Rakkautta voisi symboloida kynttilän avulla. Niin, löydä ensimmäiseksi oikea pää. Kun oikea pää on löydetty se pitäisi sytyttää. Tietenkään se ei heti syty ja liian innokkaana polttaa helposti näppinsä. Tulee hetkiä, jolloin liekki sammuu ja liekki täytyy sytyttää uudelleen. Mutta liekin roihuamiseen voi riittää pieni kipinä, joka on jäänyt kytemään.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakkaus. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 12. lokakuuta 2014
Älä polta kynttilää molemmista päistä
Niin, tiedättekö? Siinä on sytytyslanka.
Rakkautta voisi symboloida kynttilän avulla. Niin, löydä ensimmäiseksi oikea pää. Kun oikea pää on löydetty se pitäisi sytyttää. Tietenkään se ei heti syty ja liian innokkaana polttaa helposti näppinsä. Tulee hetkiä, jolloin liekki sammuu ja liekki täytyy sytyttää uudelleen. Mutta liekin roihuamiseen voi riittää pieni kipinä, joka on jäänyt kytemään.
Rakkautta voisi symboloida kynttilän avulla. Niin, löydä ensimmäiseksi oikea pää. Kun oikea pää on löydetty se pitäisi sytyttää. Tietenkään se ei heti syty ja liian innokkaana polttaa helposti näppinsä. Tulee hetkiä, jolloin liekki sammuu ja liekki täytyy sytyttää uudelleen. Mutta liekin roihuamiseen voi riittää pieni kipinä, joka on jäänyt kytemään.
maanantai 1. heinäkuuta 2013
True love
Purjehtiessa sitä mietti... Siis mullehan sanottiin, että jätä jo ne laivat (jokilaivat, risteilylaivat, purjeveneet). Voisi vähän paremmin reagoida asioihin, kuten talossa on ollut nopeempi nettiyhteys lähes kuukauden, parvekkeen lasitusmaksun erääntyminen, plussaseteli visusti kaapissa paperipinkan alla. Mutku ei vaan ehdi funtsia, ku on noita laivoja, merirosvo sellaisia. :) Ja sit viel perinteinen sivuraide.
... kuinka kaunis on maa ja sellaista. No en mä oikeasti ajatellut mitään, ainakaan mitään tähdellistä. On se hienoa, kun saa kutsun kaikenlaisiin rientoihin ja hengaa monenmoisen tyypin kanssa. Kaveri totesi mulle, että mulla on liikaa kavereita, että mun täytyy alkaa karsia niitä. Aha, taas ihmeellinen tokaisu, koska oikeasti ei niitä nyt hirveästi ole, mutta kun tunnen niitä eri kinkereistä, niin niiden kanssa tulee oltua eri kinkereissä. Ja kun oikeesti haluaisi olla kaikkien kanssa tai hyvin mä ainakin esitän.
Sellainenkin tapahtuma tässä taannoin tapahtui, että meitsi oli vastuussa eräästä puljusta. Työkaverini sanoi (ei kylläkään mikään bestis), että lähde vaan kotiin. Sun työpäiväsi on jo päättynyt. En olisi saanut ylittää 12 h. Niin, vaakakupissa on se, että työntekijä jää yksin puljuun tai meikäläisen työaika ylittyy. Siis molemmistahan olisi tullut huuto, joten mielestäni oli pienempi paha jäädä vartiksi töihin "kamun" kanssa. Tosi kiva sillee, kun "kamu" väitti koko ajan pärjäävänsä, et lähde vaan. Mut sanoin EI ja jäin ihan sen kiusaksikin puljuun. Ja tällähän yritän vain ja ainoastaan kiillottaa kilpeäni ja todeta, että kyllä meitsi aika empaattinen tyyppi on, eller hur.
