Lanka

Elämän lanka voi olla ohut tai paksu, hento tai luja, pitkä tai pätkä. Solmu pilaa kaiken, koska silloinhan täytyisi jotain tehdä, jotta langalla olisi jotain hyötyä. Lanka voidaan katkaista ja solmu voidaan poistaa, mutta näin lanka lyhenee ja jotta työ saadaan tehdyksi tarvitaan lisää lankoja. Ja myöskin niin, tarvitaan niitä solmuja jotta lanka taas palvelisi käyttötarkoitustaan eikä lähtisi juoksemaan maailman ääriin.

Hienoa aikaansaannosta on korjattu lanka. Siinä on joku taika, hyvinkin jouluinen. Tiedämme alitajunnassamme, että liima ja solmu eivät kestä, mutta tässä vaiheessa mulle riittää näkyvissä oleva lanka, joka on ohut ja hento, mutta äärettömän luja.

Toivottavasti pitkäkin.

Totuus

Tunnustus

ÄÄÄ... Mitä tämä nyt kertoo? Ei huolta, ei mitään henkeä salpaavaa.

Sitä kun on teitä tässä tallustellut, niin on huomannut, miten erilaisten tyyppien kanssa vaan synkkaa. Tarkemmin ajatellen, miten tyypit ovat tupsahtaneet elämääni, on ollut sattumaa. Alku on ollut niin saakutin hankalaa. Niin ilmankos nämä uudet tyypit pähkäilee ja fundeeraa, minkälainen meikäläinen on. Mutta hei, lupaan että pikku hiljaa hyvää tulee.

Mitä se sitten vaatii, että ihmisiä voi kutsua tyypeiksi/frendeiksi? No se on se loputon tarinan kerronta, ja kylläkyllä se on molemminpuolista. Sitä tietää toisten lapsista, puolisoista, lemmikkieläimistä, harrastuksista, unista ym. kaiken mahdollisen, joten on helppo jatkaa siitä mihin jäätiin. Väkisinkin ihmisestä muodostuu sulle tyyppi.

Pelottavaa on se kun tyypit alkavat jo ajattelemaan samalla tavalla, ja siihen ei tarvita sanoja, ilmeet ja eleet kertovat oleellisen.

Yks frendini kertoi inhoavansa Mariskaa. No mepä saimme siitä loistotuuman toisen frendini kanssa, että sille on pakko ostaa joululahjaksi Mariskan levy. Ja annamme sen vielä hänen miehelleen, koska heidän perheessä kuski päättää radiokanavan. Eli Mariskan levy vaan soimaan ja frendi tykkää. :)

Joojoo, tosi reilua. Mä nään jo silmieni edessä tyypin iloisen ilmeen, "prkleen kaksikko!". Mutta näillä mennään, it's hjuumor.

Mutta kai se nyt on tottunut "kaksikon" tempauksiin. Olemme soveltaneet sanontaa: "Kaveri on sellainen jonka seurassa kehtaa röyhtäistä, mutta tosi ystävä on sellainen jonka seurassa kehtaa pieraista!." No okeiokei, muutamat ovat röyhtäisseet, mutta tohon jälkimmäiseen moukkamaisuuteen emme ole ryhtyneet. Röyhtäilykin on mielestäni moukkamaista, joten olemme ottaneet sovelluksemme käyttöön: Kysy, kysy, kysy, tyhmiäkin saa kysyä. Ja ei oo pelkoo ettei olisi kysytty. Se on siinä loistavaa, että nolotuksen tunnetta ei tule asiaa kysyttäessä vaikka ehkä pitäisi. No ainakin makeat naurut saamme aikaiseksi jos ei muuta.

Pikkusormi

Sä annoit pikkusormen, se vei koko käden. Eilen pohdittu tai oikeastaan todettu asia. Miksi pienen pieni ele, toiminta, apu, ystävällisyys jne. ei auta, vaan sitten on naimisissa moninaisten asioiden kanssa.

Herätkää ihmiset. Autettu on, kiitosta on kyllä saatu, mutta johonkin meikäläisen anteliaisuuskin loppuu.

Testi

Haluatteko kuulla mitä teimme kaverini kanssa eilen illalla? Imettiin munaa. Nonni joo, tuli sitten kerrottua vaikka ettette varmaan halunnetkaan. Se me tiedettiin, että meillä oli suunnitteilla sama iltapuhde ja tänään sitten oli tarkoitus kerätä tulokset. No teitkö sen ja onnistuitko siinä? Kumpikaan meistä ei onnistunut, mutta tutkimukset jatkuvat... Mietittiin mahtaisko munan kovuus vaikuttaa, entä reiän koko? Munan kuumuus ja jäähdytys on varmaan myös otettava huomioon.

No siis, tässä on nyt esimerkki meidän munaleikeistämme:

Ajatuksia

Tuli tässä mietittyä pelin jälkeen, miten itsestään selvyyksiä ei tule ajateltua. Sitä haluaa vain koko ajan lisää jännitteitä peliin, ja yrittää selvittää muiden ajatusmaailmaa. Välillä yllättyy, välillä pettyy toisten edesottamuksiin ja reagointiin. Miksi hehkua uusilla yllättävillä ihmisten piirteillä kun vanhatkin piirteet ihmisissä kelpaisi?

Siis mitä mä nyt yritän selittää? Ajattelin lähteä koriskauteeni sillä periaatteella, että yhden kriteerin on täytyttävä, jotta pistäisin taas koristossut jalkaani. No kriteerin täyttäminen ei tietyistä syistä ollutkaan helppo nakki, mutta se täyttyi. Mikä sitten mättää?

Ei oikeastaan yhtään mikään. Kriteeristä on tullut sellainen tukiranka, joka välillä kyllä floppaa, mutta ottaa syötön jos jonkinmoisen kiinni. Se on sitten syöttäjän vika, jos syöttö ei tuu perille. Eikö olekin aika tylsää? Vitsivitsi.

Nämä yllätykset ovatkin sitten asia erikseen, kun ei vielä tunne kauhean hyvin näiden tyyppien aivoituksia, ja periaatteessa syöttö on aina riski ja tapahtuu näin myös käytännössäkin. Mutta se onkin sitten yhtä riemua kun tiimipeli näiden kokelaiden kanssa onnistuu.

Sitäkin olen miettinyt, voiko toinen pelaaja tehdä toisesta paremman? Voi toki, mutta joidenkin kanssa ei vain natsaa ajatusmaailmat yhteen. Joskus mulle on sanottu, että saan esiin jonkun pelaajan parhaat puolet. No niinniin, pelasin tollaisten kymmenvuotiaiden kanssa, että oliko tämä nyt kauhean mairittelevaa, että mulla oisi jotenkin parempi pelinlukutaito. Nykyään tai oikeastaan en ole koskaan ajatellut näin. Eikä toisaalta se olekaan niin. Parhain pelinlukutaito on niillä pelaajilla, jotka ottavat syöttöni kiinni ja tekevät korin. He tekevät minusta paremman pelaajan ja saavat näyttämään suoritukseni hyviltä.

Hienossa tiimissä, jossa tällä hetkellä hengailen, saa jokainen ilonhetkiä omassa roolissaan. Ja hyvässä tiimissä kun roolit hitsautuu hyvin yhteen, tulee myös itsestään selvyyksiä. Se ei ole nyt huono asia, ja niidenkin tyyppien on muistettava kuinka korvaamattomia he ovat tiimille, vaikka kukaan sitä ei nyt varsinaisesti heille kerro.

Kehuin työpaikallakin edellistä vuoroa hyvin tehdystä työstä. Kuinka ollakaan he ottivat sen vittuiluna. Kuinkas muuten?

Kiitos ny kaikille kaikesta kaikkialle kaalimaan kakaralta :) 

Ja Jonne Aaron laulaa aikast riipaisevan kappaleen kaikille kaikkialle ♥

Hymy

Vaikka aurinko ei paistaisikaan,
paistakoon sydämemme aurinko,
säteilköön se meidän silmistämme.
Ilahduttakaamme toistemme päivää
ystävällisellä hymyllä,
rakastavalla olemassaololla,
sillä se kaunistaa päivämme
paremmin kuin ylellisyystuotteet yhteensä.
Ja ihmeellisintä on että,
ystävällisyys ja rakkaus,
eivät maksa mitään,
kohteliaisuuteen ja huomaavaisuuteen
meillä on aina varaa.
Sydämen kauneudessa
on katoamaton rikkautemme.
 
- Taavi Kassila

Teräsvatsa

 Niin kai sitten...

Pelko

Pelko on salakavala tunne, joka hiipii syvälle sisinpään. Ei sitä tiedosta ja sen kanssa oppii elämään, mutta hetkittäin se pistää enemmän pelkäämään. Mitä sitten avuksi?

Aluksi on selvitettävä onko se omassa päässä olevaa kuvitelmaa ja faktat tiskiin. Vastauksia ja tuloksia satelee, mutta onko se helpottava tilanne kun kaikki on ok tähän mennessä. Lisää on tulossa, mutta onko se hyvä asia ettei mitään löydetä?

Tieto lisää tuskaa, mutta ei tietämättömänä ole helpompaa. Oikeastaan silloin on vaikeampaa käsitellä asioita, joiden olemassaoloa ei edes tiedä.

Bye, bye, Miss American Pie

 

Ehkä... Ollakko sitten vammainen vai sairas? Me ollaan jo kimpassa diagnosoitu tätä jutskaa, mutta katotaan what doctor says? 

Tanssii tähtien kanssa

Ihminen ei ole kone. Kone yritys valmistaa hissejä. Hyvin konkretisoitu. Elämä ei saisi olla hissiliikettä. Pysähdyksiä pitäisi välillä saada, mutta äkkipysähdyksiä ja pohjalta-pinnallepysähdyksiä pitäisi välttää. Seuraavan kerran kun menet hissiin paina stoppia, huokaise syvään ja jatka matkaa. Älä anna elämän mennä koneen mukana, vaan päätä itse virran suunta. Tee siitä matka ja seikkailu, johon  koneet eivät voi vaikuttaa.

Helpommin sanottu kuin tehty. Pitäisi uskaltaa vain kokeilla. Ja nyt ei ole kyse hissinappulasta, vaan ihmisestä. Tietoisesti rikkoo jotain ainutlaatuista, jotta tämän ihmisen elämä alkaisi olemaan ainutlaatuista tai jotain sinnepäin. Kohti parempaa yritetään, mutta hyötyyköhän meikäläinen tästä jutusta eniten. Joojoo, try, try, try...

Tilanteen vanki

Aikojen alussa, jolloin nettiä ei ollut keksitty, mua dissailtiin mun puheilla ja ilkikurisesti. Pakko oli ujona alentua toisen sanomisiin ja olla hiljaa. Sitä luuli, että pääsi helpolla, ja oikeastaan otti päähän oma asenne, et eiks jumalauta sitä suuta saa auki ja antaa samalla mitalla takaisin.

Kuljin suorastaan seiniä päin, niitä nuohoten ja yritin livahtaa tilanteesta pois mahdollisimman äkkiä. Toivoin vaan, että tyyppi ei taas takertuisi mun sammakoihin vaan antaisi olla.

Nykyäänkin kävelen seiniä päin, mutta se onkin sitten ihan eri juttu. Mutta en enää mielistele tyyppiä ja enkä hypi hänen pillinsä mukaan.

Taas se yritti dissata meikäläistä. Voi v*ttu. Mitä se silläkin luuli saavuttavansa? No kyllä mulle tuli paha mieli, ja palautus mieleen netitön maailma, mutta...

Tyyppi ei pysty tukkimaan mun turpaa. Mielistelemään en myöskään tyyppiä ala. Jos se ei ole mun ystävä, niin luulen, että en menetä kauheesti.

Vieläkin tulee tilanteita, jolloin on tyyppiä pakko nähdä. Se on se tilanne, ku aika ja paikka ovat samoja. Mutta ei siitä mun päiväkahviseuraa tule, baariseurana se oli kerran, mutta sekin oli sitä kuuluisaa pakkopullaa.

