Siis vähän tai ei niinkään vähän ärsyttää eräs tyyppi. Kävin tunnin mittaisen kehityskeskustelun ja mitä siitä jäi käteen. Ei yhtikäs mitään, paitsi nyt sit tää keskustelija tietää, mitä mun päässä liikkuu. No ohhoh. Sanoin, että kyllä mä ärsyttävää tyyppiä kestän, lasken aina vaan kymmeneen, kun pää saa aimo annoksen v*tutusta. No joo, pehmensin vähän, laskeminen ei meinaan auta.
Antoisan keskustelun jälkeen, päätin, että tänään meikäläinen on kaveri (eli toisin sanoen se kaksinaamainen paskiainen). No en mä pahasti sille sanonut, ja päivää olikin mielenkiintoista seurata, kun kaksi muuta olivat ihan hiilenä. Ja toinen sanoikin sille pahasti, ku v*ttu se ei enää jaksanut sen touhuu. Mut tää tyyppi ei ota oikein mitään vastaan. Hymyilee kuin Naantalin aurinko, vaiks vettä tulee niskaan kuin esterin perseestä.
Kauhean vaikea tilanne, että pitäisikö olla "kaveri" vai v*ttuilla ihan päin naamaan ja lopettaa feikkailu. Ja pitäiskö lopettaa v*ttuilu selän takana. En nyt tiedä, ku noi työpäivät menee yllättävän äkkiä, ku lörpöttelee jotain ja vielä kun meikäläinen on lähentynyt muiden tiimiläisten kanssa. Juujuu, oikein kuppikunta. Mutta täytyy edistää työhyvinvointia ja motivaatiota. Kenen? No tietty mun, ei muilla oo välii.
Ärsyttävä tyyppi siivoskeli lattiaa, tietty just nee paikat mitkä oli jo siivottu, nii oli pakko huokaista ja katsoa sympaattista kaveriani. Tää tiesi mistä on kyse, ja sanoi: tää on vaan elämää. Sitä ennen se oli tokaissut, että kaikenlaisia ihmisiä tääl maan päällä on. Meitä on moneksi, mut v*ttu...
Kaikenmaan hiihtäjille voisi antaa kunnon sukset, jotta homma luistaisi :)
T. Fucking Perfect
perjantai 28. lokakuuta 2011
maanantai 24. lokakuuta 2011
Persoonallisuustyypit
Nyt en ala luettelemaan kaikenmaan tyyppejä, enkä varsinkaan niitä "oikeita" persoonallisuustyyppejä. Päivän aikana meikäläinen tutkiskeli itseään, siis joojoo ;), miten muutun erilaisten ihmisten seurassa. Se ei olisi suotavaa, mutta näköjään pakollista. Meikäläisellä ei ollut valmista sabluunaa, tyypit ilmestyi vähän kuin plötsligt (apua, Ahvenanmaan reissu teki todellakin tehtävänsä).
Eka tyyppi. Juttu luisti ja meikäläinen tunsi, että nyt on hyvä olla. Ei piinaavaa hetkeä. Olin nähnyt tyypin muutaman kerran, joten siinä mielessä, aivan loistava seura. Meitsi oli oma itsensä ja viihtyi.
No sitten toinen, argh. Tää on nyt sellainen tyyppi, joka yrittää vääntää sit juttua, vaiks ei olisi tähdellistä asiaa. En nyt väitä, et mulla on tähdellistä ja vieläpä "asiaa", mutta juttelee nyt mun kanssa jotain diibadaabaa vain sillä verukkeella, että joku muukin näkee, että mä juttelen sille. Huh. Viimeinen sinetti oli lopputuijotus, kun ei ole asiaa, mut ei myöskään lähde pois mun naamani edestä. No meikäläinenhän muuttui heti kertalaakista. Olin hyvinkin asiallinen, vaikka päässä kiehui. Tiedätte varmaan sellaisen fiiliksen, kun paskakärpäset pörräävät pään ympärillä. Tekisi mieli läpsäistä, mutta ei viitsi likastaa käsiä.