Ja nyt mä haluan taas vaihteeksi aasin sillalle, mutta tosta ruotsista tuli mieleen, että mistä noi ruotsinnokset ehkä joskus jopa englishit kumpuavat. Vastaus löytyi pappani kätköistä. Sielläpä oli ruotsiksi tehty kortti multa. Hurjaa! "Glad påsk farmor och farfar" ja tietty suomennos perään tajuten lukijoiden kielitaidottomuus. No ei siinä mitään, mut hämäännytti kortin takakansi, jossa oli iso sydän ja meitsin nimi sydämen alla. Siis todellakin true love, mut mikähän siinäkin sitten on, että kortin löydettyään kanssaihmiset vittuilivat ja tais muutama voikin tulla. Hyvä ettei kirnuttu piimä.
Meikäläinen on saanut äidinmaidosta kyseenalaisen lahjan, sanakikkailun. Haaste tuli eilen vastaan kun 8 tuntisen purjehdusreissun aikana pikkutyttö viisasteli mun sanomisia, esim.sanoin kupissa, tyttö väänsi mikä ihmeen pissa? En kyllä mennyt sanattomaksi vaan sanoin ku. Illan aikana tyttö käski olla mun hiljaa ja sanoi oo ny. Muutaman kerran yritin leperrellä sille, että sit se menee sinne, eiks niin ja tyttö koko ajan vastasi ei. Siis mikä nyt on mulle hirveen vaikea sana. Ei tyttö ollut ainakaan helposti johdateltavissa. Ihmettelin, että mikä tossakin on kun tyttö koko ajan mun sanomisiin tarttui? No ei ollut ehkä kaikkein parhain ensivaikutelma meitsistä, kun rapsutin tytön päätä ja sanoin, mitä pieni koiranpentu. Tyttö oitis sanoi äidille, että minä en ole mikään koiranpentu kun tuo yksi väitti. Hip hurraa. Jo tästä alkusanailusta tiesin reissusta tulevan haasteellisen, mutta oli se ihana. Ja oli tyttökin oikeesti ihana.
Haluatteko kuulla mistä olen erityisen huolissani? Ei tartte vastata, mut miten saisi periaatteessa sanan hävitettyä erään sanavarastosta. Äidinkielen opettaja (mä) on kuullut sanottavan sanaa liikaa ja ihan turhaan. Ongelmaksi asian tekee se, kun kuulen sanan pelottavan läheltä. Niinpä allekirjoittanut kuittaa ja periaatteessa vaikenee.
... kuinka kaunis on maa ja sellaista. No en mä oikeasti ajatellut mitään, ainakaan mitään tähdellistä. On se hienoa, kun saa kutsun kaikenlaisiin rientoihin ja hengaa monenmoisen tyypin kanssa. Kaveri totesi mulle, että mulla on liikaa kavereita, että mun täytyy alkaa karsia niitä. Aha, taas ihmeellinen tokaisu, koska oikeasti ei niitä nyt hirveästi ole, mutta kun tunnen niitä eri kinkereistä, niin niiden kanssa tulee oltua eri kinkereissä. Ja kun oikeesti haluaisi olla kaikkien kanssa tai hyvin mä ainakin esitän.
Sellainenkin tapahtuma tässä taannoin tapahtui, että meitsi oli vastuussa eräästä puljusta. Työkaverini sanoi (ei kylläkään mikään bestis), että lähde vaan kotiin. Sun työpäiväsi on jo päättynyt. En olisi saanut ylittää 12 h. Niin, vaakakupissa on se, että työntekijä jää yksin puljuun tai meikäläisen työaika ylittyy. Siis molemmistahan olisi tullut huuto, joten mielestäni oli pienempi paha jäädä vartiksi töihin "kamun" kanssa. Tosi kiva sillee, kun "kamu" väitti koko ajan pärjäävänsä, et lähde vaan. Mut sanoin EI ja jäin ihan sen kiusaksikin puljuun. Ja tällähän yritän vain ja ainoastaan kiillottaa kilpeäni ja todeta, että kyllä meitsi aika empaattinen tyyppi on, eller hur.
Ja nyt mä haluan taas vaihteeksi aasin sillalle, mutta tosta ruotsista tuli mieleen, että mistä noi ruotsinnokset ehkä joskus jopa englishit kumpuavat. Vastaus löytyi pappani kätköistä. Sielläpä oli ruotsiksi tehty kortti multa. Hurjaa! "Glad påsk farmor och farfar" ja tietty suomennos perään tajuten lukijoiden kielitaidottomuus. No ei siinä mitään, mut hämäännytti kortin takakansi, jossa oli iso sydän ja meitsin nimi sydämen alla. Siis todellakin true love, mut mikähän siinäkin sitten on, että kortin löydettyään kanssaihmiset vittuilivat ja tais muutama voikin tulla. Hyvä ettei kirnuttu piimä.
