Näin jouluna menninkäinen on kylmissään, mutta onneksi Iljushka helpottaa, jos ei muuta niin ainakin mieltä. Juu ei paljon säteitä tällä hetkellä heru, kun vettä sataa kuin aisaa, mutta tarviiko niitä edes saada lisää.
tiistai 24. joulukuuta 2013
Päivänsäde ja menninkäinen
Olen ollut ihan hiljaa, hiirenhiljaa. Noin kuukausi sitten säde paistoi menninkäiselle, ja siitä lähtien mennikäinen on toivonut lisää näitä säteitä. No säteitä tuli lisää roppakaupalla, ja menninkäistä oikein kuumotti. Onneksi menninkäisen pesä oli sen verran kylmä, että säteiden lisääntyminen oli erittäin suotavaa ja onneksi menninkäinen ei lähtenyt heti ensimmäisen säteen perään. Korpimetsän kannon alla ollaan tosiaan asuttu kuukausi, ja toivottavasti lämpö ei häviä. :)
Näin jouluna menninkäinen on kylmissään, mutta onneksi Iljushka helpottaa, jos ei muuta niin ainakin mieltä. Juu ei paljon säteitä tällä hetkellä heru, kun vettä sataa kuin aisaa, mutta tarviiko niitä edes saada lisää.
Näin jouluna menninkäinen on kylmissään, mutta onneksi Iljushka helpottaa, jos ei muuta niin ainakin mieltä. Juu ei paljon säteitä tällä hetkellä heru, kun vettä sataa kuin aisaa, mutta tarviiko niitä edes saada lisää.
sunnuntai 8. joulukuuta 2013
maanantai 25. marraskuuta 2013
Sanahelinää
En nyt oikein ymmärrä mistään mitään. Yhtenä iltana sitä vaalitaan rakkautta, kerrotaan menneistä ja pohditaan tulevaisuutta. Niinpä, hippasen hätiköityä toimintaa. Mutta kun pitäisi lähteä reissuun, tyyppi ei ilmaannu paikalle, ei vastaa puheiluihin eikä viesteihin. Tais taas homot pelastaa munt...
Siinä samassa huomasin arvostavani erästä tyyppiä hyvin paljon. Ehkä me ollaan molemmat Pelle Pelottomia ja sellaisen meikäläinen tarvitsee. Tai no ainakin sellaisen tyypin, joka ei meikäläistä pelkää.
Siinä samassa huomasin arvostavani erästä tyyppiä hyvin paljon. Ehkä me ollaan molemmat Pelle Pelottomia ja sellaisen meikäläinen tarvitsee. Tai no ainakin sellaisen tyypin, joka ei meikäläistä pelkää.
keskiviikko 20. marraskuuta 2013
Koristele mielesi mukaan
Enpä
ole korkannut tämän vuotista Vain elämää-sarjaa. Tänään se sitten tuli korkattua, Ismo Alangon päivällä. Ei pöllömpää, vaikka kuvittelin tämän vuoden olevan ihan paska.
Mielenkiintoinen pohdinta Alangolta: "Koris on semmonen laji, et siinähän näkee heti minkälainen ihmisen persoona on. Se, että millä tavalla me syötellään. Se, millä tavalla otetaan toisia joukkuepelaajia huomioon. Se, miten paljon otetaan omia ratkaisuja ja miten ihminen käyttäytyy kentällä."
Onhan se näinkin. Mietin juuri omia joukkuekavereitani ja ehkä tähän voisi lisätä pelaajien kunnianhimoisuus, omiin taitoihin luottaminen, hyvä itsetuntemus, hermojen kestävyys etc. Ei ny koriskaan tuo esiin kaikkia tyyppien ominaisuuksia ja tämä voi olla kaukaa haettua. Miettikkää ny am.jalkapalloa, se vasta tuokin persoonan esille. Heh, niin just.
Ja oli tuossa jaksossa ihan kiva kipalekin, Luotsivene. Toi mieleen ajatuksia, laivalla karaokea, katseen vaihtamista, vähän pidempää tuijottamista, ja... Yhtäkkiä kaikki katoaa, laiva satamassa ja enää tyyppiä ei nää. Jotenkin muistin tyypin jostain, et ehkä me vielä joskus tavataan. ;)
Mielenkiintoinen pohdinta Alangolta: "Koris on semmonen laji, et siinähän näkee heti minkälainen ihmisen persoona on. Se, että millä tavalla me syötellään. Se, millä tavalla otetaan toisia joukkuepelaajia huomioon. Se, miten paljon otetaan omia ratkaisuja ja miten ihminen käyttäytyy kentällä."
Onhan se näinkin. Mietin juuri omia joukkuekavereitani ja ehkä tähän voisi lisätä pelaajien kunnianhimoisuus, omiin taitoihin luottaminen, hyvä itsetuntemus, hermojen kestävyys etc. Ei ny koriskaan tuo esiin kaikkia tyyppien ominaisuuksia ja tämä voi olla kaukaa haettua. Miettikkää ny am.jalkapalloa, se vasta tuokin persoonan esille. Heh, niin just.
Ja oli tuossa jaksossa ihan kiva kipalekin, Luotsivene. Toi mieleen ajatuksia, laivalla karaokea, katseen vaihtamista, vähän pidempää tuijottamista, ja... Yhtäkkiä kaikki katoaa, laiva satamassa ja enää tyyppiä ei nää. Jotenkin muistin tyypin jostain, et ehkä me vielä joskus tavataan. ;)
torstai 7. marraskuuta 2013
Kissojen ristiäiset
Eilen meikäläinen oivalsi jotain. Miten sen nyt sanois, mutta tuli kauhean hyvä fiilis. Ehkä se oli sen mietintämyssyn ansiota.
Myssy oli syvälle upotettu päähän, ja kyllä sieltä pulppusi ajatuksia. Elämä on oikeesti mennyt sillai kuin pitikin. Toiset löytävät toisensa, ja hyvä niin. Toiset hankkivat itselleen "lapsen", ja sekin oikeesti hienoo. Oikeesti mulla on ympärillä hieno maailma, ja töissä pohdin asiaa, siitä voisi tulla hienompikin.
Elän hyvin paljon tunteella, vaikkei sitä joku tajuisikaan. Päällimmäisenä meikäläistä harmittaa tällä hetkellä ilmapiiri. Ilma on muodostunut paksuksi massaksi, josta voisi veitsellä halkaista jokaiselle oman palansa.
Viime viikolla räjähdin ilmapiirin pahentajalle, ja tää viikko ollaan menty rauhallisissa merkeissä. Pyysi mua jopa viettämään pikkujouluja hänen kanssaan. Niin, ja mä hyväsydäminen paska suostuin. Spekuloin itseäni kaksinaamaiseksi paskaksi, koska ihmeellisesti meikäläisellä on näin joulun alla rientoja, ja seura sisältää enempi ja vähempi tuttuja, saatikka ystäviä.
Mutta joo, onko tämä mielestäni jippii elämää, että meikäläistä riepotellaan kuin räsynukkea. Sit kuitenkin, tiedän, puukkoa tulee niskaan tai päähän. Sen vuoksi, se suurin päätös, on tehtävä itse. Mitäpä muuta voi tapahtua kuin tutustua uusiin tyyppeihin. ;)
Myssy oli syvälle upotettu päähän, ja kyllä sieltä pulppusi ajatuksia. Elämä on oikeesti mennyt sillai kuin pitikin. Toiset löytävät toisensa, ja hyvä niin. Toiset hankkivat itselleen "lapsen", ja sekin oikeesti hienoo. Oikeesti mulla on ympärillä hieno maailma, ja töissä pohdin asiaa, siitä voisi tulla hienompikin.
Elän hyvin paljon tunteella, vaikkei sitä joku tajuisikaan. Päällimmäisenä meikäläistä harmittaa tällä hetkellä ilmapiiri. Ilma on muodostunut paksuksi massaksi, josta voisi veitsellä halkaista jokaiselle oman palansa.
Viime viikolla räjähdin ilmapiirin pahentajalle, ja tää viikko ollaan menty rauhallisissa merkeissä. Pyysi mua jopa viettämään pikkujouluja hänen kanssaan. Niin, ja mä hyväsydäminen paska suostuin. Spekuloin itseäni kaksinaamaiseksi paskaksi, koska ihmeellisesti meikäläisellä on näin joulun alla rientoja, ja seura sisältää enempi ja vähempi tuttuja, saatikka ystäviä.
Mutta joo, onko tämä mielestäni jippii elämää, että meikäläistä riepotellaan kuin räsynukkea. Sit kuitenkin, tiedän, puukkoa tulee niskaan tai päähän. Sen vuoksi, se suurin päätös, on tehtävä itse. Mitäpä muuta voi tapahtua kuin tutustua uusiin tyyppeihin. ;)
maanantai 4. marraskuuta 2013
Mietintämyssy
Erilaiset lähiaikojen tapahtumat pistivät pään syyniin. On hieman vaivaannuttavaa huomata, että toinen ei ole oikein sinut asian kanssa, mutta esittää asian olevan fine. Käytös vaan paljastaa, että jotain hämärää on menossa.
Niin, eivät kaikki vaan sopeudu kaikkeen vain sormia napsuttamalla. On väärin näyttää, että on sopeutunut johonkin, mutta on myös väärin luulla, että kaikki sopeutuu.
Ja kaiken lisäksi mielessäni on uni. Hyvinkin hämmentävä, hui.
Niin, eivät kaikki vaan sopeudu kaikkeen vain sormia napsuttamalla. On väärin näyttää, että on sopeutunut johonkin, mutta on myös väärin luulla, että kaikki sopeutuu.
Ja kaiken lisäksi mielessäni on uni. Hyvinkin hämmentävä, hui.
keskiviikko 30. lokakuuta 2013
Samassa veneessä
Lähes tarkalleen viisi vuotta sitten astuin lafkaan, johon sitten jumiuduin vaikeiden vuosien jälkeen. Kynsin ja hampain sai taistella työtunneista, ja pari kertaa tuli kovisteltua työnjohtoakin. Firmamme mainostaa yli kaiken yhdessä tekemistä ja samassa veneessä ollaan- periaatetta. Mukamas.
Yks työntekijämme vaati koko työyhteisön tukea, koska oli rikkonut lakeja, saanut varoituksen. Rangaistus oli hänen mielestään liian kova, huomautus olisi riittänyt. Ok, olen asiasta samaa mieltä, mutta se marttyyriasenne, jonka hän tapauksesta kehitti, oli musta liikaa. "On se jännä nähdä, miten meidän firman mottoa käytetään. Onko sittenkään kukaan moton takana?", hän sanoi.
Voin kertoa. Motto on oikeastaan surkuhupaisa vitsi, ja se ei firmassa toteudu. Ja kaiken huippu tässä on se, että kyllä sen työntekijät tietävät. Kun kerrankin kovaääniselle tyypille tapahtuu jotain, niin eikö kaikkien pitäisi olla hänen takana ja kirjoittaa nimilistaan nimensä puolustaen tyyppiä.
Ristiriitaisin fiiliksin kirjoitin nimeni listaan, koska tyyppi uhkaili sivulauseessa, että jos jollekin tulee vastaanvanlainen tilanne, niin en varmana auta häntä. Siis listaan voi kirjoittaa nimettömänä, mutta se ei säily nimettömänä, koska vastustajat otetaan selville.
Vituttaa tää asia, koska mä olen oppinut puolustamaan itseäni näinä viiden vuoden aikana ja oppinut siihen, ettei APUJA heru, niin miten tällainen 20-vuotta talossa ollut ei ole huomannut sitä. Tai ei tiedä minkälaisia lakeja pitää noudattaa.
Sekin vielä, että tällä hetkellä mun pitäisi ymmärtää sellaisia tyyppejä, jotka ovat olleet talossa vuoden eikä niitä vakinaisteta kun munt vakinaistetaan. Meidät niinku tasapäistettäis ja multa pitäisi herua noille empatiaa. Arvatkaapa mitä mun mielessä liikkuu. Meikäläinen aloitti lafkassa sillee, ettei joka päivä ollut töitä. Nyt muutama junnu on tullut suoraan koulun penkiltä, eikä ne ole olleet yhtään päivää työttömänä.
Niin, ajattelen itseäni, kaikkihan me. Mutta ennen kaikkea oikeudenmukaisuutta.
Yks työntekijämme vaati koko työyhteisön tukea, koska oli rikkonut lakeja, saanut varoituksen. Rangaistus oli hänen mielestään liian kova, huomautus olisi riittänyt. Ok, olen asiasta samaa mieltä, mutta se marttyyriasenne, jonka hän tapauksesta kehitti, oli musta liikaa. "On se jännä nähdä, miten meidän firman mottoa käytetään. Onko sittenkään kukaan moton takana?", hän sanoi.
Voin kertoa. Motto on oikeastaan surkuhupaisa vitsi, ja se ei firmassa toteudu. Ja kaiken huippu tässä on se, että kyllä sen työntekijät tietävät. Kun kerrankin kovaääniselle tyypille tapahtuu jotain, niin eikö kaikkien pitäisi olla hänen takana ja kirjoittaa nimilistaan nimensä puolustaen tyyppiä.
Ristiriitaisin fiiliksin kirjoitin nimeni listaan, koska tyyppi uhkaili sivulauseessa, että jos jollekin tulee vastaanvanlainen tilanne, niin en varmana auta häntä. Siis listaan voi kirjoittaa nimettömänä, mutta se ei säily nimettömänä, koska vastustajat otetaan selville.
Vituttaa tää asia, koska mä olen oppinut puolustamaan itseäni näinä viiden vuoden aikana ja oppinut siihen, ettei APUJA heru, niin miten tällainen 20-vuotta talossa ollut ei ole huomannut sitä. Tai ei tiedä minkälaisia lakeja pitää noudattaa.
Sekin vielä, että tällä hetkellä mun pitäisi ymmärtää sellaisia tyyppejä, jotka ovat olleet talossa vuoden eikä niitä vakinaisteta kun munt vakinaistetaan. Meidät niinku tasapäistettäis ja multa pitäisi herua noille empatiaa. Arvatkaapa mitä mun mielessä liikkuu. Meikäläinen aloitti lafkassa sillee, ettei joka päivä ollut töitä. Nyt muutama junnu on tullut suoraan koulun penkiltä, eikä ne ole olleet yhtään päivää työttömänä.
Niin, ajattelen itseäni, kaikkihan me. Mutta ennen kaikkea oikeudenmukaisuutta.
sunnuntai 27. lokakuuta 2013
Korvaamaton
Heh. Yritin tosissaan esittää tällaista tyyppiä perjantaina, kun myöhästyin töistä. No tietty työkaverit olivat huolissaan missä mä olen. Loppuilta ei mennytkään sitten ihan putkeen, kun joukkuekaverit menivät voittamaan matsin. Höh.
Mutta joo, teema kuitenkin säilyi viikonlopun yli. Tarkoitus oli mennä keilaamaan, ja lähteä sen jälkeen kotiin tai vaihtaa seuraa mukamas parempaan. No jumiuduin vanhusterapiaan, uuden työntekijän kanssa rupatteluun ja loppujen lopuksi pidin hiuksista kiinni, jotta tyyppi saa pahan sisuksistaan pois.
Ei sitä saatana oikeesti tartte sanoa, että joku susta välittää. Kyllä sen näkee, mutta se on pirullista kun kukaan ei kerro sitä toisille. En tarkoita, että mulle pitäisi mitään kertoa. Tarkoitan tätä tyypillistä ihmisyyttä, joka vallitsee lähes jokaisessa.
Kukaan ei ole korvaamaton, mutta jokainen on jollekin korvaamaton, sillä omalla tavallaan.♥
Mutta joo, teema kuitenkin säilyi viikonlopun yli. Tarkoitus oli mennä keilaamaan, ja lähteä sen jälkeen kotiin tai vaihtaa seuraa mukamas parempaan. No jumiuduin vanhusterapiaan, uuden työntekijän kanssa rupatteluun ja loppujen lopuksi pidin hiuksista kiinni, jotta tyyppi saa pahan sisuksistaan pois.
Ei sitä saatana oikeesti tartte sanoa, että joku susta välittää. Kyllä sen näkee, mutta se on pirullista kun kukaan ei kerro sitä toisille. En tarkoita, että mulle pitäisi mitään kertoa. Tarkoitan tätä tyypillistä ihmisyyttä, joka vallitsee lähes jokaisessa.
Kukaan ei ole korvaamaton, mutta jokainen on jollekin korvaamaton, sillä omalla tavallaan.♥
lauantai 26. lokakuuta 2013
Kieliopillisesti oikein?
Väittelin tossa aikani, että erään biisin nimi on väärin kieliopillisesti (Cheekin timantit on ikuisia). Eikö timantit-sana ole monikko, eli lause pitäisi olla "timantit ovat ikuisia". Mulle sanottiin, että olen väärässä, ja joku viisas (todennäköisesti mua ei tarkoitettu) voisi valaista tätä asiaa.
No englanniksi lause on diamonds are forever. Sehän on monikko! Mutta... Mulle sanottiin, että nii-i, toi ei todista mitään. Englanniksi muutenkin kikkaillaan monikkojen kanssa, kuten you and You. Aha. Mua kehotettiin kääntää sama ruotsiksi, eli diamanter är för evigt. No tottakai, ruotsi on vaan pirullinen ettei se ny juhli monikoilla. No hitto, entäpä viroksi teemandid on igaveseks. Eipä tämäkään pönkittänyt tietouttani.
Pakko oli katsoa, mitä wikipedia sanoo: "Timantit ovat ikuisia (Diamonds Are Forever)". Kaunis kiitos ja kumarrus. Ja älkää ny vaan protestoiko wikipedian tietämystä.
No englanniksi lause on diamonds are forever. Sehän on monikko! Mutta... Mulle sanottiin, että nii-i, toi ei todista mitään. Englanniksi muutenkin kikkaillaan monikkojen kanssa, kuten you and You. Aha. Mua kehotettiin kääntää sama ruotsiksi, eli diamanter är för evigt. No tottakai, ruotsi on vaan pirullinen ettei se ny juhli monikoilla. No hitto, entäpä viroksi teemandid on igaveseks. Eipä tämäkään pönkittänyt tietouttani.
Pakko oli katsoa, mitä wikipedia sanoo: "Timantit ovat ikuisia (Diamonds Are Forever)". Kaunis kiitos ja kumarrus. Ja älkää ny vaan protestoiko wikipedian tietämystä.
perjantai 18. lokakuuta 2013
Traumatisointia
Mikä on kenellekin dramaattista tai traumatisoivaa? Ei voi tietää. Luin tässä taannoin Turun Sanomista uutisen, joka käsitteli Tyksin mielenosoitusta. Tällainen traumapotilas ei voinut olla huomaamatta, että traumapotilaiden hoitaja oli huolissaan potilaiden kunnosta, kun ne tulevat vastaanotolle. Häh? Hoidetaanko todellakin erikseen potilaita ettei niille tulisi traumoja. Mikä on se määritelmä kelle hoitoa annetaan? Onko se sellainen isompi kolari, jossa tyyppi on vierellä kuollut vai sellainen tapaus, jolloin kaikki ovat selvinneet kolarista ehjin nahoin. Haa, jaksan taas paasata tästä, mutta oikeesti. Tietty, hyysääminen on sairasta ja ei jokaiseen pipiin tarvitse psykologista analyysia.
Draamaa voisi tietty paremmin lieventää, jos asiat tehtäisiin kerralla oikein. Spekulointi erilaisten sairauksien ja toimenpiteiden kanssa ei nyt ole kaikkein parhain draaman lieventämiskeino. Ja kaiken lisäksi se jolta apua haetaan, ei ole huolissaan oikein mistään ja antaa huoletta ajan kulua. Se mikä raastaa on kuitenkin potilaan kropassa ja kun potilas ei tarpeeksi osaa ilmaista kärsimystään, niin sitten se kärsii. Kahden kuukauden pahoinvointi ja ennen kaikkea tietämättömyys ovat poissa yhdellä neulan pistolla. Ja tässä vaiheessa pitäisi varmaan kiittää kun pystyy normaalisti hengittämään. No kiitos.
Tuollainen hetki elämässä (pari kuukautta) on elämässäni hyvin suuri aika ja nimenomaan elää feikkivammaisena. Feikki sen vuoksi, koska eihän mun kropassa mitään vikaa ole, pelkkä kosmeettinen virhe. Mutta se aika jätti jälkensä ja sitä menetettyä aikaa on mahdotonta saada kiinni.