Ja kolmas tyyppi. Taas meikäläisellä oli vastassa erilainen persoona. No työpaikan suolahan on juoruilu, josta en pidä. Mutta nyt viime aikoina on ollut herkullinen tilanne. Vuoromme on nimittänyt tyypin pikku johtajaksi (on raakaa, myönnetään). Tyyppi ei itse tiedä tätä, ja en oikein ole pahoillaankaan hänen nimittelystä ja haukkumisesta. Tyyppi näet on ennen haukkunut muita työntekijöitä ja tämä on talon "aivot". Jos hän ei tiedä jotain, niin ei kukaan muukaan. Lörppö mikä lörppö. No nyt tää tyyppi tuli meidän osastolle, ja arvatkaa ollaanko me pompoteltu tyyppiä. Ja turha yrittää, että pyytäisin anteeksi. Mukavasti meni taas yksi työpäivä. Eli meikäläinen muuttuu tyypin seurassa. Niin iloinen enkeli sen seurassa, mutta piikittävä kaksinaamainen paskiainen tyypin selän takana. Mutta muistakaa: silmä silmästä hammas hampaasta. Ilmankos mun hampaat hupenee...
Jos tästä nyt jotain johtopäätöstä vetäisi, niin feikkailu on ihan perseestä. Täytyy vaan hengailla sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa homma toimii ja saa olla oma ittes. Aina se ei ole mahdollista, mutta yritetään.
On pakko suoda itselle myös feikkailun maailma. Näin pysyy rauha ihmisten kesken ja hyvä tahto. Äkkiä nukkumaan, ettei näitä värssyjä tule lisää.
Eka tyyppi. Juttu luisti ja meikäläinen tunsi, että nyt on hyvä olla. Ei piinaavaa hetkeä. Olin nähnyt tyypin muutaman kerran, joten siinä mielessä, aivan loistava seura. Meitsi oli oma itsensä ja viihtyi.
No sitten toinen, argh. Tää on nyt sellainen tyyppi, joka yrittää vääntää sit juttua, vaiks ei olisi tähdellistä asiaa. En nyt väitä, et mulla on tähdellistä ja vieläpä "asiaa", mutta juttelee nyt mun kanssa jotain diibadaabaa vain sillä verukkeella, että joku muukin näkee, että mä juttelen sille. Huh. Viimeinen sinetti oli lopputuijotus, kun ei ole asiaa, mut ei myöskään lähde pois mun naamani edestä. No meikäläinenhän muuttui heti kertalaakista. Olin hyvinkin asiallinen, vaikka päässä kiehui. Tiedätte varmaan sellaisen fiiliksen, kun paskakärpäset pörräävät pään ympärillä. Tekisi mieli läpsäistä, mutta ei viitsi likastaa käsiä.
Ja kolmas tyyppi. Taas meikäläisellä oli vastassa erilainen persoona. No työpaikan suolahan on juoruilu, josta en pidä. Mutta nyt viime aikoina on ollut herkullinen tilanne. Vuoromme on nimittänyt tyypin pikku johtajaksi (on raakaa, myönnetään). Tyyppi ei itse tiedä tätä, ja en oikein ole pahoillaankaan hänen nimittelystä ja haukkumisesta. Tyyppi näet on ennen haukkunut muita työntekijöitä ja tämä on talon "aivot". Jos hän ei tiedä jotain, niin ei kukaan muukaan. Lörppö mikä lörppö. No nyt tää tyyppi tuli meidän osastolle, ja arvatkaa ollaanko me pompoteltu tyyppiä. Ja turha yrittää, että pyytäisin anteeksi. Mukavasti meni taas yksi työpäivä. Eli meikäläinen muuttuu tyypin seurassa. Niin iloinen enkeli sen seurassa, mutta piikittävä kaksinaamainen paskiainen tyypin selän takana. Mutta muistakaa: silmä silmästä hammas hampaasta. Ilmankos mun hampaat hupenee...
Jos tästä nyt jotain johtopäätöstä vetäisi, niin feikkailu on ihan perseestä. Täytyy vaan hengailla sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa homma toimii ja saa olla oma ittes. Aina se ei ole mahdollista, mutta yritetään.
On pakko suoda itselle myös feikkailun maailma. Näin pysyy rauha ihmisten kesken ja hyvä tahto. Äkkiä nukkumaan, ettei näitä värssyjä tule lisää.
keskiviikko 19. lokakuuta 2011
Täpinöissä
Menneisyyden haavoja ei kauhean mieluusti avaisi. Varsinkaan silloin kun ne eivät ole mieluisia. Mutta nyt otin riskin, ja kurkkasin yhden laastarin alle.
Ja sieltä löytyi... WOW. Mihin nää vuodet ovat vierineet. Molemmat lähtivät aikoinaan karkuun ankaraa maailmaa, mutta kumpikaan ei tiennyt, että toinenkin ajatteli samalla tavalla. Nyt sitten vuosien jälkeen vähän raotettiin laastaria, ja molemmat myönsivät, etteivät halua puhua siitä enempää. Samanlaiset fiilikset nääs.
