Yksi aika päättyi lokakuussa. Siinä sitä sitten haikeana solmi nauhoja viimeisen kerran. Mutta hyvästien antaminen paikalle oli väistämätöntä. Kavereita tuli ikävä, ei niinkään sitä paikan toimintaa. Yksi näistä kavereista jäi frendiksini.
Sitten se soitto. Meikäläinen oli ovela ja valikoi sellaisen jumppatunnin, jossa mun kavereita on. Ja ohjaajakin oli tuttu. Aikamoinen stara fiilis, kun tallustelin kuntosalin läpi, moikkailuja sateli. Ja sitten tunti... Ohjaaja sanoi, kato, You are back! Eturivin kaverit kysyivät, että missä olen ollut? Siis ei luulisi, jos nyt "vähän" jotain on rupatellut ja tunnilla möläyttänyt, että meikäläinen muistetaan. Huh, noita kamuja ;) .
En ole varmaan itselleni vielä todennut, että se aika päättyi lokakuussa. Jotenkin sitä kuvitteli, että joskus vielä paikalle pöllähtäisin tekemään sopparia. Nyt kun näin placen, ja ne ihmiset, niin kovasti teki mieli taas solmia liitto riistäjän kanssa. Mutta onneksi, no tulihan toisilta melkein parku (meitsi myhäili), ohjaaja sanoi lopettavansa jumppatuntien ohjaamisen kyseisessä paikassa.
Nyt sitten voi lopullisesti katkaista siivet, ja suunnata kohti uusia haasteita. Tällä kertaa puhtaasti urheilun ehdoilla eikä... No joo, hiljaa pysymisen taito on arvostettava ominaisuus, mutta siihen en vaan kertakaikkiaan pysty. Ohjaaja sai taas kuulla nasevaa kommenttia, mutta mitäs esitti kysymyksen?
Ei tainnut olla tuulesta temmattu tokaisu: You are back. Kyllä se taas huomattiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti