Tsiisus, kaikkea sitä voi viikon aikana sattua tai ei ehkä sattua vaan aikamoista pääsekamelskaa. On se hyvä, että joskus asioita käsittelee ettei ne muodostu ihan käsittämättömiksi.
Flashback menneisyyteen, jolloin oli jos jonkinmoisia kuppikuntia ja olin lähes ainoa jolla ei ollut kuppia. Kupittaan reissun jälkeen totesin, että hei mä olen tällainen ja muuttaa en voi itseäni tai olisin voinut, mutta halusin olla tällainen.
Siinä meni hetki ja tilannetta edesauttoi muutamien ihmisten etääntyminen meitsistä. Työyhteisökin vaihtui, joten astuin uuteen maailmaan ja uuden minän luomiseen. Tai olen koko ajan todennut, mikä uusi minä vaan vanha minä, joka oli piilotettu.
Äskettäin tuli flashback tuosta ajasta, mutta onko musta tullut niin sinisilmäinen etten huomannut sitä. Toisaalta on hyvä etten huomannut kuppeja. Olisi ehkä tullut paha mieli, mutta miksi pitäisi. Jep, ihminen on inhimillinen olento, joka hakee toisten hyväksyntää ja kyllä se aika paljon ottaa päähän jos pitämäsi frendi pitääkin kuppia pystyssä eikä heitäkään sitä lattialle ja sano prkl, eroan kunnasta kun naapurissa on halvempi verotus.
En tiedä, tuli vaan toisen puolesta paha mieli. Ehkä mullakin pitäisi olla. En osaa kyllä ottaa asioita enää niin. Valitettava totuus haukkujille.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihmiset. Näytä kaikki tekstit

tiistai 8. huhtikuuta 2014
maanantai 4. marraskuuta 2013
Mietintämyssy
Erilaiset lähiaikojen tapahtumat pistivät pään syyniin. On hieman vaivaannuttavaa huomata, että toinen ei ole oikein sinut asian kanssa, mutta esittää asian olevan fine. Käytös vaan paljastaa, että jotain hämärää on menossa.
Niin, eivät kaikki vaan sopeudu kaikkeen vain sormia napsuttamalla. On väärin näyttää, että on sopeutunut johonkin, mutta on myös väärin luulla, että kaikki sopeutuu.
Ja kaiken lisäksi mielessäni on uni. Hyvinkin hämmentävä, hui.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013
Joko tai vai mutta
vaan siksi sillä (siis sitäpaitsi) näet nimittäin. No siis melkein muistin. Sulkeissa olevia en muistanut, oli pakko tarkistaa. Niinpä joko? tai uus? mutta miksi ei? Siksi ku näet sen nimittäin.
Vai niin, rinnastuskonjunktiot voi sitten joskus upota kuin veitsi voihin. Toisen hiipivä ihastuminen, ei toista lämmitä. Kumman syy se silloin on? Ei toista voi syyttää, jos toisen seura ei vain nappaa, siis kaverina kyllä, mutta (haa, rinnastuskonjunktio)... Voiko tämä sitten merellä ajelehtiva kala etsiä uutta apajaa. Eihän kukaan ole sidoksissa mihinkään, ja mitään ei ole tapahtunut (oletettua ihastumista lukuunottamatta).
Niinpä, helpompi on olla lintu. Se nappaa sen kalan ennen kuin se ehtii löytää sen apajan. No äkkiä sitten LINTU, sul olis vähän kiire!