Meillä oli hurja pakomatka, ja nyt me sitten pidetään yhteyttä. Harmittaa vaan, kun tuollainen aarre on ollut poissa mun elämästä kauan, liian kauan. Samanlainen huumori (no myönnetään, että piti lämmitellä), jutut, arvomaailma, maailmankatsomus ( no joojoo, ja vielä julistan rauhaa ja rakkautta kaikille).
Muutos ei ole aina pahasta, eikä muuttokaan...
Ja sieltä löytyi... WOW. Mihin nää vuodet ovat vierineet. Molemmat lähtivät aikoinaan karkuun ankaraa maailmaa, mutta kumpikaan ei tiennyt, että toinenkin ajatteli samalla tavalla. Nyt sitten vuosien jälkeen vähän raotettiin laastaria, ja molemmat myönsivät, etteivät halua puhua siitä enempää. Samanlaiset fiilikset nääs.
Meillä oli hurja pakomatka, ja nyt me sitten pidetään yhteyttä. Harmittaa vaan, kun tuollainen aarre on ollut poissa mun elämästä kauan, liian kauan. Samanlainen huumori (no myönnetään, että piti lämmitellä), jutut, arvomaailma, maailmankatsomus ( no joojoo, ja vielä julistan rauhaa ja rakkautta kaikille).
Muutos ei ole aina pahasta, eikä muuttokaan...
keskiviikko 12. lokakuuta 2011
Uuden alku?
Nonni. Tuli tossa taas taannoin mietittyä elämää. Sen raakuutta eli mitä se on ottanut, mitä se on antanut ja mitä "herkkua" tulevaisuudessa on tulossa. Noku taas pärähti itku, nii ei se tulevaisuus todellakaan herkkua ole. Meikäläinen on nyt alkanut avautumaan ja puhumaan tärkeistä asioista ihmiselle, joka on aina ollut läsnä, mutta ei ole tiennyt tämän ajatuksista yhtään mitään, näköjään. Nyt se sit ymmärtää mua (kait), ja elellään sit sen kertomani asiani kanssa. On se hienoo, et joku ymmärtää, koska mä en ymmärrä sitä tai ymmärrän, mut oon täysin eri mieltä. Onhan se typerää, koska se on just se asia, jonka takia se on mun tukena, mut mä en sen. Kuinka suvaitsevainen olenkaan, huhhuijaa.
Olen aika hyvin selvinnyt viiden vuoden takaisista traumoista, mutta nyt on saakutin herkkä jokaiselle iskulle ja vastoinkäymiselle. Tässä taannoin tuli taas ohjelma: Inhimmillinen tekijä, Elossa!. No joo, aika ristiriitainen juttu. Kun on käynyt sellaisen ruljanssin, ja miettinyt asiaa, että kumman ottaisi kuoleman vai kärsimyksen, nii voin sanoa kyllä se kuolema houkutteli. Mutta hei hetkinen, en tarkoita oman käden kautta tapahtuvaa tekoa, vaan juuri sitä hetkeä, kun päästä tulee pari tippaa verta, ja tiputus vaan tihenee. Juuri silloin mietti suu täynnä paskaa, että voisiko tästä tilanteesta päästä pois ja sulkea vain silmänsä. Jotenkin luuli, ku pää vuoti, ettei mitään olisi enää tehtävissä. Ja se olisi ollut mulle fine, oikeesti.
Sen vuoksi toi elossa julistus tuntuu jotenkin tyhmältä. "Elämässä pitää tehdä kaikkea, jottei sitten haudassa kaduta. Olisit sentään onnellinen kun saat elää ja etc. muuta (anteeksi) soopaa." Pysyvän vamman kanssa eläminen ei ole helppoa, joten en nyt tiedä lohduttaako tällaiset kliseet. Ja ei se kuolema nii kamalaa ole (ei kyl oo kokemusta ku tässä olen) versus kärsimys. Nii ei itselle, mutta...
Juu, meikäläinen oli silloin valmis jäämään montun pohjalle, mutta... Läheisten, ystävien ja muiden tuttujen huoli pisti tämän yrittämään kärsimättä mistään mitään vaikka kärsimystä olikin. Tää biisi jäi elämään meitsin tunnarina: Teuvo. Juu, vitsihän se oli, ja myöhemmin selvisi, että se oli mun kuori. Mut juu, mullekin tekee tiukkaa toi läheisten menehtyminen. Joten siitä päästäänkin tähän aasinsiltaan, että Elossa! Läheisten takia, koska mullekin he ovat niin rakkaita ja tärkeitä.