Mitä? Onko kaikki netin syytä? Ei, alkuunkaan. Sehän on ollut tässä lähes pelastava enkeli :)

Muista pyhittää lepopäivä!

Niin ei saisi rehkiä. Muuten Jumala rankaisee. Niinpä.

Olin sitten sunnuntaina ambulanssikuski, mutta soittaja sanoi, että kun mua ei ole pitkään aikaan näkynyt, niin he päättivät järjestää pientä kivaa jutskaa, jotta joutuu pöllähtämään paikalle.

Ja mitä tästä opimme? Emme taaskaan niin yhtään mitään. Remontti oli "pakko" tehdä loppuun asti, ja jos sahalla toisen kerran sormeen osuu, niin ainakin saa nopeammin tikit sormesta pois.

No voi rähmä

Nonni, taas aiheutin mielenkiintoisen tilanteen itselleni. Yks haluaisi olla mun kaveri, mutta kun ei ole hajuakaan kuka se on? Oli pakko hyväksyä se sitten kaveriksi, jotta voi kysyä: "kuka helvetti sä olet?" Ja niin, nimi ei riitä, ku vois kertoa jotain muuta.

No ei se mua tapa, jos mun kaverina hilluu, siinäpä sitten on.

Tai ei ainakaan vielä ole tappanut. Katotaan sitten miten mun käy.

Huominen ei koskaan kuole. Hitto mikä leffan nimi. Huomenna ei koskaan kuolla olisi parempi.

Try

Tyhjä taulu

Sitä on yrittänyt elää niillä taidoilla, joita joku on sulle joskus luonnut. Elämään tulee mutkia, ja sitä on lähes koko elämän ajan menty mutkan suuntaisesti, kierrellen ja kaarrellen. Välillä oon hypähtänyt sivuun, mutta taas on jatkettu tien ehdoilla.

No sitten kun sattui sellainen päivä (tänään), että kaikki autot rusinaksi meininki, niin kuljin varoituksista huolimatta suoraan, vaikka tie mutkitteli. Ihmiset ihmettilivät mun suoruutta, ja mä ihmettelin heidän kyhäilyä.

Nyt sitten katsoo toista tuntia taulua, siitä mitään ymmärtämättä. Eli taiteellisuuden ihannoinniksi tätä ei voisi kuvailla.

Sua on petetty, mua on petetty. Saatana jutelkaa ihmiset hyvänen aika, ettei näitä teitä tarvitse oikoa.

Kiitos ihmiset,
great feeling again

Ain kateissa

Hitto tota tyyppii. Just kun mä tota tyyppiä mietin, niin meitsi näki tämän. Ihmetteli sitten siin mitä meitsi hymyili. No sitä tietty.

Tänään tuli sitten juttusille ja muistutti mua päivästä 1.10. Luki kuulemma hänen kalenterissaankin. Häh? 1.10. Nii?

Ping pong

On rikkaus tuntea erilaisia ihmisiä. "Tuntea". Näinhän me väitetään, että tunnemme. Mutta oikeesti ei sua kukaan tunne, vaikka joku niin väittääkin. Voisi siis väittää, että tunnet itsesi parhaiten. Mutta ei, sekään ei pidä paikkaansa. Kuka sitten tietää? Tuskin kukaan.

No siis tiedättehän nykymaailman suvaitsevuuden ilmapiirin. Kun kysytään ihmisiltä ovatko he suvaitsevaisia, niin vastaus on yleensä neutraali: "ei mulla ole mitään homoja, mustia, valkoihoisia, vammaisia jne. vastaan." Aika usein se on sellaista sanahelinää. Ei synny turhia konflikteja ja kilpi on puhdistettu.

En nyt yritä tässä teilata hyvän tahdon lähettiläitä ja missejä, mutta... Tämä on vain raaka totuus. Ei ihminen voi olla siveyden sipuli. Pakko sillä on olla joku mielipide ihmisistä ja juurikin negatiivinen mielipide. Ei sitä tarvitse kaduilla huudella, ettei jostain ihmistyypistä pidä, muttei tarvitse myöskään tyypeille valehdella omia mieltymyksiään asiasta kuin asiasta.

En väitä, että itse olen aina ollut suvaitsevainen. Mutta toisaalta en ole julistanutkaan ylenpalttista suvaitsevuuden ilmapiiriä. Olen vain ollut, antanut toisten olla, mutta... Mielestäni se on sinänsä väärin, jos luottaa toiseen, niin toinen onkin selän takana peto, suorastaan vastenmielistä (NYT kun asiaa ajattelee). Sen vuoksi toisten jeesustelu särähtää aika pahasti korvaan, koska takana voi piillä jotain.

Niin, kaikenlaisia ihmisiä. Katsokaas näitä lauseita: "En mä mikään rasisti ole, mut pakolaiset vievät meidän työpaikat, elää tuilla, ryöstää vanhuksia, pahoinpitelee nuoria jne." "Ei mul oo mitään homoja vastaan, ja mitä ne tekee, mut kunhan ei munhun koske." Jep, molemmissa on havaittavissa juurikin rasistin ja homofoobikikon piirteitä.

Juu, elämään putkahtaa tyyppejä, ja hienointa on se, että jotkut ovat vaan niin vallottavia persoonia, et juttu luistaa heti. Ja vaikkei luistaisikaan, niin on mahtavaa huomata, et erilaisuutta myös tarvitaan. Tosin ihminen joutuu painiskelemaan persoonallisuutensa kanssa, koska ihminen muuttuu erilaisissa tilanteissa. Se on inhimmillistä ja eikä se nyt kauhean paha asia oo, jos ihminen muuttuu. Pääasia on, että asettuu tilanteen vaatimalle tasolle (eli mun seurassa taso on aina huikaisevaa, joojoo). Ja loppuun värssy, joka nyt tuli vaan mieleen:

The friends are like stars.
You don't see them often,
but You always know,
they will be there.

Ja mitä übermahtava frendi vastasi:"Jotta tähdet pilkistäisivät useammin, voisihan sitä kehittää jotain kalman tuoksuista tai musiikkipitoista illanviettoa huikaisevassa seurassa :)"

Tää on niin tätä. "Kalman tuoksuinen illanvietto." No mä en lupaa mitään muuta...







Ei

Ai niin tää biisi:

 

Opetellaan sit elämään tän kanssa. Ja taas kriteerit täyttyivät miksi:

a) laitan kyseisen artistin videon blogiini 

b) laitan juuri kyseisen biisin

c) mun pitää sanoa viimeinen sana

 

Huh, kokeilkaa ite. Nyt silmät harittaa sen verran, että nään EI-kirjainyhdistelmän kasina tai lumiukkona, siis sellaisena miten junnut kasin kirjoittavat. Kaksi palloa.

 

Voi elämä, just tuli juteltua frendin kanssa, että on meillä omituiset päät. Siis sehän on nyt fine, että on munanmuotoinen. Hmm... Ei se välttämättä rikki mee, kun se lattialle kopsahtaa. Se sisus onkin sitten ihan eri juttu.

 

Joojoo, pointti tuli selväksi.

(Tarkkana sitten noiden tunnisteiden kanssa)



Kolumbus kohtaa intiaanit

No siis, ajankohtainen sävel soi ja siitä tuli Kolumbus mieleen ja lukioaikainen esitelmäni. Täytyy myöntää, että esitelmässä on aika hyvä johdanto vaikka itse sen sanonkin. Jumankauta tyyppi oli jo silloin iskussa. Vai mitä sanotte tästä: "Oliko Kolumbus intiaanien hävittäjä vai oliko Kolumbus kansallissankari löytäessään Amerikan? Tähän kysymykseen ei löydy oikeaa vastausta. Jokainen voi pitää Kolumbusta millaisena vain haluaa." Heh, viimeinen lause on oikein tyypillistä meikäläistä, päätä itse. Tapanani on usein johdatella ihmisiä tiettyyn suuntaan ja sitten loppujen lopuksi pesen kädet kaikesta ja annan henkilöiden mukamas itse rakentaa mielipiteensä. Mutta oliko se jo tuolloin tollaista peliä?

Olympialaiset sitten meni. Onneksi. Nyt voi sitten rauhassa vetää hirsiä ja maksaa velka takaisin. Mitkä lajit yllätti mut täysin? No ei nyt täysin, mutta miesten telinevoimistelun hevonen oli paha teline. Kuusiottelussa sitä ei oikein kukaan osannut, ja siitähän sitten farssi syntyi kun lähes jokainen epäonnistui. Purjehduksen match race oli jännittävää seurattavaa. Välillä tuli hurjan näköisiä hyökkäyksiä toista venettä kohtaan. Ja olihan siellä muutakin, mutta nämä jäivät mieleen erikoisina tapauksina.

Niin kolumbus kohtaa intiaanit, oli varmaan varsinainen miitinki. Mitä se mahtoi pitää niistä? Kun miettii sitäkin maailmaa missä meikäläinen elää, niin aikalailla erilaisia tyyppejä tulee vastaan. En minäkään sentään kaikista pidä, mutta tietynlainen sietokyky mulla on. Ja mikä hienointa, kaikenlaiset tyypit pyytää mua mukaan kinkereihin, vaikka niin... Voisiko olla tylsempää baariseuraa, kun meikäläinen katsoo naisten koriksen finaalia baarissa ja vieläpä lähes selvinpäin (ihan oikeesti, tällöin vain yksillä). No ei olisi ollut pakko lähtee, kun edellinenkin ilta/yö venyi pitkäksi, mutta eri seura houkutti. Ehkä ei parempi seura, sori, mutta mielenkiintoisempi :)

Nonni eiköhän taas juhliminen riittänyt vähäksi aikaan. Meikäläinen nyt parantelee syöpynyttä säärtä. Ei tää varmaan taaskaan meidän mittapuulla ole työtapaturma vaikka töissä sattuikin. Todella sattui. Kaveri oli hyvin myötätuntoinen meikäläistä kohtaan: "Ai tolta sitten näyttää syöpynyt jalka."

Jep, varsinainen nähtävyys...



Pyöritä, pyöritä pellavapäätä

Tsiisus. On se nyt kumma, et mun päähän on pakko koskea, tutut ja tuntemattomat. On se sitten ihan turha tehdä frisyyriä juhliin, kun kumminkin joku siihen kajoaa.

Oli kuulemma myös huomiota herättävä style. Siis ei tyypillistä meikäläistä, mekko ja kaikkee. Voisi sanoa, että täydellinen feikki ja kuulemma hullukin. TAAS.

Kai hullu aina hullun löytää, näin me molemmat hullujen huoneella todettiin.

Oli muuten kiva vastaanotto kun tulin kotiin. Naapurin muksut kysyivät missä mä olin ollut? Valehtelinko? No en tiettykään :). Sanoin vaan, että tällaista elämä on.

Siis mun.

Älä unta nää

Mikä kehoitus tämä nyt oli? Muutenkin yöunet ovat jääneet lyhkäisiksi olympialaisten takia. No ehkä tämä päivä kertoo kaiken.

He

Eläimistä puhuttaessa käytetään hän-nimitystä, kun taas ihmisistä käytetään se-nimitystä. Tässä he nyt sitten ovat: pölynimuri, ruohonleikkuri ja automaattivaihteisto. Laiskan apuvälineet.

Mutta toisaalta tuli mieleen kun kuuntelin sen kerrontaa, niin aikamoinen palvelusväki he ovat. Kuulemma joka päivä imuroidaan tai hän imuroi, melkein joka päivä leikataan nurmikko tai hän leikkaa, joka päivä auto ei hyydy mäkeen tai hän ei hyydy. Voisi sanoa, että orjatyövoima on huipussaan. Se sanoikin, että sitä kävi sääliksi, kun hän leikkasi nurmikkoa. Sillä oli itsellä vaan drinkki kädessä ja pelasivat terassilla yatzya. Ja sekin vielä kun raukalla loppuu akku, hän menee itse telakkaansa lataukseen.