Meikäläinen on saanut äidinmaidosta kyseenalaisen lahjan, sanakikkailun. Haaste tuli eilen vastaan kun 8 tuntisen purjehdusreissun aikana pikkutyttö viisasteli mun sanomisia, esim.sanoin kupissa, tyttö väänsi mikä ihmeen pissa? En kyllä mennyt sanattomaksi vaan sanoin ku. Illan aikana tyttö käski olla mun hiljaa ja sanoi oo ny. Muutaman kerran yritin leperrellä sille, että sit se menee sinne, eiks niin ja tyttö koko ajan vastasi ei. Siis mikä nyt on mulle hirveen vaikea sana. Ei tyttö ollut ainakaan helposti johdateltavissa. Ihmettelin, että mikä tossakin on kun tyttö koko ajan mun sanomisiin tarttui? No ei ollut ehkä kaikkein parhain ensivaikutelma meitsistä, kun rapsutin tytön päätä ja sanoin, mitä pieni koiranpentu. Tyttö oitis sanoi äidille, että minä en ole mikään koiranpentu kun tuo yksi väitti. Hip hurraa. Jo tästä alkusanailusta tiesin reissusta tulevan haasteellisen, mutta oli se ihana. Ja oli tyttökin oikeesti ihana.
Haluatteko kuulla mistä olen erityisen huolissani? Ei tartte vastata, mut miten saisi periaatteessa sanan hävitettyä erään sanavarastosta. Äidinkielen opettaja (mä) on kuullut sanottavan sanaa liikaa ja ihan turhaan. Ongelmaksi asian tekee se, kun kuulen sanan pelottavan läheltä. Niinpä allekirjoittanut kuittaa ja periaatteessa vaikenee.
tiistai 1. tammikuuta 2013
Roolileikki?
Nonni. Pitäisikö muistella menneitä vai suunnitella tulevaa? En tee kumpaakaan, päästän vaan pään sisäiset höyryt ulos.
Ei siis stressiä saanko vastakaikua ihastukseltani. Ei. Eihän mitään ole olemassa, ei edes meitä.
Ja tietty riippakivi mua vainoo, joka vuosi. Sillekään asialle en voi yhtään mitään.
Siis kuulostaa aivan loistavalta uudelta vuodelta. Se olis vähän niin kuin siinä, kun saisi ton terveydenkin pidettyä, jossei nyt paremmaksi niin sellaiseksi, ettei se nyt huonommaksi mee.
Ai oliko tämä nyt pääni sisäinen anti. Olipas köyhää, mutta You know, oli joulu ja kaikkee...
No mitä nyt? Hirveesti olen kelannut, mitä ihmisten päässä liikkuu, mitä ne oikeasti ajattelevat. Joku sanoisi, että koita nyt vähän relata ja sillee... Ei nyt siitä ole kyse, että pääni on hajoamassa tai sekin on ton riippakiven ansiosta hyvin mahdollista. Kyse on enemmänkin siitä, että olen seurannut tyyppien tekemisiä ja miettinyt, onko niillä oikeasti joku rooli vai mitä tuo on?
Väkisinkin sitä ajattelee myös itseään. Positiivinen kuulemma yhden mielestä, toinen taas näkee mut kiroilevana kakarana. No ihan oikein, olen molempia. Sitä mukautuu ympäristön kaltaiseksi, vaikka itse luulen olevani oman elämäni kuningatar. Aina samanlainen tuittupää, mutta kun en ole.