Ja ei tää elo täällä hassumpaa ole, varsinkaan nää viimeiset kolme vuotta. Luvassa on jännittäviä aikoja uudessa kodissa, uudessa ympäristössä, ja toivottavasti uudessa seurassa, vaiks vanhakin seura on erittäin jees. Ja uusi minä on tilauksessa. Ei siihen en suostu, sori.
Seuraillaan tilannetta...
Olen aika hyvin selvinnyt viiden vuoden takaisista traumoista, mutta nyt on saakutin herkkä jokaiselle iskulle ja vastoinkäymiselle. Tässä taannoin tuli taas ohjelma: Inhimmillinen tekijä, Elossa!. No joo, aika ristiriitainen juttu. Kun on käynyt sellaisen ruljanssin, ja miettinyt asiaa, että kumman ottaisi kuoleman vai kärsimyksen, nii voin sanoa kyllä se kuolema houkutteli. Mutta hei hetkinen, en tarkoita oman käden kautta tapahtuvaa tekoa, vaan juuri sitä hetkeä, kun päästä tulee pari tippaa verta, ja tiputus vaan tihenee. Juuri silloin mietti suu täynnä paskaa, että voisiko tästä tilanteesta päästä pois ja sulkea vain silmänsä. Jotenkin luuli, ku pää vuoti, ettei mitään olisi enää tehtävissä. Ja se olisi ollut mulle fine, oikeesti.
Sen vuoksi toi elossa julistus tuntuu jotenkin tyhmältä. "Elämässä pitää tehdä kaikkea, jottei sitten haudassa kaduta. Olisit sentään onnellinen kun saat elää ja etc. muuta (anteeksi) soopaa." Pysyvän vamman kanssa eläminen ei ole helppoa, joten en nyt tiedä lohduttaako tällaiset kliseet. Ja ei se kuolema nii kamalaa ole (ei kyl oo kokemusta ku tässä olen) versus kärsimys. Nii ei itselle, mutta...
Juu, meikäläinen oli silloin valmis jäämään montun pohjalle, mutta... Läheisten, ystävien ja muiden tuttujen huoli pisti tämän yrittämään kärsimättä mistään mitään vaikka kärsimystä olikin. Tää biisi jäi elämään meitsin tunnarina: Teuvo. Juu, vitsihän se oli, ja myöhemmin selvisi, että se oli mun kuori. Mut juu, mullekin tekee tiukkaa toi läheisten menehtyminen. Joten siitä päästäänkin tähän aasinsiltaan, että Elossa! Läheisten takia, koska mullekin he ovat niin rakkaita ja tärkeitä.
Ja ei tää elo täällä hassumpaa ole, varsinkaan nää viimeiset kolme vuotta. Luvassa on jännittäviä aikoja uudessa kodissa, uudessa ympäristössä, ja toivottavasti uudessa seurassa, vaiks vanhakin seura on erittäin jees. Ja uusi minä on tilauksessa. Ei siihen en suostu, sori.
Seuraillaan tilannetta...
lauantai 8. lokakuuta 2011
Kelle sen kertoisi?
Vuodet vierii, kokemusta karttuu. Vuosien saatossa kiusaamisen muoto vain muuttuu. Piilov*ttuilu. "Tosi" hauskan heiton jälkeen tulee hymähdys, heh. Voi v*ttu ku oli taas hauskaa :(.
torstai 6. lokakuuta 2011
Söpö vai kaunis?
Naisia pidetään kauniina ja miehiä komeina. Mikä mää sit oon? Eipä ole sanottu kauniiksi, eikä komeeksikaan. Ei kyllä muistu mieleen, ei sitten millään. No meitsi on sitten saanut söpön leiman. Juu, älkää nyt heti tyrmätkö tätäkin kohteliaisuutta, totta se on.
Miehet ovat kauniiden naisten perään. Blingbling tuollakin meni missi. Mutta niin, kun vertaa kaunista ja söpöä, niin on niillä eroja. Kauniit naiset (nyt tuli yleistys, mut antaa olla) pelaavat hyvin paljon ulkonäöllään. Kun pääsee tutustumaan ulkokuoren sisustaan, niin sieltä voi löytyäkin kylmä ihminen, jonka kanssa kommunikointi on aivan mahdotonta. Sori nyt kauniille ystävilleni tai ette te oo kauniita vaan söpöjä ;).