Ja suurempi pelko tulee siitä, kun se pitää saada kiinni. En ole koskaan jännittänyt tai pelännyt yhtä paljon koriskauden avausta, joka on huomenna. Olen valmistautunut tähän kauteen ehkä kaikkein huonoiten koskaan, vaikka salaa olen toivonutkin pelaavani kaikki kauden pelit. Mutta matka jatkuu, toivottavasti pikkuhiljaa terveempänä kuin ever. :)
Draamaa voisi tietty paremmin lieventää, jos asiat tehtäisiin kerralla oikein. Spekulointi erilaisten sairauksien ja toimenpiteiden kanssa ei nyt ole kaikkein parhain draaman lieventämiskeino. Ja kaiken lisäksi se jolta apua haetaan, ei ole huolissaan oikein mistään ja antaa huoletta ajan kulua. Se mikä raastaa on kuitenkin potilaan kropassa ja kun potilas ei tarpeeksi osaa ilmaista kärsimystään, niin sitten se kärsii. Kahden kuukauden pahoinvointi ja ennen kaikkea tietämättömyys ovat poissa yhdellä neulan pistolla. Ja tässä vaiheessa pitäisi varmaan kiittää kun pystyy normaalisti hengittämään. No kiitos.
Tuollainen hetki elämässä (pari kuukautta) on elämässäni hyvin suuri aika ja nimenomaan elää feikkivammaisena. Feikki sen vuoksi, koska eihän mun kropassa mitään vikaa ole, pelkkä kosmeettinen virhe. Mutta se aika jätti jälkensä ja sitä menetettyä aikaa on mahdotonta saada kiinni.
Ja suurempi pelko tulee siitä, kun se pitää saada kiinni. En ole koskaan jännittänyt tai pelännyt yhtä paljon koriskauden avausta, joka on huomenna. Olen valmistautunut tähän kauteen ehkä kaikkein huonoiten koskaan, vaikka salaa olen toivonutkin pelaavani kaikki kauden pelit. Mutta matka jatkuu, toivottavasti pikkuhiljaa terveempänä kuin ever. :)
lauantai 28. syyskuuta 2013
lauantai 14. syyskuuta 2013
Liekki
Pieni kytenyt hiillos leimahti jälleen liekkeihin, mutta joo, ehkä nyt olen näihin tottunut. Se kyllä ihmetyttää ja vituttaa kun ne ovat toiset tahot, jotka leikkivät pyromaaneja.
sunnuntai 1. syyskuuta 2013
Vänta lite!
Mitä sanasta tuleekaan mieleen? Yhden henkilön hokema tai oikeammin se oli vänta håll ja se jaksaa vieläkin ihmetyttää, koska kyseessä ei nyt ollut mikään kieli-ihminen. Mutta pointti tuli silti selväksi tai joku sai tuntea sen esim.sormissaan pistelevänä kirvelynä, kun vasara oli tehnyt tehtävänsä tai kun pesukone löytyi omilta varpailtaan.
Voisi sanoa, että elämäni on ollut yhtä odottelua. Niin voi sanoa ainakin alkutaipaleestani. Siihen nyt ei voinut kauheesti vaikuttaa. Tämä on vähän kuin kaksiteräinen miekka, joku sanoo että harrastusporukat pelastaa sut kännisekoilulta, mutta toisaalta päästään mukaan piireihin, jolloin on ihan älysti frendejä. Tietty ne frendisiteet nuorena voivat olla mitä ovat.
No meikäläinen sitten odotti sitä kännisekoilujen huumaa, ja oikeastaan vanhempanakin se on kivaa, luulen, että kivempaa kuin "teininä". Ja ne frenditkin ovat ihan oikeesti frendejä eikä mitään sellaisia, että niitä täytyy oikein haalia. Mitä enemmän sitä parempi. Ei vaan laatu korvaa määrän.
Olen tottunut odotteluun ja taas pitäisi vaan odotella. Ei hitto, ei mulla ole niin kiire, että valikoisin prinsessan sammakon sijaan. Odotan sammakkoa, mutta ei sitäkään voi odotella loputtomiin... Ehkä tämäkin selviää sitten joskus, eräänlainen tapaaaminen varattu sammakon kanssa. :)
Mutta niin. Nyt meikäläisellä on oikein odotustalkoot, mutta hyvää kohti olen menossa, ainakin toivon niin. Olen keksinyt kaikenlaista puuhaa (keittiöremontti, kuntonyrkkeilyä), jotta odotus nyt menisi vähän nopeammin. Sellaista en ole ajatellut, kun yksi sanoi, että jos tulisi maailmanloppu hän hyppäisi lentokoneesta ilman laskuvarjoa. Nokkelaa tai ei, se selviää pudotuksen jälkeen...
Voisi sanoa, että elämäni on ollut yhtä odottelua. Niin voi sanoa ainakin alkutaipaleestani. Siihen nyt ei voinut kauheesti vaikuttaa. Tämä on vähän kuin kaksiteräinen miekka, joku sanoo että harrastusporukat pelastaa sut kännisekoilulta, mutta toisaalta päästään mukaan piireihin, jolloin on ihan älysti frendejä. Tietty ne frendisiteet nuorena voivat olla mitä ovat.
No meikäläinen sitten odotti sitä kännisekoilujen huumaa, ja oikeastaan vanhempanakin se on kivaa, luulen, että kivempaa kuin "teininä". Ja ne frenditkin ovat ihan oikeesti frendejä eikä mitään sellaisia, että niitä täytyy oikein haalia. Mitä enemmän sitä parempi. Ei vaan laatu korvaa määrän.
Olen tottunut odotteluun ja taas pitäisi vaan odotella. Ei hitto, ei mulla ole niin kiire, että valikoisin prinsessan sammakon sijaan. Odotan sammakkoa, mutta ei sitäkään voi odotella loputtomiin... Ehkä tämäkin selviää sitten joskus, eräänlainen tapaaaminen varattu sammakon kanssa. :)
Mutta niin. Nyt meikäläisellä on oikein odotustalkoot, mutta hyvää kohti olen menossa, ainakin toivon niin. Olen keksinyt kaikenlaista puuhaa (keittiöremontti, kuntonyrkkeilyä), jotta odotus nyt menisi vähän nopeammin. Sellaista en ole ajatellut, kun yksi sanoi, että jos tulisi maailmanloppu hän hyppäisi lentokoneesta ilman laskuvarjoa. Nokkelaa tai ei, se selviää pudotuksen jälkeen...
sunnuntai 25. elokuuta 2013
Make poverty history
Kampanja, joka alkoi vuonna 2005 ja suurin kannanotto nähtiin Helsingin yleisurheilun MM-kisoissa. Missäpä muuallakaan kuin yleisurheilussa. Urheilijat olivat sonnustautuneet rannenauhoihin ja itse muistan elävästi Carolina Klüftin osallistuneen tähän kampanjaan. Niin! Sehän oli selvä kannanotto! Mitä Javier Sotomayor viestitti pitkillä sukillaan, entäpä Michael Johnson kultaisilla piikkareillaan ja kaulakorullaan. Ja sitähän emme tiedä, mitä kukin viestittää tatuoinneillaan kuten Felix Sanchezilla on supermies-tatuointi. Voihan tässä ajatella, että Michael leveilee saavutuksillaan, ylivertaisuudellaan ja rahoillaan, mikä on väärin köyhimpiä maita kohtaan. Mutta näihin tempauksiin ei ole puututtu eikä mielestäni olisi ollut tarvettakaan. Nyt kun sitten otetaan homoihin kantaa ja suvaitsemattomuuteen, niin eikö sitten puututa kynsien väriinkin. Oli kyllä provo tämä episodi ja tietty Moskova oli herkullinen paikka tämä toteuttaa, mutta hei, oikeesti. Mielestäni hyvinkin kekseliäs kannanotto.
Luulisi, että oltaisiin menossa suvaitsevampaan suuntaan, mutta kyllä sen on huomannut, että yritetään olla yhä varovaisempia ettei ny suututeta ja pilkata toisia. Hyvä esimerkki on "neekerinsuukko" ja "mustapekka". Mitäpä nykyaikana sanottaisiin tästä? Ala-asteella tekemäni nukke, neekeri sateenkaaren väreissä.
Luulisi, että oltaisiin menossa suvaitsevampaan suuntaan, mutta kyllä sen on huomannut, että yritetään olla yhä varovaisempia ettei ny suututeta ja pilkata toisia. Hyvä esimerkki on "neekerinsuukko" ja "mustapekka". Mitäpä nykyaikana sanottaisiin tästä? Ala-asteella tekemäni nukke, neekeri sateenkaaren väreissä.
sunnuntai 18. elokuuta 2013
lauantai 17. elokuuta 2013
Nyt se on elementissään
Niin kai sitten, mutta nyt oon saanut oikeudet eräälle sivustolle ja mulle annettiin vapaat kädet terrorisoida sivustoa. Eli meikäläisen teksteihin voi törmätä myös muualla kuin täällä. Osanottoni.
Mutta kun tuli tossa taannoin haaveista ja unelmista puhetta, niin ehkä olen sitä kohti menossa. Vielä kun olisi rohkeutta lähteä opiskelemaan vaikeaa alaa, ehkä näin aluksi kun uskaltautuisi kurssillekin. En mä tästä mahdollisesta alasta ammattia halua. Haluan kokemuksia ja elämyksiä ja haluaisin tsekata mihin rahkeet riittävät.
Joo ja kyse ei ole korkeushypystä, vaikka mulle sanottiin, et mä oon tosi hyvä ja voisin osallistua kilpailuihin. Ne kisat kyl kestäisi yllättävän kauan, aloituskorkeus 80 cm. Kyl luulisi, et hyppäisin korkealle, kuten vasemmasta kuvasta näkyy, mutta myönnän. Siinä on käytetty dopingia. Joo musta ei edelleenkään tule yleisurheilijaa ja koripalloilijan statusta olen kyseenalaistanut jo monta vuotta.
Mutta kun tuli tossa taannoin haaveista ja unelmista puhetta, niin ehkä olen sitä kohti menossa. Vielä kun olisi rohkeutta lähteä opiskelemaan vaikeaa alaa, ehkä näin aluksi kun uskaltautuisi kurssillekin. En mä tästä mahdollisesta alasta ammattia halua. Haluan kokemuksia ja elämyksiä ja haluaisin tsekata mihin rahkeet riittävät.
Joo ja kyse ei ole korkeushypystä, vaikka mulle sanottiin, et mä oon tosi hyvä ja voisin osallistua kilpailuihin. Ne kisat kyl kestäisi yllättävän kauan, aloituskorkeus 80 cm. Kyl luulisi, et hyppäisin korkealle, kuten vasemmasta kuvasta näkyy, mutta myönnän. Siinä on käytetty dopingia. Joo musta ei edelleenkään tule yleisurheilijaa ja koripalloilijan statusta olen kyseenalaistanut jo monta vuotta.
perjantai 16. elokuuta 2013
Hippasen dopingia
Lahden MM-hiihdot 2001, muistaako joku? Näin suomalaisena uskon, ettei varmaankaan kukaan muista. 8) Olihan se järkyttävää, kotikisat ja kaikkee...
Näin yleisurheilun MM-kisojen alla on kärähtänyt monta tyyppiä, joten puhtoisesta urheilusta ei voida edelleenkään puhua. Sanoiko joku ettei ny jamaikalaiset douppaa, nehän ovat niin iloisia tyttö- ja velikultia. Juoksevat milloin minkäkin eläimen perässä vai oliko ne nyt niitä afrikkalaisia. No ehkä siinä tapauksessa voivatkin doupata...
Vaikea uskoa ettei dopingia harrasteta edelleenkin järjestelmällisesti. Sitä en ennen oikein uskonut, kun yleensä putkahti esiin vain yksittäisiä tapauksia. Lahti 2001 antoi järjestelmällisyydelle kasvot, jonka vuoksi on ainakin syytä epäillä samassa "tallissa" urheilevia atleetteja. Eli mitäpä voidaan ajatella parhaillaan menevistä MM-kisojen jamaikalaisista? Kaikkea, ennen kaikkea ja kaiken jälkeen.
Joskus omilta tekemisiltä lähtee pohja alta, jos mun tyypit douppaa. Ei sillä, että he veisivät kaiken mammonan ja kunnian multa, EI. Mutta harmittaa vietävästi heidän mahdollinen vilunkipeli ja silloin automaattisesti kuvittelee, että jos hekin douppaa niin kaikki. Ei se saa mennä niin.
Näin yleisurheilun MM-kisojen alla on kärähtänyt monta tyyppiä, joten puhtoisesta urheilusta ei voida edelleenkään puhua. Sanoiko joku ettei ny jamaikalaiset douppaa, nehän ovat niin iloisia tyttö- ja velikultia. Juoksevat milloin minkäkin eläimen perässä vai oliko ne nyt niitä afrikkalaisia. No ehkä siinä tapauksessa voivatkin doupata...
Vaikea uskoa ettei dopingia harrasteta edelleenkin järjestelmällisesti. Sitä en ennen oikein uskonut, kun yleensä putkahti esiin vain yksittäisiä tapauksia. Lahti 2001 antoi järjestelmällisyydelle kasvot, jonka vuoksi on ainakin syytä epäillä samassa "tallissa" urheilevia atleetteja. Eli mitäpä voidaan ajatella parhaillaan menevistä MM-kisojen jamaikalaisista? Kaikkea, ennen kaikkea ja kaiken jälkeen.
Joskus omilta tekemisiltä lähtee pohja alta, jos mun tyypit douppaa. Ei sillä, että he veisivät kaiken mammonan ja kunnian multa, EI. Mutta harmittaa vietävästi heidän mahdollinen vilunkipeli ja silloin automaattisesti kuvittelee, että jos hekin douppaa niin kaikki. Ei se saa mennä niin.
Mielen sopukoissa
Onko se vain omassa päässä tapahtuvaa toimintaa vai pitäisikö jokaiseen ärsykkeeseen reagoida jotenkin. Ylireagointi on tyypillistä, mutta mulle on myös tullut vastaan tilanteita, jolloin hyssyttelivät olivat väärässä ja itse asianomainen oli oikeassa. Ärsyttävintä on todeta se hetki, kun hyssyttelijät huomaavat tilanteen olleenkin vakava ja heidän asenteensa muuttuu. Ja kiva sitten kun on itse pikkuhiljaa tottunut tilanteeseen, niin toisten reaktiot tulevat jälkijunassa, mikä taas lisää jo rauhoitettua hysteriaa.
Koin taas tässä pienen pysähdyksen omalla kontollani ja great, hyssyttelijät luottivat auktoriteettiseen valtaan ja sanoivat, että unohda vaan patti, se on tulehdus. Okei, viikko meni ihan jees, en puhunut kenellekään tuntemuksistani, mutta lekurille olisi silti mentävä. Asenteet taas heittivät häränpyllyä, kun ilmeni ettei kyseessä ollutkaan tulehdus ja siinä sitä taas oltiin.
Miten voi olla, että kun oikeasti voi elää normaalisti, niin silti on lähes vammainen kun oireet ja mieli rakentavat keskenään symbioosin.
Toinen juttu on kun kuva ja mieli sekoittaa pään, mutta tekstin lisäys oli toiveita herättelevää... Häh? No oli taas vaan pakko. ;)
Koin taas tässä pienen pysähdyksen omalla kontollani ja great, hyssyttelijät luottivat auktoriteettiseen valtaan ja sanoivat, että unohda vaan patti, se on tulehdus. Okei, viikko meni ihan jees, en puhunut kenellekään tuntemuksistani, mutta lekurille olisi silti mentävä. Asenteet taas heittivät häränpyllyä, kun ilmeni ettei kyseessä ollutkaan tulehdus ja siinä sitä taas oltiin.
Miten voi olla, että kun oikeasti voi elää normaalisti, niin silti on lähes vammainen kun oireet ja mieli rakentavat keskenään symbioosin.
Toinen juttu on kun kuva ja mieli sekoittaa pään, mutta tekstin lisäys oli toiveita herättelevää... Häh? No oli taas vaan pakko. ;)
perjantai 9. elokuuta 2013
Unelmien NBA
Lapsena on unelmia ja yleensä ne ovat aika lailla mahtipontisia. Olin tänään illastamassa sukulaisteni kanssa, niin siinä sitten tuli pohdittua meikäläistä. No ihan kiva, en nyt olisi halunnut olla illan päätähti tai eipäs ny valehdella. Mutta äiti siinä tokaisi, häntä kyllä vähän harmittaa kun mua ei laitettu jalkapallokouluun vaikka EHKÄ mä olisin halunnut. Nii... Mutku ei tytöt silloin jalkapalloa kauheesti pelanneet, tiekste isompi NII. Täsä mä ny oon, KORIPALLOILIJA, jippiii.
No sitten toinen ehdotus veljeltäni. Jos ottaisin loparit nykyisestä työpaikastani ja opiskelisin puusepäksi. Häh? Ja tää ny on enemmän häh kuin toi edellinen. Äitikin siihen vielä lisää, että mä tykkäsin pienenä aina nikkaroida autotallissa jotain (mikä on ihan totta, mutta tein sellaisia "hyödyllisiä" juttuja kuten jos tarvitsin yöpöydän, tein yöpöydän, miekan jopa kännykänkin). Mutta se minkä näköisiä ja laatuisia ne olivat, oli ihan toinen juttu. Ja taas päästiin aiheeseen, miksi mä en saanut valita ala-asteella puutöitä. Laarilaa, sama värssy.
No sitten tuli kysymys, mitä mä haluisin tehdä työkseni, unelmaduunini? Meikäläinen on oikeastaan sellainen tyyppi, että haluaa tehdä vähän kaikkee, mut ei halua viedä asioita loppuun asti. Haluaisin kokeilla kaikkia mahdollisia urheilulajeja, mutta en välttämättä haluaisi niitä opettaa saatikka paikatkaan ei kestäisi sellaista rumbaa. Yli kaiken rakastin koulun sählytunteja, mutta en varmaan koskaan tehnyt maaleja (tilastojen oikku jälleen kerran). Olin lapsena innoissani puutöistä ja kun mulle annettiin mahdollisuus, tein niitä töitä innolla, mutta lopputulos oli kaikkea muuta kuin esteettinen.
Kiitos vaan tästä istunnosta. Ehkä pidän nykyisen leipätyöni, nimenomaan leipä. Onhan siellä paljon työvaiheita, joista pidän. Lopputuloksenkin täytyy olla laadullinen, mutta ehkä esteettisyys on enemmänkin katsojan silmissä. Voin kyllä kertoo, että nykyään sitä erottaa silmillä jos on lorahtanut tuotteeseen vettä liikaa. Hurjaa ammattitaitoa.
No sitten toinen ehdotus veljeltäni. Jos ottaisin loparit nykyisestä työpaikastani ja opiskelisin puusepäksi. Häh? Ja tää ny on enemmän häh kuin toi edellinen. Äitikin siihen vielä lisää, että mä tykkäsin pienenä aina nikkaroida autotallissa jotain (mikä on ihan totta, mutta tein sellaisia "hyödyllisiä" juttuja kuten jos tarvitsin yöpöydän, tein yöpöydän, miekan jopa kännykänkin). Mutta se minkä näköisiä ja laatuisia ne olivat, oli ihan toinen juttu. Ja taas päästiin aiheeseen, miksi mä en saanut valita ala-asteella puutöitä. Laarilaa, sama värssy.
No sitten tuli kysymys, mitä mä haluisin tehdä työkseni, unelmaduunini? Meikäläinen on oikeastaan sellainen tyyppi, että haluaa tehdä vähän kaikkee, mut ei halua viedä asioita loppuun asti. Haluaisin kokeilla kaikkia mahdollisia urheilulajeja, mutta en välttämättä haluaisi niitä opettaa saatikka paikatkaan ei kestäisi sellaista rumbaa. Yli kaiken rakastin koulun sählytunteja, mutta en varmaan koskaan tehnyt maaleja (tilastojen oikku jälleen kerran). Olin lapsena innoissani puutöistä ja kun mulle annettiin mahdollisuus, tein niitä töitä innolla, mutta lopputulos oli kaikkea muuta kuin esteettinen.