Jaa no, mä en tällaisia tarvitse. Enkä ottaisi heitä kotiini työntekijöiksi. Ottaisin kaveriksi, olisi vähän niin kuin koira, mutta ei allergiaa ja hän siivoaa jälkensä. Ja sitten iltojeni ratoksi kiusaisin häntä tekemällä hänelle niin pienen alueen siivota, että hän joutuu koko ajan vaihtamaan suuntaa. Eikä siinä vielä kaikki. Piilottaisin telakan, ja hän joutuu etsimään latauspistettä.

Nonni, ehkä he ovat sittenkin turvassa kaupassa. Ei heitäkään voi ihan mihin tahansa perheeseen adoptoida.

Mitä ihmettä täällä tapahtuu?

Siis elämässä yleensä.

Superpallo on löydetty, tosin eri tahot.

Saat silmiesi eteen faktan, jota et olisi halunnut kuulla, vaikka sitä epäilitkin.

No sitten silmien eteen tulee fakta kuin sattumalta. Ilmankos ei ole kuulunut tyypistä mitään.

Olihan tämä aavistettavissa vai onko tämä touhu näin ilmiselvää?

Okei, ei stereotypioita, mutta totuus (mikä ikinä se onkin) puhuu puolestaan.

Taas mätkähti,
se pallo,
se kristallinen.

Paikkailen sitä pikku hiljaa, koska haluan sen ehjäksi, haluan totuuden. Sen jälkeen voi...

No kukin tavallaan.

As cool as a cucumber

Edellisessä tekstissä pohdin hermojeni kestävyyttä. Meikäläisen päivä tyypin kanssa meni ihan hyvin ja puolivälissä päivää ajattelin, että onko tämä totta? No loppupäivä meni ihan päin helvettiä, ja muutkin alkoivat ihmetellä tyypin osoittamaan kohtelua mua kohtaan.

Tyypin kohtelu mua kohtaan ei onneksi aiheuta mulle ylenpalttista surua, pikemminkin vitutuksen tunnetta, mutta onneksi se on vain töissä tapahtuvaa shittiä. Tämä ei vaikuta mun vapaa-aikaan mitenkään, eikä tyyppi ole mielessäni paitsi nyt kun kirjoitan tätä tekstiä. No hyvä et jonnekin avautuu.

Mietin miksi mieleni on perin rauhallinen asian suhteen, vaikka töissä laskenkin monta kertaa kymmeneen. Ja tulihan se vastauskin ison pääni sopukoista. Toisaalta on helpottava tunne, kun voi sanoa tyypille mitä haluaa, mukamas kuunnella sitä ja pyöritellä silmiä, niin ei tarvitse miettiä mitä se tästäkin ajattelee. Aika julmaa sanoa, mutta tyyppi ei vaan ole mun tyyppiäni, enkä tykkää tyypistä.

Toista se on kun toisesta jollain tavalla välittää, niin tulee sitten välillä kauheat raivarit. Se on varmaan sitä rakkautta sitten. Voi luoja, olispa maailma täynnä noita vitutus tyyppejä. (vitsi, hehheh).

Toisten ihmisten mielipiteet vaikuttavat siihen, millaisen kuvan saat ihmisestä. Varokaa kuppikuntia, koska ne saavat aikaan itselle mielihyvän tunteen, varsinkin jos on kupissa. Kun kuppi kaatuu nurin, huomaakin pian itse olevansa samassa asemassa kuin kiusattu, ja se ei nyt ole kauhean hyvä fiilis.

Meidän kunnassamme kuppi ei mennyt nurin, mutta mun oli pakko vähän pillata (siis sillee ettei kunnasta kukaan huomannut). Meikäläinen tutustui tyyppiin kunnan mielipiteistä huolimatta, ja luulenpa että musta tuli tyypin tukijäsen. Ihmisillä on tiettyjä maneereja, mutta onkohan meistä kukaan täydellinen?

No pyysi kurkkua (mua) auttamaan kaatumassa olevan lavapinon kanssa. Mitäs siinä sitten voi muuta kuin mennä vaan  trukin ohjaksiin ja peruuttaa. Voilà. Kallistunut pino heilahti suoraksi. No loppupäivän sain varmaan kuulla ziljoona kertaa kiitos. Meikäläinen oli vaan, "se oli pikku juttu", vaiks myöhemmin sydän löi muutaman kerran ylimääräistä.

Niin ja lauantaina ei tullut jättipottia, se tuli sunnuntaina. Hyvä sellainen, toivottavasti.

Hermojen kestävyys

Ja nyt on kyse pääkopassa vallitsevasta sekamelskasta. Onko tuttu tunne, kun on nähnyt tyyppiä kolmen päivän aikana yhteensä 15 minuuttia, ja jo nyt ovat hermot riekaleina, niin yritä sitten tsempata itseäsi ja kestää kyseistä henkilöä 8 tuntia.

Tyyppi ei itse tiedä, että kohta meikäläinen vaan kilahtaa. Voisi siis luulla, että tämä "kärhämä" on vain mun omassa päässä olevaa kuvitelmaa, mutta jotain outoa tuossa tyypissä on.

Tiedätte varmaan tokaisun, "mä oon tyhmä, en voi sille mitään" (mun perinteinen tokaisu), mutta se on väärin kun ihmiset olettavat sun olevan tyhmä tietyssä asiassa vaikka sä oikeasti oletkin helvetin viisas. No ehkä mä sitten yllätin tyypin viisaudellani tai sitten tyyppi on tyhmempi kuin minä. Allekirjoittaisin jälkimmäisen vaihtoehdon.

Saatte ihan itse päätellä millainen tyyppi on, mutta mitä tekisitte seuraavassa tilanteessa? Purkki on kaatunut linjalla:
a) Huudan linjahoitajaa nostamaan purkin
b) Nostan ITSE purkin

No voin kertoa, että valikoisin toisen vaihtoehdon ja tyyppi ei valikoisi samaa. Huomenna sitten tsempataan ja lauantaina on sitten varmaan hermojen jättipotti tulossa. Huh, ei oo helppoo.

Näähän on näitä pieniä elämän oikkuja, jotka tuntuvat turhilta, mutta raastavat paljon sisintä. Ne uppoavat kuoren alle, ja ne on pakko ratkaista. Ei kyllä kauheasti jaksa energiaa näihin uhrata.

Mutta joo, luin äsken viestin, joka oli lähetetty viime vuoden syyskuussa. Viestissä kerrottiin hoitojen tehoavan. Niin silloin... Taas asiat menivät tärkeysjärjestykseen ja vois heittää pääkopan rippeet turhuuksien roviolle. On se mielenkiintoista, kun toiset taistelevat ihmiskemioiden kanssa ja toiset elämästään, ja molemmissa tapauksissa ei ole jippii-fiilis, mutta fiilikset ovat silti erilaiset. Vaikeaa selittää.

PÄIVITYS

Niin JOS...

MUTKU en ole, tiedoksi vaan. Pikemminkin kristallipallo, joka näkee, mutta tipahtaessa särkyy. Enää ei jaksaisi paikata säröä. Antaa olla. Etsiköön itselleen superpallon, jota voi pompotella. Välillä se voi olla kadoksissa, mutta kun on hätä, niin kyllä se löytyy, ajan kanssa. Mun kristallipallo ei pompottelua kestä.

Nyt vasta ymmärsin sen arvon. Viisaan sanat: Better Late than never.

Välineurheilua

Ei ole oikein sellaista urheilulajia, jossa välineitä ei tarvitsisi. Kuvassa on viime viikon aikana käyttämiäni välineitä. Jokaisella välineellä on oma laji, ja se on hyvinkin tarpeellinen. Tai no ei tarpeellinen, mutta...

Joskus olen blogissani kirjoittanut, että miten kaikki haluavat saada lajilleen harrastajia. Meikäläinen yritti kantaa kortensa kekoon. Tulin kotiin koripallo kädessä. No eiks naapurin muksut tulleet kysymään, et harrastanko koripalloa? Jep, vastasin, ja oli ihan pakko porraskäytävässä näyttää pari kikkaa. Heh, pitivät mua taitavana ja sanoivat, että susta tulee varmaan tosi hyvä. Jaa no, mikäs siinä. Olisivat nyt kertoneet tuon parikymmentä vuotta sitten.


No oliko meidän rupattelusta nyt jotain hyötyä? Se perinteinen juttu eli sain näyttämään koripalloilun hankalana lajina kaikkine kikkoineen (ne ovat juurikin niitä elintärkeitä juttuja hallita). Jos nyt jotain positiivista keskustelusta yrittää hakea, niin seuraavana päivänä muksut morjesti mua (oikein stara) ja leikkikentällä näkyi koripallo (ei se nyt tarkoita et ne sillä jotain teki, mutta se on jo suuri askel kun nenän -ja sormienmurtaja on saatu naftaliinista pois).

Half pipe

On tämä hurja laji, niin kuin elämäkin riippumatta siitä millä kulkupelillä lajia harrastaa. Onkohan tämä kaukaa haettua, mutta nimikin jo kertoo, että se on puolikas. Miten sen saisi ehyeksi ja kokonaiseksi?

Elämäni on tällä hetkellä juuri kuin Half pipen harrastajilla. Aluksi sitä huippua tavoitellaan varovaisesti. Pessimistinen asenne on hyvä olla matkassa. Sitten vauhti kiihtyy, ja siinä vaan ajattelee, että so what, nyt sitten mennään eikä meinata. Huipulta alastuleminen on aina vaikeeta, ja näin tässäkin tapauksessa tulee kaatuminen. Tiputus ei tullut kauhean korkealta, joten nouseminen ylös jaloilleen oli varsin helppoa. Sitten taas vähän vauhtia, mutta ei huipun tavoittelua, vaan kunnon ylläpitämistä. Just niin, päivän se kesti. Nyt ollaan taas huipulla. Näköjään ihminen ei ikinä opi.

Kaatumista ei voi ennakoida. Se tulee kun on tullakseen. Mutta kun tiedostaa sen olevan mahdollista, kaatuminen voi olla kuin pieni muistutus elämän haavoittuvuudesta.

Ota kaikki irti mitä saat elämältä. Ei vaan odota sen anteja.

Momentum

Aikamoinen viikko takana. Iloa, surua, suuttumista, tappelua, haleja, suukkoja, suhteiden lujittumista, koulutusta, opetusta, arvostusta ja kröhöm (sisäpiirivitsi). Ja niin. Tästä luulisi, että kerroin juuri perhe-elämästä sen karikoista ja ulapoista. No kyllä, olihan perhe mukana.

On kyllä hienoa huomata kuinka monipuolinen Suomi onkaan. Kiitos pikkupaikkakuntalaisille, jotka pitävät pieniä kuntia yllä. Itselle riitti viikko. Oli kiva palata kotiin. Toisaalta tulisi varmaan helposti kuuluisaksi, kun meidän jalistelua tuli katsomaan kymmenkunta ihmistä. No hyvä, että kuntaan tuli elämää.

Pieniä helmiä kertyi myös matkan varrella. Kun on luottamus saavutettu pikkunassikan kanssa, niin voi alkaa kouluttaa sitä vähän lisää. Tiukka ote kiusaajasta ja näpäytys. Palkinnoksi kuulen pikkuisen suusta lauseen: "ei sattunut". Hienoa ettei tullut itkua, ja huutoa isille. Loppujen lopuksi kiusaaminenkin jäi siihen kertaan.

Reissu opetti varmaan jokaiselle jotakin. Uskon tai ainakin toivon niin. Episodi josta en nyt tänne kerro, aiheutti sen, että porukka fiilisteli loppuviikon sulassa sovussa. Reissusta jäi loppujen lopuksi hyvä maku suuhun.

Mutta oli kyllä kiva palata kotiin. Ja 2,5 tunnin lenkin jälkeen vielä parempi olo, kröhöm. Ei näköjään yksi ollut mua unohtanut ja niinpä me aikamme kuluksi vetäisimme lenkin.

Nauratti kun tyyppi sanoi mua pennuksi. Häh? No voitte arvata kysyjän iän :). Tyypillinen ilta, joten laitan tyypin kehiin:

Ja taas mennään...

Huh, onneksi pääsee pois kotikonnuilta, kun alkoi taas totutusti risukasa lämpenemään. Jäitä hattuun ja viikon hiljaisuus on varmaan ihan hyvä ratkaisu tähän kohtaan. Menen miettimään syntejä syviä. Tiedä sitten odottaako täällä enää kukaan kun palaan? Kai joku?

Hetki

Elämässä tapahtuu joka päivä ainutlaatuisia hetkiä, jos ne vaan osaa ottaa niin. Pieni hymy, sanominen, tönäisy etc. voi pelastaa päivän tai tehdä siitä hippasen verran paremman. Ja tietty, jos kännyssä on kamera (huom! edellisessä aataminaikaisessa ei ollut!), niin saa myös ikuistettua tän hetken. Ja mä olen varsinainen ennustaja, kun otin kuvan naisten maratonin voittajasta tai oikeastaan mun pitikin ottaa vaan siitä kuva. Toi yks nyt pelleilee ja kehtaakin kävellä juoksutapahtumassa!

Ja niin se hymy. Tuli sitten heitettyä kävelijälle läppää hymyn arvoisesti. Huh, kiitos ;)

Kot Kot

Kanojen joukossa on kuulemma ainakin yksi kana, joka on töyhtöhyypän näköinen, surkea sellainen. Sitä on kynitty ja nokittu, ja se on ihan okei, koska muiden kanojen elämänlaatu paranee. Siihen ei puututa, ja miksi puututtaisiin, koska enimmäkseen kanat voivat hyvin sen yhden kustannuksella. Samantyyppinen tilanne voisi olla verrattavissa ihmisiin. Puututaanko näihin tilanteisiin?

Mitä se sitten vaatii? Rohkeuttako? Onko tämä ainoastaan "uhrin" syy, että sitä nokitaan. Minäkin kuulemma olen se rohkeampi osapuoli. Ei kyllä näytä siltä.

Prkl kun sä raastat mun hermoja. Tunnistat kyllä itsesi, kun kuulet tän biisin:

Tyypillinen yö

takana. Tämä artisti viihdyttää minua yöllä, ja olen pistänyt merkille, että joka tunti tulee yksi biisi tältä tyypiltä. Ihan kiva. Taas yksi "hyvä" syy olla töissä yöllä.

Tämä hetki on ehkä parhainta päivässä, työt tehty, aamupala syöty, ja nyt unten maille ja lomalle.

Heja Suomi!

Yritä sitten siinä mennä hehkuttamaan jalkapalloa, kun toiset riemuitsevat Pitkämäen Pihtiputaan tempaisusta.

Varoitinkin, saanko sanoa kärkkään mielipiteeni asiaan, ja miksi en saisi? Eli karrikoituna keihäänheittäjän kilpajuoksu. Yksi kisa, yksi heitto, lippu taskussa. Ollaanko jo saavutettu jotakin? Tietty lippu EM-kisoihin. Eihän Suomi ole koskaan päässyt jalkapallon EM-kisoihin. Mutta... niin se yksi heitto voi olla ratkaiseva ja paikka jossa se heitetään. Ei tarvitse yhtään ihmetellä, jos muuan Kimmo Kinnunen tai Harri Haatainen olisi kisoissa mukana muutaman välivuoden jälkeen. Se on se ajoitus, ja ei sen keihään tarvitse kuin kerran mennä kuuluisaan putkeen, jolloin keppi lentää kauas. Keihäänheitto ei nyt ihan ole verrattavissa jalkapalloon ja sen karsimisjärjestelyihin. Eikä varsinkaan maratonjuoksua voi verrata tähän tikanheittoa muistuttavaan lajiin. Joo, mulle sanottiin, että lajivalinta kysymys. Okeiokei, aina oon valikoinnut väärin, vrt. nykyinen harrastus.

Niin, yritä sitten näille Pitkämäki faneille mainostaa, että tällä hetkellä on menossa ehkä parhaimmat jalkapallon EM-kisat ever. Ei kuulemma kiinnosta, kun Suomi ei oikein pärjää, eikä Suomessa ole jalkapallokulttuuria.

Siis hetkinen. Tämän perusteella kaikkia kiinnostaa äärettömän paljon pesis, koska ollaanhan me siinä maailman parhaita. Tosin ainoa maa, joka sitä pelaa, mutta silti.

En nyt jaksa enempää tarttua kiinni suomalaisen urheilun kulttuuriin. Katotaan, koska hype taas alkaa:

-Hei Soppa, jalkkis onkin ihan mukava peli, kun Suomikin pärjää.

Argh.

Sekametelisoppa

No onpas se kauan tossa muhinut, joten on hyvinkin mahdollista, että sattumia löytyy.

Mitäs sitten tämän päässä liikkuu? Toivottavasti ei kauheasti yhtään mitään, ja se mikä siellä sitten ikinä kyteekin, tulisi sitten sieltä pois vaikka näin kirjoituksen muodossa. Voisinkin kirjoittaa tähän sen verran pitkän sepustuksen, että a) saan pääni tyhjäksi, b) kukaan ei jaksa lukea eikä vahingossakaan eksy sivuille, c) en olisi enää kysymysmerkki, pikemminkin huutomerkki tai pisteitä täynnä oleva hymiö... :). Mutta ottakaa tai jättäkää, niin täältä pesee... :)  (huom! pisteitä, hymiö ja sulkeetkin vielä, vau).

Tuon uskomattoman kappaleen jälkeen on vaikeaa nyt aloittaa jotain järkevää tai edes sinne päin. Höh. No yritetään. Viikot ovat olleet aika lailla ristiriitaisia. Pitäisi elää, nauttia kesästä ja hengailla ihan muuten vaan. Sitä oonkin tehnyt, mutta vastoinkäymiset tuli vähän niin kuin puskista ja tietty tyyppi tulee mieleen, että miten sillä nyt menee? Ja niin, mä tiedän tämän, murehtiminen on turhaa. Asiat eivät muutu jos meikäläinen kyyneleen tirauttaa, lähettää tsemppiviestejä, käy katsomassa. Ei ne muutu, ei. Pikemminkin voi toista ahistaa toisten ylenpalttinen huomioiminen. Joten joo, hyss... ja mennään muihin asioihin.

Sitten, otsikon mukaisesti ihan eri aihe, ystävät. Niin, voi piru. On se kiva, että mulla on yksi erityinen frendi. Lähinnä sellainen, että tietyt asiat ok, tietyt taas ihan päin persettä. Sen vuoksi se varmaan onkin mukava, kun mun ei tarvitse selvitellä sen ei mukavia asioita, vaan mä saan keskittyä niihin mukaviin. Just niin, on se kyllä ihanaa, että ystäväpiirissäni on sellainen huumorintajuinen tyyppi, joka pelastaa päivän ehkä myös illankin, mutta pahimpia on varmaan ne aamut. Joojoo, taas kerran mainostan, kiva, että on sellainen ystävä, tosi kiva.

Mä kaivan oikein verta nenästäni, mutta mä tiedän, että nämä ystävyyssuhteet on vaan parempi pitää ystävyyssuhteina. Ei siitä hyvää seuraa, jos enemmän haluaisi. Mä tiedän sen, koska... Niin no taas baarissa kaiken maan playmakerit kiinnosti, mutta yritä sitten sellaisen kanssa rakentaa toimiva parisuhde. Ei voi tietää miten käy, jos ei kokeile, mutta on se saakutinmoinen tie mennä vähän rullaluistelemaan. Varmaan kaatuu jos jonkinmoista aitaa ellei tyyppi ite. Ja taas tuli varoitus ystävän taholta, älä edes yritä sellaisia tyyppejä. Niinpä. Mä just katoin lehdestä ilmoituksen, jossa kerrottiin balettikurssien alkavan. Ja nyt kun tämä teksti on hyvin päässyt alkuun juurikin näillä ihmeellisyyksillään, niin kerrotaan tähän lehti-ilmoitus juttuun liittyen yksi pieni seikka, että pääsin sitten lehteen. Minä, tunnustan, olen kuulemma autolla hurjasteleva paskiainen, joka ajaa oravien päälle, ja jättää saatana ne kitumaan. Voisin puolustella, mutta en ryhdy siihen, anteeksi mielensäpahoittajalle.

No palatakseni "asiaan", niin täytyyhän tyypin olla jotenkin mielenkiintoinen joka herättää huomioni. Sama pätee silloin, kun seuraan futiksen EM-kisoja. Ei ne maalit, ei välttämättä se taito, ei välttämättä naama. Miten niin välttämättä? Koska en nyt voi väittää etteikö ne vaikuta jossain määrin, koska yksissä kisoissa kannustin tiettyä joukkuetta, kun pojat olivat käyneet parturissa. Mutta tämän vuoden kisojen persoonat: Zlatan ja Ronaldo. Siinäpä vasta ristiriitaiset tyypit, varsinkin viime Zlatanin peli oli toisia ärsyttävää kukkoilua, mutta mä pidin siitä. Lähinnä mua nauratti just ne kohdat, kun se oli sen näköinen ettei voinut vähempää kiinnostaa. Ja sitten Ronaldo. Viime pelissä se ei saanut mitään aikaiseksi, ja pojusta tuli nöyrä poika, just sellainen millainen se oli, kun mä bongasin sen 2004.

Häh? Tää olikin nyt näin lyhyt, sori tai olkaa hyvät, mutta maanantai odottaa. Ja sanotaanko näin, että varmaankin se on tällainen... (ikuinen pessimisti)

Huumoria vaihteeks

Äiti ja viisivuotias tytär keskustelevat lempiväreistään:
-Äiti, mä tykkään punkusta, sinkusta ja orkusta.
-Niin mäkin, kulta.

Paketissa

Tää viikko, huh. Päivän mittaan on sitten vetistelty, ei siitepölystä johtuvaa, ei flunssaa, vaan ihan jotain muuta.

Kyllä tää tästä taas joku sanoisi. Niin varmaan. Mutta ei mua tartte auttaa, oikeesti. Auttakaa niitä, jotka sitä tarvitsevat.

Ja sitten vielä semmoinen juttu. Saatananmoisen leikkimisen voisi lopettaa. Siis tehdä nyt järjettömiä päätöksiä toisten kustannuksella, ja muut loppujen lopuksi kärsivät. Liikuttaa sureva lapsi. Niin viaton tässä maailmassa, ja silti saa paskaa niskaan. Ja vielä kun siitä ei välitetä. Tai kyllä välitetään, sen vuoksi tää itkikin, kun me lähdettiin.

Mitä mä eilen sanoinkaan toisten asioihin puuttumisesta? En muistaakseni yhtään mitään. Voi että, toivottavasti elämä alkaisi mennä vähän jo parempaan suuntaan. Taas mielessä ovat toiset. Tällainen mä nyt oon, eräänlainen murheenkryyni (Ei siinä mielessä, että perääni tarvitsisi katsoa, vaan se että katson toisten periä. Ja lauseen viisastelijat voisi olla hiljaa).

Ole sit sellainen

Kaikista ei vain voi pitää. Pitäisikö jättää vaan tyypit rauhaan, antaa niiden olla sellaisia kuin ovat?

Tällaisessa tilanteessa tulee mieleen, että pitäisikö minun muuttaa asennetta tyyppejä kohtaan? Mutta eihän sekään nyt ole oikein, että tyypit ovat sitten saaneet tahtonsa läpi. Molemmin puolinen jousto on kaveruuden perusta, mutta en usko, että se on pidemmän päälle ystävyyden ja tyyppeyden perusta.

Mitä mä teen noiden kanssa, jotka ovat niin hemmetin pirteitä "jumppareita". Kaikki on nastaa ja ihqua. Entäpä sitten itseään täynnä olevat lihaskimput? Tai sitten huonon itsetunnon kanssa painiskelevat ihmiset?

Olkaa sitten mitä haluatte olla. En puutu. Päätän sitten itekin olla tällainen.

Oho, sori, euroviisut tulee ja nyt... siis wow, hyss... (no yks tyyppi vaan)

Taas sivuraide sori, mutta tähän mä pistän ehkä voittajan. Ei mikään paska biisi, esitys on vaan outo, mutta en puutu, e-hen.

Siis mitä v*****

Niin hei, mukavasti alkoi yövuoro. Jätkä ehdotti, että otetaan lopputili, ettei meitä enää pompoteltaisi kuin sätkynukkeja. Jaa no, mitä toi nyt oli? Minähän pidän työstäni, varsinkin palkkapäivänä. Yeah right.

No olisi sit varmaan pitänyt uskoa, kun 20 lasipurkkia putoo lähes niskaan, ja ois todellakin voinut sanoa goodbye. Siksi nyt laitoin tähän tota kieltä, ku se kuullostaa positiivisemmalta kuin näkemiin/hyvästi, vaikka molemmissahan olisi tarkoitus vielä nähdä ja ei millään pahalla vaan hyvällä. Nonni, sivuraide vittu, mutta niin...

Juu, onneksi ei jääty alle. Minuutti suuntaan tai toiseen, poks. Työkaveri sitten kävi sen verran kierroksilla, että sen oli pakko vetää sauhut. Koska en polta, niin mikä mun tehtävä oli? Tietty palata työpisteeseen, siivota sotku ja pistää kone käyntiin.

Tehtiinkö korjaavia toimenpiteitä? Ei koska analyysi oli, että se on tehnyt noin ennenkin, ja sitä varmaan ärsytti jokin. Aha, no kokeillaan seuraavan kerran millaisilla fiiliksillä se mahtaa olla.

Niin, ensimmäinen ehdotus ei ollutkaan ihan tuulesta temmattu, pistetään harkintaan. Ja mähän juuri sanoin, että sanominen auttaisi paljon, ne teot voisi jättää vähemmälle, kiitos.

Huh, yritetään sydän nyt nukkua, edes vähäsen.

No sitten niin...

Sitä juoksee elämänsä aikana jonkinlaisessa oravanpyörässä. Se tapahtuu hyvinkin vaivihkaa, ja siitä ei osaa hypätä pois. Ja silloin kun hyppää, niin väärään aikaan. Ajoitus on aina pielessä.

Aikamoinen kiusaus on joutua pyörään jo lapsuudessa. Pitäisikö aloittaa tupakanpoltto, alkoholin käyttö, jääkiekko, fanitus, seurustelu, kielten opiskelu jne. Siis monenlaisia juttuja pitäisi päättää, jotka vaikuttavat eittämättä tulevaisuuteen. Näillä päätöksillä muokkautuu elämä.

Pyörän nopeuteen ei voi vaikuttaa, se ikävä kyllä itse kertoo, koska mennään liian lujaa. Sitä on vaikea miettiä, ja etsiä syytä, miksi juuri nyt pyörä pysähtyi. Mitä mä tein väärin?

Mun elämä ei ole läheskään vielä valmis, ja jotenkin musta tuntuu, että joku haluaisi sanoa mulle jotakin. Nyt koko ajan elän vähän niin kuin "tuli perseen alla", ja katson miten se joku reagoi siihen. Se joku voisi vähän vinkata, että koska se on tyytyväinen mun päätöksiin. Eikä niitä vinkkejä tarvitse konkreettisesti näyttää, voi vain sanoa.

Tää oli ihan hyvä vinkki, minkä sain tästä keikasta, ja ylipäätään juuri tästä biisin kikkailusta.

Uusi ammatti odottaisi, vai tarkoittiko tää joku tätä vai mitä? Kauhean vaikeaa muokata itseään, kun ei yhtään näköjään tiedä minne tämän tie johtaa, ja onko sille joskus annettu tarkoitus? Nyt ainakin luulen, että nuorempana on jätetty juoksut pyörässä väliin.

Tulevaisuus näyttää onko se hyvä asia.

Tuiki tuntematon

Terapiaistunto. Ota kirja, juomaa ja istahda penkille. Siihen sitten pörrää samalle penkille entinen alkoholisti, nyt raitistunut tyyppi, joka alkaa sitten kertoa elämänsä tarinaa. Ja lopuksi totesi, että mitä me tästä opimme? Ei niin yhtään mitään, ja tyyppi ehdotti, että jos mentäisiin kaljalle. Hei se oli sitten vitsi! Todettiin ettei ilman huumoria elä, mutta joskus sitä joutuu vaan kaivamaan todella syvältä.

Kiitos tyyppi ja maissipiippu rules! No hei, eiks toi oo epäterveellistä? Ei verrattuna tavalliseen kessutteluun. Näin me kimpassa tuumattiin.

Nyt loppu tuuppiminen

Julmaa taistella jotain vastaan, jolle ei voi yhtään mitään. Ottaa niin paljon päähän elämän raadollisuus, ja kyse on nyt ihmisistä. Onhan noi eläimetkin eläviä luonnonkappaleita, mutta miksi jostakin syystä mulle tulee mieleen aloittaa metsästys. Saatanan kyyhkyt, jotka pitävät kotiani heidän kotinaan. Se on sitten tosiaankin metsästä haettua, jos musta tulee ampumahiihtäjä.

Nyt ei kyllä huvita tehdä yhtään mitään. Toivottavasti sieltä jostain kantautuu helpottavaa tietoa. Illalla alkaa keikkakesä, ja niinku ei huvita sekään. Täytyy vaan jotenkin asettaa itsensä kuuroksi, jottei mieti sanoja liikaa. Ehkä on vaikea ohittaa a cappella yhtyeen sanomaa, koska laulu perustuu juuri ääneen ja sanoihin, ei intsrumentteihin.

Nää on aina pahoja paikkoja, kun on ns. tilanne päällä. Sen vuoksi on parempi, etten kuuntele musiikkia tänään ollenkaan. Keikalla sitten ja katotaan miten mun käy. Pitäisi vielä lähteä keikan jälkeen fressinä töihin. Ruisrockin kaltaista tempausta en halua, kun ilmoile pärähti eräs koskettava biisi, jota Jussina kuuntelin. Niin, ihana Jussi. Tottakai siitä suru puski pintaan.

Pessimisti?

Uskaltaakohan puhua vähän jääkiekosta? Piti USA pelin jälkeen jotain tokaista, siis sen ensimmäisen. Sitten tuli Kazakstan ja taas analysointini oli valmis. USA peli pelasti, tuli ihan takinkääntäjä fiilis. Ajattelin olla hiljaa, mutta Venäjä peli taas palautti mut ruotuun. Kuten tästä sepustuksesta näkee, niin olipas ailahtelevat MM-kisat Suomen osalta.

Siis palataanpa ekaan USA peliin. Suomen pakit olivat pääosin hyökkääviä pakkeja, joille maistui ylivoimapelit ja hyökkäminen. Pääasiassa laukauksetkin menivät ohi tai suoraan maalivahtia kohti, mutta muuntautuivatkin hyökkäjien avustuksella syötöiksi. Auta armias, kun jouduttiin puolustamaan (siis hä, puolustaja puolustaa). Ja sittenpähän vasta kusessa oltiin, jos hyökkääjä joutui puolustajan hommiin. Ei pelejä voiteta, jos puolustus vuotaa ja maalivahtikin on yksi hyökkääjistä eikä ole maalilla. Eikö sitä jo junnuna opeteta ettei kaikki voi kiekon perässä luistella? Ja minäkö en ollut kiinnostunut jääkiekosta?

No alkusarjan pelit olivat mitä olivat. Töissä parahiksi onnekseni sain opastettavan, joten se siitä jääkiekon kuuntelusta. Ja saakelinmoinen vääryys antaa mulle oppilaaksi jätkä, joka koko ajan kysyy, että mitä peli on? Juttelin linjahoitajan kanssa työasioita, ja jätkä heti kysyi puhuitteko jääkiekosta? Mä: No EI! Sitten yritin selittää jotain työasiaa, koska työpisteessä oltiin, niin jätkä kysyi, että mitä peli on? Eikä se tiettykään kuunnellu mua. Huh mikä viikko! No tietää mitä senkin jätkän päässä liikkui koko viikon. On se vaikeeta yrittää päästä eroon "urheiluimagosta". En ollut mitenkään puhunut urheilusta, etenkään jääkiekosta. Enemmän noi toiset työpaikan muijat jääkiekosta puhuu, ihan hullaantuneina. Se on sitten toinen seikka mikä ärsyttää, hype. Kun on saatu MM-kulta, ollaan yhtäkkiä kauheita faneja samoin kävi euroviisuvoiton jälkeen. Se tiettekö suoraan sanoen v*tuttaa, ja mä saakelin pessimisti en jaksa oikein mitään enää fanittaa. Muuten tiedättekö sen jalkapalloilija Ronaldon? Nonni, antaa olla. Mutta meitsistä uhkuu varmaa sellainen urheiluhullu. Sanoisin, että vuonna 1993 tää voisi pitää omasta mielestäni paikkansa. Mutta ei nyt! Jättäkää meitsi rauhaan (hys, katon juuri MM lätkää).

Niin mikä saakeli mulla on, mutta jäkiksen hypetys ei paljon kiinnosta. Ja ootteko kuulleet sen Jani-Petterin lätkäbiisin? Ei kiinnosta. Ja hankitteko Canal plussan, jotta saisitte kuulla Antero Mertarannan sulosointuista ääntä? No ei kiinnostanu sekään.

Sori, mut onneksi tää on taas ohi, ja kukaan ei pääse sanomaan välierä matsin jälkeen, "vaikka kukaan ei uskonut meihin Kanada ja USA matsin jälkeen, niin me koko ajan uskottiin omaan tekemisiimme, ja tässä on tulos." Nimenomaan, shh...

Nää kiinnostaa...
Parvekkeeni siipiveikot.
Ja tää veisu ei nyt liity mihinkään, kunhan pistin tähän.

Heh :)

No mikä nyt naurattaa?

Tämä.

Kuudesluokkalainen Soppa kysyisi, että oliko tämä joku yllätys?

Möykky

No sehän pitää joskus räjäyttää. Otollinen hetki sen räjäyttämiselle on väsymys ja perjantainen Suomen jäkispeli.

Tekeeköhän tuollainen tunteiden päästäminen maailmalle ihmisestä vahvemman? Se mikä ei tapa vahvistaa (hitto näitä viisasteluja!). Ei se nyt oo hauskaa, että molemmilla on suuria ongelmia, joiden kanssa joutuu joka päivä elämään. Lähinnä se riippuu muiden ihmisten älyttömistä vitseistä. Ehkä hekin olisivat hiljaa, jos tietäisivät mitä jotkut joutuvat elämänsä aikana kokemaan. Ja kun se oikku on olemassa joka aamu, joka päivä, ja joka ilta.

En halua muuttaa kavereiden asenteita ja vitsien tasoa. Varmasti kertomani voisi pysähdyttää, mutta  annan niillekin oikeuden elää "normaalisti" muuttamatta itseään. Saavat myös itse muodostaa minusta käsityksensä miten haluavat. Tämä on vapaa maa.

Kaverini oikku on pahempi. Vai mitä mieltä olette siitä seikasta, että täytyy miettiä jokaista sanaa tarkkaan, mitä suustaan päästää. Yksikin väärä sana, pilkkaa sataa niskaan, ja kotona taas mietitään itkien miten seuraavasta päivästä selvitään.

Mutta möykky on hyvä saada edes joskus avatuksi. Kun avaa itsestään piiloteltuja seikkoja, niin ihmeellisesti juttu alkaa luistamaan lähes tuntemattoman tyypin kanssa. Taas pirun vaikeita asioita käsiteltiin, mutta kun olin sanonut jotain synkkää elämästäni, niin eiks sitten tämä kertonut mulle vähän hyshys asiaa. Möykky tuli sitten avattua, eikä seuraavan kerran tarvitse hiertää kämmeniä, että mistä seuraavaksi puhuisi. Varjellut salaisuutemme paljastuivat, joten ei tarvitse enää pelätä möläytyksiä.

No sellaista, ja tällaista...

Eli taas mennään.

Luovuta

Onpa urheileminen rankkaa. Se miten jaksaa painaa, riippuu suurelta osin päästä. Pirun raskas lenkki takana, mutta se ei tietenkään johdu siitä, että viime lenkistä on jumalattoman kauan aikaa. Näin mun pääni sanoo. Hiton pää.

Se sanoo myös, että kuntosalilla pitäisi nostaa ennätyspainoja, vaikka taas viime kerrasta on aikaa. Hiton pää.

Polvikin oli niin hemmetin kipee, mutta eihän sitä voi luovuttaa, koska ennenkin olen lenkkini loppuun asti juossut. Mutta nyt en kyllä todellakaan juossut koko matkaa. Nii-i, hiton pää. Helposti tuli luovutettua.

Tätä se on. Kun joskus vuonna papu lenkki on sujunut ja se on ollut ihan kivaa, niin sitä vieläkin olettaa, että on siinä ennätyskunnossa. Vaikken ole harjoitellutkaan, niin päässä pyörii tietyt ajat, missä lenkki pitäisi rykäistä. Tulosta, tulosta ja vielä kerran tulosta pitäisi saavuttaa. Se on varmaan niin, että nälkä kasvaa syödessä, eikä paluuta entiseen ole.

Lenkkini aikana mietin, että pitäisikö tasoa madaltaa kahdeksan vuoden takaiseen tavoitteeseen, kun valmistauduin ensimmäiseen juoksutapahtumaan.

Tavoite oli kyllä pistetty huiman korkeaksi: Piti voittaa yksi trikootyyppi, ja juosta koko matka. Tsek.

Hik

Niin, tosta tuntemisesta tuli vaan mieleen, että hyvin noi kaverit mut tuntee. Yks tuli käymään mun luona eilen, ja antoi mulle apteekin muovikassissa kaljaa ja lonkeroa. Kuulemma selviytymispaketti. Jaa no, mistä mun pitäisi selviytyä? Meikäläisellä meinaa oli selvä vappu, ihan OIKEESTI. Hyvin tunnettu :)

Tunteminen

Miten naurettavan helppoa on toisten lukeminen. Tiedättekö mitä tulee tilanteesta mieleen, kun kumppani tulee yllättäen kukkapuskan kanssa kotiin? Jaa-a. Varsinainen klassikko.

Cool

Jumankekka mitä tyyppejä!

Inhosin yli kaiken erästä artistia. Ei lauluäänessä mitään vikaa ollut eikä kappaleissa, mutta artistin asenne puistatti. Puhui asioita suoraan, mitään peittelemättä, ja välillä tuli sellainen fiilis, että lopeta hyvän sään aikana. Edelleenkin olen sitä mieltä, että tiedä se ympäristö, missä möläytät mitäkin. Mutta on kysyjälläkin vastuu mitä kysyy. Jos joku vain ei osaa/halua kaunistella asioita, niin mikäs siinä. Toi tyyppi on kyllä mielenkiintoinen. Tänään tuli ensi kertaa sellainen tunne, että mä jotenkin ymmärrän tyyppiä. Se on niin, en nyt tiedä ihailtavan, mutta aito. Mutta niin, tarkkuutta vielä vetoketjun kanssa, jos on lapsia lähettyvillä.

Sitten on tyyppi, joka on altis kaikkien sanomisille. Tee näin, näin ja näin, ja sabluuna vaan jatkuu. Miellyttää kaikkia, ja haluaa tietää mitä ihmiset hänestä ajattelee. Sitten voivottelee, kun haluaisi olla toisenlainen, mitä muut hänestä ajattelevat. En mä ny tyyppiä kauheasti pysty auttamaan, mutta saas nähdä millainen tyyppi on kuukauden päästä. Jotenkin sen on nyt avauduttava, ja just mulle, jotta tietää miten tästä eteenpäin... En tiedä onko tyyppi aito vai ei. Se kertoo avoimesti ongelmistaan, mutta on hyvin helposti johdateltavissa haluttuun suuntaan.

Ei toi äskeinen tyyppi oo mitenkään cool, ehkä päinvastoin, mutta miksi se tulee aina mieleen kuin puskista. Ja luulen, että toi odotettu kohtaaminenkin on taas lattea. Parempi olla odottamatta mitään, vaiks viime kerralla päästiin jo vähän lähemmäksi toisiamme, hui. Juu, nyt loppu, ei odotuksia...

Miten sitten huomaa, että jonkun ajatukset tulevat suoraan sydämestä? Huikeaa taas, eräs artisti, taas. Joku siinä on. Tyyppi laulaa rajuinta rokkia mitä voi vain kuvitella, ja meikäläisellä tulee aina tipat silmiin. Maaginen taika. Ehkä suurelta osin tähän tunteiden purkautumiseen vaikuttaa se, että tyypillä on yksi ainoa toive. Hän haluaisi nähdä vaimonsa kerran elämänsä aikana, edes viisi sekuntia. Siinä on sitä ajateltavaa meillekin, yltäkylläisessä maailmassa asuville porsastelijoille. Pyh meille.

Tästä tyypistä en puhunut mitään, joka tässä laulaa. Omanlaisensa tyyppi hänkin.

Munkin elämä on pirun cool. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna pyörällä töihin, ja takaisin tullessa satoi vettä. Siis tosi cool. Ihme kyllä, se ei haitannut, oikeastaan pidin siitä. Ja sitten kaupassa, oletteko huomanneet, että se on pirun cool vetää sitä koria perässä, missä on pyörät. Tää on mun juttu. Lasten viirikärryt hävisivät kuusnolla.

EB on siististi cool. Sekin vielä.

Pelisilmä

Onko se synnynnäistä vai mitä?

Omalta kohdaltani voin sanoa, että se on synnynnäistä. Koskaan ei tiedä mitä pää ajattelee, varsinkaan silloin kun seuraava syöttö koriskavereille lähtee. Luulin kuitenkin, että tämä ominaisuus on vain mukana meikäläisellä pallopeleissä. Luulin väärin.

Töissä kun tekee tiettyjä asioita rutiinilla, pikkuhiljaa alkaa järjestää asioita niin, että työ helpottuu. Turha säntäillä sinne tänne kuin päätön kana. Töissä yksi sanoikin, että kun toisilla ei ole sitä pelisilmää, enkä minä ollut kyseessä.

Pelisilmää voi treenata ja se harjaantuu, mutta puhutaanko silloin synnynnäisestä. Jokaisellahan on jonkinmoinen pelisilmä, ja sehän auttaa jos samanlainen tilanne tulee useasti vastaan. Itse en kyllä sitä pahemmin treenaa, mutta en voi kieltää sitäkään seikkaa, etteikö toistuvat tilanteet ja elämä itsessään sitä harjaannuta. Kuinka usein meitsi on pompottanut palloa, ja vastassa on vastustaja, joka yrittää puolustaa? Aika usein.

Jaa, ja onko tää sitten hyvä juttu, jos omaa HUOM! omasta mielestään hyvän pelisilmän. Riippuu tilanteesta. Hitto ku pää kelaa kaikkee, mitä seuraavassa tilanteessa voisi tehdä, ja sitten kun tilanne tulee, niin pää heittääkin häränpyllyä, ja tuleekin aivan toisenlainen ratkaisu. Ai nyt kyllä tulee mieleen monta juttua niin pelikentältä kuin sen ulkopuoleltakin. Ei niin hyviä.

On tälläkin ongelma, voi luoja. Kuuluuko tähän samaan paskaa se seikka, että kelaan ihan liikaa miten ihmiset käyttäytyy. Se tapaaminen, josta tossa taannoin puhuin, oli ihan shaibaa. Viimeksi kun näin tyypin, ei noteerannut mua mitenkään, olin täyttä ilmaa. Sitten nähtiin, jota pelkäsin, että mitä se nyt suusta möläyttää. Oli sitten ihan niin kuin ei olisi tapahtunut mitään, ehkä sitten oma ittensä. Vai onko tämä sittenkin se kuuluisa pelisilmä, että ihminen muuttaa itseään, ja valikoi tarkasti porukan, jonka kanssa hengailee, missä ja milloinkin. Ärsyttävää touhua, kun koskaan ei tiedä ollaanko kavereita vai ei?

En nyt tiedä, mut mä ainakin jatkan silmillä pelailua...

Checkpoint 345

Luulitteko, että olin unohtanut tsekata luontoa. En tietenkään! Mutku piti palata viisaampana, niin tässä vähän kesti.

No joo, kyllä se kesä sieltä tulee, ja taidan nyt jättää noi checkpointit tai täytyy tsekata pointteja, mutta se onkin sitten toinen juttu. Parin päivän päästä tulee ripitys tai hiljainen kohtaaminen. Mulle sanottiin, että se on valehtelemista, jos ei kerro. Mitä? Sen näkee sitten, koska mä en sille mitään järisyttävää kerro, koska viime kohtaaminen sai niin paljon kysymyksiä pintaan, että olisi aika saada vastauksia. Mutta ihan sillee vaivihkaa, shh... älkää kertoko sille.

Tie

Ei nyt sekoiteta otsikkoa enkkuun, vaan ollaan ihan suomalaisia. Meikäläisen on näköjään vaikea kulkea aurattuja teitä, kun aina poikkeaa joillekin ihme kinttupoluille. Sitten kun on päästy takaisin pääväylälle, huomaan, että sukat ovat märkiä, ja housun lahkeet likaiset. Sitä ei vaan näköjään ikinä opi.

Virheistä oppii, kyllä, osittain se pitää paikkansa. Ei se ole oikein, että toisen kustannuksella kokeilee omia rajojaan, ja kiinnostuksen kohteitaan. Mutta viimeistään siinä vaiheessa jää hyvä mieli, kun vastapuoli osoittautuu täydelliseksi kusipääksi. Siitäs sai, sain myös minäkin, niin sitä oppia tai jotain...

Se ei ole helppoa pysyä tuolla pääväylällä, kun vasemmalla toiset räpättää jotain, ja oikealla toiset räpättävät vain lisää. Kulje sitten pääväylää korvalaput korvilla, ja päätä itse omista tekemisistäsi. Niin, se olisi ihanteellinen tilanne.

Nyt meikäläisen tie johtaa oikeuteen, kohti oikeuden mukaisempaa maailmaa. Niin, ja tämäkin kehotus tuli oikealta, prkl. Mutta tällaista elo maan päällä on. Päätön valta.

Onneksi mulla on oma bodyguard, joka suojaa mua. Ja pidän huolen siitä, että myös hän saa elää turvallisessa ympäristössä. Se on myös mun velvollisuus.

Jos nyt elämä on mennyt päin sitä jotakin, niin yritetäänpäs taas uudelleen syntyä näin pääsiäisenä.

Hyvää pääsiäistä, vaikka tää onkin hiton Via Dolorosa.

Checkpoint 2

Näin...

Tällaista. Viime aikaiset tapahtumat antavat syyn sille, miksi täytyy nyt olla keskenäni. Lähinnä kysymys onkin MIKSI?

• ottaa tuollaisen puheenaiheen
• se ajattelee noin
• mä ajattelen noin
• me tehdään näin

No siksi. Tai en mä oikeastaan tiedä, mutta yritetään palata takaisin viisaampana. Siinä sitten voi vähän kestää...

Kummittelee...

Se on varmaan kevät tulossa, kun niitä näkee unissa, kaupassa, kassalla... Ei varmaan parane lähteä kodista ulos, kun niihin voi taas törmätä. Hitto, olis yövuoro edessä, miten mä nyt sen skippaan, shhh.

Ja mitä ihmeen niitä? Hmm...

Checkpoint 1

Tältä näytti tänään kävelylenkkini varrella. Katsotaan miltä paikka näyttää viikon kuluttua...

Kova hinta

Mielestäni jokainen tarvitsee ympärilleen rakastavan yhteisön. On se sitten ystävät, vanhemmat, sisarukset, lemmikkieläimet. Kunhan tulee sellainen fiilis, että joku musta välittää.

Vanhemmat ovat vastuussa siitä, että lapset saavat turvallisen ympäristön kasvaa ja tulla mallikelpoisiksi kansalaisiksi. Voi tuntua näin äkkiseltään sanahelinältä, mutta vierestä seuranneena, tämä pitää hyvin paikkansa.

Kuka huomaa, kun lapsi sekoaa ja tarvitsee hoitoa. Ongelmatilanteita on vaikea ratkaista. Olen huomannut tämän asian, ja tekisi mieli ratkaista ongelma. Tietty niin, ÄLÄ SOTKEUDU TOISTEN ASIOIHIN, on hyvä pitää mielessä. Tässä sitten kilpailen oman pääni kanssa. No mun piti tänään auttaa, mutta saatana kun se kakaralauma hiertää hermoja, ja loppujen lopuksi oli pakko jättää se savotta. Oikeastaan tein sitten molempia, autoin ja häivyin.

Ei oo mun juttu, mutta toivottavasti joku auttaa. En haluaisi lukea lasten päiväkirjoja, kun he ovat aikuisiässä, millainen lapsuus heillä oli.

Huh ;(

Pattitilanne

Yks sanoo toista,
toinen sanoo toista.

Järki sanoo toista,

tunne sanoo toista.

Koira sanoo toista,

kissa sanoo toista.

No onko tämä sitten pattitilanne, jos kaikki sanovat toista...

Kiusaaminen

En kestä sitä kun julkkikset repostelevat sillä, että he ovat olleet nuorempana kiusaajia, ja nyt sitten toitottavat lapsille, että se on väärin. Tällainen semisti kiusattu tyyppi näkee tässä niin paljon punaista. Tietty voisi olettaa, että aikuisena viisastuu, mutta jotenkin eräistä julkkiksista huokuu sellainen markkinointikikka. Toi eräs tyyppi, joka mulla on mielessä, varmaan vieläkin valitsee tarkasti seuransa. Ei hän välttämättä kiusaa, mutta ei kuitenkaan innostu kauheasti rahvaan seurasta. Ainakaan hänen seurassa ei niitä näy.

Nykyään on ihan okei, että on adhd, pelle, sosiaalinen, rasavilli, nätti, komea jne. No hei, tietty se on suosion huipulla, arvatkaapa onko sillä oma "jengi". "Eihän meidän koulussa kiusaamista tapahdu"-virsi on tuttu. Toivottavasti asialla voi tehdä jotain ennen kuin on liian myöhäistä.

enkelielisa

Ja sit ihan hiljaa biisivalinnasta. Paras biisi ever...

On se niin nätti!

Miten joku voi käytöksellään hämmentää työpaikan ilmapiiriä noinkin paljon. Häikäisevää vetovoimaa, joka aiheuttaa miehissä ihailua, ja naisissa valosta johtuvaa päänsärkyä. Ja sitten kun siitä ihmisestä ei tiedä, mitä se on naisiaan. Mielistelee kaikille.

En tiedä onko toi nyt ihailtavaa, että tyyppi saa kaiken kunnian, kun toiset ovat tehneet työn. Projektin vetäjänä tämän piti keskustella auditoijien kanssa, mutta mitä hän tekeekään? Hymyilee sivusta, kun meitsi puhuu tönkkö lontoota vierailijoiden kanssa. Mutta ymmärsivät, kiittivät, ja pyysivät anteeksi, että kysyivät multa paljon. Ja kaiken kukkaraksi sain jokaiselta kädenpuristuksen, hah. Yks ei meinannut päästää ees kädestä irti. Juu, tyyppi kiitti, että olin ottanut homman haltuun, että se tuli multa kuulemma luontevasti. Nii-i. Sitä voisi vähän kyseenalaistaa, että mitä hittoa hän sitä projektia vetää.

Pomo kehui häntä muille työntekijöille: "On se niin nätti, näppärä sorminen, ja se on viel fiksukin." No hei, mitä voi olettaa nutturapäisestä blondista säihkyvien silmien kera. Nyt varmaan tulee sellainen fiilis, että olen kateellinen. No totta kai saatana, kaikki me naiset ollaan. No joojoo, oikeasti, leikisti. Mutta on siitä tullut työpaikan ärsyttävin henkilö ja jopa miehetkin ovat samaa mieltä.

Niin, näin miehet väittävät, mutta näkisittepä tilanteen, kun muija tulee kysymään jotain. Miehet muuttuvat ihan täysin, ja tekevät juuri niin kuin käsketään. Hupaisaa tuollainen vierestä kyttääminen.

Ottakaa nyt tostakin muijasta selvää. Muakin se aina lähestyy koskemalla mun olkapäähän, ja tekemällä jotain ihmeellistä tekonaurua. Turha yrittää, on meinaan niin useasti astunut mun tontille, että miten nopeammin se töppää ja lentää pesästä ulos sen parempi.

Nättei unii, pah. 

So what

Elä hetkessä, elä tunteella, anna mennä...
No mitä jos saan kohtauksen, joudun sairaalaan, korvaako vakuutus. So what? Hitto mikä asenne tolla "muijalla" on. Huh. Hällä on elämän tilaisuus, ja hän myös käyttää sen.
Voi kumpa meitsikin pystyisi tohon.

On se hassua tai en tiedä hassua, mutta eräistä ihmisistä olen hyvin paljon huolissani. Sitten näen heidät, niin luulenpa, että itselläni olisi enemmän huolia. On ne niin valoisia tyyppejä. Mutta tapaamisen jälkeen en kuitenkaan mieti omia huoliani, vaan nämä tyypit tuovat myös valoa elämääni.

Ja so what,
että sänkyni oli lasten pallomeri.
että oveni on täynnä pallon jälkiä
että pöytäliinani on jaffassa
että naapurit kohta valittavat huudosta
että on likaisia astioita
jne.

This is my life, ja pidän näistä tyypeistä tosi paljon. Jajaja... nyt on taas niiiiin hirrrveen herkkää ;). Eikä välii, jos nyt kissa ei syöttiä nappaa. Eihän niistä koskaan tiedä kelpaako niille lintu vai kala, ja eihän sille pärställe mitään voi.

SO WHAT!

Suloinen myrkynkeittäjä

On se kiva kun Soppaa keitetään, hämmennetään, ja lisätään keittämistä. Sitten sitä luuli, että keitto olisi valmis, mutta ei. Perhanan porkkanat unohtuivat. Mulle se olisi maistunut ja porkkanat olivat ihan jees, mutta kun pari pippuria pistettiin sekaan, niin siinä se soppa sitten pilaantui tai en tiedä... Olen ehkä osuuteni tehnyt, mutta kyllä sitä pannaria vielä haluaisi...

Plim Plom

Jännittävää

Sitä saa näköjään elämän jännittäväksi, jos vaan vähän pistää itsensä likoon. Ekaks, klik. No ei siinä mitään, ollaan toisillemme tuntemattomia, ja annetaan asian olla. Olisi kyllä yhtenäiset mielipiteet eräästä asiasta...

Sitten toinen teksti, klik, klik. What? Tää on niin TYYPILLISTÄ, ja seurataan kaikessa rauhassa tilannetta. Aika jännittävää, kun ei tiedä tyypeistä lähestulkoon mitään, ei pärstää, ei paikkakuntaa. Tiedossa on vaan niiden ajatusmaailma, elämäntilanne, ja ne todella mätsää. Sisäinen kauneushan on se tärkein sanoisi joku. Mä en nyt tota sanonut, vaiks kirjoitinkin. Pitihän tähän joku klisee taas pistää.

Eli summa summarun, nyt pistetään vaan toi Soppa porisemaan. Viimeksikin tämän kaltainen tilanne toi mukanaan vain pelkkää hyvää.

Klikatkaa mua ihmeessä ;) Klik, klik (eiku Soppa sanoo:) blop, blop, ja taas ollaan plussan puolella :)

Onni on rakastaa

Aika tylyä kohtelua, kun tämä teksti löytyy juuri eronneen tyynyliinasta. Ja luulenpa, että tämä on syntipukin hankkima. Voi ei ;(. Ja nyt minä sitten lisäsin vettä myllyyn, ensinnäkin nukkumalla tässä sängyssä ja vieläpä tällä hetkellä elämäni naisen kanssa. Eli vein mieheltä sen kämppiksenki. Mut en minä kertonut sille, shh...

Tässä se nyt sitten on, varastamani kämppis.

Kasvoja en paljasta... 

STOP

Pakollinen pysähtyminen. Okei, sekuntti.

Vroom... ja taas lähti. No oikeesti nyt on pakko hiljentää, hiljentyä, ehkäpä jopa vaieta. Tammikuu on ollut sen verran hulabaloota, ja kuukausi ei ole vielä loppu. Tarkemmin ajatellen tai no ajatellen ja ajatellen. Nyt se on sitten todistettu lekurinkin toimesta, että mun pää on tyhjä. Siellä ei siis ole mitään, mikä nyt ei varsinaisesti ole kauhea yllätys. Ehkä tämäkin teksti pistetään valelääkärin piikkiin. Sananmukaisesti se voi olla kitkerää litkua ja kenen päästä se seuraavaksi löytyy rokotuspiikkiä annettaessa?

Kvaak, taas lintu prkl. Meikäläisellä on ollut tämän kuun sellainen Aku Ankka fiilis. Helvetin laiska, näitä parhaimpia piirteitä mainitakseni. Ja sitten se nokka, joka on tunkemassa joka rakoon, ja aina se saa siipeensä. Pari kertaa myös pyrstö on saanut tällejä. Ruokakaan sille ei maistu, vaan sammakot lentävät suusta. Mutta silti Ankka on halunnut kaikille hyvää, eikä ole lähtenyt tsekkaamaan naapurin nurmikkoa. Prkl Hannu Hanhi sen teki toisten kustannuksella, ja eikä todellakaan ajatellut toisten parasta. Odotappa vain kesää ja auringon porotusta. Ruskea nurmi sieltä pilkottaa. Yleensä ahneellahan on paskanen loppu.

Juu, olen tyytyväinen nurmikkooni ja jätän aidan toiselle puolelle kurkkailut ihan omaan arvoon. Näin.

Auts, niin minulla on vieläkin se nokka, ja päätän todellakin saada takaisin oman nenäni, minäni, elämäni, ihan mitä vaan kunhan meikäläinen muuttuu. Siis en nyt kauheesti muuta itseäni, mutta Aku Ankkaisuus saa jäädä, vaiks se niin sympaattinen ja laupias samarialainen onkin.

Nyt täytyy tsempata, vaiks prkl toi taloyhtiö pistää vihaksi. Ilmoitti sitten äskettäin, että ovat sössineet aikoinaan lattialämmityksessä, että nyt korjaavat asian lämpöpattereilla, minkä luulen olevan yhtä tyhjän kanssa. Eihän tässä ole kärsitty ja valitettu vasta kuin kolme kuukautta. Kiva klisee, että kannatti valittaa, mutta tää Ankka sanoo: Krääk, v*ttu etc. Ai niin, sori, ei Ankkaa. Soppa sanoo VITTU.

Mutta niin, kai se tästä sitten taas, ja pysähdyn, ja mietin. No ei ole helppoa pitää Sopan ajatuksia kuplassa, mutta nyt tosissani yritän. Palaan myöhemmin tupareiden ja Helsingin reissun merkeissä, ja siihen todellakin menee sitten aikaa. Meinaan, minulla oli sohva, nyt ei, ehkä 4vko päästä on. Että siinä.

Nyt kipale. Ehkä tämä voisi liittyä johonkin, mutta en sanoja sen enempi miettinyt ja kuunnellut. Kuuntelin ääntä. Se on se voice. Joillakin sitä on, ja ennen kaikkea tämä ääni on persoonallinen.

Prkl kun pistää välillä vihaksi, mutta...

Minä en suutu. Pidän cappuccino hetken :)

Kupla

Joskus ajatukset on hyvä pitää ajatuskuplassa, eikä laukaista asioita suoraan päin pläsiä. Luulen, että minusta tulisi aika hiljainen tyyppi, ja minun pää hajoaisi, kun siellä olisi kaikenlaista "asiaa", mitä en saa purettua mihinkään. Jos puhekupla pitäisi ansaita kamalan aivoriihen jälkeen, niin voi olla, että täältä ei kauheesti tulisi tarinaa.

On totta, ettei kaikkea pidä sanoa ääneen. Poliitikoilla on juuri tällainen ajatuskupla päällä, ja jos yksikin ajatus saa hepposin perustein puhekuplan, niin siitä syntyy haloo. Mutta mielestäni he ovat sellaisessa asemassa, että heidän on syytäkin pitää välillä turpansa kiinni, ja miettiä sanomisiaan.

Älytöntä ihannointia on yleensä sosiaalisia tyyppejä kohtaan. Ne ovat useimmiten niitä törppöjä, jotka laukovat suustaan mitä sattuu. Siihen vaan tokaistaan, että se on sellainen moottoriturpa, luonnonlapsi. Ihanan vilkas hulivili tapaus jne. Sisäinen kauneushan on täyttä kultaa, eli miettikäähän kuinka fiksuja ja filmaattisia hiljaiset ovat. Juu, ehdottomasti kuulun toiseen kategoriaan, mutta kumpaan?

Huomenna lekuri puhdistaa mun pään, joten voi olla, ettei sinne sitten jää tämänkään vertaa. Toi pää on sen verran monimutkainen pallo, mutta nilkan minä hoidan itse.

Salatut elämät

Jaajaa, salattuja elämiä odotellessa tv:stä, niin nyt olen saanut seurata salattuja elämiä ihan livenä. No mikä minä nyt olen noista elämistä puhumaan ja moraalisoimaan, koska... no joo. Pidän sitten yllä omaa salattua elämää, koska ei minullekaan kukaan mistään puhu. Antaa olla.

Näin pressavaalien alla ärsytti tilanne, kun kysyttiin ehdokkaiden kantaa, että uskovatko he Jumalaan? Vastaukset olivat järjestäen: tietyllä tavalla, omalla tavallani. Se on henkilökohtainen kysymys, en ota kantaa. Hitto sentään, onko vaikeaa sanoa kyllä tai ei. Mutta hui, taas tulee eteen se seikka, onko ateisti vai ei, ja sehän oisi ihan hirveää.

No antaa sitten niittenkin olla, ja pitäkööt sitten salaisuutensa. Minäkään en nyt paljasta ehdokastani. Hui, meitsin hurja salaisuus. Mut haitaakse?

Pintaa syvemmälle

Saakeli miten joku voi tunkeutua kuoreni alle, ja vielä niin syvälle. Aluksi tulee diidadaabaa, sitten keskustelu syvenee, henkilökohtaisuuksia satelee lisää, ja loppujen lopuksi ollaan sellaisessa tilanteessa, että pelkkä moikin itkettää.

Henkinen väkivalta on kaikkein pahinta mitä on olemassa. Fyysisiset ruhjeet korjaantuvat, ja yleensä anteeksi riittää välien selvittelyksi. Henkisessä väkivallassa jos on loukattu toista todella pahasti, eivät haavat parane tuskin koskaan. Ne jättävät arpensa. Kyllä fyysisessä kosketuksessa voi myös syntyä arpia, mutta ne ovat "vain" pinnallista ja kosmeettista seikkaa.

Kiitos vaan kuoreni murtamiselle. Ja arvatkaapa mikä sai episodin aikaan. Niinpä tietenkin: RAHA.

Vroom

...autolla parkkiin ja mitä silmät näkevätkään? Lapset laskevat mäkeä alas. Nyt on oiva tilaisuus kokeilla, onko small talkkini tallella vai onko verbaalisuuteni hävinnyt aikuisten trash talkkiin. No niin, meitsi: onpas teillä kiva mäki. Pikkutyttö: Nii onki, eiks me tultu alas aika hurjaa vauhtia. Meitsi: Mä en kyllä varmaan uskaltaisi laskea, et ootte aika hurjia. Pikkutyttö: Nii-i, ja meil on uudet liukuritkin. Muuten toi tossa on mun kaveri. (se oli sellainen by the way- tokaisu :) ). Meitsi vaan hymyili episodin jälkeen, noi on niin meikäläisiä. Voi että, mun kamut ja ikää oli?

Huvitti myös tilanne jääkiekkopelissä. Pelaaja joutui jäähylle, ja katsojat vislasivat ollen eri mieltä tuomarin kanssa. Siinä rytäkässä pelaajalta hajosi maila. No pelaaja meni boksiin, niin pikkupoika vieressäni sanoi: ei oo todellista. Ajattelin, että poika kommentoi tilanteeseen, mistä jäähy oli tullut, mutta ei. Poika sanoi: Ei oo todellista. Nyt se on jäähyboksissa ja sillä ei oo mailaa. Kun maila annettiin pelaajalle, niin poika rauhoittui. Juujuu, mun kamu :).

Huh, luojan kiitos verbaalisuus on tallella... siis noilla lapsilla. Söpöjä tyyppejä ;).

Mutku

Hiphei. Nyt on sitten saatu asiat sellaiseen jamaan, että minun pitäisi olla onneni kukkuloilla. Mutta ei se mene niin, että kun jotain kovasti tahtoo, sitten vain yhtäkkiä saa sen. Aika tylsää. Yritin tossa vuoden ajan vakuuttaa yhdelle, miten asian suhteen pitäisi tehdä. Otin kaikki marttyyriasenteeni käyttöön, ja suorastaan aivopesin toisen ajatusmaailmaa. Tuli sitten sellainen ilmoitusluonteinen viesti, että nyt se on sitten niin, kuten ehdotit. Onko minulla nyt hyvä fiilis? Ja samaan hengenvetoon tää kysyi, että mitä sitten tehtäisiin, kun minä olen tässä?

No ei ole kauhean jippii-fiilis, että joku on nyt uhrautunut meitsin vuoksi, ja jättänyt taakseen välillä ihqunkin elämän. Nyt tämän syntipukin (minä) pitäisi keksiä jotain aktiviteetteja, ja näyttää, että tää nyt oli vaan paras ratkaisu kaikkien kannalta.

Mutta on se vaikeeta palata entiseen, ja elää sillai, että mitään ei vuosien saatossa tapahtunut, ja jatkaa entistä elämää. Se on vähän sellainen fiilis, kun on tehnyt uuden vuoden lupauksen, ettei syö pullaa. Sitten kun tammikuu on kulunut, palkitsee itsensä pullalla, vaikkei se maistu ollenkaan. Nimenomaan pakkopullaa.

Nyt on siis tilanne, ei ehkä paluuta entiseen (en tiedä haluaisinkokaan), tulevaisuus on muuttanut muotojaan ja nykyhetki... ja paskat.

ps.Kirjavinkki. Siitä se ajatus silloin lähti...

161!

Nii-i MIKSI? Aika huvittavaa sekoittaa sillee pakkaa, että yks sitten saa mustasukkaisuus- ja toinen kateuskohtauksen ja ihan ilman aihetta. Vai oliko sittenkin, hmm... Ei hitto, ei minulle kannata olla kateellinen, eikä varsinkaan mustasukkainen. Ei minun elämä mitään herkkua ole, mutta kun ajattelee eräitä, joilta hajoo pää, perhe, elämä, huh. Elämäni on niihin verrattuna kuin nuoralla tanssimista, töms, klops, auts.

Taas vuosi alkoi muiden murheilla, ja sitten minä mukamas yritän, että minullakin olisivat asiat päin p*****tä. Nyt täytyy taas keskittyä, ja ottaa s****na kaikki polte vastaan. Jatkan kiusaamista... tai enhän mä kiusaa, mutta minkäs sille voi, että tekee kaatoja siihen malliin kuin tulos on otsikossa, ja sitten se, että eräs viihtyy meitsin juttuseurassa, vaiks just silloin ei tuu sanaa suusta. Näin on, tää on elämää.

Vasurin salaisuus

Liiemmin ei ole koskaan kiinnostanut, olenko identtinen vai "tavallinen" kaksonen. Ei kaksonen ajattele, että on kaksonen tai minä en ainakaan ajattele niin. Sen vuoksi pidän tuota identtisyys kysymystä ärsyttävänä, mutta näköjään se on pakollista. Ja sitten vielä kysymys: kumpi on vanhempi? Anna minun kaikki kestää. Jos joku on syntynyt samana päivänä tai vuonna jonkun kanssa, nii ei sitä heti kysytä, että mihin aikaan synnyit? Ja vielä kun tietää, että ei sitä ikäeroa voi olla paljon, kun on kyseessä kaksoset. Vai onko sillä seikalla sittenkin merkitystä?

Juu, ei ole kíinnostanut tutkia kaksosten sielunmaisemaa, mutta nyt toi olkapään kipeys pisti päähän mielenkiintoisia kysymyksiä. Vasen on meikäläisen vahvempi käsi, kun taas siskollani on oikea käsi vahvempi. Ehkä olemme sitten olleet äidin mahassa niin, että toinen on ollut vasemmalla, toinen oikealla, niin meillä on ollut kyljet kiinni toisissa, ja silloinhan toisella on ollut vasen käsi ja toisella oikea käsi kiinni toisessa. Sitä en tiedä, vahvistuuko käsi enemmän kun se on rauhassa vai pienessä käsikähmässä toisen kanssa. Hmm... onpa mielenkiintoista. Onko siis kaksosten toinen osapuoli aina vasenkätinen?

Tämä seikka herättää enemmänkin kysymyksiä. Onko kaksoset kaksi ihmisen puoliskoa, jotka sitten yhdessä täydentävät toisiaan. En minä nyt tiedä, kun tosiaan en ole pahemmin asiaa pohtinut. Tietty toinen on viisaampi, hauskempi, puheliaampi, lyhyempi, painavampi jne., mutta nämä seikat pätevät myös silloin kun vertaillaan ihmisiä toisiinsa. Aina joku vie pidemmän korren.

Ja se on vaan myytti, kun sanotaan kaksosen tietävän mitä toinen ajattelee. Siis kyllähän sen tietää, mutta eihän se ole mikään ihme, jos on hengaillut sisaren kanssa pienempänä samoissa paikoissa. Se on ihan sama juttu onko kyseessä sitten sisko, veli, puoliso, ystävä, vanhemmat. Kyllä niiden metkut väkisinkin oppii, jos niiden kanssa viettää paljon aikaa. Shh... mut ehkä se onkin sitten niin, että toiselle kaksoselle on annettu telepaattiset kyvyt ;) .

Ota nyt sit noistakin selvää. Siis ensinnäkin, kumpi on kumpi? Identtisyys? Vasuri? Vanhempi? Kaksostutkimus päättyy tähän, huh. Miksi minä nyt tätä aloin pohtia. Hemmetin olkapää.

Puhdas pulmunen

Ja näin vuosi alkaa taas linnulla, kiva. Onhan tämä lintublogi. Nyt tätä pulmusta en ole nähnyt tai no...

Vuoteen mahtui paljon iloja ja suruja eli tää on sitä elämää. Ei voi mitään. Sikäli pulmunen (meitsi) on nyt puhdas, kun eilen tuli sitten puhdistettua mieli ja murheet. Pari tuntia pulmunen tihrusti, mutta näin uusi vuosi alkaa puhtaalta pöydältä. Tosin eiliset vieraat jättivät jälkeensä kyllä sellaisen sotkun, ja sotkuisen pöydän myös.

Siis pulmunen lähtee seuraavaan vuoteen puhdistautuneena, ja toivoo sen olevan onnellinen ja onnellisempi kuin edellinen. Eräät asiat menevät juuri niin, että onnellisuus kasvaa kun ajan hammas syö, mutta eräs varmaan toivoo ajan pysähtyvän. Onnellisuutta olisi nyt, ja edellisessä elämässä, ei tulevaisuudessa.

Pulmunen on tässä vuoden aikana kokenut, että tärkein elämän anti on juuri onnellisuus. Sitä on kyllä pirun vaikea saavuttaa, että oma onni olisi myös muiden onni. Kun nyt pulmunen on elänyt jonkin verran tätä elämää, nii enää ei jaksa miettiä, mitä muut ajattelevat meitsin hullutuksista. Pulmunen haluaisi seuraavan vuoden olevan itselleen onnellinen, mutta ei pultsi pysty siltikään unohtamaan rakkaita tyyppejä. Toivon teillekin ONNELLISTA Uutta Vuotta, ja älkää esittäkö pulmusta! Se on väärin.

Terveisin pulmunen