Hienoa on se, kun ihmiset ajattelevat myös toisia. Jos en ole nyt kova, ja toisaalta tunteeton paskiainen, niin kohta toi toinenkin alkaa vollottaa ja senkin elämä synkistyy. Toivo hiipuu ystävänkin selkäpiissä, vaikka se ei tietenkään ole tarkoitus. Onhan toikin aika kohtuutonta vaatia elämää kolhimalta ihmiseltä, että pitäisi olla reipas ja iloinen ihmisten edessä. Tietynlainen mekanismi kuitenkin ihmisille syntyy ja se on erittäin hyvä asia, mutta sitä ei saa pakottaa, sen on tultava luonnostaan.
Mitä meitsi teki silloin joskus? Muistan kirjoittaneeni sähköpostin valmennustiimilleni, että nyt on tapahtunut sellainen juttu etten pysty ainakaan kuukauteen valmentamaan. En nyt kokenut viestissä mitään positiivista. Viestin positiivinen kohta oli valkun mielestä viestin aloitus Moro! No pienestäkös se ilahtui, mutta kai se halusi löytää viestistä jotain positiivista ja toivoa antavaa.
Tälläkin hetkellä tulee mieleen iloiset onnen rippeet, joita eräältä tärkeältä ihmiseltä nään. Upee auto, ihana haukku, jäkismatseissa käynti, pillaamisen jälkeen tahran piilottelu, ruokahalu ja ennen kaikkea se läsnäolo.
Ei mun tarvitse tietää,
ei mun tarvitse nähdä.
Silti tiedän ja nään,
onneksi ne onnen palaset.
Ei siis stressiä saanko vastakaikua ihastukseltani. Ei. Eihän mitään ole olemassa, ei edes meitä.
Ja tietty riippakivi mua vainoo, joka vuosi. Sillekään asialle en voi yhtään mitään.
Siis kuulostaa aivan loistavalta uudelta vuodelta. Se olis vähän niin kuin siinä, kun saisi ton terveydenkin pidettyä, jossei nyt paremmaksi niin sellaiseksi, ettei se nyt huonommaksi mee.
Ai oliko tämä nyt pääni sisäinen anti. Olipas köyhää, mutta You know, oli joulu ja kaikkee...
No mitä nyt? Hirveesti olen kelannut, mitä ihmisten päässä liikkuu, mitä ne oikeasti ajattelevat. Joku sanoisi, että koita nyt vähän relata ja sillee... Ei nyt siitä ole kyse, että pääni on hajoamassa tai sekin on ton riippakiven ansiosta hyvin mahdollista. Kyse on enemmänkin siitä, että olen seurannut tyyppien tekemisiä ja miettinyt, onko niillä oikeasti joku rooli vai mitä tuo on?
Väkisinkin sitä ajattelee myös itseään. Positiivinen kuulemma yhden mielestä, toinen taas näkee mut kiroilevana kakarana. No ihan oikein, olen molempia. Sitä mukautuu ympäristön kaltaiseksi, vaikka itse luulen olevani oman elämäni kuningatar. Aina samanlainen tuittupää, mutta kun en ole.
Hienoa on se, kun ihmiset ajattelevat myös toisia. Jos en ole nyt kova, ja toisaalta tunteeton paskiainen, niin kohta toi toinenkin alkaa vollottaa ja senkin elämä synkistyy. Toivo hiipuu ystävänkin selkäpiissä, vaikka se ei tietenkään ole tarkoitus. Onhan toikin aika kohtuutonta vaatia elämää kolhimalta ihmiseltä, että pitäisi olla reipas ja iloinen ihmisten edessä. Tietynlainen mekanismi kuitenkin ihmisille syntyy ja se on erittäin hyvä asia, mutta sitä ei saa pakottaa, sen on tultava luonnostaan.
Mitä meitsi teki silloin joskus? Muistan kirjoittaneeni sähköpostin valmennustiimilleni, että nyt on tapahtunut sellainen juttu etten pysty ainakaan kuukauteen valmentamaan. En nyt kokenut viestissä mitään positiivista. Viestin positiivinen kohta oli valkun mielestä viestin aloitus Moro! No pienestäkös se ilahtui, mutta kai se halusi löytää viestistä jotain positiivista ja toivoa antavaa.
Tälläkin hetkellä tulee mieleen iloiset onnen rippeet, joita eräältä tärkeältä ihmiseltä nään. Upee auto, ihana haukku, jäkismatseissa käynti, pillaamisen jälkeen tahran piilottelu, ruokahalu ja ennen kaikkea se läsnäolo.