Kiitos vaan tästä istunnosta. Ehkä pidän nykyisen leipätyöni, nimenomaan leipä. Onhan siellä paljon työvaiheita, joista pidän. Lopputuloksenkin täytyy olla laadullinen, mutta ehkä esteettisyys on enemmänkin katsojan silmissä. Voin kyllä kertoo, että nykyään sitä erottaa silmillä jos on lorahtanut tuotteeseen vettä liikaa. Hurjaa ammattitaitoa.
lauantai 3. elokuuta 2013
Relax or not
Ja niin, ja niin. Ärsyttävää kun kysymykset jäävät vaille vastausta. No tuliko räjähdyspäivä keskiviikkona? Ja ketä tämäkin mahtaa kiinnostaa, mutta sanon, että se oli kyllä hienosti suunniteltu, kun se tuli jo tiistaina. En hitto vie tiedä mikä siinä sitten on. Odottelen taas sitä seuraavaa mökkireissua tai en odota, jos tämä sama ruljanssi jatkuu.
En haluaisi moittia aikuisia, miten he lapsensa kasvattavat, mutta joku roti sentään pitää olla. Tietyt rajat on hyvä antaa lapsille, esim.kenelle vittuilee ja ruokatavat. Nämä tulevat nyt päällimmäisenä mieleen. Vaikka aikuisienkin kuuluisi nauttia elämästä ja tehdä mitä huvittaa, niin lasten edessä voisi sentään rajoittaa käyttäytymistään, esim.tv:n katselu ruokailun aikana. Pöyristyttävimmän jutun kuulin äsken kun isä pyysi lapsensa isoveljeä auttamaan kun lapsi oli vedessä hädässä. Isä vaan oli, et auta ny sitä vai pitääks mun ottaa jopa paita pois päältä. No huh. Isän onneksi paitaa ei tarttenut ottaa pois vaan käsi ylettyi pikkunassikan niskaan. Ehkä minä lapseton olen hiljaa, anteeksi.
Jepjep, loma parhaillaan menossa ja kaiken paskan lisäksi (kaulassa golfpallo) eilen lähti hampaasta palanen. Viimeksi lääkäri tsekkasi imusolmukkeet samalla ja voin sanoa, että jos se taas alkaa sorkkimaan, niin hyvissä ajoin on keskeytettävä sen toimet. Joojoo, ei siellä mitään tulehdusta oo.
Mun käskettiin rentoutua ja pitää lomaa. "Siis koko ajanhan mä oon lomalla."
En kuulemma oo sanaviisasteluista. Aha, myönnän, mut en ota opiksi.
En haluaisi moittia aikuisia, miten he lapsensa kasvattavat, mutta joku roti sentään pitää olla. Tietyt rajat on hyvä antaa lapsille, esim.kenelle vittuilee ja ruokatavat. Nämä tulevat nyt päällimmäisenä mieleen. Vaikka aikuisienkin kuuluisi nauttia elämästä ja tehdä mitä huvittaa, niin lasten edessä voisi sentään rajoittaa käyttäytymistään, esim.tv:n katselu ruokailun aikana. Pöyristyttävimmän jutun kuulin äsken kun isä pyysi lapsensa isoveljeä auttamaan kun lapsi oli vedessä hädässä. Isä vaan oli, et auta ny sitä vai pitääks mun ottaa jopa paita pois päältä. No huh. Isän onneksi paitaa ei tarttenut ottaa pois vaan käsi ylettyi pikkunassikan niskaan. Ehkä minä lapseton olen hiljaa, anteeksi.
Jepjep, loma parhaillaan menossa ja kaiken paskan lisäksi (kaulassa golfpallo) eilen lähti hampaasta palanen. Viimeksi lääkäri tsekkasi imusolmukkeet samalla ja voin sanoa, että jos se taas alkaa sorkkimaan, niin hyvissä ajoin on keskeytettävä sen toimet. Joojoo, ei siellä mitään tulehdusta oo.
Mun käskettiin rentoutua ja pitää lomaa. "Siis koko ajanhan mä oon lomalla."
En kuulemma oo sanaviisasteluista. Aha, myönnän, mut en ota opiksi.
perjantai 19. heinäkuuta 2013
Aivot narikkaan
Näköjään sitä käyttää aivoja harkiten, kun eilenkin huomasin puussa ollessani, että niin täällä ny ollaan ja pitäisi alaskin päästä. Eipä ole mulle yllätys, että päätökset tapahtuvat tiedostamatta ja tästä todisteena juurikin tämä puujuttu. "En uskalla kiivetä, entä jos putoan jne." Ja hups, oksalla oltiin.
Huisi pesispeli äsken, jossa tuli turpaan niin saatanasti. Mielenkiintoisin episodi olikin yhden pelaajan kyttäily, joka oli koko ajan ihan äärest hiilenä. Vierustoverin kanssa siinä sitten myhäiltiin sille, söpölle pikku haukulle, söpölle mummolle, söpölle jänikselle. No olipas siellä niin söpöä. Ja kampaajakin kyhäs mulle "söpön" irokeesin. Joo ihan kiva, mut pesin heti hiukset.
Sillai, ku pystyiski pistämään aivot narikkaan ja ihan aluksi vaikka viikoksi. On niin perhanan huonosti tullut nukuttua, että ehkä tämä maiseman vaihdos taas auttaa. Mä oon keskiviikoksi varannut räjähdyspäivän, joten katellaan miten käy.
Huisi pesispeli äsken, jossa tuli turpaan niin saatanasti. Mielenkiintoisin episodi olikin yhden pelaajan kyttäily, joka oli koko ajan ihan äärest hiilenä. Vierustoverin kanssa siinä sitten myhäiltiin sille, söpölle pikku haukulle, söpölle mummolle, söpölle jänikselle. No olipas siellä niin söpöä. Ja kampaajakin kyhäs mulle "söpön" irokeesin. Joo ihan kiva, mut pesin heti hiukset.
Sillai, ku pystyiski pistämään aivot narikkaan ja ihan aluksi vaikka viikoksi. On niin perhanan huonosti tullut nukuttua, että ehkä tämä maiseman vaihdos taas auttaa. Mä oon keskiviikoksi varannut räjähdyspäivän, joten katellaan miten käy.
lauantai 13. heinäkuuta 2013
Etanakävelyä
"Auringonsäde valaisee elämääsi niin, ettet tahdo osata lähteä matkaan. Kiirettä ei ole joten anna valon täyttää kennosi onnen energialla."
Mut vois kai sanoa, et odottavan aika on pitkä...
Mut vois kai sanoa, et odottavan aika on pitkä...
perjantai 12. heinäkuuta 2013
Vertaistuki
Uskomaton voima. Turha selittää sellaiselle, joka ei ymmärrä ja on äärettömän siistii, että joku ymmärtää. Kiitos joku, pysytään linjoilla.
lauantai 6. heinäkuuta 2013
Kendo ja Sumopaini
Taas uusia lajeja meikäläisen elämään ja näitä lajeja en mene katsomaan vaan ihan omiin pikkukätösiin laitan kepin ja toivon mukaan sumopainiasu on se mammuttiversio eikä vaippa. Mammuttiversio ei kyllä paljon auta, jos vastaan tulee satakiloinen amerikkalaisen jalkapallon pelaaja. Ja siitäkin tulee vielä isompi, kääk. Se varmaan vierittää munt ulos tatamilta.
Katotaan sit kuinka hauskoja/vaativia lajit ovat? Yksi laji myös kiinnostaa suunnattomasti, ei kokeilumielessä vaan katselumielessä. Pitää järjestää menot, et pääsis joku kerta katsomaan. En kerro vielä mikä laji, mutta tuskin mikään enää ihmetyttää muita. Mä luulen, et tyypit ovat tottuneet mun lajien kirjoon ja mielenkiinnon kohteisiin.
Kukaan ei kyllä arvannut mitä Suomen peliä seurasin torstaina. Tai kukaan ja kukaan. Kai ny joku, mut niiltä keneltä kysyin eivät tienneet.
Kun tyypin kanssa tein kävelylenkin, mieleeni putkahti yksi laji. Se tuli vähän puskista, kun mimmi nyt on rokki/heavytyyppi. Tiellä sattui olemaan etanoita. No siinä sitten piti väistellä etanoita, ettei toinen ny alkaisi itkeä tallottujen etanoiden vieressä. Jokaiselta se pyysi näyttämään sarvet, ja yhden kohdalla se pysähtyi tippa silmässä, kun tallotun etanan vieressä oli elävä etana. Pohti niiden suhdetta ym. Kyllä se lenkki kesti eli laji voisi olla nimeltään etanakävely. Se siitä meikäläisen hyvästä eleestä tehdä lenkki kauniissa ympäristössä mikä vaihtui via dolorosaksi.
No niin, ei voi kieltää etteikö jotkut muutkin voi yllättää. Ehkä pienen postauksen ansiosta perhonen lensi mahaan, viihtyi siellä päivän ja katotaan jos loman alkamisen kunniaksi tulisi sieltä pois. Jännitys on ihan kiva juttu, mut jos perhonen on kauan mahassa, se muuntuu mutanttisammakoksi ja sen päästäminen suun kautta ulos ei ole hyvä juttu.
Piti vaan sanoa, et loma alkaa viikon päästä. Ei muuta.
Katotaan sit kuinka hauskoja/vaativia lajit ovat? Yksi laji myös kiinnostaa suunnattomasti, ei kokeilumielessä vaan katselumielessä. Pitää järjestää menot, et pääsis joku kerta katsomaan. En kerro vielä mikä laji, mutta tuskin mikään enää ihmetyttää muita. Mä luulen, et tyypit ovat tottuneet mun lajien kirjoon ja mielenkiinnon kohteisiin.
Kukaan ei kyllä arvannut mitä Suomen peliä seurasin torstaina. Tai kukaan ja kukaan. Kai ny joku, mut niiltä keneltä kysyin eivät tienneet.
Kun tyypin kanssa tein kävelylenkin, mieleeni putkahti yksi laji. Se tuli vähän puskista, kun mimmi nyt on rokki/heavytyyppi. Tiellä sattui olemaan etanoita. No siinä sitten piti väistellä etanoita, ettei toinen ny alkaisi itkeä tallottujen etanoiden vieressä. Jokaiselta se pyysi näyttämään sarvet, ja yhden kohdalla se pysähtyi tippa silmässä, kun tallotun etanan vieressä oli elävä etana. Pohti niiden suhdetta ym. Kyllä se lenkki kesti eli laji voisi olla nimeltään etanakävely. Se siitä meikäläisen hyvästä eleestä tehdä lenkki kauniissa ympäristössä mikä vaihtui via dolorosaksi.
No niin, ei voi kieltää etteikö jotkut muutkin voi yllättää. Ehkä pienen postauksen ansiosta perhonen lensi mahaan, viihtyi siellä päivän ja katotaan jos loman alkamisen kunniaksi tulisi sieltä pois. Jännitys on ihan kiva juttu, mut jos perhonen on kauan mahassa, se muuntuu mutanttisammakoksi ja sen päästäminen suun kautta ulos ei ole hyvä juttu.
Piti vaan sanoa, et loma alkaa viikon päästä. Ei muuta.
maanantai 1. heinäkuuta 2013
True love
Purjehtiessa sitä mietti... Siis mullehan sanottiin, että jätä jo ne laivat (jokilaivat, risteilylaivat, purjeveneet). Voisi vähän paremmin reagoida asioihin, kuten talossa on ollut nopeempi nettiyhteys lähes kuukauden, parvekkeen lasitusmaksun erääntyminen, plussaseteli visusti kaapissa paperipinkan alla. Mutku ei vaan ehdi funtsia, ku on noita laivoja, merirosvo sellaisia. :) Ja sit viel perinteinen sivuraide.
... kuinka kaunis on maa ja sellaista. No en mä oikeasti ajatellut mitään, ainakaan mitään tähdellistä. On se hienoa, kun saa kutsun kaikenlaisiin rientoihin ja hengaa monenmoisen tyypin kanssa. Kaveri totesi mulle, että mulla on liikaa kavereita, että mun täytyy alkaa karsia niitä. Aha, taas ihmeellinen tokaisu, koska oikeasti ei niitä nyt hirveästi ole, mutta kun tunnen niitä eri kinkereistä, niin niiden kanssa tulee oltua eri kinkereissä. Ja kun oikeesti haluaisi olla kaikkien kanssa tai hyvin mä ainakin esitän.
Sellainenkin tapahtuma tässä taannoin tapahtui, että meitsi oli vastuussa eräästä puljusta. Työkaverini sanoi (ei kylläkään mikään bestis), että lähde vaan kotiin. Sun työpäiväsi on jo päättynyt. En olisi saanut ylittää 12 h. Niin, vaakakupissa on se, että työntekijä jää yksin puljuun tai meikäläisen työaika ylittyy. Siis molemmistahan olisi tullut huuto, joten mielestäni oli pienempi paha jäädä vartiksi töihin "kamun" kanssa. Tosi kiva sillee, kun "kamu" väitti koko ajan pärjäävänsä, et lähde vaan. Mut sanoin EI ja jäin ihan sen kiusaksikin puljuun. Ja tällähän yritän vain ja ainoastaan kiillottaa kilpeäni ja todeta, että kyllä meitsi aika empaattinen tyyppi on, eller hur.
Ja nyt mä haluan taas vaihteeksi aasin sillalle, mutta tosta ruotsista tuli mieleen, että mistä noi ruotsinnokset ehkä joskus jopa englishit kumpuavat. Vastaus löytyi pappani kätköistä. Sielläpä oli ruotsiksi tehty kortti multa. Hurjaa! "Glad påsk farmor och farfar" ja tietty suomennos perään tajuten lukijoiden kielitaidottomuus. No ei siinä mitään, mut hämäännytti kortin takakansi, jossa oli iso sydän ja meitsin nimi sydämen alla. Siis todellakin true love, mut mikähän siinäkin sitten on, että kortin löydettyään kanssaihmiset vittuilivat ja tais muutama voikin tulla. Hyvä ettei kirnuttu piimä.
Meikäläinen on saanut äidinmaidosta kyseenalaisen lahjan, sanakikkailun. Haaste tuli eilen vastaan kun 8 tuntisen purjehdusreissun aikana pikkutyttö viisasteli mun sanomisia, esim.sanoin kupissa, tyttö väänsi mikä ihmeen pissa? En kyllä mennyt sanattomaksi vaan sanoin ku. Illan aikana tyttö käski olla mun hiljaa ja sanoi oo ny. Muutaman kerran yritin leperrellä sille, että sit se menee sinne, eiks niin ja tyttö koko ajan vastasi ei. Siis mikä nyt on mulle hirveen vaikea sana. Ei tyttö ollut ainakaan helposti johdateltavissa. Ihmettelin, että mikä tossakin on kun tyttö koko ajan mun sanomisiin tarttui? No ei ollut ehkä kaikkein parhain ensivaikutelma meitsistä, kun rapsutin tytön päätä ja sanoin, mitä pieni koiranpentu. Tyttö oitis sanoi äidille, että minä en ole mikään koiranpentu kun tuo yksi väitti. Hip hurraa. Jo tästä alkusanailusta tiesin reissusta tulevan haasteellisen, mutta oli se ihana. Ja oli tyttökin oikeesti ihana.
Haluatteko kuulla mistä olen erityisen huolissani? Ei tartte vastata, mut miten saisi periaatteessa sanan hävitettyä erään sanavarastosta. Äidinkielen opettaja (mä) on kuullut sanottavan sanaa liikaa ja ihan turhaan. Ongelmaksi asian tekee se, kun kuulen sanan pelottavan läheltä. Niinpä allekirjoittanut kuittaa ja periaatteessa vaikenee.
... kuinka kaunis on maa ja sellaista. No en mä oikeasti ajatellut mitään, ainakaan mitään tähdellistä. On se hienoa, kun saa kutsun kaikenlaisiin rientoihin ja hengaa monenmoisen tyypin kanssa. Kaveri totesi mulle, että mulla on liikaa kavereita, että mun täytyy alkaa karsia niitä. Aha, taas ihmeellinen tokaisu, koska oikeasti ei niitä nyt hirveästi ole, mutta kun tunnen niitä eri kinkereistä, niin niiden kanssa tulee oltua eri kinkereissä. Ja kun oikeesti haluaisi olla kaikkien kanssa tai hyvin mä ainakin esitän.
Sellainenkin tapahtuma tässä taannoin tapahtui, että meitsi oli vastuussa eräästä puljusta. Työkaverini sanoi (ei kylläkään mikään bestis), että lähde vaan kotiin. Sun työpäiväsi on jo päättynyt. En olisi saanut ylittää 12 h. Niin, vaakakupissa on se, että työntekijä jää yksin puljuun tai meikäläisen työaika ylittyy. Siis molemmistahan olisi tullut huuto, joten mielestäni oli pienempi paha jäädä vartiksi töihin "kamun" kanssa. Tosi kiva sillee, kun "kamu" väitti koko ajan pärjäävänsä, et lähde vaan. Mut sanoin EI ja jäin ihan sen kiusaksikin puljuun. Ja tällähän yritän vain ja ainoastaan kiillottaa kilpeäni ja todeta, että kyllä meitsi aika empaattinen tyyppi on, eller hur.
Ja nyt mä haluan taas vaihteeksi aasin sillalle, mutta tosta ruotsista tuli mieleen, että mistä noi ruotsinnokset ehkä joskus jopa englishit kumpuavat. Vastaus löytyi pappani kätköistä. Sielläpä oli ruotsiksi tehty kortti multa. Hurjaa! "Glad påsk farmor och farfar" ja tietty suomennos perään tajuten lukijoiden kielitaidottomuus. No ei siinä mitään, mut hämäännytti kortin takakansi, jossa oli iso sydän ja meitsin nimi sydämen alla. Siis todellakin true love, mut mikähän siinäkin sitten on, että kortin löydettyään kanssaihmiset vittuilivat ja tais muutama voikin tulla. Hyvä ettei kirnuttu piimä.
Meikäläinen on saanut äidinmaidosta kyseenalaisen lahjan, sanakikkailun. Haaste tuli eilen vastaan kun 8 tuntisen purjehdusreissun aikana pikkutyttö viisasteli mun sanomisia, esim.sanoin kupissa, tyttö väänsi mikä ihmeen pissa? En kyllä mennyt sanattomaksi vaan sanoin ku. Illan aikana tyttö käski olla mun hiljaa ja sanoi oo ny. Muutaman kerran yritin leperrellä sille, että sit se menee sinne, eiks niin ja tyttö koko ajan vastasi ei. Siis mikä nyt on mulle hirveen vaikea sana. Ei tyttö ollut ainakaan helposti johdateltavissa. Ihmettelin, että mikä tossakin on kun tyttö koko ajan mun sanomisiin tarttui? No ei ollut ehkä kaikkein parhain ensivaikutelma meitsistä, kun rapsutin tytön päätä ja sanoin, mitä pieni koiranpentu. Tyttö oitis sanoi äidille, että minä en ole mikään koiranpentu kun tuo yksi väitti. Hip hurraa. Jo tästä alkusanailusta tiesin reissusta tulevan haasteellisen, mutta oli se ihana. Ja oli tyttökin oikeesti ihana.
Haluatteko kuulla mistä olen erityisen huolissani? Ei tartte vastata, mut miten saisi periaatteessa sanan hävitettyä erään sanavarastosta. Äidinkielen opettaja (mä) on kuullut sanottavan sanaa liikaa ja ihan turhaan. Ongelmaksi asian tekee se, kun kuulen sanan pelottavan läheltä. Niinpä allekirjoittanut kuittaa ja periaatteessa vaikenee.
lauantai 22. kesäkuuta 2013
Vad säger du?
Vad ska man göra idag? Nothing eiku ingenting. No hedelmällinen keskustelu sinänsä, mutta eiköhän kuitenkin skriivailla suomeksi.
Eipä oo pitkään aikaan poristu, ja ehkä pieni pelko hiipi sisimpään, että tulisiko kesäkuusta lumierä. Kuten huomasitte, ei tullu, haa. :)
Vilkkaan kesäkuun jälkeen on vihdoin aikaa hengittää. Lause tuntuu naurettavalta, koska juurikin vilkkaan kesäkuun takia, otin töistä vapaata. Et töissä ei tullut rehkittyä, vaan ihan jossain muissa riennoissa. Mutta näistä riennoista saa oikeastaan kiittää työnantajaa, koska yhdessä vaiheessa mulle lätkäistiin mielivaltaisesti tasureita. Ihan pöllöjä päiviä, joten meitsi alkoi itse ottaa tasureita, jottei niitä tarvitsisi mulle määrätä. Ja oli ne vapaapäivät tasureiden arvoisia tai no...
Pistää miettimään eilisenkin pohjalta kuinka rajallinen elämä on. Sairastuminen on ehkä pahinta mitä voi tapahtua, ja juurikin omassa elämässäni painottuu läheisten sairastuminen. About kaksi vuotta sitten koin elämäni ehkä pahimman jussin. Nyt tyyppi on poissa suvivirren säestämänä, mikä tekee tilanteesta entistäkin erityisemmän. En tiedä onko sattumaa tai ehkä se on niin (kuten yleensä), että itse kehittää näitä sattumia, mutta eilisellä risteilyllä nivoutuivat asiat: jussi, virret, suku ja suru. Seurassani ei ollut oma suku, mutta kun siskosten välille syntyi riita, meikäläinen alkoi itkeä. No just, meitsi on niin herkkä. Ja miten nyt virret liittyivät risteilyyn? Siellä oli kolme nuorta (huom! meitsiä nuorempia), jotka lauloivat virsejä ja pyysivät meidän joukkoakin sanomaan jonkun virren numeron. Olisko ollut joku 382, ja sielt lähti hoilotus kuin apteekin hyllyltä. Mukava porukka, ja antoivat meidän porukalle krediittiä, että olimme verbaalisesti lahjakkaita. Harmittelivat myös, etteivät saaneet meidän keskustelua nauhalle. Totesivat lopuksi, että meidän porukka on heille aikamoinen haaste, etteivät oikein pärjää. Aha. No kiitos, mut hei ihan oikeesti. Häh?
Kesäkuussa olen sitten enemmänkin risteilly laivoilla ja nyt on taas musta löytynyt uusi piirre, siis yhden mielestä. Ja se kuulemma oli ihan positiivinen juttu. Aha. Kiitos siitäkin tai no pistää vaan miettimään millaisena se mua muuten pitää ilman ristelyjä.
Ja kun olen päässyt vauhtiin, niin tuli sitten juteltua EM-tason urheilijan kanssa. En nyt varmaan muuten, mut en vaan pystynyt pitämään turpaani kiinni, kun kuulin mitä se harrasti. Ni? Aivan oikein, frisbeegolffia.
Nii juu, mahtus tähän väliin myös visiitti vaaleanpunaisessa konsertissa ja mustamakkara kaupungissa. Vaaleanpunainen konsertti antoi artistisellisesti enemmän, kun taas mustamakkara keikka oli tyypillisesti yksi parhaista. Reissu Tampereelle oli sinänsä mielenkiintoinen ehkä erikoisen matkaseuran vuoksi. Itse perillä olikin sitten aikamoinen tilanne, kun piti mennä istumaan pöydän äärelle ja sai valita ihan itse paikan. Siis se tunne, kun viereesi ei tuu kukaan ja siinä itsekseen istuu kynttilän valossa ja odottaa sen sammumista. Mutta sitten se tunne, kun yksitellen tyypit täyttävät tuolit. Tämä vuoden takainen kohtaaminen on taas niin siistii, loppu viisastelut artistille ja heipat taas seuraavaan kertaan. Ja ai niin, pubissa istuva matkaseura taas messiin.
Aikamoinen urakka sekin väsätä Tampereen reissun jälkeen hedelmäsalaatti yöllä 15 hengelle. Aamulla frendin polttarit, josta nyt jäi kutakuinkin paska fiilis, mutta se siitä. Aika hauska. Sori, nimim. kokopäiväinen vittuilija.
Siinä nyt taas oli vähäsen meitsii, eikä jaksa kirjoittaa mitään syvällisempää pohdintaa. Valehtelisin jos väittäisin ettei asioita olisi pohdittu ja paljonkin, mutta se jää sitten rivien väleihin ja ehkä joskus juttuihin takerrutaan paremmin kiinni.
Eipä oo pitkään aikaan poristu, ja ehkä pieni pelko hiipi sisimpään, että tulisiko kesäkuusta lumierä. Kuten huomasitte, ei tullu, haa. :)
Vilkkaan kesäkuun jälkeen on vihdoin aikaa hengittää. Lause tuntuu naurettavalta, koska juurikin vilkkaan kesäkuun takia, otin töistä vapaata. Et töissä ei tullut rehkittyä, vaan ihan jossain muissa riennoissa. Mutta näistä riennoista saa oikeastaan kiittää työnantajaa, koska yhdessä vaiheessa mulle lätkäistiin mielivaltaisesti tasureita. Ihan pöllöjä päiviä, joten meitsi alkoi itse ottaa tasureita, jottei niitä tarvitsisi mulle määrätä. Ja oli ne vapaapäivät tasureiden arvoisia tai no...
Pistää miettimään eilisenkin pohjalta kuinka rajallinen elämä on. Sairastuminen on ehkä pahinta mitä voi tapahtua, ja juurikin omassa elämässäni painottuu läheisten sairastuminen. About kaksi vuotta sitten koin elämäni ehkä pahimman jussin. Nyt tyyppi on poissa suvivirren säestämänä, mikä tekee tilanteesta entistäkin erityisemmän. En tiedä onko sattumaa tai ehkä se on niin (kuten yleensä), että itse kehittää näitä sattumia, mutta eilisellä risteilyllä nivoutuivat asiat: jussi, virret, suku ja suru. Seurassani ei ollut oma suku, mutta kun siskosten välille syntyi riita, meikäläinen alkoi itkeä. No just, meitsi on niin herkkä. Ja miten nyt virret liittyivät risteilyyn? Siellä oli kolme nuorta (huom! meitsiä nuorempia), jotka lauloivat virsejä ja pyysivät meidän joukkoakin sanomaan jonkun virren numeron. Olisko ollut joku 382, ja sielt lähti hoilotus kuin apteekin hyllyltä. Mukava porukka, ja antoivat meidän porukalle krediittiä, että olimme verbaalisesti lahjakkaita. Harmittelivat myös, etteivät saaneet meidän keskustelua nauhalle. Totesivat lopuksi, että meidän porukka on heille aikamoinen haaste, etteivät oikein pärjää. Aha. No kiitos, mut hei ihan oikeesti. Häh?
Kesäkuussa olen sitten enemmänkin risteilly laivoilla ja nyt on taas musta löytynyt uusi piirre, siis yhden mielestä. Ja se kuulemma oli ihan positiivinen juttu. Aha. Kiitos siitäkin tai no pistää vaan miettimään millaisena se mua muuten pitää ilman ristelyjä.
Ja kun olen päässyt vauhtiin, niin tuli sitten juteltua EM-tason urheilijan kanssa. En nyt varmaan muuten, mut en vaan pystynyt pitämään turpaani kiinni, kun kuulin mitä se harrasti. Ni? Aivan oikein, frisbeegolffia.
Nii juu, mahtus tähän väliin myös visiitti vaaleanpunaisessa konsertissa ja mustamakkara kaupungissa. Vaaleanpunainen konsertti antoi artistisellisesti enemmän, kun taas mustamakkara keikka oli tyypillisesti yksi parhaista. Reissu Tampereelle oli sinänsä mielenkiintoinen ehkä erikoisen matkaseuran vuoksi. Itse perillä olikin sitten aikamoinen tilanne, kun piti mennä istumaan pöydän äärelle ja sai valita ihan itse paikan. Siis se tunne, kun viereesi ei tuu kukaan ja siinä itsekseen istuu kynttilän valossa ja odottaa sen sammumista. Mutta sitten se tunne, kun yksitellen tyypit täyttävät tuolit. Tämä vuoden takainen kohtaaminen on taas niin siistii, loppu viisastelut artistille ja heipat taas seuraavaan kertaan. Ja ai niin, pubissa istuva matkaseura taas messiin.
Aikamoinen urakka sekin väsätä Tampereen reissun jälkeen hedelmäsalaatti yöllä 15 hengelle. Aamulla frendin polttarit, josta nyt jäi kutakuinkin paska fiilis, mutta se siitä. Aika hauska. Sori, nimim. kokopäiväinen vittuilija.
Siinä nyt taas oli vähäsen meitsii, eikä jaksa kirjoittaa mitään syvällisempää pohdintaa. Valehtelisin jos väittäisin ettei asioita olisi pohdittu ja paljonkin, mutta se jää sitten rivien väleihin ja ehkä joskus juttuihin takerrutaan paremmin kiinni.
lauantai 18. toukokuuta 2013
Sateinen viikko
Ei tippa tapa ja sillee. Luulisi, että meikäläisellä pyyhkisi jotenkin hyvin, kun kesäkeitonkin sain kuin sainkin valmiiksi lauantaina. Maukas soppa ja loppuillasta maistui keittokin. Äitienpäivä tarjosi itselle tuttua kyläilyä mutsin luona ja taas mietityttää: mihin saatana mä oon taas itseäni tunkemas yhdeksi viikoksi kesällä? Hermothan siinä taas menee ja kun oireilu on alkanut jo nyt!
No voi luoja, ku mul on rankkaa. Maanantainen soitto muutti radikaalisesti viikon kulkua. Nyt ei sureta viime lauantain pelin tulos, ei vittu sekään et on reikä sukassa, ei tyypit, ei veljenpojat, ei mökkireissu, ei palanut käsi, ei heinäallergia, eieiei. Meikäläinen alkaa oppia EI.
Mua suretti koko viikon "action woman". Eilen hän meni taivaaseen, ja ihmettelen miksi taivas vaan itkee? Onneksi hiljaa, saitte meinaa hyvän tyypin. Mä saan itkeä äänekkäämmin, ku prkl kaappasitte tyypin multa. Lepää rauhassa ja pidäthän musta nyt siellä huolta, kuten sulle sanoin.
"Voisko saada jotain äksönii?", ämmä.
No voi luoja, ku mul on rankkaa. Maanantainen soitto muutti radikaalisesti viikon kulkua. Nyt ei sureta viime lauantain pelin tulos, ei vittu sekään et on reikä sukassa, ei tyypit, ei veljenpojat, ei mökkireissu, ei palanut käsi, ei heinäallergia, eieiei. Meikäläinen alkaa oppia EI.
Mua suretti koko viikon "action woman". Eilen hän meni taivaaseen, ja ihmettelen miksi taivas vaan itkee? Onneksi hiljaa, saitte meinaa hyvän tyypin. Mä saan itkeä äänekkäämmin, ku prkl kaappasitte tyypin multa. Lepää rauhassa ja pidäthän musta nyt siellä huolta, kuten sulle sanoin.
"Voisko saada jotain äksönii?", ämmä.
♥:lla S
torstai 9. toukokuuta 2013
Kawasaki kulkee
TAAS ilman omistajaa. Tällainen tunne on taas päällimmäisenä mielessä.
On mielenkiintoista kokeilla eri ihmisiä, että mikä juttu niitä nappaa. Kun laitan facebookkiin jotain tekstiä, niin on jännä nähdä kuka kommentoi. Niistä ihmisistä voi päätellä jotain. Ne ovat sellaisia:
a) jotka nyt aina kommentoivat mun tekemisiäni,
b) jotka tietävät kyseisestä asiasta enemmän,
c) joita nyt vaan kiinnostaa tietty asia enemmän,
d) jotka jostain syystä tulevat esiin koloistaan (ihmetyksen kera).
No joo, ihmisistä voi päätellä jotain, mut kai siitä kirjoittajastakin voi päätellä jotain. Mut en usko, et kauheesti, koska yleensä viljelen sellaista hepreaa, josta ei selviä ilman sanakirjaa.
Ja nyt kun on kesä, niin haluatteko tietää millaista soppaa teen. No soppaan on tarkoitus laittaa herne, mutta sit ihan hyvää hyvyyttäni huomasin laittavan siihen paprikan mukaan. Herneellehän olisi oiva paikka olla mun nenässä ja näin se ei häiritsisi paprikan valtaamaa soppaa. No toivottavasti herne ennen pitkään nenään päätyykin. Paprikan poistamista sopasta vielä pohdin. Onhan se sellaista närästävää laatua. En usko, et tätä vauhtia kesäkeitto valmistuu, mut se nähdään sit lauantaina. Vi ses.
Ja pliis, se sanakirja vois olla ihan kiva, joku vois sanoo...
On mielenkiintoista kokeilla eri ihmisiä, että mikä juttu niitä nappaa. Kun laitan facebookkiin jotain tekstiä, niin on jännä nähdä kuka kommentoi. Niistä ihmisistä voi päätellä jotain. Ne ovat sellaisia:
a) jotka nyt aina kommentoivat mun tekemisiäni,
b) jotka tietävät kyseisestä asiasta enemmän,
c) joita nyt vaan kiinnostaa tietty asia enemmän,
d) jotka jostain syystä tulevat esiin koloistaan (ihmetyksen kera).
No joo, ihmisistä voi päätellä jotain, mut kai siitä kirjoittajastakin voi päätellä jotain. Mut en usko, et kauheesti, koska yleensä viljelen sellaista hepreaa, josta ei selviä ilman sanakirjaa.
Ja nyt kun on kesä, niin haluatteko tietää millaista soppaa teen. No soppaan on tarkoitus laittaa herne, mutta sit ihan hyvää hyvyyttäni huomasin laittavan siihen paprikan mukaan. Herneellehän olisi oiva paikka olla mun nenässä ja näin se ei häiritsisi paprikan valtaamaa soppaa. No toivottavasti herne ennen pitkään nenään päätyykin. Paprikan poistamista sopasta vielä pohdin. Onhan se sellaista närästävää laatua. En usko, et tätä vauhtia kesäkeitto valmistuu, mut se nähdään sit lauantaina. Vi ses.
Ja pliis, se sanakirja vois olla ihan kiva, joku vois sanoo...
Tunnisteet:
amerikkalainen jalkapallo,
facebook,
mopo,
tyypit
sunnuntai 5. toukokuuta 2013
Oppitunti
Tuleeko kenellekään mieleen, mitä on oppinut koulun oppitunneilta? Onhan se selvää, että oppimaansa käyttää hyväksi, mutta sitten kun tulee tiedostamatta sellaista tekstiä, jota itsekin ihmettelee jälkeenpäin.
Pidin töissä ruotsin kielen oppitunnin, ja sanoin, et annatko tuon kulspetspennan? Häh, oli vastaus. No se vieressä oleva kuulakärkikynä. Herregud, jos noi eivät nyt tota tiedä! Seuraavana päivänä puhuin koko ajan ruotsia. Sanavarasto oli ihan huippuluokkaa: länge sen sist, i morgon bitti, dagen utan smör. Sanat eivät nyt mitenkään liittyneet sanomaani ja puolen tunnin jälkeen munt käskettiin lopettamaan. Ja må du leva!
Seuraavana päivänä oli viron ja enkun vuoro: kuidas käsi käib, it's not my a cup of tea, cool as cucumber. Eiks mulla ookin aivan huikea sanavarasto, ja mä teen mun työkavereista todella fiksuja. Eivät muuten ollut kuullutkaan noita tokaisuja.
Ja jottei tää oppitunti menisi ihan kielien käyttämiseksi, niin meikäläinen "korjasi" yhden koneenkin. Koneessa on joku anturi, joka tunnistaa hihnojen kireyden väärin. Anturi pitäisi korjata, mutta ennen sitä on vaan kuittailu hiiren napista. Mä en jaksanut sitä ainaista painamista, joten laitoin teipin napin päälle. Ei ainakaan meidän aikana kone räjähtänyt, seuraavasta vuorosta en tiedä. Sanoin kyllä, että ottakaa teippi pois. Mutta he eivät totelleet, vaan sanoivat luottavansa insinööriin. Pikemminkin ei insinööri taidoista ollut hyötyä vaan mäkkaivermaisuudesta. Joojoo, huom! kriitikot. Opetelkaa lukemaan meitsin tekstei ja tossa äsken ei ollut kilotuvihe.
Sanavarasto täyttyy tiuhaa tahtia. Uusia juttuja ovat spagettimalja ja kotari, viime aikaiset kiinnostuksen kohteet ja kai koko kesä tulee vietettyä näiden lajien parissa, missä näitä viljellään. Seuraavan biisinkin osaan melkein ulkoa (tarhassa opittu).
Pidin töissä ruotsin kielen oppitunnin, ja sanoin, et annatko tuon kulspetspennan? Häh, oli vastaus. No se vieressä oleva kuulakärkikynä. Herregud, jos noi eivät nyt tota tiedä! Seuraavana päivänä puhuin koko ajan ruotsia. Sanavarasto oli ihan huippuluokkaa: länge sen sist, i morgon bitti, dagen utan smör. Sanat eivät nyt mitenkään liittyneet sanomaani ja puolen tunnin jälkeen munt käskettiin lopettamaan. Ja må du leva!
Seuraavana päivänä oli viron ja enkun vuoro: kuidas käsi käib, it's not my a cup of tea, cool as cucumber. Eiks mulla ookin aivan huikea sanavarasto, ja mä teen mun työkavereista todella fiksuja. Eivät muuten ollut kuullutkaan noita tokaisuja.
Ja jottei tää oppitunti menisi ihan kielien käyttämiseksi, niin meikäläinen "korjasi" yhden koneenkin. Koneessa on joku anturi, joka tunnistaa hihnojen kireyden väärin. Anturi pitäisi korjata, mutta ennen sitä on vaan kuittailu hiiren napista. Mä en jaksanut sitä ainaista painamista, joten laitoin teipin napin päälle. Ei ainakaan meidän aikana kone räjähtänyt, seuraavasta vuorosta en tiedä. Sanoin kyllä, että ottakaa teippi pois. Mutta he eivät totelleet, vaan sanoivat luottavansa insinööriin. Pikemminkin ei insinööri taidoista ollut hyötyä vaan mäkkaivermaisuudesta. Joojoo, huom! kriitikot. Opetelkaa lukemaan meitsin tekstei ja tossa äsken ei ollut kilotuvihe.
Sanavarasto täyttyy tiuhaa tahtia. Uusia juttuja ovat spagettimalja ja kotari, viime aikaiset kiinnostuksen kohteet ja kai koko kesä tulee vietettyä näiden lajien parissa, missä näitä viljellään. Seuraavan biisinkin osaan melkein ulkoa (tarhassa opittu).
Ja tääkin on hyvin tarpeellinen biisi varsinkin silloin, kun Peltorista ovat patterit loppu. Pakko keksii jotain höpöteltävää tai laulettavaa, jottei työkamuille tule tietty virne naamalle, ja kysyvät, mikä mulla on? Oot niin hiljainen. Hyvin ne munt tuntee, kun aina silloin sattuu jotain olevan meneillään, joten parempi vaan feikkailla ja lauleskella. En tiedä kylläkään millaisia ilmeitä pitäisi laittaa kehiin, kun yksi sanoi mua hilpeän näköiseksi. Sanoin toiselle työkaverille tämän ja tämä sanoi, että jos se tarkoitti sun olevan haaskan näköinen. Siis häh? Korjasi kuitenkin, ja sanoi tarkoittavansa hauskaa, mut sanoi sen sillee hauskasti jou. Samat piirit ovat sanoneet mua apaattiseksikin ja sekin on ihan fine. Joka aamu olen kuulemma pirteäkin. On tää niin hassua, kun omasta mielestä olen joka aamu kuin nukkunut rukous. Skenet kan bedra.
Arvatkaapa mikä ääni keskeytti kirjoittelun? Ketun raiskausyritys. Kyl mää nää äänet tiedän. :)
torstai 2. toukokuuta 2013
Hankalia valintoja
Vertailu on aina hankalaa olipa sitten kyseessä vaikkapa unelmat, haaverit, kokemus ja koulutus. Mielipiteitä on monia ja ei voi sanoa, että joku olisi täysin väärässä. Hänellä on vain erilainen käsitys asiasta. Ei voi myöskään sanoa, että turhaan joku itkee pienen haavan takia. On mahdotonta tietää millainen kipukynnys tyypillä on. Meistä on niin moneksi.
Saatikka sitten sellainen juttu, kun pitäisi päättää pääpotin voittaja ilman kisailua. Miksi juuri sinä ansaitset rahat? Katoin Selviytyjät finaalia konservatiivisessa porukassa, jotka kumminkin esittävät olevansa nuorekkaita, suvaitsevaisia ja etc. Niin, finaalikaksikon nainen sitten kertoi kaapista ulos tulemisesta ja elämän vaikeuksista. Eiks toinen konservatiivi kysynyt, onks toi lesbo. Sanoin, joo. Sen kummemmin asiaa ei tultu käsiteltyä ja vaikutti, että jotain nyt jäi hänen päähänsä liikkumaan.
No sitten finaalikaksikon mies kertoi elämästään. Molemmat painottivat rahojen menevän hyvään tarkoitukseen, toinen lapsien hankintaan, toinen lapsien elättämiseen. Niin, kaksi vertailun kohdetta, joita ei saisi vertailla. Nainen vielä totesi, että hän tarvitsee kipeämmin rahoja kuin mies, koska hoidot maksavat paljon. Mielestäni huono argumentti vaikka totta onkin. Kyllähän se mieskin tarvitsee niitä rahoja yhtä kipeesti perheensä elättämiseen. En syytä tätä naista möläytyksestään, ja sympatiat olivat naisen puolella. Mutta kumpi on oikeutettu pottiin? Toisaalta mies pelasi kisan hyvin, mutta nainen puolestaan osasi hyvin peesailla eikä juonitellut muiden kustannuksella. Vaikea päättää kisailunkin kannalta kumpi voittaa puhumattakaan siitä kumpi on ansainnut pätäkkää.
Konservatiivin piilossa ollut kammoisuus tuli esiin. Kun mies voitti, tää sanoi, ehkä sen takia se voitti, kun sillä oli niitä lapsiakin. Toi nainen vasta yrittää saada lapsia jollain hoidoilla (kalskahti vähäpätöiseltä olanhetkautukselta) ja on parisuhteessa naisen kanssa. Ja kun meikäläinen juuri järkyttyi, että mies voitti, niin toinen konservatiivi vastasi: "Nii, öö, tota noin, ehkä siihen vaikutti toi lesbous. Ei kaikki ole vielä niin suvaitsevaisia." Paraskin puhuja. En ymmärrä miten Selviytyvät kisan voitolla olisi tekemistä seksuaalisen suuntautumisen kanssa. Mutta jos omin korvin kuulee tuollaista, mitä konservatiivit heittivät, niin kai se ymmärrettävä on. Potin pitäisi voittaa paras selviytyjä, ei mitään äänestysrumbaa, johon vaikuttaisi ihmisten mieltymykset.
Kokemuksesta voin kertoa, että ei homofobisuus ihmisistä häviä ellei satu nyt tuntemaan jotakin homoa. Asenteet muuttuvat silloin aika lailla, kun huomaakin sen olevan ihan tavis tai oikeastaan jotakin ainutlaatuisempaa.
Saatikka sitten sellainen juttu, kun pitäisi päättää pääpotin voittaja ilman kisailua. Miksi juuri sinä ansaitset rahat? Katoin Selviytyjät finaalia konservatiivisessa porukassa, jotka kumminkin esittävät olevansa nuorekkaita, suvaitsevaisia ja etc. Niin, finaalikaksikon nainen sitten kertoi kaapista ulos tulemisesta ja elämän vaikeuksista. Eiks toinen konservatiivi kysynyt, onks toi lesbo. Sanoin, joo. Sen kummemmin asiaa ei tultu käsiteltyä ja vaikutti, että jotain nyt jäi hänen päähänsä liikkumaan.
No sitten finaalikaksikon mies kertoi elämästään. Molemmat painottivat rahojen menevän hyvään tarkoitukseen, toinen lapsien hankintaan, toinen lapsien elättämiseen. Niin, kaksi vertailun kohdetta, joita ei saisi vertailla. Nainen vielä totesi, että hän tarvitsee kipeämmin rahoja kuin mies, koska hoidot maksavat paljon. Mielestäni huono argumentti vaikka totta onkin. Kyllähän se mieskin tarvitsee niitä rahoja yhtä kipeesti perheensä elättämiseen. En syytä tätä naista möläytyksestään, ja sympatiat olivat naisen puolella. Mutta kumpi on oikeutettu pottiin? Toisaalta mies pelasi kisan hyvin, mutta nainen puolestaan osasi hyvin peesailla eikä juonitellut muiden kustannuksella. Vaikea päättää kisailunkin kannalta kumpi voittaa puhumattakaan siitä kumpi on ansainnut pätäkkää.
Konservatiivin piilossa ollut kammoisuus tuli esiin. Kun mies voitti, tää sanoi, ehkä sen takia se voitti, kun sillä oli niitä lapsiakin. Toi nainen vasta yrittää saada lapsia jollain hoidoilla (kalskahti vähäpätöiseltä olanhetkautukselta) ja on parisuhteessa naisen kanssa. Ja kun meikäläinen juuri järkyttyi, että mies voitti, niin toinen konservatiivi vastasi: "Nii, öö, tota noin, ehkä siihen vaikutti toi lesbous. Ei kaikki ole vielä niin suvaitsevaisia." Paraskin puhuja. En ymmärrä miten Selviytyvät kisan voitolla olisi tekemistä seksuaalisen suuntautumisen kanssa. Mutta jos omin korvin kuulee tuollaista, mitä konservatiivit heittivät, niin kai se ymmärrettävä on. Potin pitäisi voittaa paras selviytyjä, ei mitään äänestysrumbaa, johon vaikuttaisi ihmisten mieltymykset.
Kokemuksesta voin kertoa, että ei homofobisuus ihmisistä häviä ellei satu nyt tuntemaan jotakin homoa. Asenteet muuttuvat silloin aika lailla, kun huomaakin sen olevan ihan tavis tai oikeastaan jotakin ainutlaatuisempaa.
maanantai 29. huhtikuuta 2013
Legendaarinen kymppi
En nyt kerro Lasse Virenin juoksusta, en. Tuuman verran pienempi saavutus ihmiskunnalle, mille annan nimeksi legendaarinen. Onhan nyt lähes kaikki kuulleet mun paatosta lauantaisesta juoksusta. Mitä? Ai ette ole vai? No:
Jokaiseen meikäläisen lenkkiin liittyy aina jonkinlainen tarina. Se ei ole koskaan vaan juoksemista, vaan kaikenlaisia tunneskaaloja käyn läpi. Ja kyllä, kyseessä on vain kympin lenkki. Sitten juoksuun:
On lauantai-ilta ja meikäläinen lähtee kohti tapahtumapaikkaa pelonsekaisin tuntein. Olihan huono kenraali vedetty tiistaina. Tuttuun harjoituslenkkiin oli tuhrautunut vartti enemmän aikaa ja polvet olivat todella kipeitä. Puolet lenkistä kävelin ja se aiheutti vain lisää murheita. Olin meinaan asettanut ainoan tavoitteen lauantaiseen urakkaan: pitäisi juosta koko matka.
Siinä sitten parin työkaverin kanssa kiinnitettiin numerolaput rintaan. Mä lähden viemään reppua ja vaatteita tavaransäilytykseen. Sen jälkeen en enää löydä työkavereitani. Ihan kiva. Yksi mun tyypeistä bongaa munt ja jutellaan jotain diibadaabaa. Yllättävän kiinnostunut se on mun tekemisistäni, vaikka itse hävisi tietoisesti mun elämästä. Ihan ok alkulämppä tyypin vittuilujen säestämänä.
No kun starttipyssy pamahtaa, sekin häviää. Yksin on sitten taivaltava koko lenkki tai tiesinhän mä seuraa löytävän. Aina mä juoksen jonkun vierellä aina riesaksi asti. No niin, kun se pyssy pamahti, porukka lähtee kauheeta vauhtia spurttaamaan. Onneksi yksi huomauttikin, että ei tätä vauhtia voi jaksaa kymmenen kilsaa.
Otin rauhassa startin ja porukkaa vaan menee ohi, ovista ja ikkunoista. Helppoa olisi mennä virran mukana, mutta tästä kohtaa astuu esiin meikäläisen kuuluisa pelisilmä tai joku muu silmä, mutta bongaan aika coolin tyypin. Huomaan, että sillä on kännykkä habassa ja nappikset korvilla. Ok, se ei kuule mua, mutta sillä tuntuu olevan hyvä vauhti ja jään sen vierelle juoksemaan.
Ollaan juostu noin pari kilsaa vierekkäin ja mun on pakko kysyä:
-"Anteeks, juoksetko kympin vai vitosen?"
-"Kympin"
-"No hyvä, mäkin juoksen. Oli vaan pakko varmistaa, ettei juokse väärässä porukassa ja liian lujaa. Meillä on aika hyvä vauhti, et sori vaan, et meikäläinen on nyt jäänyt tähän viereen juoksemaan." Tyyppiä nauratti ja sanoi, et hän meinasi juuri sanoa samaa, et on kiva kun joku juoksee hänen kanssa, niin voidaan sitten toisiamme tsempata. Näytettiin toisillemme peukkuja ja sanottiin että jatketaan samalla tavalla. Tyyppi laittoi nappikset korville ja jatkoimme matkaa vierekkäin toisillemme mitään puhumatta.
Kun viisi kilsaa oli kulunut, meikäläisen jäsenissä alkoi ihan hirveesti painaa. Jos olisin ollut yksin lenkillä, olisin luovuttanut. Enhän mä voinut keskeyttää ja ehdottaa tyypille kävelemistä, vaan meikäläinen yritti vaan roikkua ja olla puuskuttamatta. Onneksi tyypillä oli ne nappikset korvilla.
Tiesin, että väliaikapisteessä olisi juotavaa. Jes, voisi sitten pysähtyä ja rauhassa juoda kupponen. Seurasin tyypin liikkeitä ja ajattelin matkia hänen tekemisiään juomapisteellä. Mitä hittoa?! Tää otti lennosta kupposen, otti pienen huikan ja heitti mukin pois. Matka jatkuu, argh. Ja meikäläinen oli niin finaalissa jäseniensä kannalta. Tässä kohtaa meikäläiselle valkeni ensimmäistä kertaa juoksun aikana, et toi tyyppi voi oikeasti olla kovakin tekijä. Meikäläinen oli valinnut niin väärin taas tän seuran. Ja muistattehan mun tavoitteen, PITÄÄ JUOSTA KOKO MATKA. Tästä alkoi meikäläisen Via Dolorosa. Hei, olisi enää viisi kilsaa jäljellä, vielä puolet matkasta.
En muista loppumatkasta kauhean paljoa, hämärän rajamailla mentiin. Laskin lyhtypylväitä, katsoin rakennuksista kiintopisteitä ja puuskutin ihan sikana. Mutta, meikäläinen sinnitteli tyypin matkassa, enää ei oltu vierekkäin vaan peräkkäin. Eroa ei kylläkään ollut nimeksikään. Seitsemän kilsan kohdalla annoin tyypin vaan mennä ja mä keskityin vain siihen, että jalat tikkaavat loppuun asti kuin singer.
Kuten sanottu, muisti pätkii toisen vitosen kohdalla. Löysin vähän kevyempää lenkkiseuraa loppumatkaksi, siis ei sekään hiljaa juossut vaan hiljempaa. Lopussa sitten vähän piristyin ja otin jopa loppukirinkin. Huvitti, kun tää kevyt lenkkiseura huomasi meitsin rynnistyksen, ja meille tuli kova kiri loppumetreille asti. Jarrutimme matolle, kun luulimme olevamme maalissa ja järjestäjä sanoi, että ei tässä ole maali, vaan tuolla oikeella 20 metrin päässä. Ai, meiltä meni arvokkaita sekuntteja hukkaan, mutta ei me voitu maalissa muuta kuin vain nauraa typeryydellemme.
Maalissa olin tyytyväinen, tavoite saavutettu eli juoksin koko matkan. Aikakaan ei ollut hullumpi 49:21, josta saan suurelta osin kumminkin kiittää coolia tyyppiä. Kovasta vauhdista on sitten helppo himmailla loppua kohden, tosin tuloksien perusteella vauhti ei paljoa tippunut. Mut jos olisin yksin juossut, olisin varmaan luovuttanut tai kävellyt.
Haastattelin tyyppiä juoksun jälkeen ja tässä kohtaa tyyppi paljasti, et sen vuoksi hän jätti munt 7 kilsan jälkeen, kun hänellä oli aikatavoite. Hänen piti alittaa 50 minuuttia. Ai kiva tietää. Tyyppi olikin vähän kovempi juoksija, joka juoksee säännöllisesti tavoitteita kohti. Kerroin myös oman tavoitteeni, jonka te tiedätte, joka ei nyt ollut kauhean häävi.
Sain tyypiltä tunnustusta, että mun kanssa oli mukava juosta, kun en juossut ihan massan vauhtia, vaan hippasen verran lujempaa. Kiitos tyyppi, mut voin kertoo, että tässä palauttelussa meneekin sitten tovi. Jos seuraavana yönä saisi ensimmäistä kertaa nukuttua lauantain jälkeen.
Ei ehkä Virenin tasoinen suoritus, mutta meitsi on hyvin ylpeä itsestään. Saalistin arvokkaita päänahkoja matkan varrella ja mun täytyy toistaa sitä seikkaa, että inhoan lenkkeilyä. Yksi kysyikin, että treenaanko mä? No sanoin sille, että viimeisin kympin lenkki tuli vedettyä viime toukokuussa Naisten Kuntovitosessa.
Nonni, ehkä tää nyt riittää tästä hypestä ja luulen, että seuraava kerta on taas jätettävä väliin, koska nälkä kasvaa syödessä. Toi mun tämän kertainen tavoite oli hyvä ja siitä voisi tulevinakin vuosina pitää kiinni.
Jokaiseen meikäläisen lenkkiin liittyy aina jonkinlainen tarina. Se ei ole koskaan vaan juoksemista, vaan kaikenlaisia tunneskaaloja käyn läpi. Ja kyllä, kyseessä on vain kympin lenkki. Sitten juoksuun:
On lauantai-ilta ja meikäläinen lähtee kohti tapahtumapaikkaa pelonsekaisin tuntein. Olihan huono kenraali vedetty tiistaina. Tuttuun harjoituslenkkiin oli tuhrautunut vartti enemmän aikaa ja polvet olivat todella kipeitä. Puolet lenkistä kävelin ja se aiheutti vain lisää murheita. Olin meinaan asettanut ainoan tavoitteen lauantaiseen urakkaan: pitäisi juosta koko matka.
Siinä sitten parin työkaverin kanssa kiinnitettiin numerolaput rintaan. Mä lähden viemään reppua ja vaatteita tavaransäilytykseen. Sen jälkeen en enää löydä työkavereitani. Ihan kiva. Yksi mun tyypeistä bongaa munt ja jutellaan jotain diibadaabaa. Yllättävän kiinnostunut se on mun tekemisistäni, vaikka itse hävisi tietoisesti mun elämästä. Ihan ok alkulämppä tyypin vittuilujen säestämänä.
No kun starttipyssy pamahtaa, sekin häviää. Yksin on sitten taivaltava koko lenkki tai tiesinhän mä seuraa löytävän. Aina mä juoksen jonkun vierellä aina riesaksi asti. No niin, kun se pyssy pamahti, porukka lähtee kauheeta vauhtia spurttaamaan. Onneksi yksi huomauttikin, että ei tätä vauhtia voi jaksaa kymmenen kilsaa.
Otin rauhassa startin ja porukkaa vaan menee ohi, ovista ja ikkunoista. Helppoa olisi mennä virran mukana, mutta tästä kohtaa astuu esiin meikäläisen kuuluisa pelisilmä tai joku muu silmä, mutta bongaan aika coolin tyypin. Huomaan, että sillä on kännykkä habassa ja nappikset korvilla. Ok, se ei kuule mua, mutta sillä tuntuu olevan hyvä vauhti ja jään sen vierelle juoksemaan.
Ollaan juostu noin pari kilsaa vierekkäin ja mun on pakko kysyä:
-"Anteeks, juoksetko kympin vai vitosen?"
-"Kympin"
-"No hyvä, mäkin juoksen. Oli vaan pakko varmistaa, ettei juokse väärässä porukassa ja liian lujaa. Meillä on aika hyvä vauhti, et sori vaan, et meikäläinen on nyt jäänyt tähän viereen juoksemaan." Tyyppiä nauratti ja sanoi, et hän meinasi juuri sanoa samaa, et on kiva kun joku juoksee hänen kanssa, niin voidaan sitten toisiamme tsempata. Näytettiin toisillemme peukkuja ja sanottiin että jatketaan samalla tavalla. Tyyppi laittoi nappikset korville ja jatkoimme matkaa vierekkäin toisillemme mitään puhumatta.
Kun viisi kilsaa oli kulunut, meikäläisen jäsenissä alkoi ihan hirveesti painaa. Jos olisin ollut yksin lenkillä, olisin luovuttanut. Enhän mä voinut keskeyttää ja ehdottaa tyypille kävelemistä, vaan meikäläinen yritti vaan roikkua ja olla puuskuttamatta. Onneksi tyypillä oli ne nappikset korvilla.
Tiesin, että väliaikapisteessä olisi juotavaa. Jes, voisi sitten pysähtyä ja rauhassa juoda kupponen. Seurasin tyypin liikkeitä ja ajattelin matkia hänen tekemisiään juomapisteellä. Mitä hittoa?! Tää otti lennosta kupposen, otti pienen huikan ja heitti mukin pois. Matka jatkuu, argh. Ja meikäläinen oli niin finaalissa jäseniensä kannalta. Tässä kohtaa meikäläiselle valkeni ensimmäistä kertaa juoksun aikana, et toi tyyppi voi oikeasti olla kovakin tekijä. Meikäläinen oli valinnut niin väärin taas tän seuran. Ja muistattehan mun tavoitteen, PITÄÄ JUOSTA KOKO MATKA. Tästä alkoi meikäläisen Via Dolorosa. Hei, olisi enää viisi kilsaa jäljellä, vielä puolet matkasta.
En muista loppumatkasta kauhean paljoa, hämärän rajamailla mentiin. Laskin lyhtypylväitä, katsoin rakennuksista kiintopisteitä ja puuskutin ihan sikana. Mutta, meikäläinen sinnitteli tyypin matkassa, enää ei oltu vierekkäin vaan peräkkäin. Eroa ei kylläkään ollut nimeksikään. Seitsemän kilsan kohdalla annoin tyypin vaan mennä ja mä keskityin vain siihen, että jalat tikkaavat loppuun asti kuin singer.
Kuten sanottu, muisti pätkii toisen vitosen kohdalla. Löysin vähän kevyempää lenkkiseuraa loppumatkaksi, siis ei sekään hiljaa juossut vaan hiljempaa. Lopussa sitten vähän piristyin ja otin jopa loppukirinkin. Huvitti, kun tää kevyt lenkkiseura huomasi meitsin rynnistyksen, ja meille tuli kova kiri loppumetreille asti. Jarrutimme matolle, kun luulimme olevamme maalissa ja järjestäjä sanoi, että ei tässä ole maali, vaan tuolla oikeella 20 metrin päässä. Ai, meiltä meni arvokkaita sekuntteja hukkaan, mutta ei me voitu maalissa muuta kuin vain nauraa typeryydellemme.
Maalissa olin tyytyväinen, tavoite saavutettu eli juoksin koko matkan. Aikakaan ei ollut hullumpi 49:21, josta saan suurelta osin kumminkin kiittää coolia tyyppiä. Kovasta vauhdista on sitten helppo himmailla loppua kohden, tosin tuloksien perusteella vauhti ei paljoa tippunut. Mut jos olisin yksin juossut, olisin varmaan luovuttanut tai kävellyt.
Haastattelin tyyppiä juoksun jälkeen ja tässä kohtaa tyyppi paljasti, et sen vuoksi hän jätti munt 7 kilsan jälkeen, kun hänellä oli aikatavoite. Hänen piti alittaa 50 minuuttia. Ai kiva tietää. Tyyppi olikin vähän kovempi juoksija, joka juoksee säännöllisesti tavoitteita kohti. Kerroin myös oman tavoitteeni, jonka te tiedätte, joka ei nyt ollut kauhean häävi.
Sain tyypiltä tunnustusta, että mun kanssa oli mukava juosta, kun en juossut ihan massan vauhtia, vaan hippasen verran lujempaa. Kiitos tyyppi, mut voin kertoo, että tässä palauttelussa meneekin sitten tovi. Jos seuraavana yönä saisi ensimmäistä kertaa nukuttua lauantain jälkeen.
Ei ehkä Virenin tasoinen suoritus, mutta meitsi on hyvin ylpeä itsestään. Saalistin arvokkaita päänahkoja matkan varrella ja mun täytyy toistaa sitä seikkaa, että inhoan lenkkeilyä. Yksi kysyikin, että treenaanko mä? No sanoin sille, että viimeisin kympin lenkki tuli vedettyä viime toukokuussa Naisten Kuntovitosessa.
Nonni, ehkä tää nyt riittää tästä hypestä ja luulen, että seuraava kerta on taas jätettävä väliin, koska nälkä kasvaa syödessä. Toi mun tämän kertainen tavoite oli hyvä ja siitä voisi tulevinakin vuosina pitää kiinni.
perjantai 26. huhtikuuta 2013
Pikku shokki
Ei shotti, enhän mä ny sellaisia. Ihan fine mennä yövuoron jälkeen hamppilääkäriin. Virhe on se, että lääkärinä on uusi tuttavuus, joka ei ole koskaan mun hampaisiin kajonnut.
Pikku huomautus lekurilta, niin onks sul implantti? Jep, kolmekin. Siinä sitten oli 45 minuuttia tahkomista mun hampaiden kanssa ja voivottelua kuinka vaikeita nää hammasvälit ovat. No mitäpä siitä tuumaa meikäläinen, nim.ennen lähes reiättömät ja lähes täydelliseksi oiotut hampaat omaava tyyppi.
Väsynyt meikäläinen palaa vuosien takaisiin tapahtumiin ja eipähän kauheesti helpottanut mennä kauppaan ja ostaa hammasharja. Niin, silmien edessä siintään PROTEESIharja, joka ei nyt taaskaan mieltä kauheesti hivele. No onneks löytyi tällainen pinkki uutuus, joka on nyt sirompi ja on nimeltään hammasväliharja. Helpotti kummasti.
Ja onko tämä nyt shokki, jos käyttäisi harjaa, jonka etuliitteenä on proteesi?
Pikku huomautus lekurilta, niin onks sul implantti? Jep, kolmekin. Siinä sitten oli 45 minuuttia tahkomista mun hampaiden kanssa ja voivottelua kuinka vaikeita nää hammasvälit ovat. No mitäpä siitä tuumaa meikäläinen, nim.ennen lähes reiättömät ja lähes täydelliseksi oiotut hampaat omaava tyyppi.
Väsynyt meikäläinen palaa vuosien takaisiin tapahtumiin ja eipähän kauheesti helpottanut mennä kauppaan ja ostaa hammasharja. Niin, silmien edessä siintään PROTEESIharja, joka ei nyt taaskaan mieltä kauheesti hivele. No onneks löytyi tällainen pinkki uutuus, joka on nyt sirompi ja on nimeltään hammasväliharja. Helpotti kummasti.
Ja onko tämä nyt shokki, jos käyttäisi harjaa, jonka etuliitteenä on proteesi?
torstai 25. huhtikuuta 2013
Poreilua
Sopan porinaa. Niin, enteilikö tämä nimi jotakin, kun nyt on sitten porilaisuus iskenyt meikäläisen elämään. Tai ei se nyt oo mitenkään sen suuremmin iskenyt, soppaa vaan on alettu oikein urakalla keittämään ja sen porinaa ei oikein voi välttää. PataÄSSILLE tuli sitten mestaruus ja prkleen porilaisten takia melkein myöhästyin töistä.
Ja yritäppä päästä eroon näistä tyypeistä. Melkein mahdottomuus tämän hypen keskellä. Lopetan porilaistyypin sanoin: "Joo tua noin ni ;p".
Ja yritäppä päästä eroon näistä tyypeistä. Melkein mahdottomuus tämän hypen keskellä. Lopetan porilaistyypin sanoin: "Joo tua noin ni ;p".
tiistai 23. huhtikuuta 2013
Mun elämä
Löysin ärsyttävän piirteen itsestäni, uskokaa tai älkää. No eipä ole kiva tokaisu, että löytäjä saa pitää. Kiitti niin titusti. Piirre näkyy muille hyvänä eleenä, ja en usko, että monikaan näkee sitä pahana asiana. Päinvastoin varmaankin muiden mielestä, sosiaalipallo vaan liikkuu ja loppujen lopuksi pallolle jää tyhjä fiilis. Mut se sit ihan pallon oma vika, ja pallon olisi itse ratkaistava ongelmansa.
Joojoo, lantiota on pyöritetty, mut se ei auttanut. Tänään on lenkki juostu, eikä sekään murheita poistanut. Niitä oikeastaan kasaantuu vaan lisää (polvi oli niin saakutin kipeä).
Kuulostaakohan tämäkään hyvältä, että tyyppini tykkäävät vampyyreista. Toinen seuraa sarjoja ja toinen on sitten ihan vaan muuten melkein kuin vampyyri. Ei kuulemma ikinä menetä elintoimintojaan. Jaa, no mä sanoin sille, että hän on elinikäinen riesa. Toisaalta on hyvä, että meikäläisellä on aina matkaseura, henkinen sellainen.
maanantai 22. huhtikuuta 2013
Viiltävä hetki
Voin sanoa, että kokeneena ei nyt muuten, mut hammaslääkärissä kävijänä, koin tänään coolimman hetken ever. Munt pistettiin tuoliin mitään aavistamatta, ja sit kun meikäläinen katsoi kohti kattoa näin telkun. Tällainen biisi sieltä tuli:
Kaikessa huumassa sitä ei sitten laitettu puudutuspiikkiä ollenkaan. Auts ku sattui. Viilsi kivasti. Kai tää biisi oli sit suunniteltu oikein tähän hetkeen: Feel This Moment.
perjantai 19. huhtikuuta 2013
tiistai 16. huhtikuuta 2013
Tavoite?
Tää on hemmetin hyvä päivä ku vieläkin mä jaksan paasata. No sentään auton renkaat on vaihdettu ja kaara on pesty. Ja lopputulos? Äää, ei mennä siihen ku kiukkua pukkais, vaan etenen nyt ihan toiseen aiheeseen.
Kuulin tuossa taannoin juttua eräästä tanssiryhmästä. Porukka koostuu hyvin nuorista tytöistä. Porukan tavoite oli päästä SM-kisoihin, ja kaikkien yllätykseksi tämä sakki selvitti tiensä kaksien karsintojen kautta kisoihin. Mutta nämä eivät nyt sitten lähdekkään sinne. Valmentaja oli alunperinkin sitä mieltä, että siellä on liian kova taso, kun Helsinki tulee leikkiin mukaan. Ryhmän tytön äidin ja mun mielestä tämä on älytön päätös. Siis vanhemmat ovat maksaneet itsensä kipeiksi tytön harrastuksen tähden, tyttö treenannut kisoja varten ja sitten kun pitäisi palkinto lunastaa, niin se jätetään lunastamatta. Porukka olisi saanut ainakin kokemusta SM kinkereistä jossei muuta.
Ehkä pitäisi olla hiljaa näiden mahdollisuuksien kanssa, kun eräät (me) sitten jättivät nousukarsinnat väliin. No voisi sanoa, että tietoinen valinta, mutta ehkä se on nyt eri juttu, kun tytöistä voisi vielä tulla tulevaisuudesta jotain. Meikäläisten peli on pelattu, sori meikäläiset, mut näin se on.
Kuulin tuossa taannoin juttua eräästä tanssiryhmästä. Porukka koostuu hyvin nuorista tytöistä. Porukan tavoite oli päästä SM-kisoihin, ja kaikkien yllätykseksi tämä sakki selvitti tiensä kaksien karsintojen kautta kisoihin. Mutta nämä eivät nyt sitten lähdekkään sinne. Valmentaja oli alunperinkin sitä mieltä, että siellä on liian kova taso, kun Helsinki tulee leikkiin mukaan. Ryhmän tytön äidin ja mun mielestä tämä on älytön päätös. Siis vanhemmat ovat maksaneet itsensä kipeiksi tytön harrastuksen tähden, tyttö treenannut kisoja varten ja sitten kun pitäisi palkinto lunastaa, niin se jätetään lunastamatta. Porukka olisi saanut ainakin kokemusta SM kinkereistä jossei muuta.
Ehkä pitäisi olla hiljaa näiden mahdollisuuksien kanssa, kun eräät (me) sitten jättivät nousukarsinnat väliin. No voisi sanoa, että tietoinen valinta, mutta ehkä se on nyt eri juttu, kun tytöistä voisi vielä tulla tulevaisuudesta jotain. Meikäläisten peli on pelattu, sori meikäläiset, mut näin se on.
Nyt kyl suvituttaa
Järjetöntä toimintaa taas, tällä kertaa Boston joutui kärsijäksi tai oikeastaan urheilun ystävät olivat kärsiviä. Tiedä sitten kuoliko tai vammautuiko maratoonari, lapsi vai opiskelija? Yhtä kaikki, hirveä tapahtuma ja jokainen osuman saanut on tärkeä ihminen jollekin.
Kun tällaista tapahtuu, voi vain ihmetellä, mitä henkilön päässä liikkuu? Henkilöä ei paljon hetkauta, että ihmishenkiä menetetään, kunhan räjähdys saa näyttävyyttä. Herää kysymys, liikeneekö henkilöltä yhtään empatiaa? Helppoa olisi vastata ei. Niin, itsemurhahan ei näy muissa kuin tilastoissa, ja jäisi ainoastaan omaisten murheeksi. Tässäkään tapauksessa ei tekijällä olisi empaattisuutta, vaan antaisi toisten kärsiä. Toista tietty on sellainen tapaus, jossa tekijä on sulkenut välinsä läheisiinsä, erakoitunut tietoisesti ja valinnut terroristijärjestön leivän. Järjestö on hänen työnsä, elämäntapansa, jonka eteen on valmis tekemään kaikkensa. Ja kaikkein tunteettomimman tekee tekijästä se seikka, että tekijä itse jää henkiin. Seuraa ihaillen "saavutuksiaan". Oikeastaan on ihan järjetöntä spekuloida koko asiaa, by the way, tiedättekö, että eilen Saudi-Arabiassa kuoli yli 50 ihmistä autopommeihin?
Ei saisi verrata, mutta miksi tämä sitten koskettaa meitä länsimaalaisia enemmän kuin Saudi-Arabian tapahtuma? No Yhdysvallat on tietynlainen länsimaalainen valtio. Se on vieläpä niin iso mahti, että kuka sitä kutittaa, niin varmana saa turpaan ja vieläpä kohtalokkain seurauksin. Ja sitten vielä tämä asetelma, että Saudi-Arabiassa on koko ajan sotatila päällä, Bostonin pommit tulivat kuin salamat kirkkaalta taivaalta ja vieläpä urheilutapahtumassa. Juuri tämä urheilutapahtumassa tapahtuva räjähdys pysähdyttää. Meikäläisenkin tuleva juoksutapahtuma (hippasen pienimuotoisempi) askarruttaa. Koskaan ei voi tietää, milloin räjähtää? Massatapahtumia on mahdotonta suojella sataprosenttisesti. No ehkä tällaista ei nyt Suomessa tapahdu, ne kuuluisat viimeiset sanat. Mikä se Jokela oli, Myyrmanni, Kauhajoki? Todellakin sitä toivoo, että tällaista ei ihannoitaisi, mutta varmasti sellainenkin porukka löytyy. :(
Jepjep, suvituttaa ihan vietävästi. Renkaatkin ovat tällä hetkellä suviset.
Kun tällaista tapahtuu, voi vain ihmetellä, mitä henkilön päässä liikkuu? Henkilöä ei paljon hetkauta, että ihmishenkiä menetetään, kunhan räjähdys saa näyttävyyttä. Herää kysymys, liikeneekö henkilöltä yhtään empatiaa? Helppoa olisi vastata ei. Niin, itsemurhahan ei näy muissa kuin tilastoissa, ja jäisi ainoastaan omaisten murheeksi. Tässäkään tapauksessa ei tekijällä olisi empaattisuutta, vaan antaisi toisten kärsiä. Toista tietty on sellainen tapaus, jossa tekijä on sulkenut välinsä läheisiinsä, erakoitunut tietoisesti ja valinnut terroristijärjestön leivän. Järjestö on hänen työnsä, elämäntapansa, jonka eteen on valmis tekemään kaikkensa. Ja kaikkein tunteettomimman tekee tekijästä se seikka, että tekijä itse jää henkiin. Seuraa ihaillen "saavutuksiaan". Oikeastaan on ihan järjetöntä spekuloida koko asiaa, by the way, tiedättekö, että eilen Saudi-Arabiassa kuoli yli 50 ihmistä autopommeihin?
Ei saisi verrata, mutta miksi tämä sitten koskettaa meitä länsimaalaisia enemmän kuin Saudi-Arabian tapahtuma? No Yhdysvallat on tietynlainen länsimaalainen valtio. Se on vieläpä niin iso mahti, että kuka sitä kutittaa, niin varmana saa turpaan ja vieläpä kohtalokkain seurauksin. Ja sitten vielä tämä asetelma, että Saudi-Arabiassa on koko ajan sotatila päällä, Bostonin pommit tulivat kuin salamat kirkkaalta taivaalta ja vieläpä urheilutapahtumassa. Juuri tämä urheilutapahtumassa tapahtuva räjähdys pysähdyttää. Meikäläisenkin tuleva juoksutapahtuma (hippasen pienimuotoisempi) askarruttaa. Koskaan ei voi tietää, milloin räjähtää? Massatapahtumia on mahdotonta suojella sataprosenttisesti. No ehkä tällaista ei nyt Suomessa tapahdu, ne kuuluisat viimeiset sanat. Mikä se Jokela oli, Myyrmanni, Kauhajoki? Todellakin sitä toivoo, että tällaista ei ihannoitaisi, mutta varmasti sellainenkin porukka löytyy. :(
Jepjep, suvituttaa ihan vietävästi. Renkaatkin ovat tällä hetkellä suviset.
torstai 4. huhtikuuta 2013
Kevättä odotellessa
Ihan älyttömän lämmin on päivällä ollut ja tänään kun näytin rantaa, oli hienoo istua auringossa ja hörppiä kahvia. Yllättävän paljon merellä oli jäätä, ja tällaiselle yllytyshullulle se on hankala paikka pysyä visusti rannalla. Jäälauttojen päällä olisi niin siistii hypellä ottaen huomioon sen seikan, että olen surkea uimari.
Aurinkoisen kävelylenkin jälkeen tyyppi kysyi, missä kaikki ihmiset ovat? Nii, saatana. No mitäpä voi olettaa tyypiltä (huom! ihminen?), joka näkee puut hienoina työstettävinä materiaaleina. Mitähän mieltä tyyppi on eläimistä ja ihmisistä ja niistä, jotka eivät ole ihmisiä? Joo, en halua tietää...
sunnuntai 31. maaliskuuta 2013
Wanna be Summer
Huhhuijaa. Muutama vuosi sitten tapasin äärettömän mukavan tyypin ja oli se viisaskin. Helatorstain (koripalloilijan painajaispäivä) aamun sarastaessa pizzaa meni nassuun. Siinä penkeillä istuivat (voiko nyt sanoa) kaksi hengenheimolaista, jotka hyvästelivät toisensa halauksilla (opittu juttu tyypiltä: molemmille poskille halaukset ettei pää vaan mene epätasapainoon ja vinoon) ja suudelmalla.
Onnea ja perhosia kesti about tunti, josta alkoi tietyistä syistä erilainen suhde tyyppiin, kaverillinen. Ystävää näki sitten vuosien aikana silloin tällöin ja pikku hiljaa ajan saatossa tapaamiset jäivät. Ei siinä mitään, kun tiesi sen aina olevan siellä, ei sua varten, mutta tarvittaessa puhelimen soiton päässä oleva turva.
Sitten eilen kuin puskista näin tyypin. Onhan se ihan siistii nähdä tyyppi ja loppuilta sitten vierähtikin tyypin seurassa. Mutta on nämä miitingit taas aika jäätäviä, koska tietyt tyypit haluat vain unohtaa faktojen edessä, mutta sitten kun näitä portteja ei koskaan ikinä sulje, niin ne löytävät aina avaimen suoraan sun sydämeen.
Siinä se taas oli "jäniksen kolaus", josta jänis luuli pääsevän ylitse, mutta ei näköjään. Onneksi tiet erkanivat hyvän sään aikana, mutta kyllä tämä taas pisti meikäläisen miettimään elämää. Juuri kun elämä alkaa olla tietyiltä osin jotenkuten selvää, niin puskista putkahtaa elämäni tyyppi, huh.
Onnea ja perhosia kesti about tunti, josta alkoi tietyistä syistä erilainen suhde tyyppiin, kaverillinen. Ystävää näki sitten vuosien aikana silloin tällöin ja pikku hiljaa ajan saatossa tapaamiset jäivät. Ei siinä mitään, kun tiesi sen aina olevan siellä, ei sua varten, mutta tarvittaessa puhelimen soiton päässä oleva turva.
Sitten eilen kuin puskista näin tyypin. Onhan se ihan siistii nähdä tyyppi ja loppuilta sitten vierähtikin tyypin seurassa. Mutta on nämä miitingit taas aika jäätäviä, koska tietyt tyypit haluat vain unohtaa faktojen edessä, mutta sitten kun näitä portteja ei koskaan ikinä sulje, niin ne löytävät aina avaimen suoraan sun sydämeen.
Siinä se taas oli "jäniksen kolaus", josta jänis luuli pääsevän ylitse, mutta ei näköjään. Onneksi tiet erkanivat hyvän sään aikana, mutta kyllä tämä taas pisti meikäläisen miettimään elämää. Juuri kun elämä alkaa olla tietyiltä osin jotenkuten selvää, niin puskista putkahtaa elämäni tyyppi, huh.
perjantai 29. maaliskuuta 2013
Ei helmiä sioille
Ei voi mitään, mut toi lause vaan naurattaa aina ja vielä se tilanne, kun mulle näin sanottiin. Ei kai sitten, en taaskaan saanut helmiä, että on pakko kai todeta olevansa sika. Tää on todella piiitkä perjantai, ja etenkin silloin kun odottaa huomista korismatsia ja keilojen kaatoja ja ehkä ny kaikkein eniten maanantaita. Ai miksi? No tyypillisesti Jeesuksen ylösnousemusta (niin varmaan).
Hyvää pääsiäistä. Illalla syödään mimmit, mämmit; aamulla ovat housut lämmit. Ja mitä tää oli, lapsuusmuisto vaan ja ei kelata sitä sit sen enempää...
Hyvää pääsiäistä. Illalla syödään mimmit, mämmit; aamulla ovat housut lämmit. Ja mitä tää oli, lapsuusmuisto vaan ja ei kelata sitä sit sen enempää...
Tunnisteet:
juhliminen,
keilaus,
koris,
pääsiäinen,
tyyppi
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
Hyvää ja kaunista
Hyväntekeväisyys. Hmm... Mikä sana? Hyväntekeväisyydellähän tehdään hyvää, mutta millä kustannuksella? Se, että kerätään rahaa johonkin hyväntekeväisyyteen ei mielestäni saisi olla sellaista, että kinutaan rahoja. Anna tälle ja tälle kohteelle rahaa, ja ei mukamas haittaa jos annat pienenkin summan. Kumminkin kohteen pyytäjillä siintää silmien edessä suuret summat.
Tämä ajatus tuli mieleen, kun katsoin julkkisten Diiliä. Jotenkin ihmisten arvoja ei kauheesti arvosteta, kun surutta käydään heidän ropojen kimppuun lähes mitättömillä tekeleillä. Onko tämä sitten hyväntekeväisyyttä, kun mulle tulee ainakin paha mieli katsoa tuollaista toimintaa. Aika mitättömältä tuntuisi tavallisen pulliaisen maksama cupcake (4 egee), kun vieressä oleva tyyppi pistää siihen 2000 egee. Loppujen lopuksi kakut piilotettiin "tavallisilta pulliaisilta" ja odotettiin näitä "maksavia asiakkaita". Hyväntekeväisyyttä eivät saakkaan kaikki harrastaa.
Onhan se raha tärkeä seikka, kun kaikki nyt näyttää maksavan jotain. Ja jos sitä ylimääräistä kertyy, niin miksei sitä voi hyvillä mielin antaa hyväntekeväisyyteen. Mutta keruutapa pitäisi olla inhimmillinen. Ei oo pakko antaa, ja jos pienikin ropo liikenee niin, se olisi yhtä suuri ele kuin suurinkin summa. Huom! tärkeintä on juuri ele.
Mulle hyväntekeväisyys ei ole rahassa mitattava hyve. Se on se tunne, kun olet tehnyt pieneen eleen, jota toinen arvostaa, omalla tavallaan. Hymy, vinosilmähymiöt, vittuilut, tönimiset, halaukset, huutamiset, tykkäämiset, juttelut, anteeksiannot jne.
