Mutku

Hiphei. Nyt on sitten saatu asiat sellaiseen jamaan, että minun pitäisi olla onneni kukkuloilla. Mutta ei se mene niin, että kun jotain kovasti tahtoo, sitten vain yhtäkkiä saa sen. Aika tylsää. Yritin tossa vuoden ajan vakuuttaa yhdelle, miten asian suhteen pitäisi tehdä. Otin kaikki marttyyriasenteeni käyttöön, ja suorastaan aivopesin toisen ajatusmaailmaa. Tuli sitten sellainen ilmoitusluonteinen viesti, että nyt se on sitten niin, kuten ehdotit. Onko minulla nyt hyvä fiilis? Ja samaan hengenvetoon tää kysyi, että mitä sitten tehtäisiin, kun minä olen tässä?

No ei ole kauhean jippii-fiilis, että joku on nyt uhrautunut meitsin vuoksi, ja jättänyt taakseen välillä ihqunkin elämän. Nyt tämän syntipukin (minä) pitäisi keksiä jotain aktiviteetteja, ja näyttää, että tää nyt oli vaan paras ratkaisu kaikkien kannalta.

Mutta on se vaikeeta palata entiseen, ja elää sillai, että mitään ei vuosien saatossa tapahtunut, ja jatkaa entistä elämää. Se on vähän sellainen fiilis, kun on tehnyt uuden vuoden lupauksen, ettei syö pullaa. Sitten kun tammikuu on kulunut, palkitsee itsensä pullalla, vaikkei se maistu ollenkaan. Nimenomaan pakkopullaa.

Nyt on siis tilanne, ei ehkä paluuta entiseen (en tiedä haluaisinkokaan), tulevaisuus on muuttanut muotojaan ja nykyhetki... ja paskat.

ps.Kirjavinkki. Siitä se ajatus silloin lähti...