Ei mun tarvitse tietää,
ei mun tarvitse nähdä.
Silti tiedän ja nään,
onneksi ne onnen palaset.
sunnuntai 5. elokuuta 2012
As cool as a cucumber
Edellisessä tekstissä pohdin hermojeni kestävyyttä. Meikäläisen päivä tyypin kanssa meni ihan hyvin ja puolivälissä päivää ajattelin, että onko tämä totta? No loppupäivä meni ihan päin helvettiä, ja muutkin alkoivat ihmetellä tyypin osoittamaan kohtelua mua kohtaan.
Tyypin kohtelu mua kohtaan ei onneksi aiheuta mulle ylenpalttista surua, pikemminkin vitutuksen tunnetta, mutta onneksi se on vain töissä tapahtuvaa shittiä. Tämä ei vaikuta mun vapaa-aikaan mitenkään, eikä tyyppi ole mielessäni paitsi nyt kun kirjoitan tätä tekstiä. No hyvä et jonnekin avautuu.
Mietin miksi mieleni on perin rauhallinen asian suhteen, vaikka töissä laskenkin monta kertaa kymmeneen. Ja tulihan se vastauskin ison pääni sopukoista. Toisaalta on helpottava tunne, kun voi sanoa tyypille mitä haluaa, mukamas kuunnella sitä ja pyöritellä silmiä, niin ei tarvitse miettiä mitä se tästäkin ajattelee. Aika julmaa sanoa, mutta tyyppi ei vaan ole mun tyyppiäni, enkä tykkää tyypistä.
Toista se on kun toisesta jollain tavalla välittää, niin tulee sitten välillä kauheat raivarit. Se on varmaan sitä rakkautta sitten. Voi luoja, olispa maailma täynnä noita vitutus tyyppejä. (vitsi, hehheh).
Toisten ihmisten mielipiteet vaikuttavat siihen, millaisen kuvan saat ihmisestä. Varokaa kuppikuntia, koska ne saavat aikaan itselle mielihyvän tunteen, varsinkin jos on kupissa. Kun kuppi kaatuu nurin, huomaakin pian itse olevansa samassa asemassa kuin kiusattu, ja se ei nyt ole kauhean hyvä fiilis.
Meidän kunnassamme kuppi ei mennyt nurin, mutta mun oli pakko vähän pillata (siis sillee ettei kunnasta kukaan huomannut). Meikäläinen tutustui tyyppiin kunnan mielipiteistä huolimatta, ja luulenpa että musta tuli tyypin tukijäsen. Ihmisillä on tiettyjä maneereja, mutta onkohan meistä kukaan täydellinen?
No pyysi kurkkua (mua) auttamaan kaatumassa olevan lavapinon kanssa. Mitäs siinä sitten voi muuta kuin mennä vaan trukin ohjaksiin ja peruuttaa. Voilà. Kallistunut pino heilahti suoraksi. No loppupäivän sain varmaan kuulla ziljoona kertaa kiitos. Meikäläinen oli vaan, "se oli pikku juttu", vaiks myöhemmin sydän löi muutaman kerran ylimääräistä.
Niin ja lauantaina ei tullut jättipottia, se tuli sunnuntaina. Hyvä sellainen, toivottavasti.
Tyypin kohtelu mua kohtaan ei onneksi aiheuta mulle ylenpalttista surua, pikemminkin vitutuksen tunnetta, mutta onneksi se on vain töissä tapahtuvaa shittiä. Tämä ei vaikuta mun vapaa-aikaan mitenkään, eikä tyyppi ole mielessäni paitsi nyt kun kirjoitan tätä tekstiä. No hyvä et jonnekin avautuu.
Mietin miksi mieleni on perin rauhallinen asian suhteen, vaikka töissä laskenkin monta kertaa kymmeneen. Ja tulihan se vastauskin ison pääni sopukoista. Toisaalta on helpottava tunne, kun voi sanoa tyypille mitä haluaa, mukamas kuunnella sitä ja pyöritellä silmiä, niin ei tarvitse miettiä mitä se tästäkin ajattelee. Aika julmaa sanoa, mutta tyyppi ei vaan ole mun tyyppiäni, enkä tykkää tyypistä.