Äärettömän hieno ele oli tyypiltä, kun tuli mun kanssa luistelemaan. Tyyppi kiroili koko luistelun ajan ja taisi tulla kirosanojen maailmanennätys. Ja mitä meikäläinen teki? Vahingoniloisena nauroin koko ajan. No loppujen lopuksi taisi siltäkin tulla hymy, ja hän lupasi nähdä mua taas ensi viikolla, et kai sitä nyt jotain hyvää teki ja näköjään hyväntekeväisyys vaan jatkuu...
Ja onko se nyt kaunista jos nainen kiroilee. Must ainakin. ;) (haa, hymiö)
Tämä ajatus tuli mieleen, kun katsoin julkkisten Diiliä. Jotenkin ihmisten arvoja ei kauheesti arvosteta, kun surutta käydään heidän ropojen kimppuun lähes mitättömillä tekeleillä. Onko tämä sitten hyväntekeväisyyttä, kun mulle tulee ainakin paha mieli katsoa tuollaista toimintaa. Aika mitättömältä tuntuisi tavallisen pulliaisen maksama cupcake (4 egee), kun vieressä oleva tyyppi pistää siihen 2000 egee. Loppujen lopuksi kakut piilotettiin "tavallisilta pulliaisilta" ja odotettiin näitä "maksavia asiakkaita". Hyväntekeväisyyttä eivät saakkaan kaikki harrastaa.
Onhan se raha tärkeä seikka, kun kaikki nyt näyttää maksavan jotain. Ja jos sitä ylimääräistä kertyy, niin miksei sitä voi hyvillä mielin antaa hyväntekeväisyyteen. Mutta keruutapa pitäisi olla inhimmillinen. Ei oo pakko antaa, ja jos pienikin ropo liikenee niin, se olisi yhtä suuri ele kuin suurinkin summa. Huom! tärkeintä on juuri ele.
Mulle hyväntekeväisyys ei ole rahassa mitattava hyve. Se on se tunne, kun olet tehnyt pieneen eleen, jota toinen arvostaa, omalla tavallaan. Hymy, vinosilmähymiöt, vittuilut, tönimiset, halaukset, huutamiset, tykkäämiset, juttelut, anteeksiannot jne.
Äärettömän hieno ele oli tyypiltä, kun tuli mun kanssa luistelemaan. Tyyppi kiroili koko luistelun ajan ja taisi tulla kirosanojen maailmanennätys. Ja mitä meikäläinen teki? Vahingoniloisena nauroin koko ajan. No loppujen lopuksi taisi siltäkin tulla hymy, ja hän lupasi nähdä mua taas ensi viikolla, et kai sitä nyt jotain hyvää teki ja näköjään hyväntekeväisyys vaan jatkuu...
Ja onko se nyt kaunista jos nainen kiroilee. Must ainakin. ;) (haa, hymiö)
sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
Sairasmeno
= tervetuloa vastakohta. Mistäköhän tuollaisen kyltin saisi?
No mut joo, oli sitten lomaviikko, joka oli jotenkin tylsä. Jep, tuli levättyä, luisteltua, kahviteltua, koristeltua, mutta jotenkin valju maku jäi. Haluaa töihin frendejä tapaamaan. Ei nyt ihan näin, mutta melkein. Ennenkin oon väittänyt meillä olevan loistosakki töissä, tosin huomisesta lähtien pitäisi taas älliä käyttää ja mistäköhän sitä saisi?
Meikäläisellä on oma maailmansa lähes kaikkialla. Ei voi sanoa, että mulla on erityinen työminä ja etenkin jos työskentelen työkavereiden kanssa, ei ole eroa olenko mä töissä vai vapaalla. Pomojen kanssa minäni muuttuu, mutta ehkä se on nyt okei. Ei nyt viitti ihan pelle olla.
Vapaa-ajan kavereiden kanssa mulla on taas oma maailma. Ja tietty eri kavereiden kanssa erilaiset meiningit. Joidenkin kanssa huutaa henkihievareissä korismatseissa, toisten kanssa analysoi lentopallo- tai jenkkifutismatsia (Ihan persilleen ne analysoinnit menivätkin. Onneks ei kukaan kuullut, kait?), joku tykkää leffaseurasta ja rakastaa kahvihetkiä. Niin, kai sitä nyt itsekin muuttuu vähän tilanteesta riippuen, mutta jotain äärettömän vastenmielistä meikäläinenkään ei suostu tekemään. No keksiiköhän joku mitäköhän se olisi? Mul ei kyl näin äkkiseltään tuu mitään mieleen.
Mutta tällä hetkellä yritin opetella sellaista jutskaa, että mulla on hyvä olla tietyssä asemassa. Olipa sitten kyseessä ystävät tai työ. Jos koen, että toinen yrittää muuttaa mua ja ohjata toiseen suuntaan, meikäläiselle tulee sellainen feikki olo (vrt.missi hymyilee väkisin). Muiden oikut on tottakai jossain suhteessa hyväksyttävä, mutta jos joku määräilee mun elämään mun sanomisillani, tekemisimilläni jne., en koe olevani mä, joku helkutin friikki vaan. En mun tarvitse hallita tilanteita, mutta haluan olla vaan mä.
On tämäkin opettava matka halki elämän.
No mut joo, oli sitten lomaviikko, joka oli jotenkin tylsä. Jep, tuli levättyä, luisteltua, kahviteltua, koristeltua, mutta jotenkin valju maku jäi. Haluaa töihin frendejä tapaamaan. Ei nyt ihan näin, mutta melkein. Ennenkin oon väittänyt meillä olevan loistosakki töissä, tosin huomisesta lähtien pitäisi taas älliä käyttää ja mistäköhän sitä saisi?
Meikäläisellä on oma maailmansa lähes kaikkialla. Ei voi sanoa, että mulla on erityinen työminä ja etenkin jos työskentelen työkavereiden kanssa, ei ole eroa olenko mä töissä vai vapaalla. Pomojen kanssa minäni muuttuu, mutta ehkä se on nyt okei. Ei nyt viitti ihan pelle olla.
Vapaa-ajan kavereiden kanssa mulla on taas oma maailma. Ja tietty eri kavereiden kanssa erilaiset meiningit. Joidenkin kanssa huutaa henkihievareissä korismatseissa, toisten kanssa analysoi lentopallo- tai jenkkifutismatsia (Ihan persilleen ne analysoinnit menivätkin. Onneks ei kukaan kuullut, kait?), joku tykkää leffaseurasta ja rakastaa kahvihetkiä. Niin, kai sitä nyt itsekin muuttuu vähän tilanteesta riippuen, mutta jotain äärettömän vastenmielistä meikäläinenkään ei suostu tekemään. No keksiiköhän joku mitäköhän se olisi? Mul ei kyl näin äkkiseltään tuu mitään mieleen.
Mutta tällä hetkellä yritin opetella sellaista jutskaa, että mulla on hyvä olla tietyssä asemassa. Olipa sitten kyseessä ystävät tai työ. Jos koen, että toinen yrittää muuttaa mua ja ohjata toiseen suuntaan, meikäläiselle tulee sellainen feikki olo (vrt.missi hymyilee väkisin). Muiden oikut on tottakai jossain suhteessa hyväksyttävä, mutta jos joku määräilee mun elämään mun sanomisillani, tekemisimilläni jne., en koe olevani mä, joku helkutin friikki vaan. En mun tarvitse hallita tilanteita, mutta haluan olla vaan mä.
On tämäkin opettava matka halki elämän.
keskiviikko 13. maaliskuuta 2013
Pojot kotiin
Huhhuijaa. Lämmitetty Forssan yleisö pienellä hiillostuksella on parasta mitä voi sai saada, siis korisyleisöltä. Tällä kertaa multa meni siihen 9 peliminuuttia. Täytyy todeta, et aika kauan kesti. Mutta ei se yleisö pettänyt. Lopussa yleisö syttyi kuin kiuas, onneksi vasta silloin. Saimme näet riehua siinä alussa ja kotiyleisö kannusti vasta lopussa.
Mikä siinäkin sitten on, että saan yleisön tai sen yhden tyypin hiiltymään. Vierustoveri käski mun lopettaa jottei nyt ensimmäisessä erässä synny tappelu. Ja tietty joku voisi miettiä, minkäköhän takia meikäläinen istuu matseissa yleensä pöydän takana. Hmm...
Aika lailla siisti fiilis, vielä kun "tiimini" voitti pisteellä. Ja ne tyypit mun vierellä, huh (yhtä hulluja). Kai se uni tulee vaikkei millään malttais mennä nukkumaan tällaisen hehkutuksen keskeltä. Huomenna olisi taas paluu arkeen, ei töihin (lomaa!!), luistimet jalkaan ja vieraalle maalle. Hui, ei pelota, mut jännittää kivasti. ;)
Mikä siinäkin sitten on, että saan yleisön tai sen yhden tyypin hiiltymään. Vierustoveri käski mun lopettaa jottei nyt ensimmäisessä erässä synny tappelu. Ja tietty joku voisi miettiä, minkäköhän takia meikäläinen istuu matseissa yleensä pöydän takana. Hmm...
Aika lailla siisti fiilis, vielä kun "tiimini" voitti pisteellä. Ja ne tyypit mun vierellä, huh (yhtä hulluja). Kai se uni tulee vaikkei millään malttais mennä nukkumaan tällaisen hehkutuksen keskeltä. Huomenna olisi taas paluu arkeen, ei töihin (lomaa!!), luistimet jalkaan ja vieraalle maalle. Hui, ei pelota, mut jännittää kivasti. ;)
torstai 7. maaliskuuta 2013
Normipäivä
Jaha, haaste otettu tietty vastaan, ku ei ny vaan osaa sanoa ei. Kerron viikonlopusta, kun kerrankin meikäläisellä tapahtuu jotain ja edellinen viikonloppu on kaikin puolin hyvässä muistissa oleva toisin kuin ehkä tuleva (Piknik-risteily ja baareilua).
10:00 Herätys, aamupala (puuroa nassuun). Hippasen pelästyn kun laittialla näyttää olevan naarmuja. Mutta ei ne naarmuja ollutkaan. Edellisen illan haukku on jättänyt muistoja, joten imurointi hommiin vaan.
12:15 Sisko tulee hakemaan meitsin ja lähdetään pelamaan korista. Joo ja me voitettiin, tietty. Pelin jälkeen nopeat suihkuttelut ja auton nokka kohti uutta korismatsia, tällä kertaa saa olla katsomossa.
15:00 Tasokkaampi korismatsi alkaa täpötäydessä hallissa. No olihan juhlaottelu kyseessä. Meitsi on ihan fiilareissa, kun kerrankin saa huutaa ja taputtaa, ja saan mä muutaman "uhrin" myös messiin.
17:00 Piti mennä veljenpoikien kanssa pelaamaan jääkiekkoa, mutta rankka lumisade saa meikäläisen epäröimään. En halunnut kuitenkaan tuottaa pettymystä pikkunassikoille, joten jäkistamineet mukaan ja baanalle. Tosiaan lunta tulee kuin aisaa, joten luistimet jäävät autoon ja ryhdyn vain auraamaan jäätä lumesta. Tosi ärsyttävä ilma pelata jäkistä, kiekko koko ajan kadoksissa ja yksi hävisikin.
18:30 Ihan saakutinmoinen nälkä ja jääkaapissa ei ole mitään ruokaa. Huh, hernekeittoa löytyi.
19:00 Sauna
19:30 Tietokoneen avaus: ihan mielenvikainen facebook päivitys vuodesta 1992, sähköpostien lähettelyä ja muutenkin tietokoneella surffaamista. Taustalla tulee Putousta. Sitten katson nauhoituksia: Top Chef, Diili jne.
00:00 Pää tyynyyn. Muuten kun päivää alkoi aikatauluttaa, huomaan, että tällainen yökukkuja voisi mennä aikaisemmin nukkumaan. Ei tossa illalla tullut mitään tähdellistä tehtyä.
09:45 Herätys ja taas puuroa.
10:30 Haen siskon ja lähdetään veljen muksujen kanssa jäähallille. Vanhin pojista menee jäkisharjoituksiin, me muut pulkkamäkeen.
12:15 Treenit loppuivat, ja pitäisi lähteä kotiin. Mutta ei tiettykään kaikki pojat halua. Veli ja pienin poika lähtevät kotiin ja jään hallille siskon ja kahden pojan kanssa. Katsotaan junnujen jäkismatsia ja ekan erän jälkeen koti kutsuu.
14:00 Jokainen syö omissa placeissaan. Meikäläisen naamaan menee lihaperunasosetta + kasviksia.
16:00 Haen vanhimman pojan pelaamaan jääkiekkoa. Saan suostuteltua siskon mukaan, joka on kuulemma pienestä pitäen inhonut luistelua ja nyt mä vast saan sen tietää. Valmistaudun tällä kertaa hyvin koitokseen ja laitan sääreen polvisuojat (viime kerralla kiekko napsahti kivasti sääreen). Juu tällä kertaa ei osunut sääreen vaan nilkkaan. Vieläkin siinä on mustelmainen patti. Sisko kiittää kipeästä polvesta ja kahviseura ei enää kelannut.
18:15 Menen veljen luokse pannarille. Pitkästä aikaa mukavaa hengailua, katsotaan yleisurheilua ja kommentoidaan entiseen tapaa urheilusuorituksia. Mukavaa on myös pikkunassikoiden kiipeäminen mun syliin. Tosin meinaa tulla tappelu, kun molemmat eivät mahtuneet ja se siitä vielä puuttui kun koira mulkaisee sen näköisenä, että mä olen pettänyt sen. Nassikoiden kanssa pelaan pöytäjalkapalloa ja monopolia.
20:30 Pikkuiset pistävät yöpuvut päälle ja pesevät hampaat. Meikäläinen halaa ja suukottelee kaikki nassikat ja lähden kotiin.
20:45 Niin, mitäpä sitten tekisi, kun koko päivä on vietetty tenavien kanssa. Nyt olisi sitä omaa aikaa. Omaa aikaa hyvinkin.
22:15 Lähden yötöihin.
Nopeesti meni viikonloppu, mutta kyllä se oli sen arvoista. :)
10:00 Herätys, aamupala (puuroa nassuun). Hippasen pelästyn kun laittialla näyttää olevan naarmuja. Mutta ei ne naarmuja ollutkaan. Edellisen illan haukku on jättänyt muistoja, joten imurointi hommiin vaan.
12:15 Sisko tulee hakemaan meitsin ja lähdetään pelamaan korista. Joo ja me voitettiin, tietty. Pelin jälkeen nopeat suihkuttelut ja auton nokka kohti uutta korismatsia, tällä kertaa saa olla katsomossa.
15:00 Tasokkaampi korismatsi alkaa täpötäydessä hallissa. No olihan juhlaottelu kyseessä. Meitsi on ihan fiilareissa, kun kerrankin saa huutaa ja taputtaa, ja saan mä muutaman "uhrin" myös messiin.
17:00 Piti mennä veljenpoikien kanssa pelaamaan jääkiekkoa, mutta rankka lumisade saa meikäläisen epäröimään. En halunnut kuitenkaan tuottaa pettymystä pikkunassikoille, joten jäkistamineet mukaan ja baanalle. Tosiaan lunta tulee kuin aisaa, joten luistimet jäävät autoon ja ryhdyn vain auraamaan jäätä lumesta. Tosi ärsyttävä ilma pelata jäkistä, kiekko koko ajan kadoksissa ja yksi hävisikin.
18:30 Ihan saakutinmoinen nälkä ja jääkaapissa ei ole mitään ruokaa. Huh, hernekeittoa löytyi.
19:00 Sauna
19:30 Tietokoneen avaus: ihan mielenvikainen facebook päivitys vuodesta 1992, sähköpostien lähettelyä ja muutenkin tietokoneella surffaamista. Taustalla tulee Putousta. Sitten katson nauhoituksia: Top Chef, Diili jne.
00:00 Pää tyynyyn. Muuten kun päivää alkoi aikatauluttaa, huomaan, että tällainen yökukkuja voisi mennä aikaisemmin nukkumaan. Ei tossa illalla tullut mitään tähdellistä tehtyä.
09:45 Herätys ja taas puuroa.
10:30 Haen siskon ja lähdetään veljen muksujen kanssa jäähallille. Vanhin pojista menee jäkisharjoituksiin, me muut pulkkamäkeen.
12:15 Treenit loppuivat, ja pitäisi lähteä kotiin. Mutta ei tiettykään kaikki pojat halua. Veli ja pienin poika lähtevät kotiin ja jään hallille siskon ja kahden pojan kanssa. Katsotaan junnujen jäkismatsia ja ekan erän jälkeen koti kutsuu.
14:00 Jokainen syö omissa placeissaan. Meikäläisen naamaan menee lihaperunasosetta + kasviksia.
16:00 Haen vanhimman pojan pelaamaan jääkiekkoa. Saan suostuteltua siskon mukaan, joka on kuulemma pienestä pitäen inhonut luistelua ja nyt mä vast saan sen tietää. Valmistaudun tällä kertaa hyvin koitokseen ja laitan sääreen polvisuojat (viime kerralla kiekko napsahti kivasti sääreen). Juu tällä kertaa ei osunut sääreen vaan nilkkaan. Vieläkin siinä on mustelmainen patti. Sisko kiittää kipeästä polvesta ja kahviseura ei enää kelannut.
18:15 Menen veljen luokse pannarille. Pitkästä aikaa mukavaa hengailua, katsotaan yleisurheilua ja kommentoidaan entiseen tapaa urheilusuorituksia. Mukavaa on myös pikkunassikoiden kiipeäminen mun syliin. Tosin meinaa tulla tappelu, kun molemmat eivät mahtuneet ja se siitä vielä puuttui kun koira mulkaisee sen näköisenä, että mä olen pettänyt sen. Nassikoiden kanssa pelaan pöytäjalkapalloa ja monopolia.
20:30 Pikkuiset pistävät yöpuvut päälle ja pesevät hampaat. Meikäläinen halaa ja suukottelee kaikki nassikat ja lähden kotiin.
20:45 Niin, mitäpä sitten tekisi, kun koko päivä on vietetty tenavien kanssa. Nyt olisi sitä omaa aikaa. Omaa aikaa hyvinkin.
22:15 Lähden yötöihin.
Nopeesti meni viikonloppu, mutta kyllä se oli sen arvoista. :)
maanantai 25. helmikuuta 2013
Kriteeri
Kysyin millainen vaatimustaso kumppanin suhteen tyypillä on? Oli vain yksi kriteeri. Ja ne jotka nyt tuntevat munt niin miettikää onko tämä sitten vaikea mun täyttää?
Pitäisi olla HIFK:n hallissa ja saada omalla kannustuksellaan koko yleisö messiin. No olipas kriteeri. Kuulemma tämän jälkeen taivas on avoin. Tsiisus mikä kriteeri, mulle aivan liian helppo. Tässä on pakko olla koira haudattuna.
Ja jotenkin nyt kohtalon kellot soivat, kun tyyppi sanoi elävänsä omannäköistä elämää... Siis edellinen otsikko... Kääk, liian hämärää meininkiä!
Pitäisi olla HIFK:n hallissa ja saada omalla kannustuksellaan koko yleisö messiin. No olipas kriteeri. Kuulemma tämän jälkeen taivas on avoin. Tsiisus mikä kriteeri, mulle aivan liian helppo. Tässä on pakko olla koira haudattuna.
Ja jotenkin nyt kohtalon kellot soivat, kun tyyppi sanoi elävänsä omannäköistä elämää... Siis edellinen otsikko... Kääk, liian hämärää meininkiä!
lauantai 23. helmikuuta 2013
Elä omannäköistä elämää!
Äärettömän hyvä vinkki ja niin yksi on totta vie tehnytkin. Hän ei kuitenkaan voinut sairaudelle mitään, vaan väkisin se nakersi häntä ja myös omaisiaan. Koskettava tarina ihmisestä, joka ei antanut tuumaakaan periksi, ja eli elämää täysillä, arvosti sitä ja prkl paheksui sitä, että toisilla menee saatanan hyvin. Mulla on tästä tyypistä paljon opittavaa ja varsinkin hänen suhtautumisestaan elämään. Tyypin perhe on pyörinyt mielessä about vuoden verran, kunnes sain eteeni arvokkaan teoksen koskien tätä perhettä. Ei teos mikään riemuralli ole, mutta suosittelen sitä lämpimästi muillekin. Sydänystävälleni (miten tämänkin nyt määrittelen, en mä varmaan sille mikään sydänystävä oo) annan teoksen kiitokseksi osallistumisesta mun elämään sen karikoihin ja ulapoihin. Tämän ystävän vaativa tehtävä on kuunnella mua (ei todellakaan helppoa) ja joskus olisi myös kiva, jos se mun raapustuksia lukee. Ei oo pakko hei.