No sitten meitsi. Todellakin satelee noita söpö kommentteja vai oliks se ihan-liite siinä alussa. Meikäläinen yrittää olla nyt optimisti, mutta olen käsittänyt, että se merkitsee myös sympaattista, pehmeää, hauskaa, ihanaa jne. Juu, sitä se tarkoittaa. No kerran mä sain optimistiseen asenteeseen kolauksen, kun olin laittamassa sukkia jalkaan (Sukissa on nukkuvat koiranpennut. Voi hitto mikä paljastus. Mä oon nii vajonnut alas). Tyyppi sanoi, "susta löytyi pehmeämpikin puoli." Eiks se sitä sit oo aikaisemmin huomannut!
Mä en kyllä tiedä pitikö hammaslääkäri mua kauniina, mutta se sanoi: "Miten tämän nyt kertoisi, mut kun mä otan ton hampaan pois, nii voi olla, että oot pari viikkoo ilman hammasta. Ei nämä hampaat kyl näy, että jos jotain mallikisoja ajattelee." Siis apua! Tosiasiassa meikäläisellä on ollut vuoden ajan kolme hammasta suusta pois ja kukaan ei ole huomannut mitään. Nyyh ;(. Ja mallikisat... Pitäisikö itkeä vai nauraa?
Au! Sori täytyy lopettaa, kun meitsin oma SÖPÖ "kahvinkeittäjä" hoputtelee. Lupasi se keittää soppaakin...
Miehet ovat kauniiden naisten perään. Blingbling tuollakin meni missi. Mutta niin, kun vertaa kaunista ja söpöä, niin on niillä eroja. Kauniit naiset (nyt tuli yleistys, mut antaa olla) pelaavat hyvin paljon ulkonäöllään. Kun pääsee tutustumaan ulkokuoren sisustaan, niin sieltä voi löytyäkin kylmä ihminen, jonka kanssa kommunikointi on aivan mahdotonta. Sori nyt kauniille ystävilleni tai ette te oo kauniita vaan söpöjä ;).
No sitten meitsi. Todellakin satelee noita söpö kommentteja vai oliks se ihan-liite siinä alussa. Meikäläinen yrittää olla nyt optimisti, mutta olen käsittänyt, että se merkitsee myös sympaattista, pehmeää, hauskaa, ihanaa jne. Juu, sitä se tarkoittaa. No kerran mä sain optimistiseen asenteeseen kolauksen, kun olin laittamassa sukkia jalkaan (Sukissa on nukkuvat koiranpennut. Voi hitto mikä paljastus. Mä oon nii vajonnut alas). Tyyppi sanoi, "susta löytyi pehmeämpikin puoli." Eiks se sitä sit oo aikaisemmin huomannut!
Mä en kyllä tiedä pitikö hammaslääkäri mua kauniina, mutta se sanoi: "Miten tämän nyt kertoisi, mut kun mä otan ton hampaan pois, nii voi olla, että oot pari viikkoo ilman hammasta. Ei nämä hampaat kyl näy, että jos jotain mallikisoja ajattelee." Siis apua! Tosiasiassa meikäläisellä on ollut vuoden ajan kolme hammasta suusta pois ja kukaan ei ole huomannut mitään. Nyyh ;(. Ja mallikisat... Pitäisikö itkeä vai nauraa?
Au! Sori täytyy lopettaa, kun meitsin oma SÖPÖ "kahvinkeittäjä" hoputtelee. Lupasi se keittää soppaakin...
Kenen joukoissa seisot?
Valikoi puolesi viisaasti. Juu, minulla ei ole hätää, ei vielä. Ehkä sit, jos...
Onpa tää vaikeeta. Puolustat sit ketä tahansa, nii aina toinen puoli pettyy mielipiteisiisi, jopa suuttuu. Silloin on tärkeää miettiä tarkkaan, kumman suututtaminen merkkaa enemmän. Aika vaikeeta, koska molemmat ovat tosi tärkeitä.
Tällä hetkellä ainakin yhden tuki on takanani, aina. Ja se on toinen näistä, jonka joukoissa seison, aina.
Onpa tää vaikeeta. Puolustat sit ketä tahansa, nii aina toinen puoli pettyy mielipiteisiisi, jopa suuttuu. Silloin on tärkeää miettiä tarkkaan, kumman suututtaminen merkkaa enemmän. Aika vaikeeta, koska molemmat ovat tosi tärkeitä.
Tällä hetkellä ainakin yhden tuki on takanani, aina. Ja se on toinen näistä, jonka joukoissa seison, aina.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)