto on oikeastaan surkuhupaisa vitsi, ja se ei firmassa toteudu. Ja kaiken huippu tässä on se, että kyllä sen työntekijät tietävät. Kun kerrankin kovaääniselle tyypille tapahtuu jotain, niin eikö kaikkien pitäisi olla hänen takana ja kirjoittaa nimilistaan nimensä puolustaen tyyppiä.

Ristiriitaisin fiiliksin kirjoitin nimeni listaan, koska tyyppi uhkaili sivulauseessa, että jos jollekin tulee vastaanvanlainen tilanne, niin en varmana auta häntä. Siis listaan voi kirjoittaa nimettömänä, mutta se ei säily nimettömänä, koska vastustajat otetaan selville.

Vituttaa tää asia, koska mä olen oppinut puolustamaan itseäni näinä viiden vuoden aikana ja oppinut siihen, ettei APUJA heru, niin miten tällainen 20-vuotta talossa ollut ei ole huomannut sitä. Tai ei tiedä minkälaisia lakeja pitää noudattaa.

Sekin vielä, että tällä hetkellä mun pitäisi ymmärtää sellaisia tyyppejä, jotka ovat olleet talossa vuoden eikä niitä vakinaisteta kun munt vakinaistetaan. Meidät niinku tasapäistettäis ja multa pitäisi herua noille empatiaa. Arvatkaapa mitä mun mielessä liikkuu. Meikäläinen aloitti lafkassa sillee, ettei joka päivä ollut töitä. Nyt muutama junnu on tullut suoraan koulun penkiltä, eikä ne ole olleet yhtään päivää työttömänä.

Niin, ajattelen itseäni, kaikkihan me. Mutta ennen kaikkea oikeudenmukaisuutta.

Korvaamaton

Heh. Yritin tosissaan esittää tällaista tyyppiä perjantaina, kun myöhästyin töistä. No tietty työkaverit olivat huolissaan missä mä olen. Loppuilta ei mennytkään sitten ihan putkeen, kun joukkuekaverit menivät voittamaan matsin. Höh.

Mutta joo, teema kuitenkin säilyi viikonlopun yli. Tarkoitus oli mennä keilaamaan, ja lähteä sen jälkeen kotiin tai vaihtaa seuraa mukamas parempaan. No jumiuduin vanhusterapiaan, uuden työntekijän kanssa rupatteluun ja loppujen lopuksi pidin hiuksista kiinni, jotta tyyppi saa pahan sisuksistaan pois.

Ei sitä saatana oikeesti tartte sanoa, että joku susta välittää. Kyllä sen näkee, mutta se on pirullista kun kukaan ei kerro sitä toisille. En tarkoita, että mulle pitäisi mitään kertoa. Tarkoitan tätä tyypillistä ihmisyyttä, joka vallitsee lähes jokaisessa.

Kukaan ei ole korvaamaton, mutta jokainen on jollekin korvaamaton, sillä omalla tavallaan.♥

Kieliopillisesti oikein?

Väittelin tossa aikani, että erään biisin nimi on väärin kieliopillisesti (Cheekin timantit on ikuisia). Eikö timantit-sana ole monikko, eli lause pitäisi olla "timantit ovat ikuisia". Mulle sanottiin, että olen väärässä, ja joku viisas (todennäköisesti mua ei tarkoitettu) voisi valaista tätä asiaa.

No englanniksi lause on diamonds are forever. Sehän on monikko! Mutta... Mulle sanottiin, että nii-i, toi ei todista mitään. Englanniksi muutenkin kikkaillaan monikkojen kanssa, kuten you and You. Aha. Mua kehotettiin kääntää sama ruotsiksi, eli diamanter är för evigt. No tottakai, ruotsi on vaan pirullinen ettei se ny juhli monikoilla. No hitto, entäpä viroksi teemandid on igaveseks. Eipä tämäkään pönkittänyt tietouttani.

Pakko oli katsoa, mitä wikipedia sanoo: "Timantit ovat ikuisia (Diamonds Are Forever)". Kaunis kiitos ja kumarrus. Ja älkää ny vaan protestoiko wikipedian tietämystä.    

Traumatisointia

Mikä on kenellekin dramaattista tai traumatisoivaa? Ei voi tietää. Luin tässä taannoin Turun Sanomista uutisen, joka käsitteli Tyksin mielenosoitusta. Tällainen traumapotilas ei voinut olla huomaamatta, että traumapotilaiden hoitaja oli huolissaan potilaiden kunnosta, kun ne tulevat vastaanotolle. Häh? Hoidetaanko todellakin erikseen potilaita ettei niille tulisi traumoja. Mikä on se määritelmä kelle hoitoa annetaan? Onko se sellainen isompi kolari, jossa tyyppi on vierellä kuollut vai sellainen tapaus, jolloin kaikki ovat selvinneet kolarista ehjin nahoin. Haa, jaksan taas paasata tästä, mutta oikeesti. Tietty, hyysääminen on sairasta ja ei jokaiseen pipiin tarvitse psykologista analyysia.

Draamaa voisi tietty paremmin lieventää, jos asiat tehtäisiin kerralla oikein. Spekulointi erilaisten sairauksien ja toimenpiteiden kanssa ei nyt ole kaikkein parhain draaman lieventämiskeino. Ja kaiken lisäksi se jolta apua haetaan, ei ole huolissaan oikein mistään ja antaa huoletta ajan kulua. Se mikä raastaa on kuitenkin potilaan kropassa ja kun potilas ei tarpeeksi osaa ilmaista kärsimystään, niin sitten se kärsii. Kahden kuukauden pahoinvointi ja ennen kaikkea tietämättömyys ovat poissa yhdellä neulan pistolla. Ja tässä vaiheessa pitäisi varmaan kiittää kun pystyy normaalisti hengittämään. No kiitos.

Tuollainen hetki elämässä (pari kuukautta) on elämässäni hyvin suuri aika ja nimenomaan elää feikkivammaisena. Feikki sen vuoksi, koska eihän mun kropassa mitään vikaa ole, pelkkä kosmeettinen virhe. Mutta se aika jätti jälkensä ja sitä menetettyä aikaa on mahdotonta saada kiinni.

Ja suurempi pelko tulee siitä, kun se pitää saada kiinni. En ole koskaan jännittänyt tai pelännyt yhtä paljon koriskauden avausta, joka on huomenna. Olen valmistautunut tähän kauteen ehkä kaikkein huonoiten koskaan, vaikka salaa olen toivonutkin pelaavani kaikki kauden pelit. Mutta matka jatkuu, toivottavasti pikkuhiljaa terveempänä kuin ever. :)