Toista se on kun toisesta jollain tavalla välittää, niin tulee sitten välillä kauheat raivarit. Se on varmaan sitä rakkautta sitten. Voi luoja, olispa maailma täynnä noita vitutus tyyppejä. (vitsi, hehheh).
Toisten ihmisten mielipiteet vaikuttavat siihen, millaisen kuvan saat ihmisestä. Varokaa kuppikuntia, koska ne saavat aikaan itselle mielihyvän tunteen, varsinkin jos on kupissa. Kun kuppi kaatuu nurin, huomaakin pian itse olevansa samassa asemassa kuin kiusattu, ja se ei nyt ole kauhean hyvä fiilis.
Meidän kunnassamme kuppi ei mennyt nurin, mutta mun oli pakko vähän pillata (siis sillee ettei kunnasta kukaan huomannut). Meikäläinen tutustui tyyppiin kunnan mielipiteistä huolimatta, ja luulenpa että musta tuli tyypin tukijäsen. Ihmisillä on tiettyjä maneereja, mutta onkohan meistä kukaan täydellinen?
No pyysi kurkkua (mua) auttamaan kaatumassa olevan lavapinon kanssa. Mitäs siinä sitten voi muuta kuin mennä vaan trukin ohjaksiin ja peruuttaa. Voilà. Kallistunut pino heilahti suoraksi. No loppupäivän sain varmaan kuulla ziljoona kertaa kiitos. Meikäläinen oli vaan, "se oli pikku juttu", vaiks myöhemmin sydän löi muutaman kerran ylimääräistä.
Niin ja lauantaina ei tullut jättipottia, se tuli sunnuntaina. Hyvä sellainen, toivottavasti.
tiistai 24. heinäkuuta 2012
Niin JOS...
Nyt vasta ymmärsin sen arvon. Viisaan sanat: Better Late than never.
sunnuntai 18. maaliskuuta 2012
Checkpoint 2
Näin...
Tällaista. Viime aikaiset tapahtumat antavat syyn sille, miksi täytyy nyt olla keskenäni. Lähinnä kysymys onkin MIKSI?
Tällaista. Viime aikaiset tapahtumat antavat syyn sille, miksi täytyy nyt olla keskenäni. Lähinnä kysymys onkin MIKSI?
- ottaa tuollaisen puheenaiheen
- se ajattelee noin
- mä ajattelen noin
- me tehdään näin
tiistai 31. tammikuuta 2012
Onni on rakastaa
Aika tylyä kohtelua, kun tämä teksti löytyy juuri eronneen tyynyliinasta. Ja luulenpa, että tämä on syntipukin hankkima. Voi ei ;(. Ja nyt minä sitten lisäsin vettä myllyyn, ensinnäkin nukkumalla tässä sängyssä ja vieläpä tällä hetkellä elämäni naisen kanssa. Eli vein mieheltä sen kämppiksenki. Mut en minä kertonut sille, shh...
Tässä se nyt sitten on, varastamani kämppis.
Tässä se nyt sitten on, varastamani kämppis.
Kasvoja en paljasta...
maanantai 25. huhtikuuta 2011
Iltasatu: Jänis
Olipa kerran talo, johon syntyi pieni jänönen. No jänönenhän ei ollut ainoa vaan hups, tuli myös toinen. Nämä eivät olleet perheen ainoat jänöset vaan pesueeseen oli syntynyt jo entuudestaan yksi jänönen.
Jäniksen elämä oli paikka paikoin haastavaa, koska jänistä revittiin joka paikkaan. Tää ei sitä tajunnut, joten sitten sitä oltiin kaikissa paikoissa, ehkä toisia miellyttääkseen, tiedä häntä? Jänis ei halunnut olla tällainen jokapaikanhöylä. Jotain oli tehtävä. Mutta kun jänis oli sen verran tyhmä, niin hän ei keksinyt ratkaisua tai pikemminkin ei osannut edes etsiä sitä. Ei ollut tarvetta.