tiistai 12. helmikuuta 2013
maanantai 26. marraskuuta 2012
Tunnustus
ÄÄÄ... Mitä tämä nyt kertoo? Ei huolta, ei mitään henkeä salpaavaa.
Sitä kun on teitä tässä tallustellut, niin on huomannut, miten erilaisten tyyppien kanssa vaan synkkaa. Tarkemmin ajatellen, miten tyypit ovat tupsahtaneet elämääni, on ollut sattumaa. Alku on ollut niin saakutin hankalaa. Niin ilmankos nämä uudet tyypit pähkäilee ja fundeeraa, minkälainen meikäläinen on. Mutta hei, lupaan että pikku hiljaa hyvää tulee.
Mitä se sitten vaatii, että ihmisiä voi kutsua tyypeiksi/frendeiksi? No se on se loputon tarinan kerronta, ja kylläkyllä se on molemminpuolista. Sitä tietää toisten lapsista, puolisoista, lemmikkieläimistä, harrastuksista, unista ym. kaiken mahdollisen, joten on helppo jatkaa siitä mihin jäätiin. Väkisinkin ihmisestä muodostuu sulle tyyppi.
Pelottavaa on se kun tyypit alkavat jo ajattelemaan samalla tavalla, ja siihen ei tarvita sanoja, ilmeet ja eleet kertovat oleellisen.
Yks frendini kertoi inhoavansa Mariskaa. No mepä saimme siitä loistotuuman toisen frendini kanssa, että sille on pakko ostaa joululahjaksi Mariskan levy. Ja annamme sen vielä hänen miehelleen, koska heidän perheessä kuski päättää radiokanavan. Eli Mariskan levy vaan soimaan ja frendi tykkää. :)
Joojoo, tosi reilua. Mä nään jo silmieni edessä tyypin iloisen ilmeen, "prkleen kaksikko!". Mutta näillä mennään, it's hjuumor.
Mutta kai se nyt on tottunut "kaksikon" tempauksiin. Olemme soveltaneet sanontaa: "Kaveri on sellainen jonka seurassa kehtaa röyhtäistä, mutta tosi ystävä on sellainen jonka seurassa kehtaa pieraista!." No okeiokei, muutamat ovat röyhtäisseet, mutta tohon jälkimmäiseen moukkamaisuuteen emme ole ryhtyneet. Röyhtäilykin on mielestäni moukkamaista, joten olemme ottaneet sovelluksemme käyttöön: Kysy, kysy, kysy, tyhmiäkin saa kysyä. Ja ei oo pelkoo ettei olisi kysytty. Se on siinä loistavaa, että nolotuksen tunnetta ei tule asiaa kysyttäessä vaikka ehkä pitäisi. No ainakin makeat naurut saamme aikaiseksi jos ei muuta.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012
Tanssii tähtien kanssa
Ihminen ei ole kone. Kone yritys valmistaa hissejä. Hyvin konkretisoitu. Elämä ei saisi olla hissiliikettä. Pysähdyksiä pitäisi välillä saada, mutta äkkipysähdyksiä ja pohjalta-pinnallepysähdyksiä pitäisi välttää. Seuraavan kerran kun menet hissiin paina stoppia, huokaise syvään ja jatka matkaa. Älä anna elämän mennä koneen mukana, vaan päätä itse virran suunta. Tee siitä matka ja seikkailu, johon koneet eivät voi vaikuttaa.
Helpommin sanottu kuin tehty. Pitäisi uskaltaa vain kokeilla. Ja nyt ei ole kyse hissinappulasta, vaan ihmisestä. Tietoisesti rikkoo jotain ainutlaatuista, jotta tämän ihmisen elämä alkaisi olemaan ainutlaatuista tai jotain sinnepäin. Kohti parempaa yritetään, mutta hyötyyköhän meikäläinen tästä jutusta eniten. Joojoo, try, try, try...