Ilman ystäviä ei olisi noita enkeleitä (huom! aita on merkkinä siitä, että oltiin luvattomalla maalla). Ja onhan ystävät tietty tärkeitä ilman enkeleiden tekoakin. Tietty. Aina.
Viime aikoina ystävyys-käsite on saanut ihme sävyjä. Suorastaan merkillistä asennetta. Huh, vieläkin puistattaa. No ehkä olen saanut jonkinlaisen herätyksen, miten asioita pitää hoitaa tai pitäisi hoitaa ettei oltaisi samassa tilanteessa. Siipeen ihan varmana tulee, mutta toivottavasti joku "rämäpää", joka uskaltaa ylittää aidan.
Otsikon mukainen elämä on hyvä pitää mielessä huomenna. Mulle kyllä sanottiin, että sulla on aina omat polut "kotiin", et jos sitä kerrankin yrittäisi pysyä porukan teillä. "Eiku otsikko sanoo:..." Jotenkin en enää pysy mukana pääni vauhdissa, joten tämän tekstin on loputtava. Piste.
Ilman ystäviä ei olisi noita enkeleitä (huom! aita on merkkinä siitä, että oltiin luvattomalla maalla). Ja onhan ystävät tietty tärkeitä ilman enkeleiden tekoakin. Tietty. Aina.
Viime aikoina ystävyys-käsite on saanut ihme sävyjä. Suorastaan merkillistä asennetta. Huh, vieläkin puistattaa. No ehkä olen saanut jonkinlaisen herätyksen, miten asioita pitää hoitaa tai pitäisi hoitaa ettei oltaisi samassa tilanteessa. Siipeen ihan varmana tulee, mutta toivottavasti joku "rämäpää", joka uskaltaa ylittää aidan.
Otsikon mukainen elämä on hyvä pitää mielessä huomenna. Mulle kyllä sanottiin, että sulla on aina omat polut "kotiin", et jos sitä kerrankin yrittäisi pysyä porukan teillä. "Eiku otsikko sanoo:..." Jotenkin en enää pysy mukana pääni vauhdissa, joten tämän tekstin on loputtava. Piste.
sunnuntai 17. helmikuuta 2013
Joko tai vai mutta
vaan siksi sillä (siis sitäpaitsi) näet nimittäin. No siis melkein muistin. Sulkeissa olevia en muistanut, oli pakko tarkistaa. Niinpä joko? tai uus? mutta miksi ei? Siksi ku näet sen nimittäin.
Vai niin, rinnastuskonjunktiot voi sitten joskus upota kuin veitsi voihin. Toisen hiipivä ihastuminen, ei toista lämmitä. Kumman syy se silloin on? Ei toista voi syyttää, jos toisen seura ei vain nappaa, siis kaverina kyllä, mutta (haa, rinnastuskonjunktio)... Voiko tämä sitten merellä ajelehtiva kala etsiä uutta apajaa. Eihän kukaan ole sidoksissa mihinkään, ja mitään ei ole tapahtunut (oletettua ihastumista lukuunottamatta).
Niinpä, helpompi on olla lintu. Se nappaa sen kalan ennen kuin se ehtii löytää sen apajan. No äkkiä sitten LINTU, sul olis vähän kiire!
Vai niin, rinnastuskonjunktiot voi sitten joskus upota kuin veitsi voihin. Toisen hiipivä ihastuminen, ei toista lämmitä. Kumman syy se silloin on? Ei toista voi syyttää, jos toisen seura ei vain nappaa, siis kaverina kyllä, mutta (haa, rinnastuskonjunktio)... Voiko tämä sitten merellä ajelehtiva kala etsiä uutta apajaa. Eihän kukaan ole sidoksissa mihinkään, ja mitään ei ole tapahtunut (oletettua ihastumista lukuunottamatta).
Niinpä, helpompi on olla lintu. Se nappaa sen kalan ennen kuin se ehtii löytää sen apajan. No äkkiä sitten LINTU, sul olis vähän kiire!
tiistai 12. helmikuuta 2013
lauantai 9. helmikuuta 2013
Mitä mä ny mistään tierä...
Huhhuijaa. Vaan asioilla ON tapana selvitä ja ihmisillä tai riippuu tietty siitä kenestä puhutaan. Äärettömät jännät ehkä kuumatkin paikat meikäläisellä. Erään tyypin aiheuttama. Tää on varmaan se tunne kun tyyppiä ei ole vielä tavannut eikä jutellut. Tekstin sanomaa tässä on sitten yrittänyt tulkita.
Ja mitä enemmän sitä tulkitsee, sitä enemmän... Nonni jätetään nyt toi arvoitukseksi. Katsokaas kun meikäläinen ei oo tulkki, pelkkä ********* (työelämän kirosana) mä oon.
keskiviikko 6. helmikuuta 2013
Veijarit
Kyse on leffasta. Voisin kertoa tietämättömille leffasta enemmänkin, ja ehkä siinä käsitellään meikäläisellekin tuttua problematiikkaa, mutta siitä sitten saa toisen blogitekstin ja sitä problematiikkaa on käsitelty täälläkin ihan tarpeeksi. Miksi sitten otin veijarit-leffan esille?
No. Maanantaina kävelin talvista polkua. Näin ilmapallon. Siitä tuli mieleen leffa. Tarkennuksena sanottakoon leffassa jätkän unelma on nousta ilmaan ilmapallojen avulla. Ilmapallot nostavat jätkän ja tuolin ilmaan. Aluksi se on siistiä kunnes ilmapalloja hajoaa, karkaa ja niistä lähtee kaasuja. Tuoli mätkähtää avomerelle.
Se yksi ilmapallo aiheutti tällaisen ajatusketjun. Onko jossain maassa ihan hirveesti ilmapalloja, kun ne ovat menettäneet kaasukapasiteettinsä? Aluksi pallo kipuaa kohti taivasta, mutta lopulta sillä ei ole kuitenkaan siellä paikkaa. Toivottavasti ihmisille ei käy näin.
Seuraavana yönä näin unta ilmapallopainajaisesta. Kyse oli isosta ilmapallosta, jossa naru oli kiinni haukussa. Pallo nousi ylös, meren päälle ja naps. Naru katkesi ja haukku hukkui. Järkyttävä enneuni sillä huomisen jälkeen haukkua ei enää oikeasti ole. R.I.P.
No. Maanantaina kävelin talvista polkua. Näin ilmapallon. Siitä tuli mieleen leffa. Tarkennuksena sanottakoon leffassa jätkän unelma on nousta ilmaan ilmapallojen avulla. Ilmapallot nostavat jätkän ja tuolin ilmaan. Aluksi se on siistiä kunnes ilmapalloja hajoaa, karkaa ja niistä lähtee kaasuja. Tuoli mätkähtää avomerelle.
Se yksi ilmapallo aiheutti tällaisen ajatusketjun. Onko jossain maassa ihan hirveesti ilmapalloja, kun ne ovat menettäneet kaasukapasiteettinsä? Aluksi pallo kipuaa kohti taivasta, mutta lopulta sillä ei ole kuitenkaan siellä paikkaa. Toivottavasti ihmisille ei käy näin.
Seuraavana yönä näin unta ilmapallopainajaisesta. Kyse oli isosta ilmapallosta, jossa naru oli kiinni haukussa. Pallo nousi ylös, meren päälle ja naps. Naru katkesi ja haukku hukkui. Järkyttävä enneuni sillä huomisen jälkeen haukkua ei enää oikeasti ole. R.I.P.
sunnuntai 27. tammikuuta 2013
Mitä asiaa?
Ankeampaakin ankeamman saturdayn jälkeen meikäläinen päätti piristää itseään ja lähteä vähän kylille tuttuja tapaamaan. No toisen luona oli hirrrvee stressi, mitä mulle nyt tarjottaisiin, mutta lopulta kun safkat ja kaffet olivat pöydässä, rentous palasi. Loppujen lopuksi meikäläistä ei olisi päästetty pois (mukamas). Meikäläisen piristävä tempausbussi jatkoi matkaa seuraavaan osoitteeseen. No en ollut haluttu seura sielläkään tai olin, mutta en halunnut olla siellä. Miten tämän nyt paremmin selostaisi? En tiedä.
No tulipahan tsekattua tuttujen fiilikset, toinen jopa oli kiinnostunut mun fiiliksistä. Mitä siihenkin vois sanoa, katotaan taas. Toinen puolestaan kysyi: "Mitä asiaa?". Arvatenkin se oli siinä. Ei kai nyt tuollaiseen kysymykseen ala kertomaan kaikkia huolia, iloja, suruja jne. Piristikö sitten tällainen reissu näin pyhäpäivän ratoksi?
Kyllä, jopa niin paljon, että ilmoittauduin Piknik-risteilylle. Ei tosin tämä seura, mutta sellainen seura, jonka seurassa uskaltauduin kerrankin olla oma itseni. Olen kiitollinen heille tästä kutsusta ja muutenkin rohkeamman minän luomisesta. Se ei muuten ole hitto eikä vitsi, vaan perkele ja VITTU. Kiitos kamut :)
No tulipahan tsekattua tuttujen fiilikset, toinen jopa oli kiinnostunut mun fiiliksistä. Mitä siihenkin vois sanoa, katotaan taas. Toinen puolestaan kysyi: "Mitä asiaa?". Arvatenkin se oli siinä. Ei kai nyt tuollaiseen kysymykseen ala kertomaan kaikkia huolia, iloja, suruja jne. Piristikö sitten tällainen reissu näin pyhäpäivän ratoksi?
Kyllä, jopa niin paljon, että ilmoittauduin Piknik-risteilylle. Ei tosin tämä seura, mutta sellainen seura, jonka seurassa uskaltauduin kerrankin olla oma itseni. Olen kiitollinen heille tästä kutsusta ja muutenkin rohkeamman minän luomisesta. Se ei muuten ole hitto eikä vitsi, vaan perkele ja VITTU. Kiitos kamut :)
maanantai 14. tammikuuta 2013
Kohti katu-uskottavuutta
Siin se nyt sit on, "hokkari" ja meitsin jalassa!
Muotimogulina, pah, inhoan tällaista: tiettyjä vaatteita pitää käyttää, että kuuluu jengiin. Sama koskee kenkiä, autoja, polkupyöriä, kännyköitä... listaa voisi jatkaa loputtomiin. Niin, myönnän, sorruin nyt hankkimaan "hokkarit", jotta pääsen in sceneen eikä aina tarvitse olla maalivahti. Aina ja aina. Yksi kerta ja se riitti!
Nyt oisi sitten "hokkarit", mutta kun niillä pitäisi sitten osaa luistellakin. Yllättävän hyvin meni eka kerta jäällä, joka oli tänään. En edes kaatunut perseelleni, vaikka ennakkoon olin valmistautunut siihen.
Ympäristön paine pisti munt hankkimaan noi vehkeet, mutta ympäristön painetta voi myös syyttää siitä, että vasta nyt meikäläinen solmi tuollaiset pelit jalkoihin. Ainahan meikäläinen on luistellut (sanottiin siihen aikaan poikamaisesti) ja se ei oikein sopinut balleriinojen joukkoon. No vapaa-ajalla mentiin "kaunareilla" kuin Selänne (ehkä vähän liioittelua) ja viis veisasin oikeaoppisesta luistelutekniikasta.
Piikit kyllä hankaloittivat ja hidastivat meikäläisen etenemistä ja nyt kun on tullut vanhaksi, noita hidastavia elementtejä tarvitsisi. Piikkien jarruttavaan elementtiin tottuun helposti ja siitä irti pääseminen vie aikansa. Mutta saatana, meitsi saa nyt luistella miten haluaa, mutta on tässä kyllä tekemistä. Haikeana ajattelen aikaa, jos olisi 28-vuotta luistellut ainoastaan "hokkareilla", huoh.
Toivottavasti nykyajan vanhemmat tajuavat lastensa tarpeet: kuka on pallopeli tyyppi, kuka ballerina, niin antaisivat lapsen sen mukaan valikoida luistimet. Hyvin paljon näkee vielä käytettävän kieltä tyttöjen ja poikien luistimet. Ne voisivat vain olla jääkiekko- tai kaunoluistimet. Vähän on tultu vastaan tässä rajan rikkoamisessa. Hokkareita löytyy myös pinkkinä ja valkoisena.
"Hokkarit" ja "kaunarit" ovat kaksi eri maailmaa. "Älä ny", sanoi eräs jäbä. No kysyin onks se luistellut kaunareilla? Arvatkaapa mikä oli vastaus?
Jos huomenna sit uskaltaisi mennä ihmisten ilmoille sirklaamaan. Yllättävän hankalaa hokkareilla...
sunnuntai 13. tammikuuta 2013
Kun taivas romahtaa niskaan
Odotettu viikonloppu ja kaikkee. Pelejä, valmistujaisia, taas aktiviteettijärkkäämisiä hyvässä seurassa, yllättävä viesti (vanha tuttu, mut samat jutut kuin silloin joskus). Kaikin puolin aivan loistava viikonloppu. Tosin pelit eivät sujuneet toivoamallani tavalla, mutta pelin ympärillä pyörivä sirkus oli sitäkin parempi.
Täpinöissään pikkutyypistä soitin vanhemmilleni. Heillä oli kylässä vieras, mutta vain toinen puolisko. Niin missä toinen?
Se ei varmaan ketään täällä sekkailevia kiinnosta ja enkä kertoisikaan, mutta maailmani mureni yhdessä silmänräpäyksessä.
Se siitä viikonlopusta, niisk ;(
Täpinöissään pikkutyypistä soitin vanhemmilleni. Heillä oli kylässä vieras, mutta vain toinen puolisko. Niin missä toinen?
Se ei varmaan ketään täällä sekkailevia kiinnosta ja enkä kertoisikaan, mutta maailmani mureni yhdessä silmänräpäyksessä.
Se siitä viikonlopusta, niisk ;(
tiistai 1. tammikuuta 2013
Roolileikki?
Nonni. Pitäisikö muistella menneitä vai suunnitella tulevaa? En tee kumpaakaan, päästän vaan pään sisäiset höyryt ulos.
Ei siis stressiä saanko vastakaikua ihastukseltani. Ei. Eihän mitään ole olemassa, ei edes meitä.
Ja tietty riippakivi mua vainoo, joka vuosi. Sillekään asialle en voi yhtään mitään.
Siis kuulostaa aivan loistavalta uudelta vuodelta. Se olis vähän niin kuin siinä, kun saisi ton terveydenkin pidettyä, jossei nyt paremmaksi niin sellaiseksi, ettei se nyt huonommaksi mee.
Ai oliko tämä nyt pääni sisäinen anti. Olipas köyhää, mutta You know, oli joulu ja kaikkee...
No mitä nyt? Hirveesti olen kelannut, mitä ihmisten päässä liikkuu, mitä ne oikeasti ajattelevat. Joku sanoisi, että koita nyt vähän relata ja sillee... Ei nyt siitä ole kyse, että pääni on hajoamassa tai sekin on ton riippakiven ansiosta hyvin mahdollista. Kyse on enemmänkin siitä, että olen seurannut tyyppien tekemisiä ja miettinyt, onko niillä oikeasti joku rooli vai mitä tuo on?
Väkisinkin sitä ajattelee myös itseään. Positiivinen kuulemma yhden mielestä, toinen taas näkee mut kiroilevana kakarana. No ihan oikein, olen molempia. Sitä mukautuu ympäristön kaltaiseksi, vaikka itse luulen olevani oman elämäni kuningatar. Aina samanlainen tuittupää, mutta kun en ole.
Hienoa on se, kun ihmiset ajattelevat myös toisia. Jos en ole nyt kova, ja toisaalta tunteeton paskiainen, niin kohta toi toinenkin alkaa vollottaa ja senkin elämä synkistyy. Toivo hiipuu ystävänkin selkäpiissä, vaikka se ei tietenkään ole tarkoitus. Onhan toikin aika kohtuutonta vaatia elämää kolhimalta ihmiseltä, että pitäisi olla reipas ja iloinen ihmisten edessä. Tietynlainen mekanismi kuitenkin ihmisille syntyy ja se on erittäin hyvä asia, mutta sitä ei saa pakottaa, sen on tultava luonnostaan.
Mitä meitsi teki silloin joskus? Muistan kirjoittaneeni sähköpostin valmennustiimilleni, että nyt on tapahtunut sellainen juttu etten pysty ainakaan kuukauteen valmentamaan. En nyt kokenut viestissä mitään positiivista. Viestin positiivinen kohta oli valkun mielestä viestin aloitus Moro! No pienestäkös se ilahtui, mutta kai se halusi löytää viestistä jotain positiivista ja toivoa antavaa.
Tälläkin hetkellä tulee mieleen iloiset onnen rippeet, joita eräältä tärkeältä ihmiseltä nään. Upee auto, ihana haukku, jäkismatseissa käynti, pillaamisen jälkeen tahran piilottelu, ruokahalu ja ennen kaikkea se läsnäolo.
Ei mun tarvitse tietää,
ei mun tarvitse nähdä.
Silti tiedän ja nään,
onneksi ne onnen palaset.
Ei siis stressiä saanko vastakaikua ihastukseltani. Ei. Eihän mitään ole olemassa, ei edes meitä.
Ja tietty riippakivi mua vainoo, joka vuosi. Sillekään asialle en voi yhtään mitään.
Siis kuulostaa aivan loistavalta uudelta vuodelta. Se olis vähän niin kuin siinä, kun saisi ton terveydenkin pidettyä, jossei nyt paremmaksi niin sellaiseksi, ettei se nyt huonommaksi mee.
Ai oliko tämä nyt pääni sisäinen anti. Olipas köyhää, mutta You know, oli joulu ja kaikkee...
No mitä nyt? Hirveesti olen kelannut, mitä ihmisten päässä liikkuu, mitä ne oikeasti ajattelevat. Joku sanoisi, että koita nyt vähän relata ja sillee... Ei nyt siitä ole kyse, että pääni on hajoamassa tai sekin on ton riippakiven ansiosta hyvin mahdollista. Kyse on enemmänkin siitä, että olen seurannut tyyppien tekemisiä ja miettinyt, onko niillä oikeasti joku rooli vai mitä tuo on?
Väkisinkin sitä ajattelee myös itseään. Positiivinen kuulemma yhden mielestä, toinen taas näkee mut kiroilevana kakarana. No ihan oikein, olen molempia. Sitä mukautuu ympäristön kaltaiseksi, vaikka itse luulen olevani oman elämäni kuningatar. Aina samanlainen tuittupää, mutta kun en ole.
Hienoa on se, kun ihmiset ajattelevat myös toisia. Jos en ole nyt kova, ja toisaalta tunteeton paskiainen, niin kohta toi toinenkin alkaa vollottaa ja senkin elämä synkistyy. Toivo hiipuu ystävänkin selkäpiissä, vaikka se ei tietenkään ole tarkoitus. Onhan toikin aika kohtuutonta vaatia elämää kolhimalta ihmiseltä, että pitäisi olla reipas ja iloinen ihmisten edessä. Tietynlainen mekanismi kuitenkin ihmisille syntyy ja se on erittäin hyvä asia, mutta sitä ei saa pakottaa, sen on tultava luonnostaan.
Mitä meitsi teki silloin joskus? Muistan kirjoittaneeni sähköpostin valmennustiimilleni, että nyt on tapahtunut sellainen juttu etten pysty ainakaan kuukauteen valmentamaan. En nyt kokenut viestissä mitään positiivista. Viestin positiivinen kohta oli valkun mielestä viestin aloitus Moro! No pienestäkös se ilahtui, mutta kai se halusi löytää viestistä jotain positiivista ja toivoa antavaa.
Tälläkin hetkellä tulee mieleen iloiset onnen rippeet, joita eräältä tärkeältä ihmiseltä nään. Upee auto, ihana haukku, jäkismatseissa käynti, pillaamisen jälkeen tahran piilottelu, ruokahalu ja ennen kaikkea se läsnäolo.
Ei mun tarvitse tietää,
ei mun tarvitse nähdä.
Silti tiedän ja nään,
onneksi ne onnen palaset.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)