Kyllä jänis tiesi, että jotenkin erilainen persoona hän on kuin muut hengenheimolaiset. Tämä hengaili poikajänöjen kanssa ja piti oikein paljon niiden seurasta. Ehkä tämä pienesti joskus toivoikin olevansa poika, mutta vain sillä verukkeella, että niitä arvostettaisiin urheilun saralla enemmän kuin tyttöjä.
No sattuipa sitten kivasti, tuumi jänis. Kirje saapui kouluun, jossa sanottiin: Jalkapallokoulu. Jänishän siitä innostui ja sanoi: voi että, meitsi on niin menossa tonne. Mutta hei, muistahan jänönen, olet tyttö. Kiitos oma mieli :). Ei sitten...Jänönen ei moisesta lannistunut, vaan ajatteli muiden lajien siivittävän uutta harrastusta. Tulihan se sieltä, ja se oli sentään soveliasta, kun kerho oli tarkoitettu pelkästään tytöille. Sitten tuli valinnan paikka. Puutyö vai käsityö. Arvaatte varmaan mitä jänis tuumi. Tietenkin jänis valikoi käsityön ja katsoi samalla Marienhoffia. Scheiße.
"Takaiskuista" huolimatta, jänis eli onnellisena noin 12 vuotta, kunnes elämä sai kolauksen. Sellaisen ihanan höyhenen pehmeän töytäisyn. Se otti sydämestä, ja siinä sitten salaa erästä ihailtiin, mutta hei, se oli kettu. Ja kyllähän sen tiesi, mitä siihen aikaan muut olisivat siihen virkanneet. Onneksi kettu oli sen verran stara TV:stä, joten sen kanssa hengailu olisi ollut mahdotonta.
Sitten jänis jatkoi taas elämäänsä, kuten parhaaksi näki tai ei se tiennyt paremmasta, vaan eli siten miten kuuluikin. Harmaana massana, aivan kuin talvinen turkki ei olisi vaihtunut ollenkaan. Jänistä ei päästetty vapauteen ja annettu ladella toisille viisauksiaan, joten se tyytyi kohtaloon. Se oli hiljaa, todella hiljaa...puputti vaan.
Jänikselle tuli vuosien saatossa lisää kolauksia, mutta ne olivat jäniksen mielestä yhdentekeviä. Ketut taas vain kiusasivat ja pitivät hauskaa jäniksen kustannuksella, vaikkei ne sitä itse tienneet. Kettuja siellä, kettuja täällä, ja jänis ajatteli olevansa tosiaankin spesiaali, ainakin omasta mielestään.
No viimeinen kolaus jäniksen kohdalla oli todella PAM. Se osui, mutta ihan sillee hiljaa. Se hipaisi jäniksen otsaa ja THAT'S IT. Ei paljon kerrottavaa, mutta jänis oli äärettömän onnellinen sille jänikselle, joka teki sen, ja on edelleen aina, iankaikkisesti, aamen.
Jänis totesi, että kun velvollisuudet on maanpäällä tehty, mitä sitä vielä tarvitsee? Jänis tarkoitti sillä sitä, että kun pesueen muut jäseneet olivat "hoitaneet" leiviskänsä, niin mitä tämä enää tekee? Pitäisi varmaan ELÄÄ...
Niin pitäisi, jänis tuumi, niiskutti kerran, johtuen keväisestä flunssasta, ja mietti edelleen. Mitä sitä jäniksen kaltainen persoona tarvitsee? Auttakaa joku, jänis pyytää. Jänis tarvitsee sanoja, sanoja ja sanoja. Ja taas joku neropatti keskeyttää jäniksen puheen sanoen teot ratkaisevat. Jänis kiivastuu ja taisi päästä myös ikävä kirosana ja sanoo vihaavansa tota sanontaa.
Kuten sanottu, jänikselle riitti pieni hipaisu, oli se sitten kettu, ilves, kissa tai vaikkapa jopa jänönen. Kun usko ja toivo on menetetty, niin kyllä iso R pelastaa.
Näin jänis tuumi, ja otti vähän droppia, ja vaipui höyhenien sekaan...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)