sunnuntai 2. syyskuuta 2012
Ping pong
On rikkaus tuntea erilaisia ihmisiä. "Tuntea". Näinhän me väitetään, että tunnemme. Mutta oikeesti ei sua kukaan tunne, vaikka joku niin väittääkin. Voisi siis väittää, että tunnet itsesi parhaiten. Mutta ei, sekään ei pidä paikkaansa. Kuka sitten tietää? Tuskin kukaan.
No siis tiedättehän nykymaailman suvaitsevuuden ilmapiirin. Kun kysytään ihmisiltä ovatko he suvaitsevaisia, niin vastaus on yleensä neutraali: "ei mulla ole mitään homoja, mustia, valkoihoisia, vammaisia jne. vastaan." Aika usein se on sellaista sanahelinää. Ei synny turhia konflikteja ja kilpi on puhdistettu.
En nyt yritä tässä teilata hyvän tahdon lähettiläitä ja missejä, mutta... Tämä on vain raaka totuus. Ei ihminen voi olla siveyden sipuli. Pakko sillä on olla joku mielipide ihmisistä ja juurikin negatiivinen mielipide. Ei sitä tarvitse kaduilla huudella, ettei jostain ihmistyypistä pidä, muttei tarvitse myöskään tyypeille valehdella omia mieltymyksiään asiasta kuin asiasta.
En väitä, että itse olen aina ollut suvaitsevainen. Mutta toisaalta en ole julistanutkaan ylenpalttista suvaitsevuuden ilmapiiriä. Olen vain ollut, antanut toisten olla, mutta... Mielestäni se on sinänsä väärin, jos luottaa toiseen, niin toinen onkin selän takana peto, suorastaan vastenmielistä (NYT kun asiaa ajattelee). Sen vuoksi toisten jeesustelu särähtää aika pahasti korvaan, koska takana voi piillä jotain.
Niin, kaikenlaisia ihmisiä. Katsokaas näitä lauseita: "En mä mikään rasisti ole, mut pakolaiset vievät meidän työpaikat, elää tuilla, ryöstää vanhuksia, pahoinpitelee nuoria jne." "Ei mul oo mitään homoja vastaan, ja mitä ne tekee, mut kunhan ei munhun koske." Jep, molemmissa on havaittavissa juurikin rasistin ja homofoobikikon piirteitä.
Juu, elämään putkahtaa tyyppejä, ja hienointa on se, että jotkut ovat vaan niin vallottavia persoonia, et juttu luistaa heti. Ja vaikkei luistaisikaan, niin on mahtavaa huomata, et erilaisuutta myös tarvitaan. Tosin ihminen joutuu painiskelemaan persoonallisuutensa kanssa, koska ihminen muuttuu erilaisissa tilanteissa. Se on inhimmillistä ja eikä se nyt kauhean paha asia oo, jos ihminen muuttuu. Pääasia on, että asettuu tilanteen vaatimalle tasolle (eli mun seurassa taso on aina huikaisevaa, joojoo). Ja loppuun värssy, joka nyt tuli vaan mieleen:
Ja mitä übermahtava frendi vastasi:"Jotta tähdet pilkistäisivät useammin, voisihan sitä kehittää jotain kalman tuoksuista tai musiikkipitoista illanviettoa huikaisevassa seurassa :)"
Tää on niin tätä. "Kalman tuoksuinen illanvietto." No mä en lupaa mitään muuta...

The friends are like stars.
You don't see them often,
but You always know,
they will be there.

keskiviikko 22. elokuuta 2012
Ei
Ai niin tää biisi:
Opetellaan sit elämään tän kanssa. Ja taas kriteerit täyttyivät miksi:
a) laitan kyseisen artistin videon blogiini
b) laitan juuri kyseisen biisin
c) mun pitää sanoa viimeinen sana
Huh, kokeilkaa ite. Nyt silmät harittaa sen verran, että nään EI-kirjainyhdistelmän kasina tai lumiukkona, siis sellaisena miten junnut kasin kirjoittavat. Kaksi palloa.
Voi elämä, just tuli juteltua frendin kanssa, että on meillä omituiset päät. Siis sehän on nyt fine, että on munanmuotoinen. Hmm... Ei se välttämättä rikki mee, kun se lattialle kopsahtaa. Se sisus onkin sitten ihan eri juttu.
Joojoo, pointti tuli selväksi.
(Tarkkana sitten noiden tunnisteiden kanssa)

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012
Checkpoint 2
Näin...

Tällaista. Viime aikaiset tapahtumat antavat syyn sille, miksi täytyy nyt olla keskenäni. Lähinnä kysymys onkin MIKSI?

- ottaa tuollaisen puheenaiheen
- se ajattelee noin
- mä ajattelen noin
- me tehdään näin
keskiviikko 14. maaliskuuta 2012
Kummittelee...
Se on varmaan kevät tulossa, kun niitä näkee unissa, kaupassa, kassalla... Ei varmaan parane lähteä kodista ulos, kun niihin voi taas törmätä. Hitto, olis yövuoro edessä, miten mä nyt sen skippaan, shhh.
Ja mitä ihmeen niitä? Hmm...
Ja mitä ihmeen niitä? Hmm...
torstai 9. kesäkuuta 2011
Pallot
Onhan noita, kori- , lento-, salibandy-, jalkapallo-, pesäpalloja jne., ja ne ovat keskenään hyvinkin erilaisia. Siis jokaisella on oma boksi. Se on sitten ihan yksi lysti minkä värisiä pallot ovat. Ei se suoritusta paranna/heikennä (tai no jos on punavihersokea). Mutta miksi niillä täytyy olla oma boksi? Onko niitä pakko lokeroida johonkin kastiin?
No niin, koripallolla on aina erikoiskohtelu, ja sitä ei saa potkia, koska se on KORIPALLO. Niin, mutta kun jalkapallolla yrittää heittää koriin, kuka estää ja sanoo, että jalkapallo on tarkoitettu potkimista varten. Ei kukaan.
Nyt on kyllä taas pallot sekaisin...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)